Olen 45 v. naimisissa oleva nainen. Ihan puskista yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta ihastuin alaiseeni. Hän on minua nuorempi ja myös perheellinen. Ei varmasti edes tajua tilannetta. Mistä ihmeestä tämä tuli, en ymmärrä. Tunteet ovat voimakkaita. Ja nyt kaikille moralisoijille tiedoksi, en aio hänelle tätä kertoa. Ihmettelen vaan miten minä järkevä esimies voi näin mennä sekaisin. Olemme olleet jo monta vuotta samassa työpaikassa ja olen aina hänestä pitänyt, mutta en osannut aavistaa yhtäkkiä päättömästi ihastuvani. Hän on vielä 10 vuotta minua nuorempi! Löytyykö kohtalotovereita
Ihastunut alaiseen ja vielä 10v. nuorempi mies
rapunainen71
131042
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olen suunnilleen saman ikäinen ja jokin aika sitten ihastuin aivan puskista n. 10 vuotta vanhempaan työkaveriini. Onkohan tämä joku ikään liittyvä juttu?
En todellakaan ole kohtalotoverisi, mutta läheltä samanlaista tilannetta seuranneena ajattelin kommentoida, että kandee tutkia sitä omaa parisuhdetta, kaipaisko se hieman päivitystä tms. Ihastukset tulee ja menee, mutta kyllä niihin aina joku taustasyykin löytyy.
Romantiikan puutetta..? Rapuihminen tuntee kaiken syvemmin kuin moni muu...
Ehkä se ei ole kumminkaan romantiikan puutetta, ei seksin puutetta, eikä parisuhde ole huono. Jokin asia vain on pielessä. Sillä joka pettää, joku asia mättää, ei siinä parisuhteessa ehkä, mutta jokin asia voi olla. Mieti ihminen.
?
AP kertoi olevansa retkussa. Tottakai ihmisillä on tuntemuksia. Kuinka niitä voi välttää? Voitko itse vai oletko tunnekyvytön?
Pettäminen on eri asia. Se vaatii teon!
Itse tunnen esim. vihaa, muttei siitä kukaan voi tuomita.
Jos en voisi mitenkään hallita tekojani, niin olisin jo vankilassa tai kuollut.
AP:lle toivotan jaksamista. Varaudu siihen, että tuollainen voi kestää KAUAN!
Joo, olen ollut väljästi katsoen samankaltaisessa tilanteessa. Kävi munkki; sitten kun olisin saanut, niin en enää halunnutkaan.
Täällä yksi kohtalotoverisi, olen suunnilleen samanikäinen esimiesasemasa oleva nainen ja ihastunut nuorempaan alaiseeni. Mies ei tiedä ihastumisestani enkä aio sitä paljastaakaan. Kohtelen häntä niinkuin muitakin, mutta sydämessä jyllää vahvat tunteet. Ihastumisen tunne on ihana, mutta siihen siihen liittyy myös paljon surua siitä, ettei tämä koskaan voi johtaa mihinkään.
Täällä myös yksi joka tuntee vetoa omaan esimieheen. Tunne tuli ihan yhtäkkiä. En tiedä mistä johtuu. Ollaan vieläpä samaa sukupuolta. En ole pitkään aikaa ollut ihastunut ja nyt se iski kuin kirkkaalta taivaalta.
Mullakin tuli joskus pari vuotta sitten yhtäkkinen ihastuminen samaa sukupuolta olevaan alaiseeni. Hän on perheellinen, itse olen sinkku hetero ja aina parisuhteissa miesten kanssa. Olin todella ihmeissäni lämpimistä tunteistani, joihin ehkä johti se, että olimme työskennelleet hyvin tiiviisti monta kuukautta, hän oli tavallaan mun työpari, ja opastin ja tuin häntä monella tavalla. Luulen, että tästä "mentoroinnista" seurasi joitakin vahvoja kiintymyksen tunteita. Seksuaalisesti en kuitenkaan häntä halunnut mitenkään, hän oli myös naimisissa ja äiti, ihastumiseni oli täysin platonista..Rakkaus on todella ihmeellistä :)
En yleensä ihastu hänen tyylisiin ihmisiin. Ulkonäöllisesti hän ei ei ole minun tyyppiäni. Luonne on varmaan se mikä hänessä viehättää. Se katse miten hän katsoo minua silmiin ja on tullut liki minuun kun istuin koneella. Huh huh... Täytyy nauttia tästä tunteesta nyt. Harvoin Ihastun kehenkään. Tiedän että tästä ei voi tulla sen enempää mutta onneksi aina saa haaveilla
kyllä kannattaa nauttia ja eihän koskaan tiedä, mitä siitä seuraa..itse sekosin vuosi sitten työkaveriin, joka myös ulkonäöllisesti kaikkea muuta mihin olen ikinä ihastunut..juuri luonteen ja sielun kauneus viehättää hänessä.
Eihän sitä voi tietää,elämä on ihmeellistä. Sitä heti kuvittelee kaikkea jos toinen tulee lähelle ym. Mahassa vaa lentelee perhosia kun ajattelee häntäkin ymmärrä tätä tunnetta kun hän ei ole pahemmin minua ennen kiinnostanut mutta viime aikoina on tunteet lämmennyt. Toivoo vaan että toinenkin tuntisi jotain minua kohtaan. Hän on valloittava persoona
Myöskin ihastunut, ja samaa sukupuolta olevaan naiseen. Tätä on kestänyt jo aika pitkään, ei edes enää tehdä töitä yhdessä mutta jotenkin hän ei vaan unohdu <3 Ehkä hyväkin että tiivis yhteistyö päättyi, vaikka sydäntä särkikin, sillä hän on varattu, ja taatusti myös hetero. Huhhuh, olin kyllä tooosi pyörryksissä hänestä.
Niin voi näköjään käydä. Minä, omasta mielestäni umpi hetero nainen, olen huomannut, että eräs nainen viehättää minua suunnattomasti. En koskaan sanoisi siitä hänelle. Hän on minua nuorempi ja toimii välillä esimiehenäni. Kyse on ns. sivutyöstä emmekä siis näe viikottain. Olen itsekin toiminut esimiehenä ja minulla on ollut vahvat periaatteet siitä, että ei työpaikka romansseja. Silti tiedän, että jos hän pyytäisi ulos, en epäröisi hetkeäkään. En siltikään, vaikka en koskaan ennen ole ollut naisista kiinostunut. Hänen suuntautumisetaan en tiedä, enkä aio kysyäkään. Silti mieltäni piristää aina kun näen hänet ja joskus minusta tuntuu, että hänkin katsoo "liian pitkään", mutta se lienee vaan kuvitelmaa.
Minä olen rakastunut alaiseeni..odotan samoja työvuoroja hänen kanssaaan, vaikka yritän töissä pitää etäisyyttä. Työminäni puhuu työasioista ja olen asiallinen, mutta mielessäni teen kaikkea muuta :) jonkinlaista lähentymistä on tapahtunut viime aikoina, mutta en aio mennä paljastamaan itsestäni liikaa. Pettymys olisi kamala, jos paljastaisin rakkauteni, ja hän tyrmäisi minut.