Akkavaara?

Vieläkö Akkavaara on pystyssä omistajavaihdoksen jälkeen? Ei voi muuta sanoa kuin voi voi viime kesäisen käynnin jälkeen. Ruokalista oli töhryinen ja siinä oli yliviivauksia ja korjaukset oli käsin kirjoitettua. Helpompi olisi varmaan ollut kirjoittaa lista uusiksi. Tilasin savulohisalaatin, mutta sain savuporosalaatin. Salaatissa oli amerikansalaattipeti ja savuporoa päällä. Ei muuta??? Salaattikastiketta kysyttyäni minut ohjattiin hakemaan kastike lounasbuffetpöydästä. Siis missä laatu ja palvelu!! Kyseessä pitäisi olla matkailupitäjä... Tässä näkee mitä se laatu ja palvelu ovat monissa paikoissa vielä aivan lastenkengissä.
5212576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Juu....kyllä salla on matkailupitäjä. Venäjältäkin tulevat pakoloiset suorastaan ryntäävät sallan läpi. Ei niillä ole aikaa jäädä ruokalistoja tutkimaan.

Äänestä
  • Joo, heikkoa on, ja sitten, kun vielä julkisesti kunnanvaltuutetutkin tölväisevät suustaan mitä sattuu, on Sallan matkailulla ankea tulevaisuus.

    Kiitos kunnan päättäjien!

    Äänestä

siellä ei ole mitään järkevää enään koko pitäjässä.aivan sama mitä joku päästää suustaan kaikki on samanlaisia,sammakoita lisää.rupunen paikka,ei siellä ajeta kuin omaa etuutta muuta siellä ei osata.

Äänestä
  • ei ole pakko tulla ole siellä paskan kusen lanna hajus

    Äänestä

en tiedä muuta kuin että teijan aikana sieltä sai makeat kakut ja muut mitä tilasi ne olivat hyviä.

Äänestä

sadisti pakolaisvihaaja

Äänestä
  • Ota kotias muutama mutakuono , kerro jonkin ajan kuluttua kuis hurisee?

    Äänestä

voithan ottaa pakolaisia,kyllä ne varmaan huolehtii tarpeista ja lapsista,että silleen.

Äänestä

Antakaa ihmisten yrittää ja antakaa rakentavaa palautetta.

Äänestä
  • Edelleen saa maan parasta salaattipitzaa.

    Äänestä

  • Kävin Akkavaarassa ja oli hyvää palvelua ja maukas pizza, mitä te ihmiset valitatte.

    Äänestä

Alkuasukkaita pitäis ymmärtää,vaikka vaikeaa se on nykypäivänä.

Äänestä

onko akkavaarasta tulossa kaljakuppila. Tutut olivat käyneet paikassa syömässä ja kertoivat huonoista havainnoista. Ollaan huonolla tiellä jos pitäjä kaljahemmot valloittavat paikan.

Äänestä

JANOISTEN SANKAREIDEN YSTÄVÄ. hYVÄ ETTÄ EI TARTTE JUODA PUSSIKALJAA KYLILLÄ.

Äänestä

Noin 5 vuoden sisällä on omistaja vaihtunut kahdesti, mutta tällä hetkellä ihan hyvä paikka ja kuulema uudistuksiakin tekevät. Palvelut ja laatu on mielestäni parantunut verrattuna viime kesiin, milloin en itsekkään halunnut oikein käydä.

Äänestä

Hyvä, jos joku paikka on edes auki vuoden ympäri, kun koko tunturi on kiinni.

Äänestä

Kyllä siinä akkavaarassa alkaa olla tuota juottolan makua. Hain noutoevästä, paikalla oli vain kaksi nuorehkoa neitoa, olivat jokseenkin kännissä. Nyt tarkkana ettei paikasta todellakin tule kaljakuppila.

Äänestä
  • No voi sun kauhistus,että ihan jokseenkin kännissä on pari neitoa nähty,kun hait sen muutaman euron noutoruokasi Akkavaarassa. Eikö suklaan muuta valittamisen aihetta löytynyt tuona päivänä. Oisit laittanut ruokasi kotona,jos et suvaitse nähdä eläväisiä ihmisiä Sallankin kirkolla. Eiköhän se Akkavaara kuule ole sata kertaa tyytyväisempi asiakkaisiin,jotka osaavat ottaa olusen,pitää hauskaa,käydä Akkavaaran tapahtumissa, karaokessa,tansseissa ym ym. Hyvä Akkavaara,,,jatkakaa samaan malliin !!!! Ja te nirppanokat,kyttääjät,,,pysykää kotona ja laittakaa verhot kiinni.

    Äänestä

  • Voi,voi, että ihan 2 naikkosta kännissä, taidat olla paikallinen, pahin kyttääjä jos
    tekisit ostoksesi muualla..

    Äänestä

Jos kansalle selviäs mitä sipilän hallitus tekkee nii se ois jo ovesta pihalla.

Äänestä

Metsäläisten mielipiteitä nämä kaljakuppilajutut. Kannattaisi käydä hieman maailmalla, niin näkisi, että ravintoloissa usein myös juodaan, olutta ja viiniä. Joskus saatetaan syödäkin. Oikein hyvä, jos Sallan keskustassa on paikka jossa voi käydä syömässä ja / tai juomassa muutaman oluen. Akkavaara on ihan siisti ja mukava paikka.

Äänestä

Joo, olen käynyt Akkavarassa kesällä muutaman kerran. Pitza oli hyvä, makeaa tarjottavaa kahvin kanssa vahän. Kaipaan etelästä kunnon leivoksia.
Paikkana ankea hämyisä , ikkunat peitetty verhoilla.
Ehdotus ikkunoista näkymät avataan ulos ja pöydät sijoitetaaan niin, että näkee ulos. Ikkunoissahan voisi olla vaikka salusiinit alaosassa ja muuten maisemat avoinna, ainakin jostain pöydistä.
Itseäni ahdisti tämä suljettu ankeus, etten sinne usein viitsi mennä.

Äänestä

Mikä tilanne elokuussa 2019?

Äänestä
  • Kebab aivan hirveää, samoin ns porolihapiirakka. Kanakorin ranskalaiset mauttomia ja löysiä, kanat kuivia

    Äänestä

  • Oikein hyvä tilanne, oltiin lomalla viikko ja päivittäin syötiin Akkavaaran herkullinen lounas. Sallan paras ruokapaikka niin kesäisin kuin talvisin.

    Äänestä

hyvä kuiten että poro ei ollu hirveä, oisit tilannu broileria eikä kanaa vanhat kanat tahtoo olla kuivia ja sitkaita

Äänestä

Hirvi palanut poroksi. Hyi hirviä!

Äänestä
  • Ootko koskaan ollu töisssä keittiössä?
    Jos et niin turha valittaa.

    Äänestä

Ihan hirvee mies tarjoilija, haukkuu asiakkaan kun kalja hanasta loppuu...törkeetä

Äänestä
  • Ekkai sie keijoa meinaa😂

    Äänestä

Viikolla kävin, olipa todella huonoa asiakaspalvelua.!! Kaiken lisäksi pitsat ja muut onnettoman kokoisia ja mauttomia. Ennemmin kannan nekin rahat Kemijärvelle jossa pizzeria rosassa ihan eri taso, myös hinnoissa. Akkavaarassa emme enää käy.

Äänestä

Alkuasukkaat sivistykseen

Äänestä

Laatua se paskakin laatu on

Äänestä

Minä kävin syömässä muutaman kerran kun käväisin Sallassa lokakuussa.
Ruoka oli maittavaa ja palvelu ystävällistä.

