Pisti työttömiä pajukoidenraivaussavottaan ilmaistyöhön. Oletti että kaikki työttömät vetää joka päivä kaljaa. Kyllä se oli uloste-kalervo!
Ulostekalevi soitti kansanradioon tänään.
Niuvasta
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin risusavotta, joka on olevinaan ratkaisu kaikkeen. Joten kerrataanko taas kerran joitain asiaan liittyviä tosiasioita?
Risusavottoja ehdottelevilta säännöllisesti unohtuu se että risusavotassa kävijän tulisi aina tietää mitä siellä metsässä tekee, ja olla motivoitunut tekemään siellä sen mitä tietää.
Ja juuri tuosta syystä yksi jos toinenkin metsäkapitalisti on sitä mieltä ettei hän koskaan missään olosuhteissa päästäisi omaan metsäänsä ammattitaidottomia risusavotan tekijöitä, koska nämä suurella todennäköisyydellä aiheuttavat siellä enempi vahinkoa kuin hyötyä.
Voisi ajatella että olisi sekä valtion että kuntien etu olla omien metsiensä hoidossa juuri samaa mieltä kuin mitä moni yksityinen metsä-kapitalisti on.
Ja entäpä logostiikka? On tosiasia että työttömistä valtaosa asuu kaupungeissa ja risusavotoista valtaosa tulisi olemaan kantrilla ja se on logistinen ongelma sinänsä.
Työttömät tiettävästi jakaantuvat ainakin kahteen sukupuoleen, niinpä lämpöä että tuulensuojaa tarjoavia taukotiloja yleensäkin että tarvittaessa näkösuojaa antavia vessoja aina tarvittaisiin sinne savotan syrjään.
Samoin metsässä ryösääminen vaatisi asianmukaista vaatetusta ja jalkineita sekä suojavälineitä että työkaluja, ja kaikki tuo maksaa, eikä kelan korvauksen varassa kitkuttavilla työttömillä ole itsellä varaa miltään osin sellaisiin hankitoihin. Niinpä tulisi perustaa valtakunnallinen organisatio joka varastoi ja huoltaa ja työpäivän aluksi jakaa ja lopuksi pois kerää ja pitää kirjaa suoja-asuista, kengistä, työkaluista jne, Ja kun ei ketään voida velvoittaa käyttämään esim samoja kenkiä mitä joku toinen on aiemmin käyttänyt ilman jonkin kaltaista desifiointia siinä käyttäjien välissä niin sekin maksaisi.
Työssä jossa käytetään teräviä työkaluja kuten vesuri moottorisaha jne on aina tapaturmavaara olemassa, niinpä ketään ei tulisi lähettää risusavottaan yksin eikä ilman riittävää vakuutusturvaa, eikä tietenkään varsinkaan ilman asianmukaisia suojaimia.
Lisäksi, ilmaistyöhön menijää ei voida velvoittaa ottamaan itse selvää että minne sitä pitäisi ainutkertaista elämäänsä mennä höpöhommissa kunakin pakkotyöpäivänä tuhlaamaan, tarvitaan siis joku joka kertoo työtön-Koistiselle että tämänkertainen työmaapalsta on siellä ja siellä, kuljetus sinne lähtee sieltä sekä täältä silloin ja silloin, Tämä joku sitten myös pitää kirjaa josta ilmenee että työtön-Koistinen on sovitulla päivämäärällä ollut paikalla ja on ollut sovitun ajan muka jotain tekevinäänkin siellä risusavotassa.
Lusäksi tulee huomioida että risuasavottaa työnään tekee nyt sekä lukuisat palkkatyötä tekevät metsurit että itsenäiset koneyrittäjät, joilta lähtisi toimeentulolähde kun ilmaistyöntekijät korvaisivat heidät, niin työttömyys tosiasiassa edelleen vain lisääntyisi.
Kaikenkaikkiaan kun aletaan laskemaan kulut vs. hyödyt huomaamme että risusavotta olisi absoluuttisen järjetön tapa olla hoitavinaan pulma jonka virallinen nimi on sinänsä naseva: työllisyyden hoito, mutta jonka tosiasiallinen nimi lienee: viedään niiltä niitten niin kadehdittava vapaa-aika ilman asianmukaista korvausta. (ja entäs vielä edelliseen liittyvä absoluuttisen ei-julkinen sivulause: "Ja suhmuroidaan omiin taskuihin siten menetellen säästyneet palkkarahat.")
Jos nuo risusavotat joskus toteutetaan niin risut loppuvat muutamassa viikossa tai jopa päivässä. Mitä sitten tehdään? Samoin käy roskien keräyksessä, sitten varmaan työttömät vievät ne roskat takaisin että saavat ne sitten taas kerätä.
Hölmöläisten valon kantaminen säkillä pimeään huoneeseen on tuohon verrattuna loistoidea.
Muuten tuo hölmöläisten valon kantaminen säkillä pimeään huoneeseen ei onnistunut siksi että hölmöläiset eivät tuoneet sitä pimeää paluumatkalla sillä samalla säkillä ulos. Ulostekalevin päässä on niin paljon pimeää ettei se lopu sieltä vaikka kaikki maailman työttömät (montakohan miljoonaa heitä on?) kantaisivat pimeää ulos ulostekalevin päästä valovuosien ajan.
- hullu tilanne ja ylimielisiä asenteita. naivi ahne isäntälinja...
- mutta jotain työtä ja kunniallisia palkkoja, siis rehellisiä töitä tulisi järjestää.
- massa-työttömyys ja leipäjonot eivät ole ns. hyvinvointivaltion malli.
Joka taas todistaa että ns. hyvinvointivaltiota ei enää ole.
- tarttes tehdä jotain, että olisi niitä työpaikkoja, esim. metsäkapitalisteille veroja lisää ???? Tai yleensä rikkaat jakamana tuloa ja työtä siis osallistumaan yhteiskunnan pyörittämiseen !! Ja köyhät töihin ja veroa maksamaan !!
- toinen ongelma on, että monet puolueet on valmiita haaskaamaan verorahat eu puuhiin ja pakolais turismiin - miksi ? Miksi isänmaan ja suomalaisten etua ei ajeta ???
En usko että risusavotta vaatii ihmeempiä taitoja.
Kyllä me lapsena sitä tehtiin.
Jos nyt sitten kirveen käyttöä jonkun pitää vähän opetella, niin ei ole haitaksi se taito nykypäivänäkään!
Mutta, ihme juttu että Kalervo on vielä hengissä. Taisin pari vuotta sitten viimeksi tällä palstalla käydä ja silloin K oli jo legenda ja voimissaan.
Onkos sillä facebook tmuu sivu?
Fanipostia?
Onko Kalervo se joka sammuttaa TE:n valot?
- siinä menisi yli 3 vuotta, enne kuin olisi kolutettu työttömät massat pitämään kirvestä, vesuria kädessä, ja siihen päälle kirves hygienia passi, työpassi, jne työn esto passit. - Menis yli 4 vuotta,, enne kuin olisi taitavia ja hyväksyttäjiä vesojia !
Lisäksi päättäjät pelkää oman omaisuutensa puolesta ja elintasonsa puolesta, jos työttömille laajamittaisesti annetaan teräaseita. Päättäjät pelkää omakohtaista köyhyyttä ja työttömyyttä !!!
Se raivaus voi mennä hallitukseen ja eduskuntaan ja rikkaisiin omistajiin asti.
Ahneiden Omaisuudet vaihtaa omistajaa ja tulee täysi kaaos, jos järjestäytyneet vesojat alkaa vesoa toimimatonta ahnetta korruptoitunutta ylipalkkaista hallintoa !!!!!