Eipä tullut.....

Top5-kylmää tammikuuta. Ei tullut, ei. Viimeinen oikeasti kylmä kuukausi on vuodelta 2002. Miten tässä näin on päässyt käymään?
3296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Jahas. Ja mitäköhän merkitystä asialla on mihinkään? Mihin vaaditaan top5-kylmiä talvia? Selityksenä se, että 95% talvista ei ole oikeasti kylmiä on idiotismia.
Ja tästä unohdit sähköttää:
"Tammikuu oli koko maassa tavanomaista kylmempi, etelä- ja keskiosissa paikoin harvinaisenkin kylmä."
http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/141681181
Ja tuo yllämainittu siis jo etukäteen maailman mittaushistorian ennätyslämpimimmäksi vuodeksi huudettuna vuonna 2016.
Niinhän siinä sitten pääsi käymään. Taaaaaaaaaaaaaaaaaaas.

Äänestä
  • Logiikallasi oikeasti lämpimiä kuukausia on siis ollut 2000-luvulla valtavasti jo! Koska noita top viiteen sijoittuviakin on 26 ja juuri kerroit että oikeasti kylmiä (kuten silloin myös kuumia) on jopa enemmän kuin nuo 5% sijoittuvat. Hieno todistus Pierurewa!

    Ja ehtiihän tuon vieläkin sähköttää: tammikuu OLI tavanomaista kylmempi. Ei kahta sanaa! Niitäkin esiintyy edelleen, en ole ikinä sanonut etteikö tavanomaista kylmempiäkin kuukausia tulisi jatkossakin. Tuppaa vaan vuoden lopussa aina tuo saldo (sinulle kiusallisesti) olemaan noin kahdeksan keskimääräistä lämpimämpää ja noin neljä keskimääräistä kylmempää kuukautta.... Noin myös 2015...taaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaas kerran!

    Kukahan lie kertonut etukäteen että 2016 on mittaushistorian lämpimin vuosi? En minä ainakaan. Katsellaan ensin miten vuosi etenee - globaalisti. Pienen Suomen lämmöistähän ei globaalissa vertailussa suurta jälkeä jää.

    Äänestä

Eelis laittoitaas niin vakuuttavat faktat että veikkaan pierren pitävän parin päivän tuumaustauon. BUHAHAHAHAHHAAA. Sitten avautunee esimerkiksi 2010-luvun ensimmäisen puoliskon alun jostain vuodenajoista.

Äänestä

Jahas, Pierurewan piiiiiiitkä sukellus näyttää kestävän odotettuakin kauemmin. Tuumaustauko venyy ja venyy. Toki se kylmähihhulia *ituttaa kuin pientä oravaa kun tuli vahingossa todistaneensa, että 2000-luvulla on ollut jo valtavasti lämpimiä kuukausia! Niitä kun on vielä enemmänkin kuin ne 26 top5:een 2000-luvulla sijoittunutta.

Äänestä
  • Miksi jankutat noista säätiedoista? Miksi ne on sinulle niiiin tärkeitä?
    Mitä merkitystä niillä on minkään suhteen?

    Äänestä

  • Kyse on 2000-luvun ilmasto-oloista Suomessa. Liittyy vahvasti palstan aiheeseen siis.

    Äänestä

  • EelisPermanen kirjoitti:

    Kyse on 2000-luvun ilmasto-oloista Suomessa. Liittyy vahvasti palstan aiheeseen siis.

    eeliö on FMI:n kanssa eri linjoilla Suomen talvista.
    Miksi luot oman "tieteesi" ja pidät sitä oikeana?

    Äänestä

  • Tarkennatko? Ja mitä puhuin talvista tässä ketjussa? Siis talvista?

    Äänestä

  • EelisPermanen kirjoitti:

    Kyse on 2000-luvun ilmasto-oloista Suomessa. Liittyy vahvasti palstan aiheeseen siis.

    Sinä ainakin jankutat pelkästään säätiedoista. Miksi kiemurtelet?

    Äänestä

  • Kuukauden mittaisten jaksojen vertailu pidemmältä ajalta on tietenkin ilmastoasiaa, kuten sinua älykkäämmät ymmärtävätkin. Joten älä enää puutu asiaan kuusivuotiaan kommenteillasi. Pyysin Torakan_pierulta tarkennusta, en nimittäin ole maininnut talvia sen enempää tässä ketjussa.

