Jos ei koiranpaskoja kerätä niin voi napsahtaa

Alkakaa nyt koiranulkoiluttajat nappaamaan ne paskat sieltä tienvarsilta - omat ja vaikka muidenkin jos pusseja mukana kuljette. Muuan paikka on Peurasaaressa, jossa laidasta lukien on mutkassa paskat korjaamatta.

Voihan olla, että mitta täyttyy jollain epävakaalla ihmisrauniolla ja alkaa myrkkysyöttien viljely pitkin lääniä.

Jos ei jaksa kerätä koiransa jätöksiä, niin sama olla pitämättä koiraa ollenkaan ja päästää puppe uuteen kotiin tai pilven reunalle. Sääli vain niitä koiria, joiden omistajat hommansa mallikkaasti hoitavat.
70180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Mitenkäs tälläiset koirankakkaa sietämättömät on ennen kestäneet elää?
Siihen aikaan, kun koirankakkoja ei keräilty. Kun kautta aikojen eläimet on
kakanneet luontoon, eikä jätöksiä ole korjailtu. Mikähän tämä tälläinen sopeutumishäiriö ihmisillä nykyään on? Pitääköhän kohta eläinten pissatkin imeyttää johonkin imukykyiseen. Tuleeko kohta markkinoille lemmikkivaipat, että kakkakammoiset kestää elää ja ulkoilla?

Äänestä
  • Ennen ei ollutkaan sitä sairasta ilmiötä, että joka stanan mulkulla pitää olla koira tai kaksi. Koiria oli vain harvakseltaan ja nyt kun koira on must-juttu, pöljilläkin niitä on. Pöljät vain ei osaa asua eläimen kanssa taajamassa. Kyllä se on kamalan siivottoman näköistä kun ulostemöykkyjä on tienlaidat mustanaan ja joka lumivalli on kirjottu pissalla.

    Eläin ulostaa luontoon, mutta tollon koira yleisille kulkureiteille, pihaliittymiin ja postilaatikoiden tolpanjuuriin. Syy on ainoastaan ja vain siellä taluttimen päässä, viisas ei anna koiransa sotkea. Koiran omistajat on umpitolloja kun eivät näe omia sotkujaan ja alkavat mölistä muista roskista, kun huomauttaa.

    Ihmetyttää miksi ne koiranomistajat ei teetä koirallaan tarpeita omalle pihalle jos ja kun ne kakat ja pissat ei heitä haittaa. Maatuuhan ne siellä omalla pihallakin, joskin hajut on melkoiset, kun koko talven pökäleet sulaa keväällä.

    Äänestä

  • Lumenpukkaaja kirjoitti:

    Ennen ei ollutkaan sitä sairasta ilmiötä, että joka stanan mulkulla pitää olla koira tai kaksi. Koiria oli vain harvakseltaan ja nyt kun koira on must-juttu, pöljilläkin niitä on. Pöljät vain ei osaa asua eläimen kanssa taajamassa. Kyllä se on kamalan siivottoman näköistä kun ulostemöykkyjä on tienlaidat mustanaan ja joka lumivalli on kirjottu pissalla.

    Eläin ulostaa luontoon, mutta tollon koira yleisille kulkureiteille, pihaliittymiin ja postilaatikoiden tolpanjuuriin. Syy on ainoastaan ja vain siellä taluttimen päässä, viisas ei anna koiransa sotkea. Koiran omistajat on umpitolloja kun eivät näe omia sotkujaan ja alkavat mölistä muista roskista, kun huomauttaa.

    Ihmetyttää miksi ne koiranomistajat ei teetä koirallaan tarpeita omalle pihalle jos ja kun ne kakat ja pissat ei heitä haittaa. Maatuuhan ne siellä omalla pihallakin, joskin hajut on melkoiset, kun koko talven pökäleet sulaa keväällä.

    Niinkö?
    Sillon ennen oli Hevosia, ja lehmiä paljon.
    Joita kuletettiin laitumille teitä pitkin talleista, ja navetoista useitakin kilometreja.

    Teitten päällä oli aina isoja läjiä lehmän, ja hevosen paskaa pitkilläkin matkoilla.
    Eikä kukaan valittanu, niinkuin sinä, ja sinullaiset kitisevät itkupellet...

    Äänestä

  • Sie se vasta tollo oot. Nehän oli lehmille nimenomaan tarkoitettuja teitä. Onhan se nyt kokonaan eri asia jos lehmä jättää läjänsä aivan sille varatulle tielle kun vertaa rakennettua taajamaa ja vierivieressä olevia koiranulosteita.

    Olenhan minä nyt sen verran maaseutua nähnyt, että lehmät päästetään navetasta pihattoon tai vartavasten tehtyyn aitaukseen. Ei kuule Suomessa lehmät ole kulkeneet teitä pitkin kuin evakkoaikaan. Kyllä oot omituinen höpöttäjä. Norjassa olen nähnyt lehmiä tiellä ja siellä on liikennemerkit varoittamassa tiellä kulkevista lehmistä. Mutta vaikka kesäisin ajelen pitkin Suomenmaata, ei täällä ole koskaan lehmiä tiellä. Todella harvinaista.

    Miksi se on niin tavattoman vaikeaa myöntää, että koiranjätöksiä on tienlaidat mustanaan ja pissijälkiä joka tolpalla, tienhaarassa jne? Valtavan iso määrä ihmisistä ne näkee paheksuen ja koiranomistajat ei. Paskottakaa ne kirppukasanne omaan pihaan niin ei tarvi kenekään vikistä. Mikä siinä on niin vaikeaa käsittää? Minä ja liian moni joutuu toteamaan nähdessään sotkuja, että uloste jäin tollon koiranomistajan koiran takamuksesta. Kyllä koiraa voi opettaa ja ulosteet kerätä pois. Sivistyksen mitta näkyy ympäristön siisteytenä. MOT!

    Äänestä

  • Lumenpukkaaja kirjoitti:

    Sie se vasta tollo oot. Nehän oli lehmille nimenomaan tarkoitettuja teitä. Onhan se nyt kokonaan eri asia jos lehmä jättää läjänsä aivan sille varatulle tielle kun vertaa rakennettua taajamaa ja vierivieressä olevia koiranulosteita.

    :D

    Ei minun ole vaikia myöntää yhtään sitä asiaa.
    Koska minua ei haittaa pikkuset koiranpaskat kengänpohjissa, niinkuin sinua.. :D

    Luonnonjätettä se on,...

    Äänestä

  • Ratkaisuehdotus.. Ne joita ei paska kengässä haittaa laittavat postilaatikkoonsa merkin että siihen voi koiransa antaa paskantaa.. Samoin voi portille kirjoittaa että koiran saa päästää nurmikolle.

    Äänestä

  • jydsryth kirjoitti:

    Niinkö?
    Sillon ennen oli Hevosia, ja lehmiä paljon.
    Joita kuletettiin laitumille teitä pitkin talleista, ja navetoista useitakin kilometreja.

    Teitten päällä oli aina isoja läjiä lehmän, ja hevosen paskaa pitkilläkin matkoilla.
    Eikä kukaan valittanu, niinkuin sinä, ja sinullaiset kitisevät itkupellet...

    Hevosen ja lehmän paska käy lannoitteeksi esim. kukkapenkille ja kasvimaalle, koiranpaska ei.

    Äänestä

No luontoon paskominen on vähän eri asia, kun jalkakäytävälle tai pyörätien reunaan, kun taluttaja on hihnan päässä alle parin metrin säteellä. En minäkään kenenkään pihalla tai olohuoneessa paskomassa käy.

Äänestä

Ihan sama sille koiranpaskalle. Niin kauan kuin ihminen levittää omia jätteitään luontoon: pullot -> sirut, muovi, paperi, kääreet, vaatteet, tupakan tumpit jne. jätteet luontoon, en edes kehtaa valittaa eläimen jätöksestä: joka maatuu sinne luontoon.

Äänestä
  • Minä kehtaan valittaa. Pullo ei tartu kengänpohjaan ja kulkeudu kotiini ja sotke mattojani toisin kuin paska. Kerro missä asut niin tulen paskomaan olohuoneen matolle ja katsotaan sitten kehtaatko valittaa.
    Onko iso vaiva potkaista se koiran jätös pientareelle maatumaan. Pois kävelytieltä?

    Äänestä

  • Minä en ainakaan kulje kengät jalassa sisällä, otan ne pois jaloista. Ja jos on paskaa kengissä, pesen ne pois. Pitäisiköhän sinunkin, niin ei mene ne matot siihen paskaan?

    Tervetuloa meille paskomaan matot. Se on sen jälkeen soitto valkotakkisille. Käytä pönttöä.

    Äänestä

  • ppaap kirjoitti:

    Minä en ainakaan kulje kengät jalassa sisällä, otan ne pois jaloista. Ja jos on paskaa kengissä, pesen ne pois. Pitäisiköhän sinunkin, niin ei mene ne matot siihen paskaan?

    Tervetuloa meille paskomaan matot. Se on sen jälkeen soitto valkotakkisille. Käytä pönttöä.

    Opeta sinä koirasi käymään ojassa paskalla ja kerää pullosi ja tupakantumppisi luonnosta niin ei tarvitse päivittäin jynssätä paskaa kengistä.
    Kyllä koira fiksuna eläimenä oppii mutta jotkut sielä hihnan toisessa päässä ei.
    Paska ei kuulu sen enempää jalkakäytävälle kuin muukaan roska. Ihmisellä on vastuu koirankin "roskaamisesta"
    Seuraava ihminen joka antaa koiransa paskoa postilaatikolleni ja vielä kehuu koiraansa lähtee valkotakkisen kyydissä..

    Äänestä

  • Hetkinen. Missä vaiheessa olen maininnut, että minulla on koira? Sori, mutta sellaista en omista mutta itseäni ärsyttää nämä jatkuvat valitukset tästä koiran paskasta. Luonnossa on paljon ihmisen omia, jättämiään jätöksiä. Eikä jaksa niitä viedä pois.

    Asiat taitaa olla aika hyvin, kun jaksetaan räyhätä koiran paskasta?

    Äänestä

  • ppaap kirjoitti:

    Minä en ainakaan kulje kengät jalassa sisällä, otan ne pois jaloista. Ja jos on paskaa kengissä, pesen ne pois. Pitäisiköhän sinunkin, niin ei mene ne matot siihen paskaan?

    Tervetuloa meille paskomaan matot. Se on sen jälkeen soitto valkotakkisille. Käytä pönttöä.

    Sama minullakin.
    Eikä minua haitaa, jos pikkunen paskakokkare on kengän pojassa.
    Kyllä se sieltä lähtee pois kävellessä, tai vähän huiluttelee vaikka vesilätäkössä niitä kenkiä, että se paska irtoaa..

    Olis mielenkiintosta tietää?
    Että miten paljon nämä koiranvihaajat roskittaa luontoa :D

    Varmasti tämäkin Nim. "ppaap" nakkelee jokaisen kaljapullon, tölkin, ja muovikassin, ja sekä räkii kaduille nortti huulissa sellasia räkälimppejä. :D

    Äänestä

  • No minäpä tulen käymään joka aamu paskalla sinun pihallasi, jos paska kengänpohjassa ei haittaa.

    Äänestä

  • koiravihaaja kirjoitti:

    No minäpä tulen käymään joka aamu paskalla sinun pihallasi, jos paska kengänpohjassa ei haittaa.

    Tule vaan!
    Minä sitten syötän sinulle ne paskasi...
    Etkä ole sitten ensimmäinen, jolle olen syöttäny paskat...

    Äänestä

  • Silmään kuseminen on huomattavasti vaikeampaa kuin paskan syöttäminen. Ne jotka eivät muka huomaa, että oma piski vääntää torttua silmat vesissä yleiselle tielle ovat juuri näitä silmään pissijöitä.

    Äänestä

  • dsrg kirjoitti:

    Tule vaan!
    Minä sitten syötän sinulle ne paskasi...
    Etkä ole sitten ensimmäinen, jolle olen syöttäny paskat...

    olla kingikö? Älä viitsi, sun uhostasi paistaa pelko, sillä jos tuon olet MUKA joskus edes tehnyt, niin nimesi loistaisi täälläkin kuin pojantähti taivaalla.
    Selvästi sun koirasi paskoo toisten porttipieliin ja postilaatikoiden pylväät on SINUN koirasi kuseksimia!
    Ei se ole koiran vika jos niihin paskoo ja kuseksii, vaan SINUN joka ääliönä siellä fleksin päässä olet!

    Äänestä

  • dsrg kirjoitti:

    Tule vaan!
    Minä sitten syötän sinulle ne paskasi...
    Etkä ole sitten ensimmäinen, jolle olen syöttäny paskat...

    Jaa että sun pihalla käydään oikein useasti paskalla? Olet tainnut suututtaa naapurisi oikein kunnolla..Empä ihmettele.

    Okei..en tule pihallesi paskalle, mutta muista, että postilaatikkoni juurella on herkullisia nitrolihapullia, josta koitasi varmasti pitää..:)

    Äänestä

  • Sämeinaat kirjoitti:

    olla kingikö? Älä viitsi, sun uhostasi paistaa pelko, sillä jos tuon olet MUKA joskus edes tehnyt, niin nimesi loistaisi täälläkin kuin pojantähti taivaalla.
    Selvästi sun koirasi paskoo toisten porttipieliin ja postilaatikoiden pylväät on SINUN koirasi kuseksimia!
    Ei se ole koiran vika jos niihin paskoo ja kuseksii, vaan SINUN joka ääliönä siellä fleksin päässä olet!

    Kuule!
    Minä en pelkää ketään.
    Ja sinua vielä vähempi... :)

    Äänestä

Eikä ne odinin pojat voisi tehdä jotain järkevää ja noukki niitä konkareita partioreissulla.

Äänestä
  • Se on niiden Kullitätien hommaa. Ei saa mennä toisen reviirille.

    Äänestä

Koira pitää oola kytkettynä joten sen paskantamis-säde lienee noin 3m. Joten tienpenkkaanhan se koira paskoo. Onkohan tuo maatuva paska niin ihmeellinen että sitä pitää oikein jäädä analysoimaan. Järjettöntä touhua tunkea paska muovipussiin jonka maatuminen vie vuosia ja valmistaminen öljyä. Kyllä se paska mullaksi muuttuu maailmassa on isompiakin huolia esim. ihmisten jätökset.

Äänestä
  • Näin on. Mutta se toisen pihan varteen tai tontin läheisyyteen paskattaminen ei vaan oo fiksua! Joten olkaapa tarkkoina koirantaluttajat! Joku voi ottaa vittuiluna kun pihan edessä paskotaan.

    Äänestä

Paska maatuu mullaksi. Paska muovipussissa on roskaamista vaikka sen sinne roskiksee veiski. Valittakaa apinat jostaki muusta...

Äänestä
  • No tunge sitten turpaasi ne rakkisi paskat niin eivät ole kenellekkään haitaksi!

    Äänestä

  • Tuo turpas tänne nii tungetaan ne sinne nii rauhotut

    Äänestä

  • Meidän isi on vahvempi kuin teidän isi.....BBBBBUUUUAAAAHHHHHHHHHH

    Äänestä

  • Mitä virkaa on vessalla kun voi kyykätä jalkakäytävällä. Samaa paskaa se on makkilantakin.

    Äänestä

Mun ratkaisuehdotus näille koirankakan puolustajille; viekää sinne omalle pihalle ne lemmikkienne kakat maatumaan, jos ne eivät häiritse teitä. Ja kerätkää samalla muutkin sinne kotipihalle maatumaan, kun on niin ookoo...

Äänestä

Kerään koirani jätökset pussiin eikä ole edes iso vaiva. Roskiksia on kiitettävästi lisätty niin ei tarvi paskapussi kädessä kävellä kaupungin läpi. Samakai ne on kerätä eivät ole mitään komistuksia oli sitten maatuvia tai ei.

Äänestä

annetaan paskoa ja kuseksia toisten porttipieliin, pihateiden ja postilaatikoiden viereen? Siksi kun ne samaiset jätökset on oman pihan ja porttipielen vieressä inhottavia!
Ei se ole eläimen syy jos niitä läjiä on joka paikassa, vaan syy on siinä fleksin pitäjässä joka sitä eläintä ulkoiluttaa.
Minä ainakin alan kerätä niitä paskoja postilaatikkoni vierestä, ja vien ne jätökset koiran omistajalle ihan suoraan ja livenä hänelle itselleen kotiinsa. Ihan henkilökohtaisesti hänelle, tai laittasinko postilaatikkoon, sekään ratkaisu ei ole mahdoton että postilaatikosta voi löytyä koiran omistajalle yllätys.

Äänestä

On totta että Peurasaaren pyörätie on täynnä ulostusta.Oksettavaa!

Äänestä

Laiton uhkaus koiria kohtaan Kannattaisi aloittajan hieman miettiä mitä kirjoittaa, vika ei suinkaan ole koiran, vaan sen omistajan narun toisessa päässä. Miksi tappaa viattomia koiria, jotka eivät ole syyllisiä tähän ongelmaan? Ei muuta puuttunut kuin että uhkaat vielä koiran omistajia katkerassa vihassasi tappamalla myös heidät. Sinun pitää myös saada tiedoksi, että on myös fiksuja koiranomistajia, jotka osaavat myös kouluttaa koirat, ja pitävät myös huolen jätöksien korjaamisesta, sekä eivät anna tehdä tarpeitaan toisten tonteille. Onko omatuntosi puhdas jos satut myrkyttämään juuri tämmöisen omistajan koiran?

Äänestä
  • "Sinun pitää myös saada tiedoksi, että on myös fiksuja koiranomistajia, jotka osaavat myös kouluttaa koirat, ja pitävät myös huolen jätöksien korjaamisesta, sekä eivät anna tehdä tarpeitaan toisten tonteille."

    Kun teidenvarsia katselee, niin tulee mieleen, että tällaisia koiranomistajia on ehkä 10%. Loput on sitten näitä elämänkoululaisia, jotka antavat koirien paskoa minne tahansa ja pitävät koiriaan irti vaikka ei saisi.

    Tuollaisten koirat pitäisi lopettaa ja omistajille antaa ikuinen eläimenpitokielto.

    Äänestä

  • piskinloppu kirjoitti:

    "Sinun pitää myös saada tiedoksi, että on myös fiksuja koiranomistajia, jotka osaavat myös kouluttaa koirat, ja pitävät myös huolen jätöksien korjaamisesta, sekä eivät anna tehdä tarpeitaan toisten tonteille."

    Kun teidenvarsia katselee, niin tulee mieleen, että tällaisia koiranomistajia on ehkä 10%. Loput on sitten näitä elämänkoululaisia, jotka antavat koirien paskoa minne tahansa ja pitävät koiriaan irti vaikka ei saisi.

    Tuollaisten koirat pitäisi lopettaa ja omistajille antaa ikuinen eläimenpitokielto.

    Koiranpitokielto olisikin tepsivä keino.

    Äänestä

Miten sitä koiraveroa ei saada takaisin kun kaikkea muutakin verotetaan? Koiraa ei sillon otettaisi hetken mielijohteesta tai kun kersat sitä kitisee. Koirista kaupungissa on aivan helvetisti riesaa ja vaaraa sivullisille!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Siksi koiraveroa ei oteta käyttöön kun niitä rakkeja on niin paljon isokenkäsillä. Kuuluusamaan sarjaan kuin matkailuauton verotus.Ei niilläkään ole kummosta veroa vaikka ne maksas sen satatonnia.

    Äänestä

  • Koiraveroa ei peritä, koska suurin osa koiranomistajista jättäisi veron maksamatta ja näiden "veronkiertäjien" etsintä ja laskuttaminen tulisi kalliimmaksi kuin itse verosta kertyvä hyöty.

    Äänestä

  • Taxfree_dog kirjoitti:

    Koiraveroa ei peritä, koska suurin osa koiranomistajista jättäisi veron maksamatta ja näiden "veronkiertäjien" etsintä ja laskuttaminen tulisi kalliimmaksi kuin itse verosta kertyvä hyöty.

    Ei vaan:
    - Jos koiraveroa perittäisiin, niin kunta (Kemi) joutuisi järjestämään kunnallisen eläinlääkärin apulaisineen ja siihen ei riittäisi varat vaikka kaikki koiranomistajat veronsa maksaisikin.
    Myöskin mainitsemasi laskutus toisi lisäkustannuksia.

    Äänestä

"Tuollaisten koirat pitäisi lopettaa ja omistajille antaa ikuinen eläimenpitokielto."
Tietoa voi jakaa, mutta ymmärrystä ei. Jos ei ole kuin lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.
Vielä kerran, syyttä koiria vihaat, vika narun päässä. Pura siis kiukkusi omistajiin, jotka eivät kykenne, eivät osaa koiriaan kouluttaa, ja siivota jätöksiä.

Äänestä

Hei tämän ketjun koiravihaaja. Muista sinä opettaa pilttisi, etteivät heitä roskia Peurasaaren alikäytävään kouluun mennessä, se nimittäin on koko matkan melkein kuin Holstinharjun entinen kaatopaikka. Pikku piltit ovat myös töhrineet alikäytävien seinät ja jopa osan aitaakin. Kaikki eivät osaa edes kirjoittaa, ja taideteoksetkin on sitä luokkaa, ettei lenkkeilijää ilahduta niitä katsellessa. Siis muista kasvattaa pilttisi oikein, ja opeta heidät etteivät roskia heitä tielle, kun käyvät nameja ja sipsejä kouluun mennessä ostamassa. Muista myös sanoa etteivät ajele neljä pilttiä rinnakkain pyörillä pyörätiellä vallaten koko tien.

Äänestä
  • Nämä koiranomistajien "piltit" on kasvatettu samoilla metodeilla, kuin heidän koirat. Heidän koirat paskoo ja kusee tienvarret täyteen ja piltit heittävät roskat ympäristöön ja piirtelevät seiniin.

    Se on kai sitä vaapaata kasvatusta.

    Äänestä

  • Toisella pahalla on käytännöllistä puolustaa toista pahaa.

    Äänestä

  • pilttipurkki kirjoitti:

    Nämä koiranomistajien "piltit" on kasvatettu samoilla metodeilla, kuin heidän koirat. Heidän koirat paskoo ja kusee tienvarret täyteen ja piltit heittävät roskat ympäristöön ja piirtelevät seiniin.

    Se on kai sitä vaapaata kasvatusta.

    Sulla sit läheistäkin kokemusta kyseisestä kasvatusmetodeista...
    Joko osaat haukkua?

    Äänestä

Niinpä, aina pitää muistaa, että koirat eivät ole ainoa ongelma. On myös nämä kaljapullot, pizzalaatikot ja lasten vaipat, jotka nykyisin heitetään myös tielle, puhumattakaan kuukautissuojasta kadulla. On myös nähty kondomeja, sekä ripulikakkaiset housut tiellä, yöllisen kulkijan jälkeen, jolla ollut vatsa hieman sekaisin liiallisen juhlimisen jälkeen. Ja nämä jätteet muoveineen eivät niin vain maadukaan. Lasi varsinkin on paljon vaarallisempaa siihen astuessa, toki sen voi väistää, jos sattuu sen huomamaan. Niin että......

Äänestä
  • Niin että.... Raiskaa ne suomalaisetkin.

    Äänestä

Pienet ovat murheet aloittajalla, kun ottaa huomioon millaiset ongelmat maassamme on tällä hetkellä. Mutta jos koiran jätökset noin kovasti ahdistaa, voi ottaa pussit käteen, ja siitä vaan niitä poimimaan.

Äänestä

Pölijä! Eihän kenenkään velvollisuus ole tehdä koiranOMISTAJAN velvollisuuksia. Pasko itse pihalles.

Äänestä

Kerää sitten pilttien jätökset, jos ne kerran enemmän sinulle kuuluvat. Pese myös töhryt alikäytävien seinistä, jotka pikku pilttisi ovat sotkeneet

Äänestä
  • Jaha..."narun jatke" heräsi...eli siis tyypillinen koiranomistaja...koira vie ja taluttaja vikisee.

    Paskota toki jatkossakin koirasi yleisille paikoille ja syytä siitä jonkun toisen "pilttejä".

    Äänestä

Perk...e!! Jo taas on postilaatikon ympäristö, pastilaatikon jalka ja kaikki ihan koiran paskassa ja kusessa. Mukava hakea aamun lehteä ja sotkea kengät paskaan samalla.
Ribitalojen roskakatoksia kun katteli kävelylenkillä niin aivan on nurkat kusen kellastamia. No mutta ei siitä sen enempää. kohta on sitten Herkkupyöryköitä ympoäristössä. lihapullia ja vanhoja nitroja löytyy.
Että meidän laatikko kannattee kiertää sitten kauempaa kun ei sitä puppea osata opettaa mihin kusta ja paskoa.

En vihaa koiria vaan idiootteja koirien ulkoiluttajia mitkä päästävät puppensa paskalle toisten tonteille.

Äänestä

Minä paskannan sanomalehdelle ja nakkaan sen sitten tien laitaan. Sehän kuulema maatuu eikä jää luontoon kuten joku välkky jo totesi.
"Niin kauan kuin ihminen levittää omia jätteitään luontoon: pullot -> sirut, muovi, paperi, kääreet, vaatteet, tupakan tumpit jne. jätteet luontoon, en edes kehtaa valittaa eläimen jätöksestä: joka maatuu sinne luontoon."

Tuuli vie nopsaan paskapaperinkin.

Kusen myös tratin avulla tyhjiin virvoitusjuomapulloihin jotka liruttelen tyhjiksi kadun laitaan. Tulee hienon näköistä pitkää viirua.

Äänestä
  • Reps! Bravooo!! Tuossa on ideaa!! ; )))

    Äänestä

Ota kissa. Se on siisti eläin ja hyvänhajuinen! Pissii omaan hiekkalaatikkoon jo heti kun simmu aukeaa pennulla. Nuolee turkkinsa puhtaaksi monta kertaa päivässä. Kehrää ja puskee, katsoo rakkaasti silmiin. Juttelee mukavia sievällä äänellään. Ihana on kissaeläin. Ja jos on sinulla mahdollisuus päästä pyytämään myyriä ja hiiriä, eivät jyrsijät tontillase jyllästä. Salamannopeasti nappaa kissasi saaliin.

Äänestä
  • Kissankusen haju leijuu porraskäytävässä, allergiset hamuaa astmapiippujaan. Kissat kuuluu viidakkoon.

    Äänestä

  • Eihän kissakaan saa liikkua vapaana luonnossa. Etkö sitä tiennyt??????

    Äänestä

  • Poikakissa pitää leikata taikka se todella pilaa asunnon niin ettei se kelpaa sen jälkeen kenellekään.

    Äänestä

  • Suosittelen-muillekin kirjoitti:

    Kissankusen haju leijuu porraskäytävässä, allergiset hamuaa astmapiippujaan. Kissat kuuluu viidakkoon.

    Sinustahan tulis hyvä tarinan kertoja/keksijä, upeita sana valintoja. Täällä repeilen kommenteillesi ja teen aaltoja.

    Äänestä

  • vuokranantajankauhu kirjoitti:

    Poikakissa pitää leikata taikka se todella pilaa asunnon niin ettei se kelpaa sen jälkeen kenellekään.

    Kissathan aina leikataan, ellei ole kissala. Ja kissat ulkoilevat kiinni. Minulla on kohta 20 v poikakissa, joka ei raavi huonekaluja eikä merkkaile sisällä. Siististi tekee laatikkoonsa tai suoraan veskipönttöön ja viksumpi kuin meidän koira.

    Äänestä

Täysin sama asia kuseeko ulko-oveen tai postilaatikon telineeseen. Kumpin toisen omaisuutta yhtälailla ja mitä suomen laki kertoo toisen henkilön omaisuuden vahingoittamisesta/tuhoamisesta. Ei maalipinta kusella ainakaan parane.
Mikä siinä on niin vaikeaa että pitää taloyhtiöiden mattotelineet, roskakatokset ja parhaimmillaan jopa autojen renkaisiin / puskureihin annetaan kusta.

Äänestä

Naapurin rouvalla on neljä sellaista pikku piskiä, kysyin mikä on rotu ei oikein osannut sanoa, kysyin onko nämä niitä karkeakielisiä vitunnuolijoita, lakkas tervehtimästä en tiedä mikä meni vikaan. Tuossa ne kuitenkin paskoo postilaatikon juureen. Emäntä vielä ilmeisesti sisällä pönttöön.

Äänestä
  • Hehhehh tais osua ja upota! Huvinsa kullakin koiransa kanssa.

    Äänestä

  • Taidanpa tietää samaisen rouvan. Hienoa, että nyt koirien rotukin tuli tietooni. Luulen kuitenkin, että rouvakin on ruvennut tekemään tarpeensa ulkosalle, sen verran on tuhtia tavaraa tien pientareilla.

    Äänestä

Onpas tämä keskustelu mennyt tunteisiin! Vau, aikuiset ihmiset riitelevät KOIRAN PASKASTA! Uhataan käydä toisten pihoilla paskalla, uhataan syöttää sitä paskaa toisille, jopa nitropullilla koiran henkeä. Seriously?

Äänestä
  • Nitropulla kuonoon lävähtää, rakki taivaaseen pärähtää!

    Äänestä

  • Hei kamoon....tää on suomi24....

    Äänestä

  • Vouuuuuuuu kirjoitti:

    Nitropulla kuonoon lävähtää, rakki taivaaseen pärähtää!

    Se ei ole koiran vika!! Muistappa se!!! vaan omistajan tai sen taluttajan. Eli pussit mukaan koirailuttajat.

    Äänestä

Koirien ulosteet hangella. Tästä on kirjoitettu 1600 luvulta asti,jolloin kakkapussina oli kangaspussit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Pitiskökäydäapteekissa kirjoitti:

Alkakaa nyt koiranulkoiluttajat nappaamaan ne paskat sieltä tienvarsilta - omat ja vaikka muidenkin jos pusseja mukana kuljette. Muuan paikka on Peurasaaressa, jossa laidasta lukien on mutkassa paskat korjaamatta.

Voihan olla, että mitta täyttyy jollain epävakaalla ihmisrauniolla ja alkaa myrkkysyöttien viljely pitkin lääniä.

Jos ei jaksa kerätä koiransa jätöksiä, niin sama olla pitämättä koiraa ollenkaan ja päästää puppe uuteen kotiin tai pilven reunalle. Sääli vain niitä koiria, joiden omistajat hommansa mallikkaasti hoitavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu