salaisuus... Väestöliitto tutkii.
"Yksi tämän tutkimuksen tavoitteista oli pyrkiä ymmärtämään miksi kahdella
äidinkieleltään ruotsinkielisellä aviopuolisolla on suomenkielisiin verrattuna 40
prosenttia pienempi riski avioeroon. Tälle löytyi monenlaisia selityksiä.
Jo sosiaalisissa lähtökohdissa oli kieliryhmittäisiä eroja. Ruotsinkielisillä oli
keskimäärin parempi koulutustaso ja heidän vanhempansa olivat harvemmin
eronneet heidän lapsuudessaan. Myös eron kokeneilla oli parempi koulutustaso,
ja heidän vanhempansa olivat eronneet suomenkielisiä harvemmin. Parisuhteita
he olivat kuitenkin solmineet yhtä usein ennen nykyistä avioliittoaan.
Perusselitys ruotsinkielisten pienemmälle eroriskille on se, että heidän avioliitoissaan
meni tutkimuksen vastausten perusteella keskimäärin monin tavoin
paremmin kuin suomenkielisillä. Heidän parisuhteensa oli hieman useammin
hyvin onnellinen, ja heillä oli ollut lähes kaikista lähes kaikista tutkituista aiheista
vähemmän avioristiriitoja. Poikkeuksena oli vain vaimon työ, joka oli
aiheuttanut heidän parisuhteelleen jopa hieman useammin ongelmia. Positiiviset
parisuhdelöydökset kruunasi se, että ruotsinkielisillä oli vähemmän ajatuksia
eroamisesta. Ruotsinkieliset naiset erosivat tässä asiassa muista naisista paljon.
Ruotsinkieliset naiset kokivat siis avioliittonsa suhteellisen ongelmattomiksi.
Käsitys kumppanista oli muuttunut vuosien myötä ruotsinkielisillä muita
hitaammin kielteiseksi. Käsityksessä siitä, kuinka paljon kumppani panosti
suhteeseen, ei ollut kieliryhmäeroa. Myös uskottomuusongelmat olivat olleet
yhtä yleisiä kuin suomenkielisillä. Jos parisuhteessa esiintyi ongelmia, niistä
keskusteltiin harvemmin ulkopuolisten kanssa. Ystäviltä haettiin vähemmän
henkistä tukea.
Ruotsinkieliset olivat olleet selvästi enemmän tyytyväisiä kahdenkeskisen
ajan määrään kuin suomenkieliset. Tämä vahvisti parien yhteenkuuluvuutta.
Yhteisen ajan runsautta taas puolestaan selitti varmaankin se, että miltei puolet
ruotsinkielisistä eli harvaan asutulla maaseudulla. Suomenkielisistä harvaan
asutulla maaseudulla asui vain alle kymmenesosa. Maaseudulla elämäntapa ei
ole ilmeisesti yhtä stressaava kuin kaupungeissa. Myös suomenkieliset olivat
eronneet merkittävästi harvemmin maaseudulla kuin kaupungeissa ja maaseudulla
asuvien on todettu olevan muutoinkin onnellisempia kuin kaupunkilaisten.
Ristiriitojen ilmaantuessa huoli lapsista oli ruotsinkielisille huomattavasti
tärkeämpi syy pysyä yhdessä kuin suomenkielisille. Ruotsinkielisillä miehillä oli
hieman useampia lapsia kuin suomenkielisillä. Lasten merkitys korostui myös
siinä, että eronneet ruotsinkieliset hoitivat huomattavasti suomenkielisiä useammin
lapsia vuorotellen ja miehet tapasivat lapsiaan useammin.
Ehkä vastuu lapsista oli vaikuttanut siihen, että ruotsinkieliset miehet asuivat eronsa jälkeen
vähän useammin yksin kuin suomenkieliset. Naisilla ei ollut tätä eroa.
Ruotsinkieliset korostivat suomenkielisiä useammin yhdessä jatkamisen
syinä rakkautta, toisen arvostusta ja varsinkin miehet puolison luotettavuutta.
He pitivät parisuhteessa suomenkielisiä tärkeämpänä molemminpuolista arvostusta
ja kunnioitusta, kykyä tunteiden ilmaisuun ja asioista puhumiseen ja
jakamiseen sekä voimakasta rakkautta. Kotitöiden tasapuolinen jakaminen oli
heidän mielestään sen sijaan vähemmän tärkeää kuin se oli suomenkielisille.
Yleisin ruotsinkielisten eronneiden ongelma oli puolisoiden arvojen erilaisuus.
Avioeron kokeneilla naisilla tärkeimpiä erojen syitä olivat suhteen hoitamattomuus,
rakkauden ja läheisyyden puute, arvostuksen puute ja rakastuminen toiseen.
Miehillä tärkeimpiä syitä olivat uskottomuus, parisuhteen hoitamattomuus,
rakkauden ja läheisyyden sekä seksin puute ja rakastuminen toiseen. Myös eroon
päättyneissä suhteissa oli ollut useammin ristiriitoja vaimon ja miehen työstä.
Eroa oli harkittu vähän pidempään kuin suomenkieliset tekivät.
Harvat avioliitot
olivat purkautuneet alle vuoden kestäneen harkinnan jälkeen. Ero oli tullut
miehille vähän useammin yllätyksenä kuin suomenkielisille miehille. Eronneilla
naisilla oli ollut seksuaalisen halun puutetta vähän useammin kuin suomenkielisillä
ja miesten mielestä puoliso oli liian harvoin kiinnostunut seksistä.
Ruotsinkielisten mielestä parisuhde ei ollut hionut heidän persoonallisuudestaan
särmiä läheskään niin usein kuin se oli tehnyt suomenkielisillä.
Ruotsinkieliset miehet olivat kokeneet eronsa vähän vaikeampana kuin suomenkieliset, ja myös heidän selviämisensä erosta oli ollut vähän heikompaa. Eron
tuoma yleinen elämänmuutos oli koettu kuitenkin keskimäärin yhtä positiivisena kuin suomenkielisilläkin. Ruotsinkieliset kaipasivat harvemmin eronsa jälkeen
sosiaalista tukea perheeltä ja ystäviltä."
Väestöliitto - "Yhdessä vai erikseen?", sivut 233-235
"Yksi tämän tutkimuksen tavoitteista oli pyrkiä ymmärtämään miksi kahdella
äidinkieleltään ruotsinkielisellä aviopuolisolla on suomenkielisiin verrattuna 40
prosenttia pienempi riski avioeroon. Tälle löytyi monenlaisia selityksiä.
Jo sosiaalisissa lähtökohdissa oli kieliryhmittäisiä eroja. Ruotsinkielisillä oli
keskimäärin parempi koulutustaso ja heidän vanhempansa olivat harvemmin
eronneet heidän lapsuudessaan. Myös eron kokeneilla oli parempi koulutustaso,
ja heidän vanhempansa olivat eronneet suomenkielisiä harvemmin. Parisuhteita
he olivat kuitenkin solmineet yhtä usein ennen nykyistä avioliittoaan.
Perusselitys ruotsinkielisten pienemmälle eroriskille on se, että heidän avioliitoissaan
meni tutkimuksen vastausten perusteella keskimäärin monin tavoin
paremmin kuin suomenkielisillä. Heidän parisuhteensa oli hieman useammin
hyvin onnellinen, ja heillä oli ollut lähes kaikista lähes kaikista tutkituista aiheista
vähemmän avioristiriitoja. Poikkeuksena oli vain vaimon työ, joka oli
aiheuttanut heidän parisuhteelleen jopa hieman useammin ongelmia. Positiiviset
parisuhdelöydökset kruunasi se, että ruotsinkielisillä oli vähemmän ajatuksia
eroamisesta. Ruotsinkieliset naiset erosivat tässä asiassa muista naisista paljon.
Ruotsinkieliset naiset kokivat siis avioliittonsa suhteellisen ongelmattomiksi.
Käsitys kumppanista oli muuttunut vuosien myötä ruotsinkielisillä muita
hitaammin kielteiseksi. Käsityksessä siitä, kuinka paljon kumppani panosti
suhteeseen, ei ollut kieliryhmäeroa. Myös uskottomuusongelmat olivat olleet
yhtä yleisiä kuin suomenkielisillä. Jos parisuhteessa esiintyi ongelmia, niistä
keskusteltiin harvemmin ulkopuolisten kanssa. Ystäviltä haettiin vähemmän
henkistä tukea.
Ruotsinkieliset olivat olleet selvästi enemmän tyytyväisiä kahdenkeskisen
ajan määrään kuin suomenkieliset. Tämä vahvisti parien yhteenkuuluvuutta.
Yhteisen ajan runsautta taas puolestaan selitti varmaankin se, että miltei puolet
ruotsinkielisistä eli harvaan asutulla maaseudulla. Suomenkielisistä harvaan
asutulla maaseudulla asui vain alle kymmenesosa. Maaseudulla elämäntapa ei
ole ilmeisesti yhtä stressaava kuin kaupungeissa. Myös suomenkieliset olivat
eronneet merkittävästi harvemmin maaseudulla kuin kaupungeissa ja maaseudulla
asuvien on todettu olevan muutoinkin onnellisempia kuin kaupunkilaisten.
Ristiriitojen ilmaantuessa huoli lapsista oli ruotsinkielisille huomattavasti
tärkeämpi syy pysyä yhdessä kuin suomenkielisille. Ruotsinkielisillä miehillä oli
hieman useampia lapsia kuin suomenkielisillä. Lasten merkitys korostui myös
siinä, että eronneet ruotsinkieliset hoitivat huomattavasti suomenkielisiä useammin
lapsia vuorotellen ja miehet tapasivat lapsiaan useammin.
Ehkä vastuu lapsista oli vaikuttanut siihen, että ruotsinkieliset miehet asuivat eronsa jälkeen
vähän useammin yksin kuin suomenkieliset. Naisilla ei ollut tätä eroa.
Ruotsinkieliset korostivat suomenkielisiä useammin yhdessä jatkamisen
syinä rakkautta, toisen arvostusta ja varsinkin miehet puolison luotettavuutta.
He pitivät parisuhteessa suomenkielisiä tärkeämpänä molemminpuolista arvostusta
ja kunnioitusta, kykyä tunteiden ilmaisuun ja asioista puhumiseen ja
jakamiseen sekä voimakasta rakkautta. Kotitöiden tasapuolinen jakaminen oli
heidän mielestään sen sijaan vähemmän tärkeää kuin se oli suomenkielisille.
Yleisin ruotsinkielisten eronneiden ongelma oli puolisoiden arvojen erilaisuus.
Avioeron kokeneilla naisilla tärkeimpiä erojen syitä olivat suhteen hoitamattomuus,
rakkauden ja läheisyyden puute, arvostuksen puute ja rakastuminen toiseen.
Miehillä tärkeimpiä syitä olivat uskottomuus, parisuhteen hoitamattomuus,
rakkauden ja läheisyyden sekä seksin puute ja rakastuminen toiseen. Myös eroon
päättyneissä suhteissa oli ollut useammin ristiriitoja vaimon ja miehen työstä.
Eroa oli harkittu vähän pidempään kuin suomenkieliset tekivät.
Harvat avioliitot
olivat purkautuneet alle vuoden kestäneen harkinnan jälkeen. Ero oli tullut
miehille vähän useammin yllätyksenä kuin suomenkielisille miehille. Eronneilla
naisilla oli ollut seksuaalisen halun puutetta vähän useammin kuin suomenkielisillä
ja miesten mielestä puoliso oli liian harvoin kiinnostunut seksistä.
Ruotsinkielisten mielestä parisuhde ei ollut hionut heidän persoonallisuudestaan
särmiä läheskään niin usein kuin se oli tehnyt suomenkielisillä.
Ruotsinkieliset miehet olivat kokeneet eronsa vähän vaikeampana kuin suomenkieliset, ja myös heidän selviämisensä erosta oli ollut vähän heikompaa. Eron
tuoma yleinen elämänmuutos oli koettu kuitenkin keskimäärin yhtä positiivisena kuin suomenkielisilläkin. Ruotsinkieliset kaipasivat harvemmin eronsa jälkeen
sosiaalista tukea perheeltä ja ystäviltä."
Väestöliitto - "Yhdessä vai erikseen?", sivut 233-235
Vastaukset 1
Vanhimmat
Intressant!