Itseään ja kumppania niskasta kiinni ja keskustelemaan. Jos keskustelun perusteella synny yhteisymmärrystä, niin miksi ihmeessä pitää roikkua suhteessa, jossa joutuu pettämään?
Jos syy on, että "on muuten vaan niin hyvä olla sen kanssa, vaikka ei seksiä olekaan" tai "kun on lapset" tai "ei voi erota kun on yhteistä sitä ja tätä"....Jos syyt ovat jotain muuta kuin seksi, niin kai jokainen joka haluaa olla jonkun toisen asian takia kuin seksin takia, niin hyväksyy, että kumppani käy sitä seksiä hakemassa muualta, kun ei itseään kiinnosta (ainakaan yhtäpaljon kuin sitä kumpaania).
Ei, älkää sanoko, että rakkautta - mitä rakkautta se semmonen on? Millä ihmeen oikeudella kukaan voi väittää omistavansa ketään ja määrätä, mitä toinen ihminen saa tehdä? En ikinä koskaan ymmärrä.
Olen katsonut elämää joskus yli vuosikymmen sitten pettämistriangelin kaikilta kulmilta ja täytyy sanoa, että kasvakaa aikuisiksi ja ottakaa vastuu omasta elämästänne.
Älkää tyytykö elämään ihmisen kanssa, jonka kanssa ei voi asioista puhua ja sopia. Tai no, älkää ainakaan valittako, toisia ei voi muuttaa vain itseään, jos tyydyt huonoon kumppaniin (pettäjään tai seksittömään), niin itsepähän valintasi teet. Jos jää huonoihin olosuhteisiin niin, se ei ole kenenkään muun vika kuin itsensä, jos siinä vain on. Turha valittaa, jos ei tee mitään.

Vastaukset 1
Vanhimmat
On vielä ihmisiä,jotka ei ymmärrä missään suhteessa pettämistä,vaikka mikä olisi.
Joten siinä suhteessa olen aivan samaa mieltä pettämisestä.
Eli joillakin on vielä asenteet kohdallaan.