    Äänestä

  • EelisPermanen kirjoitti:

    Tarkennatko? Ja mitä puhuin talvista tässä ketjussa? Siis talvista?

    Niin, nimenomaan talvista.
    Taalas kertoi AGW:n tuovan Suomeen Siperian talvet.
    Ja kun on leutoa, niin silloinhan tilanne on normaali.

    Tiedän, että tämä on kiusallista sinulle, mutta todistettaessa tieteeksi uskonnon elementtejä, menee sormi suuhun tai jotuu valehtelemaan jatkuvasti.
    Ja sinulla eeliö ei sormi ole mennyt suuhun.

    Äänestä

  • Miksi laitat sanoja suuhuni? En puhunut mitään talvista tässä ketjussa? Eikö muuten pärjää kuin vääristelemällä toisen sanomisia? Villakoiran ydin on että jostain ihmeen syystä 2000-luvulla on ollut 26 huippulämmintä kuukautta ja 1 huippukylmä. Ja Pierurewan mukaan oikeasti lämpimiä /kylmiä on lisääkin eli varmaan niitä jotka asettuvat tuon top5:n tuntumaan. Joten sovitaan että oikeasti lämpimiä kuukausia on ollut noin 35 ja oikeasti kylmiä muutama.

    Äänestä

  • No jatkuvasti puhut talvista. Nytkin.
    Olet niin tyypillinen epäjohdonmukainen ilmastohihhuli.
    Puhut leudoista helmi-,maalis- ja huhtikuusta, mutta et siis puhu talvista mitään.
    Vai onko tedellakin niin, että persoonasi jakautuu jokaiseen viestiketjuun erikseen, olematta vastuussa toiseen ketjuun kirjoitetusta näkemyksestä?

    Sinä puhut lämpimistä talvista ja FMIn Taalas Siperian talvista. Eli FMIn ja Taalaksen mukaan nyt onkin normitalvi ilman ihmisen vaikutusta.

    Elämäsi murmelina. Hienoa.

    Äänestä

  • Edellen, en puhunut talvista. Puhuin kuukausista. Ja maalis- ja huhtikuu eivät edes ole talvea virallisen määritelmän mukaan. Lämpimistä talvista....no sellaisia tässä nyt on ollut mutta 2000-luvulla on toki ollut aika kylmiäkin talvia. Ei sentään huippukylmiä. Kun ei edes kuukauden mittaista huippukylmää ole sattunut. Jos viittaat johonkin Taalaksen lausumaan, en mitenkään ota siitä vastuuta. Taalas taisi nelisen vuotta sitten epäillä, yhteen tutkimukseen perustuen muistaakseni, että "Siperian talvet" täällä voisi lisääntyäkin. Joskus näitä lausuntoja tippuu mielestäni hieman hätäisesti ilman kunnollista tutkimusta. Syynä lie se että denialistinen kylmähihhula on valmiina tarttumaan jokaiseen kylmän pilkahdukseen näinä lämpiminä aikoina (viimeksi valtava hihhuloinnin kohde oli touko-heinäkuu -jakso Suomessa) yrittäen osoittaa ne lämpenemättömyyden merkiksi. Myös lumisateet vuoristossa ym. lapsellisuudet kelpaavat hihhuloille hyvin merkiksi, innokkaimmille jopa jääkausista. Eelis ei oikein tuolloin Siperian talvi teoriaan uskonut ja oikeassahan siinä tuli taaaas oltua.... Kehotan itseäsi torakka kiinnittämään huomiota johdonmukaisuuteen. En siis maininnut talvia ketjussa, kunnes tässä koska sinä niistä ohi aiheen vänkäsit. Eikä huhtikuu ole sitten talvea!

    Äänestä

  • EelisPermanen kirjoitti:

    Edellen, en puhunut talvista. Puhuin kuukausista. Ja maalis- ja huhtikuu eivät edes ole talvea virallisen määritelmän mukaan. Lämpimistä talvista....no sellaisia tässä nyt on ollut mutta 2000-luvulla on toki ollut aika kylmiäkin talvia. Ei sentään huippukylmiä. Kun ei edes kuukauden mittaista huippukylmää ole sattunut. Jos viittaat johonkin Taalaksen lausumaan, en mitenkään ota siitä vastuuta. Taalas taisi nelisen vuotta sitten epäillä, yhteen tutkimukseen perustuen muistaakseni, että "Siperian talvet" täällä voisi lisääntyäkin. Joskus näitä lausuntoja tippuu mielestäni hieman hätäisesti ilman kunnollista tutkimusta. Syynä lie se että denialistinen kylmähihhula on valmiina tarttumaan jokaiseen kylmän pilkahdukseen näinä lämpiminä aikoina (viimeksi valtava hihhuloinnin kohde oli touko-heinäkuu -jakso Suomessa) yrittäen osoittaa ne lämpenemättömyyden merkiksi. Myös lumisateet vuoristossa ym. lapsellisuudet kelpaavat hihhuloille hyvin merkiksi, innokkaimmille jopa jääkausista. Eelis ei oikein tuolloin Siperian talvi teoriaan uskonut ja oikeassahan siinä tuli taaaas oltua.... Kehotan itseäsi torakka kiinnittämään huomiota johdonmukaisuuteen. En siis maininnut talvia ketjussa, kunnes tässä koska sinä niistä ohi aiheen vänkäsit. Eikä huhtikuu ole sitten talvea!

    Ja taas epäjohdonmukaisuutta.

    Olet tässäkin ketjussa puhunut tammikuusta ja monissa muissa myöskin joulu- ja helmikuusta. Mutta et suoranaisesti tässä ketjussa, niin ei sinua siis voi väittää puhuneesi mitään joulu- ja helmikuusta. Tämä on sinun epäjohdonmukaisuutesi.
    Huudat PierreReviewietä vastaamaan alati muuttuvaan kerronta-alustaasi, jossa pelaat todellista pushakkia.

    Koita edes yksi viikko seistä omien sanojesi takana ja ketjun aiheesta puhuen, niin huomaat, ettei sinulla ole todellisuudessa mitään sanottavaa.

    Pystytkö?

    Äänestä

  • Torakan_pieru kirjoitti:

    Ja taas epäjohdonmukaisuutta.

    Olet tässäkin ketjussa puhunut tammikuusta ja monissa muissa myöskin joulu- ja helmikuusta. Mutta et suoranaisesti tässä ketjussa, niin ei sinua siis voi väittää puhuneesi mitään joulu- ja helmikuusta. Tämä on sinun epäjohdonmukaisuutesi.
    Huudat PierreReviewietä vastaamaan alati muuttuvaan kerronta-alustaasi, jossa pelaat todellista pushakkia.

    Koita edes yksi viikko seistä omien sanojesi takana ja ketjun aiheesta puhuen, niin huomaat, ettei sinulla ole todellisuudessa mitään sanottavaa.

    Pystytkö?

    Vain sinun hörhöilysi tuhnu ovat epäjohdonmukaisia.

    Tuolla on hyvää tietoa Suomen ilmaston lämpenemisestä, jota sinun loputtomat hörhöilysi eivät muuta yhtään mihinkään:

    http://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/suomen-muuttuva-ilmasto/-/artikkeli/16266ad3-e5f5-4987-8760-2b74655182d5/suomen-ilmasto-on-lammennyt.html

    Äänestä

  • Torakan_pieru kirjoitti:

    Ja taas epäjohdonmukaisuutta.

    Olet tässäkin ketjussa puhunut tammikuusta ja monissa muissa myöskin joulu- ja helmikuusta. Mutta et suoranaisesti tässä ketjussa, niin ei sinua siis voi väittää puhuneesi mitään joulu- ja helmikuusta. Tämä on sinun epäjohdonmukaisuutesi.
    Huudat PierreReviewietä vastaamaan alati muuttuvaan kerronta-alustaasi, jossa pelaat todellista pushakkia.

    Koita edes yksi viikko seistä omien sanojesi takana ja ketjun aiheesta puhuen, niin huomaat, ettei sinulla ole todellisuudessa mitään sanottavaa.

    Pystytkö?

    Kovasti tässä odotellaan palaako pierurewa palstalle enää ollenkaan vai nolostuiko sukelluksestaan niin kovin että vetäytyi kellariinsa ikiajoiksi....

    Äänestä

  • EelisPermanen kirjoitti:

    Kovasti tässä odotellaan palaako pierurewa palstalle enää ollenkaan vai nolostuiko sukelluksestaan niin kovin että vetäytyi kellariinsa ikiajoiksi....

    Minä olen odottanut sinulta vastinetta tuohon sinun epäjohdonmukaisuuteesi.
    Hohheli heilutti volkoista lippuaan ja sinä eeliö alat puhuman toisista kirjoittajista.

    Muut ymmärtävät hyvin tarkoittamani epäjohdonmukaisuuden, mutta sinä et lapsekkaissa aivoissasi sitä kykene tekemään.

    Äänestä

Ja Pierurewan sukellus jatkuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu!

Äänestä

uuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuedelleen!

Äänestä
  • Kauanko meinaat sukeltaa?

    Äänestä

  • Miksi heilutat valkoista lippua? Viestisi on tyypillistä kuusivuotiaan tasoa.

    Äänestä

  • EelisPermanen kirjoitti:

    Miksi heilutat valkoista lippua? Viestisi on tyypillistä kuusivuotiaan tasoa.

    Sinähän tuolla säätietojankuttamisella kahlaat syvällä asian ulkopuolella.

    Äänestä

Pierre näyttää keräilevän itseään hieman kauemmin, sen verran mojovasti osui Eeliksen koukku. No eipä tule palstalla ikävä nimimerkkiä PierreReview jos teki lopullisen ratkaisun ja poistui takavasemmalle. Eeliksen sanoin: kuorossa!

Äänestä

Näyttää Pierren pihkatappi olevan vähän sitkeämpää lajia kun mies on hiljentynyt ihan kokonaan. Khihkhihihihihihihiiiiiii.

Äänestä

Olihan tämä nolo päätös Pierurewan"uralle". Kävi palstalla todistamassa kuinka Suomessa on ollut valtava määrä lämpimiä kuukausia tämän 2000-luvun aikana. Toki todistus oli käänteinen mutta kaikkihan tuon tajusi. Selkeästi enemmän kuin 26 kpl oikeasti lämpimiä kuukausia!!

Äänestä

Koska Pierurewa näyttää taas pikku hiljaa aktivoituvan palstalla (tosin edelleen hieman nolostellen) pitkän sukelluksensa jälkeen, nostetaanpas taas ylös tämä ketju missä Pierurewa hörppäsi vettä keuhkoon oikein huolella! Vastaansanomattomasti on siis 2000-luvulla lämmennyt kun Suomessakin on ollut oikeasti lämpimiä kuukausia jo jopa selkeästi enemmän kuin 26 kappaletta! Noin viidentoista vuoden aikana!

Äänestä

Joko olet Eelis saanut tutkittua, että miltä näyttää viimeisen 25 vuoden trendi tammikuulta? Aika pahalta vai mitä?
Vai oliko se niin, ettei trendit kerro mitään ilmastosta silloin, kun trendi on väärään suuntaan???

Äänestä
  • En tutkinut sitä kun tutkin vahingossa 30 vuoden trendin. Olenko nyt epätieteellinen?
    Mites muut kuukaudet....kesäkuu olisi sinulle ihan kiva. Mutta ne muut! Ai ai!

    Äänestä

  • EelisPermanen kirjoitti:

    En tutkinut sitä kun tutkin vahingossa 30 vuoden trendin. Olenko nyt epätieteellinen?
    Mites muut kuukaudet....kesäkuu olisi sinulle ihan kiva. Mutta ne muut! Ai ai!

    Ja tässä näkyy tuo kamala katastrofi, josta eelis koittaa epätoivoisesti sukeltamalla tehdä jotain draamaa.

    http://s27.postimg.org/68cs7z8wj/Hadcrut4_Kelvin_1850_to_2013.png

    Äänestä


Uppppia Pierren sukellusketjulle!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


EelisPermanen kirjoitti:

Top5-kylmää tammikuuta. Ei tullut, ei. Viimeinen oikeasti kylmä kuukausi on vuodelta 2002. Miten tässä näin on päässyt käymään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu