Super Bowl 50

Olin itse ensimmäistä kertaa viettämässä iltaa jenkkipallon pelaajien kanssa. Aikaisempaa kokemusta heistä ei ole, mitä nyt joskus sekavina juppivuosina sponsoroitiin jotain seuraa Helsingistä Saksan D-markoilla, kun vahvalla markalla nyt pystyi vain kaiken Keski-Euroopasta raahaamaan tänne pilkkahintaan. Jotain kainalopallojoukkuettakin siinä sponsoroitiin kylterivitsinä, olisitte nähneet meidän ilmeet, kun alkoholilla päällystetty leveä juntin naama tuli toimistolle, raahaten perässään heikkoa itsetuntoaan, jonka oli vaivoin piilottanut Vaatehuoneelta ostettuun heikosti istuvaan pukuun. Tämä oli aikaa ennen Dresmannin muovipukuja, tuolloin Vaatehuoneelta ostettuun kankaaseen verhoutuivat omassa elämässään epäonnistuneet. Jonkinlainen perverssi fiksaatio näyttää köyhillä ja köhivillä olla halpaan sekä heikkolaatuiseen kankaaseen. Kyllä köyhä saa olla, en sitä kiellä, mutta pitääkö kurjuudessa myös rypeä.
Siinä se oli, kasa biologista ihmispaskaa, seisomassa edessämme Bulevardin toimistolla. Emme voineet olla nauramatta, topatut olkatoppauksemme liikkuivat ylös alas, kun yritimme olla kaatumatta lattialle, en ole vuosiin nauranut samalla tavalla kuin silloin vuoden 1989 elokuun ensimmäisenä perjantaina, jolloin tämä ihmisuloste yritti tavata kiitosta, pitäen sylissään kehystettyä joukkuekuvaa, jossa oli pelaajien allekirjoitukset.
Nopeasti tämä itsestään liikkuva lika liisi pois toimiston respan marmorilta. Minne ties lähti? Katsottiin vielä valokuvaa ja valehtelematta vannon, että kaikki eivät osanneet edes allekirjoitusta laittaa. Millä muulla selittää paikoin allekirjoituksen paikalla komeillutta ristiä tahi X-kirjainta.

Mutta takaisin tähän hetkeen ja halpaan muoviseen ketjuravintolaan. Saapuessani ihmettelin ensimmäiseksi, mihin kaikki nigerialaiset seisoskelevat naiset ovat kadonneet ravintolan nurkilta. Puhun nyt näistä samoista naisista, jotka päivystävät viikonloppuyöt nurkilla tarjoten rahvaalle äidin lämpöä ja mahdollisuutta purkaa kauan peiteltyä seksuaalisuutta toiseen sukupuoleen. Vanha ja vetreä kapitalistimielini oitis huomasi, miten huonolla tolalla bisnesvainu nykyään on alan ammattilaisilla. Sunnuntai-ilta ja ravintola täynnä yksinäisiä miehiä seuraamassa lajia, jota pelataan valtameren takana tuhansien kilometrien päässä. Olisin tienannut helposti tuhansia euroja täällä, jos olisin vain yhden heistä laittanut miesten virkistäytymistiloihin töihin. Ehkä ensi kerralla, tokaisin itselleni ja astuin sisään. Pitää ottaa huomioon, etten ole melkein kolmeenkymmeneen vuoteen ole ollut tekemisissä lajin harrastajien parissa, paitsi antaessani tippiä ovimiehelle, muuttomiehelle tai kolikoita kodittomalle lajin harrastajalle. Juuri nämä samat kaverit, jotka myyvät itseään huonolla menestyksellä iskuri.net sivulla. Kaikkea onnea heille, eivät sentään makuuta meidän veronmaksajien rahoilla.

