Oletin, että ilmiö liittyisi jotenkin fysiologiaan, joten googlasin kysymystä englanniksi. Angloamerikkalaisten naisten vastaus oli käytännössä se, että heidät on opetettu istumaan niin. Kuulemma kiltit tytöt istuvat jalat ristissä. Onko sama asia opetettu myös suomalaisille naisille?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Voi olla, että suomalaisnaiset peittelevät hajujaan vain.
Äkkiseltään sanoisin, että Ilmiö johtuu paljolti hameen käyttämisestä. Varhain nuori hameenkäyttäjä huomaa, että pikkarit ja haarusta näkyy kaikella kansalle, jos ei pidä jalkoja yhdessä. Jalat on taas helpompi pitää yhdessä jos ne on ristissä, käytäntö muodostuu tavaksi.
Syvemmin tarkastelutna sanoisin, että on myöskin niin, että naisen ei ole meidän, tai muussakaan, kulttuurissa viedä tilaa istumalla leveästi tahi elehtimällä leveästi, vaan naisen paikka on olla pieni, mahdollisimman helppo ja vetäytyvä, sekä fyysisesti, että henkisesti.
Niin siis tarkoitin "ole lupa viedä tilaa".. tuli kiire.
Toi tilanvientiteoria toimisi varmaan vähän paremmin, jos nainen ei samalla pitäisi veskaa siinä käytäväpaikalla.
PikkuLikka: Miksi leikit kulttuuriantropologia tällä palstalla, kun et selvästikään ole sellainen?
Se jalat ristissä istuminen on myös torjuva ja suojaava ele, varautunutta, itseensä käpertymistä. Samoin käsien puuskassa pitäminen.
Joo, rupesin vain miettimään asiaa kun näin bussissa naisen istuvan jalat ristissä ihan itsekseen.
Se viestitti, että haluaa olla omissa oloissaan. Varmisti vielä laukulla, ettei kukaan tule liian liki.
Ei sillä ollut laukkua vieressään. Tosin se näpräsi kännykkäänsä, ehkä se reagoi johonkin facebook-juttuun sulkeutumalla fyysisesti.
Minkä värinen takki sillä oli?
Kaikilla naisilla on aina musta takki.
Mulla on keltainen. Se on melko pirteä takki.
Nnnööö.. lapsi on terve kun se leikkii? Tämähän on keskustelupalsta, mikä kaiketi tarkoittaa, että jokainen tietämätön tumpula voi vapaasti heittää tiskiin itsestäänselvyyksiä sekä sivistymättömän mielipiteensä ja käsityksensä asiasta kuin asiasta?
Kuten atännä jo tuolla alempana totesikin, veskan tarkoitus on rajata oma reviiri ja pitää tunkeiljat loitolla julkisessa kulkuneuvossa tai muussa julkisessa tilassa.. Kyllähän tuo on käsittääkseni ihan fakta, että naisilla on tapana pitää raajat lähempänä kehoa oli asento mikä hyvänsä ja ottaa asennoillaan fyysisesti vähemmän tilaa. Jos esim. mies istuu jalat ristissä, on hänellä nilkka rennosti ja leveästi polven päällä, naisella puolestaan siisti pieni asento.
Tässä se taas nähdään, että naiset mukamas haluaisivat aloitteita muuallakin kuin baarissa, mutta sitten ne rakentavatkin tyynylinnan "pahaa maailmaa" vastaan. :-/
En ole ihan varma haluavatko ne.. Suomessa vaan ei ole sellaista lähestymiskulttuuria, että vieraisiin ihmisiin otettaisiin kauheasti kontaktia muualla kuin baarissa. Tuo on vähän kaksipiippuinen asia.
Niin, yhdestä piipusta kurkkii se ylemmän tason mies, jonka lähestymisiä naiset haluaisivat, ja toisessa kyhjöttää se alemman tason mies, joka naisia todellisuudessa lähestyisi.
Heh, en nyt ihan tuota tarkoittanut.. Ennemminkin voisin kuvitella, että lähestymiset julkisella paikalla on niin epätavallisia, että siitä vain hämmentyy ja asettuu puolustuskannalle. Varsinkin kun nämä normeja rikkomaan uskaltutuvat henkilöt ovat useimmiten humalaisia tai muutoin pelottavia. Se on ikävää, mutta semmoisia kokemuksia itsellä on asiasta. Periaatteessahan siinä ei pitäisi olla mitään outoa tai väärää, että joku tulee jutteleman.
Viimeksi hervottoman hauskaa Clasun kassajonossa. Aivan tuntematon mies, nauroimme ruuvipuristimelleni aivan kippurassa. Jatkoin matkaa hyvillä mielin.
no mutku on kaksi naista: toinen haluaa olla rauhassa ja toinen haluaa että häntä lähestytään. Oisko mahis että vois olla noin? Vai onko se vaan niin että yks kun tekee jotain niin kaikki niputetaan siihen samaan?
En muista että olis koskaan "opetettu" tuollaista. Hame päällä tulee istuttua jalka toisen päällä, muttei farkuissa. Se ei ole hyväksi jalkojen verenkierrolle.
Miksi myös monet miehet tekee noin ?
Aika vähän olen semmoista nähnyt. Jonkin verran sitä, että istutaan yhden jalan nilkka toisen jalan polven päällä.
Tekeekö? Eikä. Luulis, että olis aika epämiellyttävän ahdasta jalkovälissä. Joskus olen kyllä nähnyt, ja miettinyt että pidätteleekö se jotain. Ei ole miehekästä, homomiehet voisivat viestiä jalat ristissä istumisella jotain.
Oletko juonut vihatipusen kanssa samaa viiniä? Alkaa jutut olla taas vähän semmosia. :-/
Alunpitäen jalkojen ristiminen on ollut miesten tapa. Naiset istuivat jalat kiinni toisissaan, koska mekko.
En itse edes huomaa istuvani jalat ristissä. Mistään opetetusta (tai edes omaehtoisesti opetellusta) tavasta ei todellakaan ole kysymys. Se vain sattuu olemaan minulle luonteva ja mukava tapa istua.
Silloin kun en kiinnitä huomiota istumistapaani, istun yleensä jalat ristissä. Jos istun jossain muussa asennossa, olen joutunut kiinnittämään huomiota kyseiseen asiaan.
Minua ihmetyttääkin kovasti nuo jotka pitävät tuota tapaa "opetettuna". Ihan oikeastiko teidän vanhempanne opettivat teille moista?
Tapa näyttää kauniita sääriään, tai toista niistä, oletuksena alempana olevan säären olevan yhtä hyvännäköinen. Voihan tietysti, jos on ilkeä ätmi, olettaa alemman säären olevan rotanpureman ruttoraajan, mutten usko sen todennäköisyyteen.
Eipä nuo sääret juuri housujen läpi näy.
Minkä housujen? Alusvaatteistako täällä puhutaankin. Minä ja lukihäiriöni... Ai niin, sinähän olet se kaveri, jonka mielestä kuiva paperi riittää henkilökohtaisen hygienian ylläpitoon, joten en ihmettele enempää :D
Äiti opetti, ettei hieno nainen istu haarat levällään ;) Jää siis kolme vaihtoehtoa: jalat ristissä, polvet yhdessä tai nilkat ristissä. Siis jos pyrkii olemaan hieno nainen. Ja pyrkimys on tietenkin kova.
Ne eivät halua, että atm salavaivihkaa hivuttaa munansa sisään.
Arrggghhh - nyt meni yöunet!
Joskus viiskääntluvulla opetettiin että hieno nainen istuu jalat yhdessä, mutta ei jalat ristissä. Luokkakuvissakin eturivi istui hyvin asetellusti niin että keskeltä katsoen sääret lakosivat symmetrisesti eri suuntiin. On sitä siis opetettu. Mut kyl se hamehomma ihan totta on, ei hameen kanssa vain istuta jalat levällään.
Hen. koht. sanoisin että yleensäkin jalat valtaisan harallaan istuva (oli sitten miesi tai naikkonen) antaa vaikutelman epäkohteliaasta ja ennen kaikkea itsekkäästä olemuksesta. Rennosti voi istua mutta ihan tolkuttoman retkottaen silloin kun tilaa on vähän, on merkki huomionottammattomuudestnsakaankohan.
Se sakki, joka viiskytluvulla on kouluja käynyt, on vähintään eläkeiässä nykyään. Empä usko, että aloittaja heitä tarkoittaa.
Sitäpaitsi: ei tuossa sinun tarinassasi opetettu jalat ristissä istumista. Olen melko varma, ettei siinä asennossa istuminen ollut tuolloin hienon naisen merkki.
Naiset istuvatjalat ristissä siitä ylsinkertaisesta syystä, että se on heille mukava istuma-asento.
Sitä päällimmäistä jalkaa on mukava heilutella.
Naisilla on siis levottomat jalat.
Koko yön kestäneen tutkimuksen - joka julkaistaan lähiaikoina - jälkeen sain tulokseksi, että jalan keinuttelu voi ilmentää hyvin monenlaisia tunnetiloja (vrt. kissan häntä). Palstalta löytyy takuulla asiantuntijuutta edelleentarkentamaan mitä erilaiset keinuttelutyylit merkitsevät, etenkin jos ne yhdistyvät muihin samanaikaisiin signaaleihin, vaikkapa hiussuortuvan tai silmien pyörittelyyn.
Henkilökohtaisesti, levottomilla jaloilla on kyllä taipumus ilmetä enemmän makuuasennossa. Pitäisi lopettaa tällaisten yöllisten tutkimusten tekeminen.
Vastaus: Et kosteus ei haihdu.
Wtf
Eräällä eturiviluennolla luennoitsija päätteli minun ja vierustoverini olevan samalla aallonpituudella (samiksia), koska istuimme samassa asennossa vierekkäin. Olimme juuri tutustuneet ja meillä natsasi heti.
Hän oli oikeassa.
(Naurua)
Ai niin.
Samiksella tarkoitan sisäistä samankaltaisuutta. Minä olen enemmänkin farkkutyyppi, kun hän taas oli hametyyppi. Mutta kuitenkin olimme sisäisesti hyvin samankaltaisia, koska ulkoisesti olimme asennollisessa mittakaavassa lähes identtisiä, mutta ulkonäöllisesti täysin erilaisia.
(Naurua)
Musta on ilahduttavaa seurata sun selkeää ajatuksenjuoksua.
(Hihitystä)