Viimeinen päivä tatuoimattomana

Eli huomenna mennään. Jotenkin hassua ajatella, että lähikuukausina tullaan sitten tuntitolkulla neulomaan kuvia vatsaan ja jalkoihin. Tänään vielä ajattelin käydä uimahallissa fiilistelemässä. Seuraavan kerran sinne mennään vasta, kun ekat kolme kuvaa ovat parantuneet - ellen innostu näiden suunniteltujen lisäksi ottamaan vielä useampakin kuvia. Uimahalli ja sauna ovat myös ainut paikka, missä nämä kuvat sitten ovat yleensä muille kuin lähipiirille esillä. Kaupungilla tulee yleensä liikuttua pitkissä housuissa.
3168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Edelleenkään en käsitä, että mikä saa ihmiset sotkemaan ihonsa toinen toistaan hirveämmällä kuvioilla tai kuvilla. Riittää kun katselee sitä tv pelin juontajaa, mikä Julia punapää nyt onkaan, niin on kyllä käsivarsi järkyttävä näky, on sellasta suttua ettei voi käsittää. Toinen juttu on se raudan lisääminen naamaan ja ties minne, kyllä minulle riittää, että rauta tulee ihan ravinnon kautta.

Äänestä
  • Mieti jättäisitkö itse tekemättä jotain kehosi ulkonäön kohentamiseksi vain koska osa ihmisistä ei koskaan pystyisi näkemään sitä muutosta kaunistavana, vaan päin vastoin hirvittävän rumentavana tekijänä?

    Ihmiset ovat kautta aikain halunneet tuoda omaa persoonallisuuttaan esille monien tapojen kautta ulkoiseen olemukseensa, niin pysyviä kuin väliaikaisiakin. Ehkä ihmisillä on vain tarve näyttää, että ei pelkää olevansa sitä mitä tuntee sisäisesti olevan.

    Tietty joihinkin tatuointeihin liittyy kipeitä muistoja ja tämmöisiä. Ei niiden kauneutta ole välttämättä tarkoitus nähdäkkään ellei tiedä mitä ne kantajalleen tarkoittaa.

    Äänestä

Trolli

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AK_K kirjoitti:

Eli huomenna mennään. Jotenkin hassua ajatella, että lähikuukausina tullaan sitten tuntitolkulla neulomaan kuvia vatsaan ja jalkoihin. Tänään vielä ajattelin käydä uimahallissa fiilistelemässä. Seuraavan kerran sinne mennään vasta, kun ekat kolme kuvaa ovat parantuneet - ellen innostu näiden suunniteltujen lisäksi ottamaan vielä useampakin kuvia. Uimahalli ja sauna ovat myös ainut paikka, missä nämä kuvat sitten ovat yleensä muille kuin lähipiirille esillä. Kaupungilla tulee yleensä liikuttua pitkissä housuissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu