16-vuotias tyttö 27-vuotias mies

Olen 16 vuotias tyttö ja minulla on ongelma. Facebookissa minulle tuli jutteleen 27 vuotias mies. Mies halusi tavata minut mutten ollut varma. Viikon päästä tämä mies laittoi minulle että hänen frendin kämppä olisi tyhjä, ja voisin tulla sinne. No hiukan epäröin mutta menin koska hänkin asui pk seudulla ja meiltä oli vaan ebaut 26km sinne. Kun pääsin ovelle niin minua vähän jännitti mutta astuin silti sisään. Aluksi juteltiin itsestämme ja tosin hän oli 27 vuotias. Se tuntui minusta ensiksi aika hurjalta. Sitten hän pyysi että voisimme mennä makkarin puolelle. Kysyin että mitä me siellä tehtäisiin? Hän sanoi että puhuttaisiin. No mentiin makkariin ja istuttiin sängylle. Yhtäkkiä hän alkoi hipelöidä reittäni. Menin ensiksi paniikkiin mutta sitten rauhotuin kun tajusin kuinka hyvältä se tuntui. Pikku hiljaa aloimme riisua vaatteita. Kun olimme alasti hän alkoi nuolla minun pillua. Kun hän oli nuollut jtn 10minuuttia niin osat vaihtuivat. Minä aloin nuolla hänen penistä. Sen jälkeen hän työnsi sen suuhuni niin syvälle että oksennus meinasi tulla. Se oli ihanaa. Yhtäkkiä hän pyöräytti minut kontilleni ja työnsi peniksensä sisääni emättimeen. Hän pani ja pani. Se oli tosi ihanaa. Kun oltiin harrastettu seksiä pari tuntia hän lopetti ja sanoi että minun pitäisi lähteä. Sanoin ettei se käy koska äiti ei saa huomata että tulen sperman peitossa kotia. Hän kuitenkin sanoi että minun on pakko. No sitten lähdin kotia isäni kyydillä. Kotona huomasin että kun harrastimme seksiä niin hänellä ei ollut kondomia. Kysymykseni on nämä. Mitä teen??? Kerronko äidilleni??? Onko normii harrastaa aikuisen miehenkaa seksii??? Voinko minä tulla raskaaksi???
161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Anna palaa vaan jos on hyvää seksiä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Elämän_pulassa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu