AY-sakki ja poliitikot tuntuvat olevan hakoteillä.

AY-sakki tuntuu kanssa olevan ihan samalla tavalla sokea ongelmalle, kuin poliitikotkin. Ei tarvitsisi miettiä pakkolakeja, työehtojen heikennyksiä tai korkeaa työttömyyttä jos Suomessa saataisiin laskettua esimerkiksi sähkön hintaa. Miksi tähän asiaan ei puututa?

Sipilällä eikä muillakaan poliitikoilla ole mitään järkeä päässä. Jos tässä maassa oikeasti haluttaisiin korjata taloutta tai työllistää ihmisiä, olisi kaiken maailman pakkolakien sijasta aloitettava siitä, että sähkön hintaa saadaan laskettua MERKITTÄVÄSTI.

Jos tässä maassa oikeasti haluttaisiin korjata työllisyyttä, niin silloin valtiovalta puuttuisi korkeaan sähkön hintaan... 2000-luvulla sähkön hinta on n. kaksinkertaistunut; samalla työttömyys on vaikka Imatralla muuttunut muutamasta prosentista esimerkiksi kahteenkymmeneen prosentiin.

Sen sijaan, että Sipilä ja kaverit vaatii pakkolakeja, olisi perusteltua pyrkiä vaikka puolittamaan sähkön hinta. Nimittäin ei ole vaikka palkat kaksinkertaistuneet, kun taas sähkön hinta on. Linkkinä vaikkapa http://is11.snstatic.fi/img/468/1454385890790.jpg Tämä tarkoittaa ostovoiman laskua, niin omakotiasujilla kuin kaikilla muillakin. Ei silloin voi ostaa palveluita tai tavaroita ja kotimainen kysyntä romahtaa.

Eipä ole myöskään vaikka AY-liike asiasta mitään sanonut. Jos pakkokustannustaso nousee (Suomessa on pakko lämmittää, kaikki lämmitysmuodot suunnilleen puu-uunia lukuun ottamatta edellyttää toimiakseen sähköä; ja suuri osa vuodesta on pakko valaista; sähkö on jokaisen palkansaajankin kotitalouden pakkoasia), olisi joko saatava palkkoja kymmeniä prosentteja ylöspäin (vrt. vaikka asumiskustannukset lämmön hinnan ja sähkön hinnan noustessa) sen sijaan, vaan kinataan yhteiskuntasopimukseen osallistumisesta tai pakkolaeista. Palkkamaltista on turha puhua niin kauan, kun em. asiat kallistuvat.

Nimittäin suuri osa työttömyydestä johtuu myös korkeasta sähkön hinnasta; samoin kuin tarve heikentää työntekijöiden työehtoja. Koska vaikka sähköä käyttävä teollisuus kuin palveluelinkeinoista mm. kaupat ja vastaavat, joissa sähkö on pakkokustannus kylmäkoneiden takia vaikka, joutuvat sitten karsimaan työntekijöiden määrästä ja aiheuttamasta kustannuksesta sähkön hinnan noustua. Voi meilkein sanoa, että työttömyyden lisääntyminen Suomessa on seurannut sähkön hinnan nousua.

Muunmuassa omakotiliiton julkisuudessa mainitsema asumiskustannusten nousu, ihan samoin kuin vaikka vuokrien nousukin verrattuna ansiotason merkittävästi hitaampaan kasvuun on ongelma ihan jokaisen ihmisen kannalta. Jos melkein kaikki tulot menevät asumiseen, ei jää muuhun rahaa. Ihmettelen, miksi tälle asialle ei ole aikaa sitten tehty jotain. Teollisuuden ym, osalla alkaa kohta olla myöhäistä, kun työpaikkoja on liputettu ulkomaille.

Verotus sähkössä on yksi ongelma. Sähköveron päälle maksetaan arvonlisävero, eli kertaalleen verotetusta maksetaan vielä toinen vero päälle. Edellisestä sähkölaskustani kokonais-summa 249 € veroja oli 90 €. Voisi valtio aloittaa vaikka siitä, sillä sähkön verot leikkaamalla saisi työllisyyttä korjattua paljon tehokkaammin kuin millään projekteilla tai tukityöllistämiseen upotetuilla rahoilla.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuo Imatra siis esimerkkinä työllisyydessä sen takia, että paikkakunnan suurimmat työnantajat ovat sähköstä riippuvaisia terästehdas ja kaksi paperitehdasta. Kaikkien kolmen toiminta riippuu sähköstä...

Äänestä

Suomessa sähkö on suht järkevissä hinnoissa muuhun maailmaan nähden. Kuitenkin täällä on vaikka korkeampi lämmitystarve. Halpatyömaiden kanssa ei kannata lähteä kilpailemaan halvalla työvoimalla; parempi kilpailuetu olisi teollisuudelle vaikka edullinen ja luotettavasti toimitettu sähkö?

Äänestä

Mikäli kuluttajahinta nousee 10-15%, aletaan lähestymään keski-euroopan hintoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sokeus.ihmetyttää kirjoitti:

AY-sakki tuntuu kanssa olevan ihan samalla tavalla sokea ongelmalle, kuin poliitikotkin. Ei tarvitsisi miettiä pakkolakeja, työehtojen heikennyksiä tai korkeaa työttömyyttä jos Suomessa saataisiin laskettua esimerkiksi sähkön hintaa. Miksi tähän asiaan ei puututa?

Sipilällä eikä muillakaan poliitikoilla ole mitään järkeä päässä. Jos tässä maassa oikeasti haluttaisiin korjata taloutta tai työllistää ihmisiä, olisi kaiken maailman pakkolakien sijasta aloitettava siitä, että sähkön hintaa saadaan laskettua MERKITTÄVÄSTI.

Jos tässä maassa oikeasti haluttaisiin korjata työllisyyttä, niin silloin valtiovalta puuttuisi korkeaan sähkön hintaan... 2000-luvulla sähkön hinta on n. kaksinkertaistunut; samalla työttömyys on vaikka Imatralla muuttunut muutamasta prosentista esimerkiksi kahteenkymmeneen prosentiin.

Sen sijaan, että Sipilä ja kaverit vaatii pakkolakeja, olisi perusteltua pyrkiä vaikka puolittamaan sähkön hinta. Nimittäin ei ole vaikka palkat kaksinkertaistuneet, kun taas sähkön hinta on. Linkkinä vaikkapa http://is11.snstatic.fi/img/468/1454385890790.jpg Tämä tarkoittaa ostovoiman laskua, niin omakotiasujilla kuin kaikilla muillakin. Ei silloin voi ostaa palveluita tai tavaroita ja kotimainen kysyntä romahtaa.

Eipä ole myöskään vaikka AY-liike asiasta mitään sanonut. Jos pakkokustannustaso nousee (Suomessa on pakko lämmittää, kaikki lämmitysmuodot suunnilleen puu-uunia lukuun ottamatta edellyttää toimiakseen sähköä; ja suuri osa vuodesta on pakko valaista; sähkö on jokaisen palkansaajankin kotitalouden pakkoasia), olisi joko saatava palkkoja kymmeniä prosentteja ylöspäin (vrt. vaikka asumiskustannukset lämmön hinnan ja sähkön hinnan noustessa) sen sijaan, vaan kinataan yhteiskuntasopimukseen osallistumisesta tai pakkolaeista. Palkkamaltista on turha puhua niin kauan, kun em. asiat kallistuvat.

Nimittäin suuri osa työttömyydestä johtuu myös korkeasta sähkön hinnasta; samoin kuin tarve heikentää työntekijöiden työehtoja. Koska vaikka sähköä käyttävä teollisuus kuin palveluelinkeinoista mm. kaupat ja vastaavat, joissa sähkö on pakkokustannus kylmäkoneiden takia vaikka, joutuvat sitten karsimaan työntekijöiden määrästä ja aiheuttamasta kustannuksesta sähkön hinnan noustua. Voi meilkein sanoa, että työttömyyden lisääntyminen Suomessa on seurannut sähkön hinnan nousua.

Muunmuassa omakotiliiton julkisuudessa mainitsema asumiskustannusten nousu, ihan samoin kuin vaikka vuokrien nousukin verrattuna ansiotason merkittävästi hitaampaan kasvuun on ongelma ihan jokaisen ihmisen kannalta. Jos melkein kaikki tulot menevät asumiseen, ei jää muuhun rahaa. Ihmettelen, miksi tälle asialle ei ole aikaa sitten tehty jotain. Teollisuuden ym, osalla alkaa kohta olla myöhäistä, kun työpaikkoja on liputettu ulkomaille.

Verotus sähkössä on yksi ongelma. Sähköveron päälle maksetaan arvonlisävero, eli kertaalleen verotetusta maksetaan vielä toinen vero päälle. Edellisestä sähkölaskustani kokonais-summa 249 € veroja oli 90 €. Voisi valtio aloittaa vaikka siitä, sillä sähkön verot leikkaamalla saisi työllisyyttä korjattua paljon tehokkaammin kuin millään projekteilla tai tukityöllistämiseen upotetuilla rahoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu