Olenpa tällainen tunteekas herkkä mies. Petetyksi tulleena kuuden vuoden yhdessäolon jälkeen on todella raskasta.
Siksi haenkin ihmistä/ihmisiä rinnalleni, joilla olisi jakaa kokemuksiaan kanssani.
Hyvin mielelläni vaihtaisin kokemuksia toisten ihmisten kanssa, ehkä itsekin voisin jotakuta auttaa...
Elän vielä tässä parisuhteessa, enkä tosiaan tiedä mitä pitäisi tehdä...? Jatkaakko vai päättääkkö?
Mutta... "Minulla köyhä kun olen ollut, on ollut vain unelmani. Levitin unelmani naiseni jalkonen juuren. Olisin toivonut hänen tallaavan varoen, sillä hän tallasi unelmieni päälle."
Siksi haenkin ihmistä/ihmisiä rinnalleni, joilla olisi jakaa kokemuksiaan kanssani.
Hyvin mielelläni vaihtaisin kokemuksia toisten ihmisten kanssa, ehkä itsekin voisin jotakuta auttaa...
Elän vielä tässä parisuhteessa, enkä tosiaan tiedä mitä pitäisi tehdä...? Jatkaakko vai päättääkkö?
Mutta... "Minulla köyhä kun olen ollut, on ollut vain unelmani. Levitin unelmani naiseni jalkonen juuren. Olisin toivonut hänen tallaavan varoen, sillä hän tallasi unelmieni päälle."
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulle kävi just noin kuin sulle, mies petti ja se tuli todella yllätyksenä. Kaikki oli mukamas ihan ok. Unelmat ja sydän särkyi. Vaikeeta on alkaa uusi elämä, mutta se kannattaa. Luottamusta ei voi saada enää takaisin, kun sen on kerran menettänyt. Laita mulle e-meiliä, niin kirjoittellaan enemmän...
ups...unohtui e-mail..kirjoitelkaa kaikki, jotka haluavat jutella näistä asioista, puhumalla/kirjoittamalla asioista niistä on helpompi päästä yli...
[email protected]
Mulla takana 8 vuotta parisuhdetta kun mies petti. Sain siitä kuulla vasta pari päivää siyen. Oli valehdellut ja syyllistäny mua lähes vuoden ennen ku oli pokkaa sanoa, mitä oli menny tekemään. Ajatulsena vainoaa jatkuvasti kuva noista kahdesta tekemässä "sitä". Itselläni on todella ristiriitaiset tunteet. En tiedä pitäisikö antaa toinen mahdollisuus vai ei...
Kovin meilelläni kuulisin minäkin sinusta enemmän, ehkä tällen voi tukea itseään ja toista. Kirjoittele lisää jos haluat. Olis helpottavaa kuulla miten joku toinen kestää tätä oloa, jota kamalampaa en nyt just keksi..
Voimia sulle ja kouta jaksaa ehtki kerrallaan..
"Minulla köyhä kun olen ollut, on ollut vain unelmani. Levitin unelmani naiseni jalkonen juuren. Olisin toivonut hänen tallaavan varoen, sillä hän tallasi unelmieni päälle."
Kylläpä vetosit sydämeeni. Voiko noin kauniisti kirjoittaa, miten osaatkin?
Mielelläni kertoisin kokemuksiani, mutta lohdutukseen tarvitaan enempi kuin osaan antaa.
Minkä ikäinen olet, miten olette eläneet, entä muu perheesi, mitä heiltä saat?
Mielelläni lohduttaisin ja kokemukseni kautta lupaan sinulle asioiden muuttuvan, elämä vain vie sinne minne viekin. Toivottamaltahan se tuntuu.
Syksy ei lopukkaan
kanervan kukintaan.
Kun lumi sulaa,
on uusi kesä valmiina jo lumen alla.
Teret taas!
Kyllä nimittäin oma elämä osaa masentaa, vaikka tässä on niin paljon suurempia asioita sattunut ihmisille ympärillämme.
No se ei nyt liity tähän, vaikka ennemmin ehkä voisi toivoa "kuolevansa" kuin joutua petetyksi. Toiset saattavat ajatella, ettei se ole mitään, mutta minulle on!
Kun kokee "omistavansa" puolisonsa ja osaa itse antaa itsensä hänelle, on äärettömän raskasta yrittää viedä läpi tällainen asia.
Ihan lyhyesti voin kertoa: Vaimoni opiskelee eri paikkakunnalla missä asumme, ja hankkinut opiskelijaboksin sieltä. Asuu viikot siellä ja viikonloput yhteisessä kodissamme. Meni sitten ihastumaan koulukaveriinsa ja... lopun voitte arvata...
Pahimmalta tuntuu se, että olen menettänyt jotain omaani, minkä piti olla suotu vain minulle.
Toinen pinnallisempi seikka on se, että vaimoni ei ole mikään tositouhuuja sänkypuolella, vaan joutunut olen "vonkailemaan". Vaikka uskon voivani tyydyttää vaimoni petihommissa(tavalla tai toisella)... ja silti hän ihastuu ja käy vieraissa???
Miksi emme voi luvata toisillemme niinkin suurta ja tärkeää asiaa kuin uskollisuus, usko yhteiseen elämään? Eikö uskollisuus ole kaiken suhteen perusta?
Mennäänkö avioliittoon tyhjin lupauksin? Mielestäni siinä luvataan toiselle ihmiselle jotain muutakin kuin "ollaan tässä vain yhdessä", ja saadaan elämään myös vastuuta. Luvataan mm. jakaa ilot ja surut keskenämme ja olla toisellemme uskollisia. Rakastaa toisiamme niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Onko nämä niitä vastoinkäymisiä?
No sitä voi jokainen itse miettiä, muttä nämä ovat mielestäni niitä tärkeitä suhteen peruskysymyksiä. Jos et voi toiseen luottaa, pohja katoaa yhteisestä liitosta.
Kun olen ajatusteni riivaamana ja kuvittelen mielessäni vaimoni toisen miehen kanssa, en tiedä mikä auttaisi... pää edellä lumihankeenko? Nukuttua en saa, oksettaa, ja tekee itse mieli käydä vieraissa ja "kostaa", mutta se ei saa mennä niin. Itse en voi, enkä halua sortua samaan paskaan. Haluan jo pitää kiinni periaatteistani ja siitä mitä olen puolisolleni luvannut.
Kuitenkin tämä on elämää ja valitettavasti sortaa useita. Eipä auta kun pitää pää kylmänä ja ottaa vastaan se mitä elämä antaa.
Lopuksi ei muuta kuin: Joku kanssani vaimoni jakaa, enkä selviä peloistani.
(Olen siis nuori, yritän keski-ikään, mutta silti nuori just kolmikymppinen mies maasta)