Meillä on erityisen ihana parisuhde. Yhteisiä vuosia on takana jo 8, eli mistään tuoreesta suhteesta ei ole kyse. Meillä on yhteinen asuntolaina, lapsia on yhdessä kasvatettu pienistä saakka (molemmilla lapsia aiemmista liitoista, yhteisiä ei ole, mutta lapset olivat aivan taaperoita kun tutustuimme.)
Asiat ovat siis paremmin kuin hyvin. Olemme hyvin sitoutuneita toisiimme. Valtaosa tällaisessa tilanteessa menisi naimisiinkin. Rakkautta riittää, ja taloudellisesti olemme jo omasta halusta sitoutuneet. Testamentitkin löytyy.
Mutta... Toisella meistä on avioliittoja takana kolme ja toisella kaksi. Eli emme ole kerran eronneita, vaan useita kertoja eronneita. Itse tiedämme, miksi ja mikä aiemmissa suhteissa meni pieleen. (Liian nuori ikä, meitä petettiin ja yksi narsistikin mahtuu exiin yms.) Erojen syyt eivät ole olleet siinä, etteikä meillä olisi ollut halua sitoutua, vaan ennemminkin huonoa arviointikykyä ennen liittoa, sekä hemmetin huonoa tuuria.
Edellisistä liitoista on kuitenkin minimissään 10 vuotta aikaa. Asiat on käsitelty, kauan sitten. Virheistä on opittu, eikä nykyisessä liitossa ole mitään sellaista viitettä, että pitäisi pelätä eroa. Ja jos ero tulisikin, niin samalla tavalla satuttaisi erota tästä pitkästä avoliitosta, kuin jos olisimme naimisissa...
Halu mennä naimisiin on kova. Miksikö? Koska molemmilla on ollut se unelma elää avioliitossa, vanheta yhdessä, pistää yksi nimi postilaatikkoon, olla virallisesti toistemme lähiomaiset yms.
Mutta jopa näin vuosikymmenenkin jälkeen hävettää mennä kolmatta ja neljättä kertaa naimisiin. Ehkä liikaa mietitään, että mitä muut miettii... Ja siis sellaiset, jotka eivät meitä edes juurikaan tunne! Naurettavaa miettiä vieraiden ajatuksia. Oma lähipiiri kyllä on odotellut vihkimistä varmasti jo vuosia. Lapsetkin välillä aina vihjaa ja kysyy aiheesta.
En tiedä onko minulla juurikaan kysymystä, koska muiden ajatuksilla ei pitäisi väliä olla... Mutta tsemppiä saa antaa, jos haluaa. Karkauspäivä olisi kohta... Vois vaikka kosia.;)
Asiat ovat siis paremmin kuin hyvin. Olemme hyvin sitoutuneita toisiimme. Valtaosa tällaisessa tilanteessa menisi naimisiinkin. Rakkautta riittää, ja taloudellisesti olemme jo omasta halusta sitoutuneet. Testamentitkin löytyy.
Mutta... Toisella meistä on avioliittoja takana kolme ja toisella kaksi. Eli emme ole kerran eronneita, vaan useita kertoja eronneita. Itse tiedämme, miksi ja mikä aiemmissa suhteissa meni pieleen. (Liian nuori ikä, meitä petettiin ja yksi narsistikin mahtuu exiin yms.) Erojen syyt eivät ole olleet siinä, etteikä meillä olisi ollut halua sitoutua, vaan ennemminkin huonoa arviointikykyä ennen liittoa, sekä hemmetin huonoa tuuria.
Edellisistä liitoista on kuitenkin minimissään 10 vuotta aikaa. Asiat on käsitelty, kauan sitten. Virheistä on opittu, eikä nykyisessä liitossa ole mitään sellaista viitettä, että pitäisi pelätä eroa. Ja jos ero tulisikin, niin samalla tavalla satuttaisi erota tästä pitkästä avoliitosta, kuin jos olisimme naimisissa...
Halu mennä naimisiin on kova. Miksikö? Koska molemmilla on ollut se unelma elää avioliitossa, vanheta yhdessä, pistää yksi nimi postilaatikkoon, olla virallisesti toistemme lähiomaiset yms.
Mutta jopa näin vuosikymmenenkin jälkeen hävettää mennä kolmatta ja neljättä kertaa naimisiin. Ehkä liikaa mietitään, että mitä muut miettii... Ja siis sellaiset, jotka eivät meitä edes juurikaan tunne! Naurettavaa miettiä vieraiden ajatuksia. Oma lähipiiri kyllä on odotellut vihkimistä varmasti jo vuosia. Lapsetkin välillä aina vihjaa ja kysyy aiheesta.
En tiedä onko minulla juurikaan kysymystä, koska muiden ajatuksilla ei pitäisi väliä olla... Mutta tsemppiä saa antaa, jos haluaa. Karkauspäivä olisi kohta... Vois vaikka kosia.;)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksi ette laillistaisi noin kauniiksi ja kaikin puolin hyväksi kokemaanne suhdettanne maistraatissa?
Mies/vaimo voisi pitää oman sukunimensä tai vaihtaa sen uuteen. Mies/vaimo voisi adoptoida miehen/vaimon lapset ja antaa heille oman sukunimensä tai adoptoida ja he kuitenkin pitävät oman nimensä tai jatkatte samalla tavalla ilman adoptointia.
Halutessanne voitte kertoa siitä muille, kukaan ei loukkaannu vaikka eivät siitä koskaan saisi tietää. Sitäpaitsi, eihä liittonne kuulu kellekään muulle. Se on vain teidän kahden keskeinen asia.
Tulette pysymään yhdessä, olette rakentaneet elämänne sen mukaan. Laillistaminen, tuo muutaman minuutin keikka, ( tai papin siunaamana) yksinkertaistaisi yhteisiä asioita tulevaisuudessa.
Jo juridisista syistä kannattaa mennä naimisiin. Ja todellakin, siitä ei tarvitse edes kertoa kenellekään, jos ette itse halua.
Niin, kuten itsekin totesit, ei muiden mielipiteillä ole väliä. :-) Teette juuri niin kuin itse parhaaksi katsotte. Onnea. Toisaalta, mitä se avioliittoon meno muuttaisi.