Äänestä

Viime kesänä, kun lomailemme aina Sallassa mökillä, niin kävin tilaamassa Akkavaarasta 2 leikettä, niin työntekijä sanoi, että ei ehdi tehdä leikettä hän on yksi, toinen on lomalla, että sellaista palvelua, eiköhän silloin pitäisi hankkia kesäapulainen, kun on kesäloma aika. Tämä työntekijä oli aika ressaantunut hommaansa. Huono asiakas palvelu. En mene toistakertaa.

Äänestä
  • Tätä se on kun ihmiset ei lähde töihin, vaikka olisi tarjolla. Totta tuo Akkavaarakin on hakenut jo kauan työntekijöitä. Helppoa rahaa sataa sohvalle, ei lähdetä töihin ja me työssäkävijät maksetaan niiden elatus.
    Te jotka valitatte, että ei ole ottanut työntekijää, tarjoutukaa töihin. Saattaa ottaa, kun niitä ei hakemalla saa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Tätä se on kun ihmiset ei lähde töihin, vaikka olisi tarjolla. Totta tuo Akkavaarakin on hakenut jo kauan työntekijöitä. Helppoa rahaa sataa sohvalle, ei lähdetä töihin ja me työssäkävijät maksetaan niiden elatus.
    Te jotka valitatte, että ei ole ottanut työntekijää, tarjoutukaa töihin. Saattaa ottaa, kun niitä ei hakemalla saa.

    olen työtön, olen ansiosidonnaisella mutta mitä rahaa saan Pamilta, niin
    on kyllä omia rahoja, joita olen monta vuotta liittoon maksanut ja nyt saa niitä takaisin..
    Että naamari umpeen. JOO PALJONKOHAN TEILLÄ MAHTAA OLLA AKKAVAARASSA
    TUNTI PALKKA?? VAI PITÄÄKÖ TEHDÄ ILMATTEEKSI TÖITÄ.

    Äänestä

Pitäähän tässä käppyrä kylässä olla edes yksi Ravintola, että älkää narisko.

Äänestä

Pesevätkö eteis kätösiäkään välillä......

Äänestä

Onko akkavaarassa hyvät ruuat...Entä hygienia miten toimii.......

Äänestä

Saako keppanaa..

Äänestä

Akkavaara on hyvä ruokapaikka. Keijo oli omaperäinen, mutta mukava. Harmi jos ei ole siellä enää töissä.

Äänestä

Eipä ole tullut koskaan käytyä siellä.

Äänestä

Hyvää jatkoa akkavaaraan.

Äänestä

Kyllä sielä näyttää porukkaa käyvän .

Äänestä

Hyvä et on sallassa edes yksi ruoka paikka josta saa syötävää,,,,,,

Äänestä

Hyvä on et sallassa on edes yksi ruoka paikka et syytävääkin saa.

Äänestä

Miten käy kun sallaan avataan uusi ravintola.

Äänestä
  • No ei oo viel avautunut....kunkahan käy!

    Äänestä

Toivotaan kaikille yrittäjille menestystä jatkossa,

Äänestä

Totta kai kaikille toivotaan menestystä ,,,,

Äänestä

Hyvät oli ruuat ainakin takavuosina.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ällistynyt kirjoitti:

Vieläkö Akkavaara on pystyssä omistajavaihdoksen jälkeen? Ei voi muuta sanoa kuin voi voi viime kesäisen käynnin jälkeen. Ruokalista oli töhryinen ja siinä oli yliviivauksia ja korjaukset oli käsin kirjoitettua. Helpompi olisi varmaan ollut kirjoittaa lista uusiksi. Tilasin savulohisalaatin, mutta sain savuporosalaatin. Salaatissa oli amerikansalaattipeti ja savuporoa päällä. Ei muuta??? Salaattikastiketta kysyttyäni minut ohjattiin hakemaan kastike lounasbuffetpöydästä. Siis missä laatu ja palvelu!! Kyseessä pitäisi olla matkailupitäjä... Tässä näkee mitä se laatu ja palvelu ovat monissa paikoissa vielä aivan lastenkengissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu