niemikin mukaan

naapur

johan se niemikin pääsi riitelevien kuntien joukkoon,lapin kansa tänään.
riitely kertoo kunnan ahdingosta,saisi koko kunnan pyyhkäistä jo suomen kartalta

15

457

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuntaliitokseenvain

      Ei tarttis riijellä jos hommat hoitasivat niinkun pitäs ja parakraaffit sannoo! Siinä oot oikeassa, että kunta on ahdingossa ja alko valumaan sinne välittömästi sen jälkeen kun entinen kunnanjohtaja siirty toiseen kuntaan. Kova isku niemelle ku kunnanjohtaja vaihtu!

      • kuntalainen1

        Voisko joku selventää mistä tässä on oikein kyse. Onko päällikkö epäpätevä/kyvytön johtamaan vai haluaako sivistysltk: n pj lisää valtaa.


      • toivottavastiselvensi

        En tiiä mutta päällikkö oli kuitenki rangaistuksen saanu. Oon sitä mieltä, että minkään lautakunnan jäsenellä, oli sitten kyseessä pj. tai tavan rivijäsen, ne päättävät aina asioista yhdessä. Siellä ei kukaan voi eikä edes pysty päättämään yksin asioista vaan jokaisessa toimielimessä vallitsee demokratia ja yksikään ei voi päättää yksin asioista, ei edes peejii, joten valtaa siellä ei kukaan saa vaikka haluaiski. Siksihän ne aina äänestää jos ovat eri mieltä. Niinhän se menee jokaisessa toimielimessä. Lapin Kansan jutussa ymmärsin että peejii oli yrittänyt tuoda epäkohtia esille ja siksi tilanne tulehtui. Valtuuston puheenjohtaja oli näköjään "vahingossa" lipsauttanut kokouksen salaisia tietoja julkisuuteen. Sen mukaan siellä oli rangaistuksia jaeltu ilmeisemmin peejiin tuomien asioitten takia. Olishan tuo mielenkiintosta tietää että miksi?! On tää vain melekonen sortin sakki!


    • Kittilä2

      Suullinen huomautus nyt ei vielä kovin kova rangaistus ole ja siinähän todettiin että päällikkö oli hoitannut hommansa asianmukaisesti. On vaan tainnu mennä astumaan väärille varpaille.

      • Raippaaja

        Turhasta ei rangaistuksia tule ja Kittilässä huseeraava valtuuston puh.joht. on melko nesteessä nyt!


    • voivoimitenväärin

      Onko joku menny ostaan lyijykynät ilman yhteistä päätöstä vai mitä ihmettä ??Kauhiaa..onneksi sallalaiset on viisaita

      • Noutaja0

        Raukka!


    • skitso

      Miten voi hoitaa tehtäviään asianmukaisesti mutta on kuitenkin saanut suullisen huomautuksen?? Olen varmaan tyhmä mutta nyt en ymmärrä!

      • psyko

        No varmaan siten että suurimmaksi osaksi on nähtävästi hommat hoitanut hyvin. Virheitä sattuu kaikille ja suullisen huomautuksen voi nyt saada vaikka myöhästelystä. Tuskin mistään rikoksesta on kyse, muutenhan sitä tutkisi jo muut viranomaiset.


      • skitso2

        Minun tietojen mukaan tutkiikin jo!


      • diapaami

        Minä taas kuulin että tutkitaan montako kaljaa ja kuka osti kaupasta eilen siinä 11-11.29.että miksi se osti se ostaja ja oliko se oikeaa kaljaa vai Pepsi Mac. ? Näin kuulin minä kun ootin mölläriä pysäkillä.että niin vissiin joku tais sanoa.


    • Niemi-Jussi

      Pitäis olla vanaha kunnon ryhmäkuri.

      Ja kepulaisten vielä lopuksi päättää kaikesta hyvien veljiensä kesken niin ei tulis riitelyitä.

      Asiat olis päätetty etukäteen ja äänestykset sujuis kopukatta.

      • Anonyymi

        Kopukasta kannattaa tehdä hevosen kuivalihavelliä! Epäilen ettei taida sopu säilyä..


    • Moooses

      totta tässä kunnassa muuta osata kuin riidellä. herrat istuu ja akat juoksee, näinhän se on.

    • Ikävämpihomma

      Hyväveli jengi kukoistaa!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      128
      1966
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      979
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      156
      836
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      756
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      71
      684
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      606
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      593
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      120
      552
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      503
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      498
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      494
    15. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      488
    16. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      486
    18. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      469
    19. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      451
    Aihe