Lumi sulaa eri nopeudella eri paikoista

Täällä muutamaa tonttia varjosti ennen sankka kuusivoittoinen sekametsä, lumet ovat sulaneet aina viimeisenä. Reilu vuosi sitten kuusimetsä kaadettiin pois varjostamasta. Kuvittelin, että lumetkin voisi sulaa paremmin. Mutta ei niin ei. Lumet sulaa näistä muutamasta tontista edelleen viimeisenä. Tälläkin hetkellä tien toisella puolella olevat tontit ovat olleet jo lumesta paljaana, nurmikko näkyy, monta päivää. Meillä on nurmikolla vielä sellaiset 15cm tiivistä lunta. Kun katsoo tien toiselle puolelle, näyttää kuin olisi huhtikuu ja kohta pääsee haravoimaan, kun katsoo toisesta ikkunasta, niin tuntuu että on täysi talvi, ruoho ei edes meinaa näkyä.

Mistä tällainen johtuu? Johtuuko maatyypistä? Näille tonteille on ajettu täytemaata reilu puolen metrin kerros, savensekaista moreenia kivineen, kuin toisella puolella tietä on ajettu maata lähinnä pois. Ruokamulta näissä toki kaikissa päällä on, mutta voiko se alainen maakerros vaikuttaa näin paljon?

Eikä talon pohjois/etelä puolella ole eroa, tosin ei aurinko sinällään ole paljoa paistanutkaan. Vesisade ja plussakeli näitä lumia on sulattanut, mutta ei näiltä tonteilta, kolattuja alueita lukuunottamatta.

Alkutilanne on kuitenkin ollut sama. Tammikuussa on ollut noin 20cm lunta kaikkien tonteilla. Nyt kun tuli sulat, niin meidän tontilla lumi lähinnä tiivistyi 15cm:iin. Ja toisella puolella tietä olevilla tonteilla, suli käytännössä melkein heti pois, paljastaen nurmikon. Mistä tällainen ilmiö?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Salaojaputket?

Vesisuoni?

En tiedä, mielenkiintoinen ilmiö.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


silmukka49 kirjoitti:

Täällä muutamaa tonttia varjosti ennen sankka kuusivoittoinen sekametsä, lumet ovat sulaneet aina viimeisenä. Reilu vuosi sitten kuusimetsä kaadettiin pois varjostamasta. Kuvittelin, että lumetkin voisi sulaa paremmin. Mutta ei niin ei. Lumet sulaa näistä muutamasta tontista edelleen viimeisenä. Tälläkin hetkellä tien toisella puolella olevat tontit ovat olleet jo lumesta paljaana, nurmikko näkyy, monta päivää. Meillä on nurmikolla vielä sellaiset 15cm tiivistä lunta. Kun katsoo tien toiselle puolelle, näyttää kuin olisi huhtikuu ja kohta pääsee haravoimaan, kun katsoo toisesta ikkunasta, niin tuntuu että on täysi talvi, ruoho ei edes meinaa näkyä.

Mistä tällainen johtuu? Johtuuko maatyypistä? Näille tonteille on ajettu täytemaata reilu puolen metrin kerros, savensekaista moreenia kivineen, kuin toisella puolella tietä on ajettu maata lähinnä pois. Ruokamulta näissä toki kaikissa päällä on, mutta voiko se alainen maakerros vaikuttaa näin paljon?

Eikä talon pohjois/etelä puolella ole eroa, tosin ei aurinko sinällään ole paljoa paistanutkaan. Vesisade ja plussakeli näitä lumia on sulattanut, mutta ei näiltä tonteilta, kolattuja alueita lukuunottamatta.

Alkutilanne on kuitenkin ollut sama. Tammikuussa on ollut noin 20cm lunta kaikkien tonteilla. Nyt kun tuli sulat, niin meidän tontilla lumi lähinnä tiivistyi 15cm:iin. Ja toisella puolella tietä olevilla tonteilla, suli käytännössä melkein heti pois, paljastaen nurmikon. Mistä tällainen ilmiö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu