Paavo Väyrysen poliittinen paitsio

Hätähuuto-Sinulle

Ihmettelen suuresti, miten Suomella ja suomalaisilla on varaa nykyisessä, monin eri tavoin ja useista eri syistä, kuilunparrasta kohden syöksyvässä totaalisessa kriisitilanteessamme, pitää maamme parasta, lahjakkainta sekä kyvykkäintä poliittista voimavaraamme - PAAVO VÄYRYSTÄ - totaalisessa paitsiossa ja pannassa.
Nyt pyydän teiltä, jo syntymässänne "väyrys-vamman" perineiltä Paavo Väyrynen-vihaajilta, älkää puuttuko tähän kirjoitukseen, älkää edes lukeko tätä pitemmälle. Tämä ei ole mitenkään osoitettu teille. En pyydä teidän apuanne, enkä ole milliäkään käännyttämässä teitä. Pitäkää jo äidinmaidossanne perineenne vihanne, mutta jättäkää tämä kirjoitus rauhaan, sillä tämä ei ole teitä vastaan, eikä millään tavoin teille osoitettu!
Sen sijaan osoitan tämän kirjoitukseni kaikille niille suomalaisille, jotka kykenevät omaan, itsenäiseen ajatteluun, heille, joilla on kyky ja taito muodostaa omia itsenäisiä johtopäätöksiä relevanttien yhteiskunnallisten tapahtumien ja tosiasioiden, niin menneiden kuin nykyistenkin pohjalta. Vetoan vahvasti teihin jokaiseen siinä, että ette toimisi itseänne vastaan omilla toimillanne, vaan näkisitte oman, perheenne ja kaikkien läheistenne edun sekä siinä samalla maamme edun toimienne päämääräksi.
Maamme on todellakin perimmäisten ja ratkaisevien kysymysten äärellä. Niitä ei voida nimeksikään käsitellä tällaisessa kirjoitelmassa. Teidän jokaisen tuleekin pohtia niitä syvällisesti omissa oloissanne asioihin laaja-alaisesti ja ennakkoluuloja vailla perehtyen.
Yksi erittäin vakava kohtalonkysymys maallemme ja koko Euroopalle on n. puoli vuotta sitten alkanut hillitön ja laiton maahantunkeutumismassa-aalto. Jokainen täysijärkinen ihminen ymmärtää, että tällaista, muslimimaista lähtenyttä, ihmismassatulvaa ei mikään maa kestä pystyssä pysyen. Jo muutaman vuoden kuluessa se ymmärrys takoutuu viimeisimpäänkin päänuppiin raskaimman kautta. Silloin ei kuitenkaan enää ole mitään inhimillisiä ratkaisumahdollisuuksia tilanteen korjaamiseen. Nyt niitä vielä on, mutta aikaa on vain jokunen kuukausi jäljellä.
Toinen vakava ongelmamme on maamme kurjaakin kurjempi taloustilanne sekä suurtyöttömyys, jotka kummatkin vain pahenevat kiihtyvällä vauhdilla. Sen korjaamiseen eivät enää mitkään "pakkolait", taikka "yhteiskuntasopimuksetkaan" auta. Olemme sukeltamassa Kreikkaakin syvemmälle. Sen, jos minkä pitäisi kolahduttaa jokaista heräämään toiveunimaailmoistaan.
Oikeastaan kaikkien ongelmiemme äiti, tai pikemminkin jo isoäiti, ovat täysin ala-arvoiset ja kyvyttömät poliittiset johtajamme. Heistä kuoriutuu yksi toisensa jälkeen estradille pelkkiä oman etunsa raivaajia ja oman onnensa edestä kamppailevia tyyppejä - tekee mieli sanoa, käsityskyvyiltään ja toimintatavoiltaan jopa - idiootteja. Kaikki patologiset valehtelijat sekä omien etujensa edestä vehkeilijät ovat pääsääntöisesti erinomaisia suupaltteja ja kuulijoidensa tehokkaita manipuloijia. Heidän saksiinsa joutuessaan tavallinen matti ja maija meikäläinen on hetkessä pyöräytetty parin nakin, muusin, hernekeiton tai kahvipullan kera ympäri-ämpäri heidän kiihkomieliseksi kannattajakseen ja tukipilarikseen.
No, jokainen meistä äänestäjistä on erehtyväinen. Se on inhimillisyyden hinta. Mutta sitä en saata tajuta, että sama äänestäjä huomattuaan selvääkin selvemmän vedätyksen ja valheellisuuden, siitä huolimatta jatkaa samaa hapatustaan. Miksi ihminen ei voi yksinkertaisesti itselleen tunnustaa tulleensa pahasti höynäytetyksi ja päättää sitten, että ei toistu kertaakaan enää tuon tyypin toimesta minun kohdallani?
Koska tilarajoite tulee vastaan, totean lyhyesti sen, että PAAVO VÄYRYNEN on esittänyt useaan kertaan julkisesti toimivat ratkaisut mm. edellä ottamiini maatamme kuristavalla otteella tukahduttaviin ongelmiimme. Hän on esittänyt ratkaisunsa useilla eri foorumeilla. Hän on tuonut ne julki puolueessaan, hallitukselle ja sen pääministerille. Hän on esitellyt niitä suoraan kansalle monin eri tavoin.
Kuten alussa totesin, miten meillä suomalaisilla on varaa hukata ja olla käyttämättä - nykytilanteessamme edes kokeilematta - PAAVO VÄYRYSEN teräksistä, lukuisten vuosikymmenten aikana hankittua huippuammattitaitoa ja vertaansa vailla olevaa, poliittisen vaikuttamisen erittäin pitkäaikaista kokemustaan!
PAAVO VÄYRYSEN ehdoton paikka, maamme politiikassa, on olla valtioneuvostossa vähintäänkin vaikutusvaltaisena jäsenenä, mutta nykyisessä kriittisessä kriisitilanteessamme hallituksemme pääministerinä!
Pyydän teiltä, maamme jokaiselta kansalaiselta, tukeanne PAAVO VÄYRYSEN nostamiseen maamme johtavaksi poliittiseksi päättäjäksi. Se on takuuvarmasti tässä tilanteessamme meidän maamme jokaisen suomalaisen eduksi ja turvaksi sekä Suomi-valtiomme pystyssä pitämiseksi välttämätöntä. Sekundasakillamme maamme tulee jo lähivuosien kuluessa törmäämään ties mihin, peruuttamattomin seurauksin.

73

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jään odottelemaan, kunnes Paavo Väyrynen kertoo jollain tavallisellekin kansalaiselle näkyvällä foorumilla, miten hän aikoo katkaista maahanmuuttoaallon, korjata taloustilanteemme, kohentaa työllisyyttämme sekä vaihtaa ala-arvoiset ja kyvyttömät poliittiset johtajamme hyviin ja kyvykkäisiin.

      • Kyllä Paavo Väyrynen ja Paavo Lipponen kertovat sinulle ja minulle aikanaan mihin toimenpiteisiin on syytä ryhtyä.

      • Hätähuuto-Sinulle

        Nimimerkille "Pystyyn-kuollut": Paavohan on kiertänyt ympäri Suomea lukuisilla paikkakunnilla kertomassa aivan paikan päällä ihmisille juuri noista kysymistäsi asioista. Etkö ole osallistunut noihin tilaisuuksiin?
        Paavo on ollut useita kertoja mm. televisiossa kertomassa noista asioista. Viimeksi parisen päivää sitten. Oletko seurannut em. ohjelmia? Netistä näet ne vieläkin.
        Paavolla on oma, helppolukuinen blogi, jossa hän kertoo em.asioistasi. Oletko lukenut sitä?
        En ymmärrä, miten voit sanoa, että jäät odottelemaan, milloin Väyrynen kertoo asioista tavallisellekin kansalaiselle näkyvällä foorumilla?
        Paavo on varmasti maamme ykköspoliitikkoja siinäkin suhteessa, että hän tuo asiat jokaisen kansalaisen kuultavaksi, nähtäväksi ja pohdittavaksi usein eri keinoin ja tavoin.
        Pate on ykköstyyppi monessa suhteessa!

      • Hätähuuto-Sinulle kirjoitti:

        En osallistu poliittisiin tilaisuuksiin. Televisiossa olen nähnyt ja kuullut Väyrysen esiintyvän, mutta enpä muista hänen kommentoineen noita esille ottamiasi ongelmia. Väyrynen kommentoi haastatteluissaan pääasiassa vain EU- ja ulkopolitiikkaa.

        Väyrystä ei ole koskaan pidetty kansantalousmiehenä paitsi ulkomaankaupan osalta silloinkaan kun on istunut hallituksissa. Enemmän hän vaikuttaa 1980-luvun jakopoliitikolta eli kommentoi, miten kansantalouden kakkua pitäisi jakaa, eikä sitä, miten sitä voidaan kasvattaa.

      • näintäällähölmölandiassa
        Hätähuuto-Sinulle kirjoitti:

        Nimimerkille "Pystyyn-kuollut": Paavohan on kiertänyt ympäri Suomea lukuisilla paikkakunnilla kertomassa aivan paikan päällä ihmisille juuri noista kysymistäsi asioista. Etkö ole osallistunut noihin tilaisuuksiin?
        Paavo on ollut useita kertoja mm. televisiossa kertomassa noista asioista. Viimeksi parisen päivää sitten. Oletko seurannut em. ohjelmia? Netistä näet ne vieläkin.
        Paavolla on oma, helppolukuinen blogi, jossa hän kertoo em.asioistasi. Oletko lukenut sitä?
        En ymmärrä, miten voit sanoa, että jäät odottelemaan, milloin Väyrynen kertoo asioista tavallisellekin kansalaiselle näkyvällä foorumilla?
        Paavo on varmasti maamme ykköspoliitikkoja siinäkin suhteessa, että hän tuo asiat jokaisen kansalaisen kuultavaksi, nähtäväksi ja pohdittavaksi usein eri keinoin ja tavoin.
        Pate on ykköstyyppi monessa suhteessa!

        Niin, meillähän on näitä huru ukkoja, jotka eivät osaa lopettaa ajoissa.

        Kekkonen,
        Melin,
        Väyrynen,
        Tstskovitsi,
        Sassi,
        Tuomio oja,
        Mooses, joka joutui luopumaan pakon edessä.

      • näintäällätänään
        näintäällähölmölandiassa kirjoitti:

        Niin, meillähän on näitä huru ukkoja, jotka eivät osaa lopettaa ajoissa.

        Kekkonen,
        Melin,
        Väyrynen,
        Tstskovitsi,
        Sassi,
        Tuomio oja,
        Mooses, joka joutui luopumaan pakon edessä.

        Ei, kun piti sanoa Stasi. Meni tuo nimi väärin. Ei ollut tarkoituis kirjoittaa karjalan
        evakoiden jälkeläisistä.

      • Paavo_A

        Minkä ikäinen Kekkonen oli kun häneltä lähti järki, niitä aikoja, kun adjutantit taluttelivat häntä Tamminiemessä päiväkävelyllä.

        Joko Paavo alkaisi olla samoissa lukemissa.

        Ja miksikö vertaus, kas kun ovat suuria valtiomiehiä molemmat. Paavoa ei vain pidä päästää presidentiksi enää tuolla kokemuksella.

      • jo-ku

        Paavo nn yrittäjä joten hän tietää yrittämisestä enempi kuin sinä

    • ötzi7

      Sipilälle tiedoksi, pane EU vaikka pakolla töihin, tekemään se, minkä sen kuuluukin tehdä. Miksi kuritat heikkoja. Ole rohkea ja käy kiinni syihin äläkä seurauksiin.

      Cameron Englannissa puuhaa brittien eroa koko EU -puljusta. Miksi Suomessa ei tehdä mitään? Edes vaadita alennusta jäsenmaksuun tai erityisapua itärajan valvontaan?

    • Väyrynen on sählännytkin. Mutta eilisen ulostulonsa jälkeen hän saa kaikki anteeksi. Näin toimii valtiomies. Nousee esiin silloin kun tarvitaan.

      • Joo, nousee ja lähtee kohti auringonlaskua.

      • paavovaltaan

        Paavo ei halua pakkolakeja, ei palkkaalea, ei sisäistä devalvaatiota,
        Paavo haluaa eroon EU,maista ja mahdollisesti koko EU,sta,
        oma valuutta ja oma määräysvalta, sitä nyt kaivataan ja se sopii Paavolle ja suurimmalle osalle Suomalaisia,

        Paavo on ,pysyy ja paranee, Suomalaisten hyväksi.

      • nöyryyspuuttuu

        Totuus on vaan, ettei kansa tykkää Paavosta. Häneltä puuttuu se jokin. Mikä se sitten onkin, jolla hurmaisi. Olisko nöyryys kansan palvelijana, mutta se on kaukana Väyrysellä. Narsisti on loppuun saakka narsisti ja mitä enemmän ikää tulee, sitä varmemmin myös luonteenpiirteet terävöityvät, narsismin kuin muidenkin. Valitettavasti.

      • näin

        Paavo on kammennut kaikkia muita poliitikkoja pois vallasta jos nyt lukee vaikka kaikkien keskeisten poliitikkojen muistelmat 20-vuoden ajalta ,riippumatta siitä mitä puoluetta he edustaa.Siinä on Paavon koko kuva ja ura tiivistettynä.

      • näin kirjoitti:

        Ehkä vaati näin kauan että Paavo kypsyi todelliseksi Valtiomieheksi. Ikä yleensä hio ihmisestä särmiä.

      • SinunPeliMinunSäännöt
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Ehkä vaati näin kauan että Paavo kypsyi todelliseksi Valtiomieheksi. Ikä yleensä hio ihmisestä särmiä.

        Kypsyi valtiomieheksi?? Se olikin kypsymistä, kun yritti keväällä kiristää Sipilältä ministerinpaikkaa :D

      • Hätähuuto-Sinulle
        nöyryyspuuttuu kirjoitti:

        Totuus on vaan, ettei kansa tykkää Paavosta. Häneltä puuttuu se jokin. Mikä se sitten onkin, jolla hurmaisi. Olisko nöyryys kansan palvelijana, mutta se on kaukana Väyrysellä. Narsisti on loppuun saakka narsisti ja mitä enemmän ikää tulee, sitä varmemmin myös luonteenpiirteet terävöityvät, narsismin kuin muidenkin. Valitettavasti.

        Se ei ole mitään narsismia. Paavo on melko tyypillinen Pohjoisen-Suomen ihminen. Suurena ajattelijana, pohtijana ja tiedeihmisenä hän on omissa ajatuksissaan ja oloissaan viihtyvä. Hän ei ole vähääkään "small talk" -ihminen. Hän ei halua tuhlata aikaansa kevyeen, tyhjänpäiväiseen jutusteluun ja rupatteluun. Hän ei oikeastaan edes kykene sellaiseen lainkaan, mikä meidän tulisi kyllä ymmärtää.
        Hänellä voi sanoa olevan kansanomaisen sosiaalisuuden puute, mutta se ei heikennä tippaakaan hänen kykyään toimia maansa ja kansalaistensa parhaaksi. Päinvastoin sen voi katsoa hänelle eduksi ainakin siinä, että kaikenmaailman siipiveikot, mielistelijät ja lakeijat eivät tartu hänen "teflon-pintaansa", toisin sanoen hän on siinä suhteessa huonoille vaikuttajille immuuni ja ryvettymätön.

      • Hätähuuto-Sinulle
        SinunPeliMinunSäännöt kirjoitti:

        Kypsyi valtiomieheksi?? Se olikin kypsymistä, kun yritti keväällä kiristää Sipilältä ministerinpaikkaa :D

        Älä usko kaikkea, mitä ihmiset puhuvat. Vain aniharva puhuu nykypäivänä enää likikään totta. Lue, mitä Paavo itse kertoo asioista omin dokumentein ja omin sanoin.
        Lisäksi, älä usko sokeasti mediaan. Se puhuu usein omiaan tai ainakin muunneltua totuutta. Tällainen on nykymaailmamme, valitettavasti.

      • SPMS

        Pakosti niissä ihmisten ja lehtien jutuissa on oltava mukana totuuttakin, kun poliitikot ja muutkin välttelevät Väyrystä. Keskustan väki antoi jo kauan sitten ymmärtää, ettei Väyrynen ole heidän paras kaveri.

        Tuli mieleen joitain vuosia sitten ilmestynyt Väyrysen kirja. En sitä lukenut, kun siihen ei ollut mitään tarvetta, mutta moni muu perehtyi sen sisältöön. Sanoivat, että teksti oli pääosin itsensä kehumista. En väittänyt vastaan.

        Seuraavassa lainauksessa on tämän päivän Väyrystä ja kuten huomaatte, ei käytös ole muuksi muuttunut:

        "Väyrynen kuvaa kirjassaan peittelemättä, miten kova halu hänellä oli ministeriksi. Eikä miksi tahansa ministeriksi vaan ulkoministeriksi. Väyrynen kuvaa Sipilälle lähettämissään sähköposteissa, miten juuri hän olisi ollut sopiva valinta ulkoministeriksi.

        Väyrynen lähestyi Sipilää sähköpostilla taas kerran 26. huhtikuuta.

        Samassa viestissä Väyrynen kehui itseään Sipilälle estoitta ja muisti myös arvostella muita mahdollisia ehdokkaita".

        Kehuu itseään estoitta ja arvostelee muita. Onko tuollainen käytös aikuiselle ihmiselle sopivaa ja hyvän tavan mukaista? Ei ole ja onkin säälin kera pantava merkille, että vielä noinkin vanhalla ihmisellä voi olla niin vahva pyrkyrivietti.

      • nöyryyspuuttuu
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Ehkä vaati näin kauan että Paavo kypsyi todelliseksi Valtiomieheksi. Ikä yleensä hio ihmisestä särmiä.

        Pitkällä elämän kokemuksella eri aloilta sanon, että ikä tekee yhä änkyrämmäksi jos sen tyyppinen persoona on ollut. Paavo Väyrynen on narsisti ja sellaisena pysyy. Enemmän ärsyttäviä ominaisuuksia kuin kenessäkään muussa politikossa. Siksi hän ei ole saanut koskaan jakamatonta suosiota, eikä tule saamaan. Nuorisokin on havainnut Väyrysen omahyväisyyden.

      • Hätähuuto-Sinulle
        SPMS kirjoitti:

        Pakosti niissä ihmisten ja lehtien jutuissa on oltava mukana totuuttakin, kun poliitikot ja muutkin välttelevät Väyrystä. Keskustan väki antoi jo kauan sitten ymmärtää, ettei Väyrynen ole heidän paras kaveri.

        Tuli mieleen joitain vuosia sitten ilmestynyt Väyrysen kirja. En sitä lukenut, kun siihen ei ollut mitään tarvetta, mutta moni muu perehtyi sen sisältöön. Sanoivat, että teksti oli pääosin itsensä kehumista. En väittänyt vastaan.

        Seuraavassa lainauksessa on tämän päivän Väyrystä ja kuten huomaatte, ei käytös ole muuksi muuttunut:

        "Väyrynen kuvaa kirjassaan peittelemättä, miten kova halu hänellä oli ministeriksi. Eikä miksi tahansa ministeriksi vaan ulkoministeriksi. Väyrynen kuvaa Sipilälle lähettämissään sähköposteissa, miten juuri hän olisi ollut sopiva valinta ulkoministeriksi.

        Väyrynen lähestyi Sipilää sähköpostilla taas kerran 26. huhtikuuta.

        Samassa viestissä Väyrynen kehui itseään Sipilälle estoitta ja muisti myös arvostella muita mahdollisia ehdokkaita".

        Kehuu itseään estoitta ja arvostelee muita. Onko tuollainen käytös aikuiselle ihmiselle sopivaa ja hyvän tavan mukaista? Ei ole ja onkin säälin kera pantava merkille, että vielä noinkin vanhalla ihmisellä voi olla niin vahva pyrkyrivietti.

        Kukahan tuon lainauksen on kirjoittanut? Onko se oikeuden- ja totuudenmukainen kuvaus tapahtumista?
        Toisaalta ei kai kukaan rehellinen ihminen tässä maassa voi kieltää sitä, että Paavo Väyrynen on ollut paras ihminen maamme poliitikoista ulkoministeriksimme. Jos joku on siitä eri mieltä, niin voi kertoa, mitä huonoa Väyrynen on maallemme tehnyt ulkoministerin virassa ollessaan?
        Katsokaa esim. vaikkapa nykyistä ulkoministeriämme: Ensin hän on sulkemassa itärajaamme, sitten ei suljekaan. Tanskaa hän pilkkaa maahantunkeutujien vihkisormusten kanittamisesta ja hihkuu, että sille tielle Suomi ei lähde! Tanskahan nimenomaan ei puutu henkilökohtaisiin arvokkaisiinkaan koruihin, mutta muuhun yli 1.300:n euron omaisuuksiin kyllä, mikä on aivan oikein sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka saavat yhteiskunnalta täyden ylöspidon ja hoidon. Vastaavia esimerkkejä olisi jo muutaman kuukauden viranhoidon ajalta nykyministeristä kymmenittäin.
        Ministerin tulee olla alallaan kyvykkään pätevä ja toimissaan harkitseva, mutta tiukan pitävä. Siinä eivät helppoheikin tavat ja edestakaisin sohlaajan toimet auta pätkääkään - kansanhuijarista puhumattakaan.

        No, vittu!

        Tässä 1 mielipide.

        Se on kaheli!!!

      • hörhölästäkö
        Hätähuuto-Sinulle kirjoitti:

        Se ei ole mitään narsismia. Paavo on melko tyypillinen Pohjoisen-Suomen ihminen. Suurena ajattelijana, pohtijana ja tiedeihmisenä hän on omissa ajatuksissaan ja oloissaan viihtyvä. Hän ei ole vähääkään "small talk" -ihminen. Hän ei halua tuhlata aikaansa kevyeen, tyhjänpäiväiseen jutusteluun ja rupatteluun. Hän ei oikeastaan edes kykene sellaiseen lainkaan, mikä meidän tulisi kyllä ymmärtää.
        Hänellä voi sanoa olevan kansanomaisen sosiaalisuuden puute, mutta se ei heikennä tippaakaan hänen kykyään toimia maansa ja kansalaistensa parhaaksi. Päinvastoin sen voi katsoa hänelle eduksi ainakin siinä, että kaikenmaailman siipiveikot, mielistelijät ja lakeijat eivät tartu hänen "teflon-pintaansa", toisin sanoen hän on siinä suhteessa huonoille vaikuttajille immuuni ja ryvettymätön.

        On kuitenkin 70!!!!

      • Valitsijamies
        paavovaltaan kirjoitti:

        Paavo ei halua pakkolakeja, ei palkkaalea, ei sisäistä devalvaatiota,
        Paavo haluaa eroon EU,maista ja mahdollisesti koko EU,sta,
        oma valuutta ja oma määräysvalta, sitä nyt kaivataan ja se sopii Paavolle ja suurimmalle osalle Suomalaisia,

        Paavo on ,pysyy ja paranee, Suomalaisten hyväksi.

        Väyrynen, Väyrynen, Väyrynen, Väyrynen, Väyrynen, Vääränen, Väyrynen, Väyrynen...(henkäys).., Väyrynen, Väyrynen, Väyrynen, ...

    • kepu_pettää_aina

      Paavo on kuitenkin kepulainen. En kannata kepua. On poliittisen kentän keskustassa puliveivaava puolue. Sen jo näkee näistä kepun erilaisista linjoista.

    • Ei.ikinä.hallitukseen

      "PAAVO VÄYRYSEN ehdoton paikka, maamme politiikassa, on olla valtioneuvostossa vähintäänkin vaikutusvaltaisena jäsenenä, mutta nykyisessä kriittisessä kriisitilanteessamme hallituksemme pääministerinä!"

      Väyrysen paikka ei missään tapauksessa ole maamme politiikassa. Miten Väyrynen onnistuisi kriisitilanteessa, kun ei onnistu korjaamaan edes pientä ongelmaa, eli omaa luonnettaan?

      Liian suuren egon ja katalan luonteensa avulla Väyrynen on onnistunut karkottamaan jopa oman puolueväen. Luottamuksen määrä Väyryseen taitaa olla keskustassa todella pieni.

      Tämän päivän lehdessä oli Väyrysen ex-avustajan kertomana, että Väyrynen yritti viime keväänä kiristää Sipilältä ministeripaikkaa. Ei saanut ja siitä Sipilälle iso kiitos. Mitä hallitus olisikaan tehnyt takinkääntäjällä, jolle tärkeintä on vain omat intressit.

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1453785227845.html

      • Tätä nykyä Väyrysen suurin ongelma on putoaminen iän myötä kepun kelkasta. Ei ole kysymys syrjimisestä tai liberaalien vallankaappauksesta, vaan luonnollisesta kehityksestä, jonka jokainen poliitikko lopulta kohtaa.

      • Hätähuuto-Sinulle

        Voi, voi "Ei.ikinä.hallitukseen"!
        Ei kai tällainen teksti voi olla ainakaan keneltäkään suomalaiselta äänestäjältä: Se kuulostaa jonkun nykyhallituksen edustajan tai heidän juoksupoikansa tekstiltä. Muutoin sitä ei normaalilla järjellä saata tajuta.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Tätä nykyä Väyrysen suurin ongelma on putoaminen iän myötä kepun kelkasta. Ei ole kysymys syrjimisestä tai liberaalien vallankaappauksesta, vaan luonnollisesta kehityksestä, jonka jokainen poliitikko lopulta kohtaa.

        70-v. on liian vanha politiikkaan? Älä nyt puhu puppua. Vastuullisiin johtotehtäviin ei pidä laittaa mitään kloppeja. Olen tämän itsekin oppinut kantapään kautta.

      • Liian.vanhat.eläkkeelle
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        70-v. on liian vanha politiikkaan? Älä nyt puhu puppua. Vastuullisiin johtotehtäviin ei pidä laittaa mitään kloppeja. Olen tämän itsekin oppinut kantapään kautta.

        70-vuotias on jo hyvän tovin ollut eläkeikäinen ja jo senkin vuoksi liian vanha työelämään. Politiikka ei siinäkään saa olla poikkeus ja se sarka olisikin hyvä siivota vanhuksista.

        Iäkkäät poliitikot ja jotkut isot pomot itse sanovat, että nuoremmat pitää saada työhön ja nuoremmille pitää luoda uusia työpaikkoja. Kuitenkin he jarruttavat ihmisten työllistymistä olemalla itse eläkeikäisenä työssä, jota joku vielä työiässä oleva voisi tehdä.

        Politiikassa ja julkisella sektorilla poliittinen vanhus voi pelata suhteilla ja saada työtä, ja myös pysyä työssään, vaikkei enää olisikaan mitään annettavaa. Yksityisellä sektorilla jopa hieman yli 40-vuotiailla on suuria hankaluuksia saada työtä, ja kun ikä tavoittaa maagisen 50-v. rajan, työtön saa unohtaa työllistymishaaveet.

        Ylläpitämällä eläkeikäisiä suosivaa politiikan suojatyöpaikkajärjestelmää äänestäjät tekevät haittaa työelämälle, eduskunnalle, Euroopan parlamentille sekä itselleen. Tyhjää käyvä ja omaa etua tavoitteleva vanhus ei nimittäin ole sinun asialla.

      • Hätähuuto-Sinulle
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        70-v. on liian vanha politiikkaan? Älä nyt puhu puppua. Vastuullisiin johtotehtäviin ei pidä laittaa mitään kloppeja. Olen tämän itsekin oppinut kantapään kautta.

        Olen täysin samaa mieltä. Ikä on yleensä monipuolisesti karttuneen elämänkokemuksen lisääntymisen myötä pelkästään eduksi, mikäli kunto tehdä työtä on muutoin riittävä. Ikäihminen osaa välttää monet nuoruudessaaan jo läpikäymänsä karikot ja vaarat.
        Nimimerkki "OikeistoSosDem"ille Iso Kiitos järkevistä kommenteistasi!

        Mistä sinulla on tullut sellainen käsitys ettei KEPUlaisilla 70 ole dementiaa?
        Ja kyvyttömyys hoitaa asioita. Kuten on muilla ihmisillä?

        Näkihän sen jo Kekkosesta! Eihänkään ollut dementoitumaton KEPU lainen, vaikka
        Juhani Suomi muuta väittää edelleen jostain kumman syystä!!!

      • Hätähuuto-Sinulle kirjoitti:

        Olen täysin samaa mieltä. Ikä on yleensä monipuolisesti karttuneen elämänkokemuksen lisääntymisen myötä pelkästään eduksi, mikäli kunto tehdä työtä on muutoin riittävä. Ikäihminen osaa välttää monet nuoruudessaaan jo läpikäymänsä karikot ja vaarat.
        Nimimerkki "OikeistoSosDem"ille Iso Kiitos järkevistä kommenteistasi!

        Kiitos! Jostain syystä tästä ikäasiasta tehdään Suomessa kauhea numero. Ilmeisesti tämäkin asia jotenkin liittyy tämän kansan miten sen nyt sanoisi nätisti "perusnegatiiviseen" asenteeseen.

      • näintäällätänään
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        70-v. on liian vanha politiikkaan? Älä nyt puhu puppua. Vastuullisiin johtotehtäviin ei pidä laittaa mitään kloppeja. Olen tämän itsekin oppinut kantapään kautta.

        Älä jauha paskaa!!

        70 on ikä loppu!!

        Ei tuon ikäistä politiikkaan!!!

        Miksi kuvittelee olevan sa korvaamaton?

        Eläke ikä eduskuntaan pyrkiville sama kuin oikeassa työelämässä!!!

      • näintäällätänään
        Hätähuuto-Sinulle kirjoitti:

        Olen täysin samaa mieltä. Ikä on yleensä monipuolisesti karttuneen elämänkokemuksen lisääntymisen myötä pelkästään eduksi, mikäli kunto tehdä työtä on muutoin riittävä. Ikäihminen osaa välttää monet nuoruudessaaan jo läpikäymänsä karikot ja vaarat.
        Nimimerkki "OikeistoSosDem"ille Iso Kiitos järkevistä kommenteistasi!

        Jaa, kirjoittelet itselles?

      • näintäällätänään kirjoitti:

        Älä jauha paskaa!!

        70 on ikä loppu!!

        Ei tuon ikäistä politiikkaan!!!

        Miksi kuvittelee olevan sa korvaamaton?

        Eläke ikä eduskuntaan pyrkiville sama kuin oikeassa työelämässä!!!

        Onneksi sinä et jauha paskaa!!

      • näintäällätänään kirjoitti:

        Jaa, kirjoittelet itselles?

        Keskittyisit vähän enmmän omiin kommentteihisi. Voisi tulla jotain lukukelpoistakin.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Keskittyisit vähän enmmän omiin kommentteihisi. Voisi tulla jotain lukukelpoistakin.

        enemmän.

      • Hätähuuto-Sinulle
        näintäällätänään kirjoitti:

        Jaa, kirjoittelet itselles?

        Ei kirjoittele! Kommentin kirjoitin minä, tämän keskustelun aloittaja ja täydestä syystä!
        Merkillistä vouhkaamista sinulta "näintäällätänään".

      • näintäällätänään
        Hätähuuto-Sinulle kirjoitti:

        Ei kirjoittele! Kommentin kirjoitin minä, tämän keskustelun aloittaja ja täydestä syystä!
        Merkillistä vouhkaamista sinulta "näintäällätänään".

        Niin, ei se ole vouhkaamista, mistä kirjoitan!!

        Koita nyt SAATANAN TOLLO käsittää se tosi asia, että maksan veroissa kaikki suojatyöpaikkalaisten palkka ym. muut kulut. Silloin minulla on OIKEUS ARVOSTELLA tollojen KEPU PASKASAKIN tekemiä verovarojen puhalluksia!

        Viimeisimmät:

        Lesta PELLE Sippilä järjesti avustajalleen 10% palkan korotuksen. Samalla kuitenkin on vaatimassa muilta 0 linjaa!!

        Lesta PELLE Sippilä järjesti Paula Lehtomäelle SUOJATYÖPAIKAN eduskunnasta putoamisen takia. Lehtomäki sössi paskalain kanssa, eikä luvannut maksaa korvauksia valtion varoista niille henkilöille, jotka hankkivat omakoti kiinteistöön
        toimimattoman jätevesijärjestelmän. Kaikki turhaa. Ministeriö ei ollut ajantasalla.
        Laati puutteellisen, sekavan jätevesiasetuksen. Tätä asetusta on nyt yritetty korjata ja paikkailla huonoin tuloksin.

        Lehtomäki sössi Talvivaaran kanssa.
        Lehtomäki sössi yhdessä tupii oor not tupii Pekkarisen kanssa Pietarin jätevesipuhdistamon laitteiden kanssa.

        Väyrynen on sössinyt koko poliittisen elämänsä ajan.

        Siis, KEPU PETTÄÄ AINA.

        Etkö tajua mitään, vai onko sinun ymmärryskyvyssä puutteita???

    • NyyrikkiNeuvonantaja

      Persujen tulisi nyt yhdistää omat ja Paavon edut. Se tapahtuisi nimittämällä Paavo persupuolueen kunniapuheenjohtajaksi. Siinä olisi Paavolle kaipaamansa uusi vaikutuskanava ja persuilla vankan kokemuksen omaava valtiomies nostamaan puolueen kannatus viisailla neuvoillaan jälleen vähintäin kaksinkertaiseksi. Kepulaiset jäisivät kaipaaman vanhoja hyviä aikoja, jolloin Paavo oli yksi puolueen arvostetuista johtotähdistä.

      • Hätähuuto-Sinulle

        Nykymenolla Suomen kansan enemmistöstä nousee vielä lähivuosina vyöryn tavoin yhtenäinen kansanliike, joka syrjäyttää kaikki nykyiset puolueet tieltään. Siinä tulee olemaan paikka eturivissä avoinna Paavolle!

      • Hätähuuto-Sinulle kirjoitti:

        Nykymenolla Suomen kansan enemmistöstä nousee vielä lähivuosina vyöryn tavoin yhtenäinen kansanliike, joka syrjäyttää kaikki nykyiset puolueet tieltään. Siinä tulee olemaan paikka eturivissä avoinna Paavolle!

        Väyryselle on tärkeää tietää, keitä muita siinä eturivissä istuu? Mieluiten Väykky haluaa oman pulpetin toisten edestä.

      • Maailman.kalifi.number1
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Väyryselle on tärkeää tietää, keitä muita siinä eturivissä istuu? Mieluiten Väykky haluaa oman pulpetin toisten edestä.

        Kääntää vielä pulpettinsa siten, että voi istua muihin nähden kasvotusten ja kehuu sitten itseään estoitta.

      • Hätähuuto-Sinulle
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Väyryselle on tärkeää tietää, keitä muita siinä eturivissä istuu? Mieluiten Väykky haluaa oman pulpetin toisten edestä.

        Tuskin haluaa.

      • Hätähuuto-Sinulle
        Maailman.kalifi.number1 kirjoitti:

        Kääntää vielä pulpettinsa siten, että voi istua muihin nähden kasvotusten ja kehuu sitten itseään estoitta.

        Älä nyt liioittele suotta!
        Vaikka huumoriahan tuo Sinulta oli!

      • idioottejaemmekaipaa

        Se aika meni jo!!!

        Ei jalasmökistä olisi nostajaa suomelle. Päin vastoin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Hätähuuto-Sinulle
        idioottejaemmekaipaa kirjoitti:

        Nimimerkki "idioottejaemmekaipaa", mutta nythän meillä niitä onkin oikein roppakaupalla framilla. Voimme vain veikkailla ja arpoa, kukahan heistä onkaan tänään idioottisin?
        Pate remmiin, niin pääsemme idiooteistasi!

      • näintäällätänään
        Hätähuuto-Sinulle kirjoitti:

        Nimimerkki "idioottejaemmekaipaa", mutta nythän meillä niitä onkin oikein roppakaupalla framilla. Voimme vain veikkailla ja arpoa, kukahan heistä onkaan tänään idioottisin?
        Pate remmiin, niin pääsemme idiooteistasi!

        Siinä olet oikeassa, että jotkin ovat ARKADIAN teatterissa idiootteja, mutta vanha
        kääkkä, joka ei osaa hoitaa asioita, eikä ole osannut ennenkään niitä hoitaa, hänestä ei ole mihinkään!

        Miksi luulet jonkun henkilön olevan korvaamaton!

        Maailmassa ei ole muuta korvaamatonta henkilöä kuin JOULUPUKKI!

    • hyväpaavo

      KERRANKIN JÄRKEVÄ KIRJOITUS JA KANNANOTTO TILANTEESEEN MISSÄ SUOMI NYT ON

      Paavo Väyrynen on todella kokenut ja voi täydellä syyllä sanoa että järkevä ja viisas. Ei voi kuin kysyä miksi ihmiset ei häntä arvosta? Hänessä olisi ollut ja on vieläkin ainesta todella paljon vaikka valtion päämieheksi.

      Paavo oli ja on edelleen varteenotettava politiikko ja valtiomies

      • näintäällätänään

        Jaa, luuleeko se vitun kaheli olevansa korvaamaaton?

        Myis Suomen kuitenkin pilkka hinnalla ryssälle yhdessä tupii oor not tupii Pekkarisen ja Lehtomäen Paulan kanssa. Siis sen saman ,joka kusetti kansaa paskalakien kanssa. Ja luikki LESTA PELLEN järjestämään valtiolliseen SUOJATYÖPAIKKAAN!!!!!!

      • taasvalehtelet

        70, 80 90 luku osoittaa muuta.

      • niinvalehtelenkin
        taasvalehtelet kirjoitti:

        70, 80 90 luku osoittaa muuta.

        Nyt meni väärään kohtaan kommentti.

        Piti olla tuossa ylempänä. Tuolle hyväpaavo kommentoijalle.

      • näintäällätänään

        Ei ole ollut koskaan, eikä tule olemaankaan!
        Historia osoittaa muuta!

    • hurraahurraahurraaa

      Sairas Sipilä on kohta haudassa ja Paavo Väyrynen nousee pääministeriksi. Suomi tarvitsee Väyrystä nyt enemmän kuin koskaan. Sipilän perverssi lestisvalta on silkkaa natsismia ja ollut kauaskantoisen tuhoisa maallemme. Sipilä on tehnyt Suomelle todella paljon pahaa ja tulee saaman tuomionsa. Se tuomio tarkoitaa Sipilän ja koko Sipilän perverssin suvun tuhoa. Vain sillä tavalla Suomi voidaan pelastaa.

      • näintäällätänään

        Luoja meitä kaikki suojele ja varjele KAIKILTA HULLUILTA"!!!!!

    • mietiskelevä

      Politikkasta en todellaakaan tiedä sen eneempää mutta hullujahan nuo on kun väyrynen ei ole ykkösmiehiä.

      Sipilä on minun ymmärtämättömän silmissä kaivanut jo hautapaikan tulevaisuudeksi.

      Tulisiko Väyrysen liittyä johonkin toiseen puolueeseen kuitenkin jos vaihtaisi puoluetta ja todella kannattaisi niitä arvoja joita on kertonut kansalle olisi hän varmasti suuri mies suomessa.

      Ei se Niinistökään ollut kaksinen mies takavuosinaan mutta kun koki elämän haavoittuvaisuuden niin hänestä tuli kansan suosikki presidentti ja hyvin hyvin pidetty henkilönä pelkästään.

      Väyrysen ainut takaportti olisi ollut nyt tuo eu:sta ero,tämä oli vedätys niille jotka taas kerran saatiin äänestämään ja turhaan ,eli kirjoitti nimensä paperiin.

      Itse en nää Väyrysellä mitään mutta suurta voitollista toimenpidettä kansankeskuudessa kuin viedä suomi pois eu:sta.

      Jos hän olisi isänmaallinen ja noudattaisi ymmärryksensä mukaan hän ajaisi edelleen asiaa vaikka se veisi vuosia.

      No mutta kumminkin sipilän taru on suomessa loppu samoin varmasti stupidon ja Timo Soinin ministerin urat ohi.

      Jos tällä kertaa ei kansaa enään kustaisi silmään, vaikka kuseehan ne.

      Väyrysen pitää vaihtaa puolue tai todellakin löytää joku muu kanava ja auttaa kansalaisia,viisaista miehiä suomessa ei ole montaa.

      • mietiskelevä

        Lisään tuohon ylläolevaan kun Paavo Lipponen vei suomen eu:hun niin Väyrynen veisi pois.

      • näintäällätänään

        Saisiko siellä uudessa Puolueessa taas tukea jalas mökki matkailuun, koska se on kivaa rellestää veronmaksajen rahoilla!!!

      • näintäällätänään

        Eikö Väyrysen jalas mökki ollut kansan kusetusta suurimmillaan??

        Pysy tosi asioissa!!

    • näintäällätänään

      MIKSI?

    • nesbolenin

      Väyrynen on yhtä tyhmä kuin sinä. On mielenkiintoista katsoa minkälaiset pirskeet kepulikonnat keksii nestorilleen ja soitetaanko niissä noitarumpua aitoon lappalaiseensisäsiittoiseen tyylliin.

      • näinseon

        Olen äänestänyt keskustaa sen takia, että Paavo Väyrynen on ollut puolueessa. Mikäli mahdollisuus tulee, että voin edelleen äänestää sellaista tahoa, jossa Paavo vaikuttaa, kannatan sitä. Suomella ei ole varaa heittää pois sellaista kokemusta ja viisautta, mikä Paavo Väyrysellä on.

      • MenneenAjanMuistomerkki
        näinseon kirjoitti:

        Olen äänestänyt keskustaa sen takia, että Paavo Väyrynen on ollut puolueessa. Mikäli mahdollisuus tulee, että voin edelleen äänestää sellaista tahoa, jossa Paavo vaikuttaa, kannatan sitä. Suomella ei ole varaa heittää pois sellaista kokemusta ja viisautta, mikä Paavo Väyrysellä on.

        "Suomella ei ole varaa heittää pois sellaista kokemusta ja viisautta mikä Paavo Väyrysellä on"

        Sipilällä ja hallituksella on kuitenkin siihen varaa, ja sehän vain kertoo ettei sen kaltaiselle kokemukselle ja viisaudelle ole enää käyttöä.

    • et_ei_vain_hihhuli

      Mikä hengensuuntaus siellä Paavon kirkossa on?

    • Funlandiankansalainen

      Paavo lopulta oppi kantapään kautta lessuista oleellisen keskustellessaan Sipilän kanssa. Sipilä kertoi Paavolle kahden kesken olevansa kaikesta samaa mieltä. Paavo ei voinut ymmärtää sitä, että Sipilä toimi kuitenkin seuraavana päivänä täysin päivastoin. Paavo oppi, että lessu voi puhua päin naamaa mitä hyvänsä, kun sitten illalla pyyttää itseltään anteeksi, on synnit anteeksi annettu ja saatu. Puhtaalla omallatunnolla voi sitten seuraavana päivänä jatkaa.

      Ei ihme että väyrystelystä haukuttu politiikko poltaa pinnansa, kun tapaa ns tosi "rehellisen" kepulaisen.

    • Hätähuuto-Sinulle

      Eihän se Patekaan mikään yli-ihminen ole eikä tietenkään Jumalasta seuraava, mutta niin se vain on, että hän on -Primus inter pares- eli ensimmäinen vertaistensa joukossa. Tällä jamaa on vielä niin, että ne vertaiset ovat syystä ja toisesta poistuneet poliittisilta areenoilta maassamme, joten nyt on niin, että ensimäisenä on Pate ja sen jälkeen tulee pitkä väli, kun viivalle ilmestyy seuraava poliitikko.

      • näintäällätänään

        Jaa, olet joko täysin kaheli, tai sitten trolli??

        Trollin tehtävä on saada aikaan paljon klikkauksia näille saiteille, jotta mainostulot lisääntyis!!

      • Paavo_on_Paras
        näintäällätänään kirjoitti:

        Jaa, olet joko täysin kaheli, tai sitten trolli??

        Trollin tehtävä on saada aikaan paljon klikkauksia näille saiteille, jotta mainostulot lisääntyis!!

        Paavo on toiminut ministerinä yhteensä yli kuusitoista vuotta. Kertaakaan kukaan säällinen ihminen ei ole kyennyt osoittamaan hänen toimineen ministerinä huonosti tai epäpätevästi. Mitä ei voi sanoa esim. yhdestäkään, vaikkapa nykyisen hallituksen ministeristä. Siinä sinulle ja joillekin hengenheimolaistrolleillesi teräksistä purtavaa.
        Sama koskee Paavon EU-meppiaikaa.

    • Paavo on Jumalaakin viisaampi.

    • Tuho_torjuttu

      No nyt se tapahtui. Pate perusti oman puolueen. Tähän loppui Paten syrjintä. Paten puolue pongahtaa suurimmaksi puolueeksi ja Patesta tulee maamme pääministeri!
      Onnea Pate!
      Maamme tuhon tien katkaisulle tuli nyt konkreettinen avain! Ja se toimii takuuvarmasti!

    • thepaawo

      Patentti puolueessa on yksi mies ja yksi ääni, eli Page himself!

    • Paitsio.ohi

      Paavon mursi taidokkaasti paitsionsa. Nyt hän on taasen eturivin taistelijana Suomen kansan hyvinvoinnin, oikeudenmukaisuuden, itsenäisyyden ja puolueettomuuden puolesta!
      Parhaimmat Onnittelut Sinulle Paavo!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      874
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      823
    3. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      251
      726
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      54
      709
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      49
      619
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      570
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      91
      540
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      536
    9. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      43
      528
    Aihe