Mutta näky, joka minua kohtasi astuessani sisälle, oli odottamatonta. Kaikki varmaan muistavat amerikkalaiset lukioelokuvat, on atleetit nahkarotsissaan, nörtit ja lihavat, opettajat ja niin edelleen. Baarissa oli ainoastaan lihavahkoja klarinetinsoittajan näköisiä humanisteja (älkää käsittäkö väärin, en tarkoita nyt heidän olleen koulutettuja, ainoastaan heikon ja alemman aineksen näköistä) jotka yrittivät aikaisemman kirjoittajan tapaan olla eksoottisia huutelemalla toistuvasti ”whatsupp” ja ”cool lemon”, kun samaan aikaan löivät toisiaan käsille, yrittäessään toistaa heille liian monimutkaisia kättelyliikkeitä. Kaiken kruunasivat värikkäät pelipaidat, 1990-luvun pahimmat lama-ajat mieleen tuovat farkkuhousut ja aikuisilla muodikkaasti jalasta löytyvät rullalautailukengät. Taisi jollain olla saman merkkiset rullalautailukengät, joita ryhdyin tuomaan maahan vuonna 1996. Tietenkin halvin merkki, jotka eivät kestä yhtä kesää, talvesta nyt puhumattakaan, mutta jotenkin tällä kaverilla oli nämä jalassa. Teki mieli kysyä, olivatko nämä oikeasti Etniesien halvat kopiot, joita Suomeen toin nimellä Sexniesit. Menivät kuin kuumille kiville ja tällä löysällä rahalla vietimme perheeni kanssa viikon Floridan Disneyworldissa, tietenkin asuimme fantasiamaailman omassa hotellissa, jonka parvekkeelta näkyi Epcot Center, olen aina pitänyt scifistä, vaikka kivenkova kapitalisti olenkin.

Uskon Peyton Manningin jatkavan vielä uraansa, eihän siitä ole kuin pari vuotta aikaa, kun Favre lopetti ja vielä vähemmän aikaa, kun ryhtyi lähettelemään kikkelikuvia virtuaalisesti. Eiköhän Manningin lähipiiri yritä kaikin keinoin estää tätä tapahtumasta.

Ottelua en katsonut.

En tiedä MVP:n saajaa

Liiton uutisissa on jo kaksi kertaa tänä vuonna väitetty Roo voittaneen 2011 mestaruuden. Kaksi kertaa ei ole vahinko onko tämä nyt sitä et Wol oli voitto vahinko ja nyt jälkkkläteen häivytetään kaikki tiedot!!!!!!!! Uutiseesa sanottiin että 2011 Roo voktti ensi kertaa kasii vuoteen mutta se ei oo paikkaansa olin itse siellä ja näin lopputuloksen

todella asiatonta keskustelua. esimerkiksi alla olevan linkin takaa löytyy huomattavasti asiantuntevampia näkemyksiä super bowlista

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14116643/super-bowlin-show-oli-homoseksuaalinen!!!!?_ga=1.101140808.892448720.1455217129

Arvon palstalaiset, olen aikaisemmin kirjoitellut tännekin aktiivisesti, lukemisesta nyt puhumattakaan, viime sunnuntaina olin elämäni ensimmäistä kertaa seuraamassa Super Bowlia "paikan päällä", eli O'Learyssa. Täytyy kehua paikalla vallinnutta tunnelmaa ja toveruutta, kaikki olivat mukavia toisiaan kohtaan. Harvassa lajissa pelaajat ja kannattajat ovat yhtä suurta perhettä kuin suomalaisessa amerikkalaisessa jalkapallossa. Pitäkää kiinni tästä perinteestä! Ulkopuolista vierasta lämmitti nähdä tätä yhdessä tekemistä. Kuten kaikki perheet, myöskin jefuperheestä löytyi sunnuntaina niitä hieman erikoisia enoja ja setiä, joita on vain pakko sietää sukujuhlissa. Sattui nimittäin niin hassusti, että menin alkuillasta istumaan melkein tyhjään pöytään, jossa istuskeli ainoastaan yksi kaveri. Näin vinkkinä teille kaikille tulevaisuutta varten, jos jefutapaamisessa on yksi tyhjiä penkkejä yhden kaverin ympärillä, seiskää!
Istahdin siihen, tervehdin pöydässä jo istunutta, nostin illan ensimmäisen huurteisen huulilleni. Olo oli sanomattakin mahtava, rahaa oli lompakossa vielä jäljellä 45 euroa iltaa varten, maanantai olisi vapaa varastolta, ensimmäinen Super Bowl "paikan päällä". Tätä ne kaverit duunissa eivät ikinä uskoisi. Join pitkän kulauksen hyvää vehnäolutta, normaalisti juon halvinta, mitä hanasta valuu, mutta tänään oli erikoispäivä ja pitihän sitä tehdä vaikutus baarihenkilökuntaan.
Mutta jotain häiritsevää oli ilmassa..
Käänsin katsettani vasemmalle yksinäiseen mieheen, en kuitenkaan lopettanut huikkaani vielä, annoin vehnän valua ja virrata suustani takaisin tuoppiin ja tuopista takaisin suuhuni, mikä maku.
Pöydän yksinäinen mies tuijotti minua intensiivisesti, pupillit kysyvästi sojottivat minua kohti, ujon rasvaisen hien valuessa korkealta otsalta kohti kaihin raiskaamia silmiä, hänen onnekseen hänellä oli kulmakarvojen kohdalla tälläiset mustat laastarit, joita peleissä tavataan pelaajilla silmien alla, johon hien valuminen pysähtyi ja "laastari" alkoi imemään rasvaisen paakkuuntunutta hikeä. Laskin tuoppini pöydälle ja katsoin kysyvästi häneen kohti. Kaveri vaikutti pinnistelevän, taikka saamaisillaan jonkin sortin kaatumatautikohtausta. Ei todellakaan vaikuttanut sellaiselta kaverilta, joka aloittaa päivänsä liikunnalla ja voi vakavissaan uskoa elävänsä seuraavat 70 vuotta. Ehei, päinvastoin, kaveri kaivoi suuri eleisesti jostain löysien collegehousujen kätköistä kuumemittarin, todeten minulle "Nääks paljon se on, mulla jäi lasit autoon."
Kurkotin lähemmäksi tuijottamaan lasiseen putkeen vangittua elohopeaa. Hopeat olivat syöksähtäneet 38 asteen paremmalle puolelle, tarkkaa lukua en pystynyt lukemaan, koska mittariston osittain peitti ulostetahrat. Olin juuri aikeissa kysyä häneltä, että kannattaako täällä riekkua, eikö olisi parempi mennä kotiin lepäämään, mutta ennen vastaamistani kaveri jatkoi "Oon 2000 vuodesta asti nähnyt jokaisen Super Bowlin paikan päällä. En ole kertaakaan ollut poissa. Tajuatko sinä? Olen 16 vuotta istunut jokaisen Super Bowlin paikan päällä ja saman verran Vaahteramaljoja. Ooks sä ikinä istunut nuhaisena ja kuumeisena syksyisellä Velon betonilla? Tää ei ole mitään, ymmärrätkö, ei mitään, niin luuletko, että nyt aloitan?
Kiitin kaveria seurasta, toivottelin pikaista paranemista, olin aikeissa nousta, mutta koska kaikki istumapaikat oli jo viety ja Amerikan kansallislaulu kaikui jo ravintolan ämyreistä. Käänsin vain selkäni kaverille ja hänen elohopeamittareille, esitin loppuillan etten kuule häntä.

Kiitos asiallisista keskusteluista ja kommentoista Super Bowl 50 tapahtumaan liittyen. Uskaltaisin sanoa - että täältä palstalta löytyy jopa osin välkympää debattia kuin mitä Heikkinen ja Karppinen esittivät SAJL:n etusivuilla aiheesta.

Ketjun avaajan kolmen kysymyksen kommentointi ei ole aivan niin yksinkertaista kuin olettaa voisi.

1)Ensinnäkin tiedustelette ennakkoluulottomasta mitä mieltä olimme itse pelistä.

Kysymys on varsin monisäikeinen. Nimittäin pelin tiimellyksessä en voinut olla ajattelematta Suomessa viime vuosina levinnyttä joukkoraiskausten trendiä, joissa subjekteina on usein esiintynyt kunniakkasti kolmesta viiteen afrikkalaistaustaista nuorta miestä - asianomistajan ollessa lähes poikkeuksetta nuori kantasuomalainen naaras. Tapanilan case lienee vain jäävuorenhuippu. Viimeksi tällä viikolla saimme kuulla kahdesta vastaavasta erillisestä tilanteesta joista linkit ohessa:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020921092201_uu.shtml
http://mvlehti.net/2016/02/10/kajaanin-joukkoraiskaajien-nimet-ja-tuomiot-nyt-mvssa/

Korostan kuitenkin vilpittömästi, että kyse saattaa olla tosin yksittäistapauksista https://www.google.com/maps/d/viewer?mid=zJvEEmePvxG0.kIzuQhSCKrzQ


2)Seuraavaksi tiedustelette menikö ottelun MVP palkinto oikeaan osoitteeseen.

Kysymys tuo mieleen suomen amerikkalaisen jalkapallon palkitsemiskulttuurin nykytrendin. Yksittäisten vaahteraliigan otteluiden MVP palkinnot menevät nykyään lähes poikkeuksetta afroamerikkalaisille importeille. Myös liigakauden lopuksi koko kauden parhaiksi pelaajiksi ja liigan all stars miehistöön on viime vuosina sopinut valita samaa väestöryhmää edustavia pelureita. Vielä 1990 luvulla tällaista kulttuuria ei suosittu, vaikka maassamme pelasi lähes yhtä paljon ulkomaalaisvahvistuksia joukkuetta kohti kuin nykyään. Silloin parhaiden pelaajien valinnat osuivat kantasuomalaisiin.

Isompi kysymys onkin siis, koska tämä palkitsemiskulttuurin muutos tapahtui? Aivan. Juuri samaan aikaan - muutama vaahteraliigakausi sitten - kun sinänsä amerikkalaisesta jalkapallosta irrallinen suomenmaa näki ensimmäiset ulkomaalaisten suorittamat joukkoraiskauksensa - jolloin voidaan tulkita tämän edellä mainitun epidemian virallisesti puhjenneen. Tuomion saaneet edustajat tulivat kuitenkin amerikkalaisen jalkapallon maailmasta, enkä nyt erikseen haluaisi mainita Lappeenrannan rajaritareita. En väitä että on löydettävissä kausaliteettia SAJL:n muuttuneen palkitsemiskulttuurin ja jokseenkin Suomessa kasvaneiden joukkoraiskausilakointien välillä, vaan jätän sen kunkin lukijan oman tulkinnan varaan. Sillä kuten Vince Lombardi aikoinaan totesi: ”At the end of the day, we’re all human”

3) Lopuksi tiedustelette, uskommeko Peyton Manningin jatkavan vielä uraansa?

Tämä on kysymyksistä mutkikkain analysoitavaksi, sillä se nivoo edellä esitetyn aukottomalta vaikuttavan todistusketjun kyseenalaiseksi siltä osin - että kattaako suomen amerikkalaisen jalkapallon kulttuuri todella elämän koko kirjon. Palaan kysymykseen myöhemmin, mutta korostettakoon tässä vaiheessa tietämättömille muutama seikka Peytonista. Hänen edellinen naispuolinen kumppaninsahan nimittäin irvaili isojen dollarien toivossa Indianan keltaiselle lehdistölle katkerana eronsa jälkeen Peytonin olevan onneton rakastaja. Hän muun muuassa kuvaili Peytonin sänkysuoritusten koostuvan vain suorituksesta pisto-kasto-ja nosto, ja performanssin kestävän vain puoli minuttia veltosta velttoon. Tämän roskatabloidin sisältö voidaan asettaa kuitenkin valtaisin kysymysmerkin alle, sillä viimeisimmän NSA:sta vuotaneiden luotettavien asiakirjojen mukaan Peyton Manning on androgyyni sanan täydessä merkityksessä, samoin kuin isänsä Archie ennen häntä - ja veljensä Eli hänen jälkeensä.

Liikaa en ota tässä vaiheessa kysymyksiin kantaa, mutta näillä punaisilla langoilla tahtoisin ohjata aiemmin osin rönsylyittä keskustelua oikeammille urille.


Parahin,
Pogromi #77

Pahoittelen edellisen vastauksen jäämistäni kesken.

Viitaten edelleen Peyton Manningin menneisyyteen: uskoakseni Peyton oli myös aikoinaan varhaisteininä New Orleansin lähellä vaikuttaneen baton rouge catholic choirin innokas kuoripoika. Hän oli siinä mielessä mielenkiintoinen kirkkolaulaja, että häneltä poistettiin hyvin varhaisella iällä molemmat kivekset, tämän altto- tai sopraanoäänen säilyttämiseksi. En muista kumpi ääni oli enemmän varjelemisen arvoinen, mutta luotettavan lähteen mukaan kiveksistä valittiin kastroitavaksi vasen - eli jenkkifudistermein the Weak Side.


Noh. Mitä nyt tuskinpa tämä kuoripoikatausta lienee mainitsemisen arvoinen suomalaisen amerikkalaisen jalkapallon palstalla... ellei sitten Seksuaalisen hyväksikäytön tapauksilla katolisessa kirkossa ole mitään yhteyttä suomen amerikkalaisen jalkapallon juniorikulttuuriin... se jääköön jokaisen lukijan omantunnon kysymykseksi.

Tulipa tässä kuitenkin mieleen... Korjatkaa mikäli olen väärässä - mutta käsittääkseni seksuaalisen hyväksikäytön yleisyys ja nimenomaan lapsiin kohdistunut, usein pitkäaikainen hyväksikäyttö kotimaisissa jefupiireissä alkoi tulla valtakunnan laajuiseen tietoisuuteen vasta vuonna 2002,2003 ja 2004 c-juniori kaudella, kun Oululainen päivälehti Kaleva julkaisi aiheesta laajan jutun. Tällöin käynnistynyt julkinen keskustelu ja tutkimus ovat paljastaneet vastaavaa hyväksikäyttöä koko Suomen laajuisesti ainakin Oulun lisäksi Liedossa, Lappeenrannassa (viittaamatta siis ns. Rajaritareiden US-Import-Gang-Bang tapaukseen) sekä osin myös Helsingissä ja Turussa (viittaamatta tässä yhteydessä mitenkään Turun lukuisiin Doping käryihin vuosina 2005-2015, tai Malmi Blazen ja 69 ersin lukuisten linjamiesten sairaalloisiin alkoholin- jne. päihteiden väärinkäyttöongelmiin). Uhreina on ollut enimmäkseen murrosikäisiä poikia. Pennsylvanian osavaltionyliopiston professorin Philip Jenkinsin 30-vuotinen tutkimus paljasti Suomessa yhden 252 juniorivalmentajasta syyllistyneen pedofiliaan. Mutta tutkimusartikkelia ei ole vielä tähän päivään mennessä vertaisarvioitu, joten I rest my case.


Parahin,

Pogromi #77

Taitaa olla liiton toimistolla hiljaista,kun tänne ehtivät kirjoitella!!!!

Hyvää päivää arvon palstalaiset.
Olihan superkulhoilut. Ensinnäkin haluan kiittää nimettömäksi jäänyttä jefuritaria iltani pelastamisesta.
Ärsyttää.. Tekisi mieli kirjoittaa jokin hyvä juttu, mutta edelliset kirjoittajat ovat kirjoittaneet todella päteviä kirjoituksia.

Henkisesti minulle oli vaikeaa katsoa superkulhoilua livenä, koska tosiaan oma poikani paloi hengiltä 1. helmikuuta Super Bowl XLIX aikana. Eivät varmastikaan tienneet Glendalessa, että huonon signaalin johdosta poikani korjasi viritintä, viimeistä kertaa elämänsä aikana. Pahaksi onnekseen signaalin korjaamisen johdosta oikosulku iski VHS soittimeeni sytyttäen kytevähkön tulipalon. Voin ehkä itseänikin syyttää, kun pidin poikaani nippusiteillä raajoista kytkettynä sängyssä, mutta se oli ainut tapa estää poikaani tuhoamasta elämäänsä. Hän yritti käydä lukiota salassa minulta ja tiedämmehän me mihin se johtaa: alkoholia, huumeita, esiaviollista seksiä.
Ei minun vuorollani!
Pidin tärkeänä, että hän saa pelipaikan U-17-vuotiaiden joukkueesta ja olin valmis tekemään mitä tahansa, mitä tahansa, jotta poikani voisi tulla kotiin maajoukkueverkkareissa, mutta hän kuolikin, siksi oli hieman hankala katsoa ottelua. Pystyin vain ajattelemaan liekeistä kuuluneita avunhuutoja, kunnes tuli hiljaista.

Pojastani ei ikinä tulisi nostamaan Vaahtermaljaa.

ps. Olen valmis aloittamaan valmennustehtävissä.

-Ei tämä ole henkilökohtaista, ei sinussa ole mitään vikaa.

Näin minulle todettiin ovimiehen toimesta, kun minut poistettiin vauhdikkaasti sisätiloista, ennen viimeisen neljänneksen alkua entisessä Bakersissa. Henkilökohtaisesti olin hyvin humalassa ja masentunut, kun seisoin kylmässä tihkusateessa Helsingin tunnetuimmalla huorakadulla. Olin yksin, eikä masennustani helpottanut tieto siitä, että vantaalaisessa vuokrayksiössäni minua odotti hidas kuolema rauhoittavien lääkkeiden toimesta.
Bentsodiatsepiinit, kuinka kaipasinkaan heitä. En vieläkään ymmärrä, miksi en pakannut vyölaukkuuni tarpeeksi reseptilääkkeitä. Junassa matkalla otteluun olin vetäissyt kurkusta alas kerta-annoksena monen päivän Xanorit, Pamit, jotta uskaltautuisin ihmisten joukkoon sisätiloissa. Olen poikani kuoleman jälkeen kärsinyt pelkotiloista julkisissa paikoissa. Lääkärin mukaan yksi syy voi olla pitkähköksi venynyt tutkintavankeus poikani tapaturman johdosta, jolloin minulle kehittyi pelko kirkkaita valoja ja suljettuja tiloja kohtaan.

Olin ollut ajattelematon, mutta sitä monta viikkoa kestänyt pillerihumala ja vielä pidempään jatkunut karnevaalimainen pirin käyttö teetti. En ajatellut tarpeeksi, minulla ei ollut pitkän tähtäimen suunnitelmia, ei enää sen jälkeen, kun ymmärsin, ettei poikani tule ikinä nostamaan pokaalia suorille käsilleen Vaahteramaljassa.

Siinä kadulla seistessäni ryhdyin tutkimaan, jos vyölaukusta löytyisi vielä sattumia ja bussilipun alta löytyi Amytaleja kolme kappaletta. Kiitin Jeesusta, Jumalan poikaa, huuhdellessani mieleni rauhoittajat alas kurkusta. Tunsin tutun ja turvallisen turrutuksen tunteen saapuvan. Jalkani tuntuivat kevyehköiltä, raskas taakka selästäni varisi, kuulin poikani rauhoittavan äänen, en sitä demonista rääkymistä, jota hän päästi sisältään liekkien korventaessa hänen keuhkojaan jokaisella hengenvedollaan.
Annoin jalkojeni levähtää ja siirryin keskustelemaan poikani kanssa Bakersin kulmalle.
Poikani pyysi anteeksi minulta, ettei hän tulisi koskaan nostamaan Vaahteramaljaa ja kaikkea sitä pettymystä, jonka hän aiheutti lukiohömpötyksellään.
Olen ehkä vanha, mutten tyhmä!
En antaudu henkien vieteltäväksi, totesin asialliseen sävyyn pojalleni, että hänen olisi parasta jatkaa matkaan jefuritareiden Valhallaan ja jos hän tosiaan halusi olla minulle mieliksi, niin hänen olisi parasta pysyä kuolleena.
Karjuin viimeiset sanat suustani karkottaakseni poikani ja se todellakin toimi, poikani katosi.
Mutta koitan vain sanoa, että olen päässyt yli poikani kuolemasta ja valmis tarttumaan uusiin haasteisiin, jos juniorijoukkueenne tarvitsee voittavaa valmentajaa, olen valmis harkitsemaan pestiä.

Herkkyydellä

Entisen Pelaajan Isä

Kiitos viestistä, hyvä Entisen pelaajan isä.

Olen itse ajatellut perustaa Lappeenrantaan juniorijoukkuetta ensi kaudelle. En haluaisi tunkea Rajaritarien reviirille, mutta toki "kokeneemmista" pitää ottaa oppia.

Tällä hetkellä tiimistäni puuttuu noin viisi pelaajaa. Mikäli sinulla on kontakteja pääkaupunkiseudulle, voisitkohan yrittää tavoitella näitä herrasmiehiä mukaan iloisen lajin ja elämäntavan pariin http://www.vastarinta.com/wp-content/uploads/2015/03/tapanilan-raiskaajat.jpg

Saattaa olla että heillä voisi olla potentiaalia Lappeenrannan jefukentillä.

Kiitos jo etukäteen, E.P.I.

Hävetti silmät päästä kuullessani amerikkalaiselta expatilta millainen meno oli ollut O'Learyssa ja näköjään ei hirveäsit ollut värikynää käyttänyt kertomuksessaan.
Aikuisia miehiä sammuneina pöydillä ja kauhea humalainen mökä päällä.
Koita siinä sitten kirkastaa suomi kuvaa ulkomaalaiselle kun olivat olleet katsomassa matsia oli koko muu ravintola keskittynyt juomaan humalat.

HÄVETKÄÄ