Kun asiat kohtaavat kohtaavat ihmiset

Sangen suivaantuneena roskasta silmässäni, kipitin Mehiläiseen ja ronkitutin sen pois. Kun silmiä oli kuvattu, mikroskoopitettu, värjätty ja tainnutettu, niin aloin hetken kuluttua hahmottaa ympäristöäni.

Silmälääkäreiden pajat olivat aivan erilaisia kuin olivat yleislääkäreiden ja muiden luunsahaajien omat. Kapineet olivat osittain tuttuja, sillä niillä oli ronkittu minua ennenkn. Ainoana erona muihin studioihin oli se että edessäni istui sangen kaunis olento. Oliko kenties niin, että ammatillinen pätevyys reflektoi sellaisiin suuntiin, joissa tehtiin ulkonäköpäivityksiä.

En tiennyt. Keskustelimme vähän siitä sun tästä, mutta sitten synkronisoinnissa naksahti. Äkkiä oli niin, että minä luennoin hänelle ja hän kuunteli innostuneena. Hänestä kuvastui tyttömäinen riemu, sillä kaltaisiini harvoin törmäsi. Kynä savuten hän teki muistiinpanoja, esitti kysymyksiä ja toivoi minulta mielipiteitä. Autoin häntä lähes kaikin keksimineni tavoin, sillä tunsin outoa käänteisyyttä tilanteessa. Oli kuin vuoristorata olisi äkkiä kulkenut takaperin.

Kyllä meillä oli sitten hauskaa. Ja vakuutusyhtiö maksoi koko lystin.

(Hihitystä)
350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun uskaltaa jutella naisille niin saa yhteyden ja saa naisiakin ja siten ne seurustelut alkaa. Kerran linja-autossa aloin juttelee yhdelle naiselle ja sitten meistä tulikin pari sen 4 tunnin aikana kun matka kesti.

Äänestä
  • Näin minäkin olen asian käsittänyt.

    (Hihitystä)

    Äänestä

Ja sitten vielä väitetään, että lääkärikunta ei kuuntele potilaitaan.

Tai katsele.

(Naurua)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luolamadonna kirjoitti:

Sangen suivaantuneena roskasta silmässäni, kipitin Mehiläiseen ja ronkitutin sen pois. Kun silmiä oli kuvattu, mikroskoopitettu, värjätty ja tainnutettu, niin aloin hetken kuluttua hahmottaa ympäristöäni.

Silmälääkäreiden pajat olivat aivan erilaisia kuin olivat yleislääkäreiden ja muiden luunsahaajien omat. Kapineet olivat osittain tuttuja, sillä niillä oli ronkittu minua ennenkn. Ainoana erona muihin studioihin oli se että edessäni istui sangen kaunis olento. Oliko kenties niin, että ammatillinen pätevyys reflektoi sellaisiin suuntiin, joissa tehtiin ulkonäköpäivityksiä.

En tiennyt. Keskustelimme vähän siitä sun tästä, mutta sitten synkronisoinnissa naksahti. Äkkiä oli niin, että minä luennoin hänelle ja hän kuunteli innostuneena. Hänestä kuvastui tyttömäinen riemu, sillä kaltaisiini harvoin törmäsi. Kynä savuten hän teki muistiinpanoja, esitti kysymyksiä ja toivoi minulta mielipiteitä. Autoin häntä lähes kaikin keksimineni tavoin, sillä tunsin outoa käänteisyyttä tilanteessa. Oli kuin vuoristorata olisi äkkiä kulkenut takaperin.

Kyllä meillä oli sitten hauskaa. Ja vakuutusyhtiö maksoi koko lystin.

(Hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu