Asiamedian oikeutettu vastaisku!

Asiamedia_voittaa

Kiitos oikeille toimittajille hienosta yhteistyöstä roskamediaa ja valheellisia sivustoja vastaan. Hienosti tehty, valtaosa kansasta kiittää, murto-osa parkuu ja itkee MV-paskan perään.

Päätoimittajat vetoavat luotettavan median puolesta – "Emme salli, että journalisteja vaiennetaan painostamalla"

Yli kaksikymmentä päätoimittajaa on allekirjoittanut kannanoton luotettavan journalismin puolesta. Päätoimittajat vastustavat harvinaisessa yhteisessä kannanotossaan valemedian toimintatapoja. Useat suomalaiset toimittajat ovat viime aikoina joutuneet työnsä vuoksi rajujen parjauskampanjoiden kohteiksi. Päätoimittajien mukaan ei voida sallia, että journalisteja vaiennetaan painostamalla.

Useiden suomalaismedioiden päätoimittajat puolustavat kannanotossaan luotettavaa mediaa. Yli kahdenkymmenen päätoimittajan allekirjoittama kannanotto vastustaa sitä, että mediaksi itseään nimittävät tahot johtavat yleisöä tahallisesti harhaan.

– Mielipiteitä voi kaikilla olla. Ne voivat olla hyvinkin erilaisia, mutta faktat eivät ole asioita, joita voisi venyttää ja vanuttaa. Valesivustot tarjoavat vääristeltyä, selkeästi tarkoitushakuista väärää tietoa, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi sanoo.

Päätoimittajat kirjoittavat yhteisessä kannanotossaan, etteivät salli journalistien vaientamista painostamalla. Useat suomalaiset toimittajat ovat työnsä vuoksi joutuneet viime aikoina parjauskampanjoiden ja häirinnän kohteiksi.

– Kun hyökkäys osuus kohdalle, se on aika raakaa ja rajua. Hyvä maku on kaukana sellaisesta hyökkäyksestä. Tämän julkilausuman yksi tavoite on osoittaa ja tehdä selväksi, että me tulemme tukemaan toimittajiamme. Haluamme pitää huolen siitä, että tällä tavalla käyttäytymällä ja painostamalla ei journalistejamme hiljennetä, Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja ja vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen sanoo.

– Tämä on vahva kannanotto sen puolesta, ettei journalismin Suomessa pidä alistua painostukseen, Jääskeläinen sanoo.

31

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kansakiittää

      Tuo oli ihan odotettua ja tarpeellistakin. Hieno homma sinällään että Suomen kaikkien valtamedioiden ja asialehtien päätoimittajat yhtyivät tuohon kannanottoon ja laittoivat nimensä alle ja kuvat kehiin. Heillä on tärkeä tehtävä kertoa uutiset totuudenmukaisesti ja pitää kansa ajantasalla, iso kiitos siitä heille.

      Se ei ole mitään puskista nimettömänä mylväisyä ja perättömien uutisten levittämistä. On reilua ja suoraa toimintaa pistää itsensä nimellä ja kuvalla likoon hyvän asian puolesta.

      Iso kiitos ammattitoimittajille, teette arvokasta työtä lukijoidenne vuoksi.

    • ihankivajuttu

      samaa mieltä olen, netissä on nykyisin niin paljon kaikkea paskaa ja ihan tyhmiä sivustoja, kannattaa aina valita tarkkaan mitä lukee
      ja ihan kiva että toimittajat ovat yhdessä tuossa tiedotteessa
      ketään ei saa uhkailla sen vuoksi mitä juttuja hän tekee lehtiin
      toimittajat tekee vain työtään, muistakaa se

    • höpööpöhöpöpö

      Suvakkitoimittajia ja sensuurimediaa.

      • oottosinolo

        "Suvakki, suvakki, suvakki, matu, ISIS, suvakki blaa blaa blaa"


    • MV_ON_PARAS

      Kiitän minäkin.
      Oli todella iloista että valta "asia"media lopetti kommentointi mahdollisuuden lukijoiltaan (eli nielet tämän jutun etkä sano vastaan oli sitten kyllä/jaa/ei.) Esimerkiksi yle, iltalehti ja iltasanomat ym. tajuatteko te yhtään pellet sitä että ajoitte heidät vaihtoehtomediaan mikä on todella hassua. :)
      Nyt valtamedia parkuu ja inisee vaikka itse ohjasivat lukijansa esim. nyt MV:hen. :)
      Nyt sitte väittämään kiivaasti että olen väärässä. :)
      "Ammattitoimittajille" iltalehdessä ylellä ja iltiksessä todella iso kiitos siitä ettemme voi kommentoida juttuihinne ja voisipa joskus kehuakin teitä mutta kun ei voida. :)

      • MV_ON_PARAS

        Hetkinen nyt vähän vedän takaisin. Valtamedia jättää tilaa myös kommentoinnille kun kyseessä joku tissin vilahdus punaisella matolla.


    • ihankivajuttutaas

      Voisitko vaihtaa tuo naurettavan nimimerkkisi? Tuo on niin tosi noloa kuin vain voi olla.

      Ja sitten muutama fakta MV-paskan sekoittamalle päällesi. Miksi kaikkia juttuja pitäisikään päästä kommentoimaan kommenttiosuudessa? Minkä orgasmin siitä saisit? Tajuatko ollenkaan millainen työ on tehdä esimerkiksi Iltasanomien tapainen uutislehti? Siellä on aikuisten oikeasti työssään pitkä liuta ammattitoimittajia jotka tarkastavat juttujensa lähteet ja paikkansapitävyyden kun niitä tekevät, toisin kuin netin höpöhöpö-yleisösivustoilla joihin KAIKKI saa keksiä juttunsa.

      Iltasanomilla on lukijoita ja myös kommentoijia pikkuisen eri tahtiin kuin jollain MV-paskalla. Tajuatko mikä työmäärä siitä seuraisi jos kaikkiin juttuihin lisättäisiin vapaat kommentoinnit? Moderaattorit painaisivat töitä yötäpäivää ja isolla porukalla eikä sekään riittäisi. Miksi palkata töihin satoja moderaattoreita muutaman pahaa angstia potevan rasistin vuoksi jotka haluavat purkaa pahaa mieltään? Iltiksellä on ihan oikea linja.

      Ja mitä mainitsemasi valtamedia "parkuu" sinun sanojen mukaan? Ei yhtään mitään. Oikeat kouluja käyneet toimittajat (yliopistopohjainen koulutus) vain haluavat rehdisti ja reilusti omalla nimellään ja kuvallaan tulla esille ja puolustaa sananvapauttaan. Jokainen tietää kuinka äärirasistit ovat uhkailleet heitä ja heidän perheitään. Sekö olisi oikeaa tiedottamista jos näihin rassukoiden vaatimuksiin vielä suostuttaisiin ja Iltis myötäilisi heitä kirjoittamalla samaa kuin MV-paska? Eli uhkailemalla tiedotus hoidetaan oman mieleiseksi sinun mielestäsi, niinkö?

      Suhtaudun hymyillen noihin juttuihin "ajoitte meidät MV:n lukijoiksi."

      Miksikö? Siksi, että Iltasanomat esimerkiksi julisti juuri tänään tuloksensa. Lukijoita on joka päivä heillä yli kaksi miljoonaa. Sinun kannaltasi ehkä ei niin hyvä uutinen että Iltasanomat voi hyvin, kasvaa koko ajan ja saa uusia lukijoita pikavauhdilla lisää. Sitä se asialinja aiheuttaa. Hyvin menee ja paranee koko ajan.

      PS. Virallinen, tarkastettu uutinen tänään:

      "Kansallisen mediatutkimuksen mukaan Ilta-Sanomat on ylivoimaisesti Suomen suurin uutismedia. Digiluvut osoittavat, että lukijat käyttävät IS:n sisältöjä entistäkin useammin.
      Tuore Kansallinen mediatutkimus (KMT) kertoo, että Ilta-Sanomat on edelleen kokonaistavoittavuudeltaan Suomen selkeä ykkönen. Uutismedialla on peräti 2 366 000 lukijaa.

      Kasvu digipuolella on kovaa. KMT:n digiluvut tulevat mediasivustojen internetkäyttöä mittaavalta TNS Metrixiltä, jonka mukaan käynnit IS:n sivuilla ovat kasvaneet peräti 19 prosenttia vuodesta 2014 vuoteen 2015.

      – Olemme hyvin iloisia digitaalisten palvelujemme käyntimäärien suuresta kasvusta, koska se kertoo siitä, että Ilta-Sanomista on tullut lukijoille yhä merkityksellisempi väline, jota käytetään entistäkin tiiviimmin, sanoo Ilta-Sanomien kustantaja ja vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja."

      • ihanvittujuttutaas

        LOL mikä nimimerkki,buahahaha,todella naurettava.


      • MinunValintani100

        Ei paljoa kiinnosta Iltapaskojen jutut illu-himmeli sekopää Kardashianin perheen toilailusta tai seksi-osio-jutut linjalla: " 9 tapaa saada orgamismi peräaukosta". HYI STANA !! eikä muidenkaan juttujen osalta, Natotrolli on valtamedia ja raharikkaiden sikamaisuuksien peittelijä.

        En ole Putininin puolella vaan tavallisen isänmaallisen Maija ja Matti Meikäläisen puolella, tuulipuku pottunokka suomalaisen puolella, jota valtamedian leftisti monikylttyyri-idiootti toimiTTELIJAT vastaan käyvät sotaa taustallaan YK:n ja EU:n lusiferisten ajama kansojen sekoittamis agenda.

        Ja olen Israelin puolella ja Jeesus Kristus on Herrojen Herra ja Kuninkaiden Kuningas, hän on kuninkaani ja Vapahtajani helvetin tuomiolta. Amen ja Hallelujaa, Praise Jesus Christ forever.


      • eläköön666

        Työnnä se jeesuskses peräaukkoos


    • Librateekki

      Valtamediassa, mm. YLE:ssä, on paljon rasismia valkoihoisia suomalaisia vastaan. Tilanne on suorastaan tragikoominen.

      • MV_ON_PARAS

        Se on kai sitä, hetkinen suvakologiaa.
        Kovasti mesoavat he ja nyt pitäisi nimimerkkikin vaihtaa täällä suomi24ssa ja täysi kielto kommentoinnille valtamediassa sitähän kansa tietääkseni toivoo vai?
        Ajattelin vaan että jos jotain ajankohtaista/tärkeää uutista voisi kommentoida valtamediassa olispa kiva juttu mutta kun ei niin ei.
        Suvakeilla nyt on tuollainen juttu että jos olet eri mieltä niin olet rasisti mikä on hyvin surullista.
        "Tajuatko mikä työmäärä siitä seuraisi jos kaikkiin juttuihin lisättäisiin vapaat kommentoinnit? "
        Ei kaikkiin juttuihin tietenkään vaan tärkeisiin juttuihin mutta valtamedialla on nykyään suora linja siihen että "Turpa Tukkoon".
        Tissin vilahtamis uutisiin saa tietysti kommentoida.


      • Rasistille

        Suvakki, suvakki, suvakki jne.

        Sinä olet tyypillinen rasisti joka nimittää kaikki eri mieltä kanssasi olevat henkilöt suvakiksi. Teet siis samaa mistä syytät muita ihmisiä.

        Oletko koskaan miettinyt että loppujen lopuksi muutama miljoona suomalaista ovat niitä tolkun ihmisiä? He eivät ole rasisteja mutta eivät myöskään mitään Hitlerin oppipoikia.

        Heillä on järki päässä ja siitä juuri on osoituksena tuo päätoimittajien yhteinen erittäin asiallinen vetoomus. Kyllä toimittajilla on oikeus tehdä työtään ilman että joku natsiporukka uhkailee heitä ja heidän perheitään.


      • MV_ON_PARAS
        Rasistille kirjoitti:

        Suvakki, suvakki, suvakki jne.

        Sinä olet tyypillinen rasisti joka nimittää kaikki eri mieltä kanssasi olevat henkilöt suvakiksi. Teet siis samaa mistä syytät muita ihmisiä.

        Oletko koskaan miettinyt että loppujen lopuksi muutama miljoona suomalaista ovat niitä tolkun ihmisiä? He eivät ole rasisteja mutta eivät myöskään mitään Hitlerin oppipoikia.

        Heillä on järki päässä ja siitä juuri on osoituksena tuo päätoimittajien yhteinen erittäin asiallinen vetoomus. Kyllä toimittajilla on oikeus tehdä työtään ilman että joku natsiporukka uhkailee heitä ja heidän perheitään.

        Eli olen tavallaan suvaristi. :)
        Ei kuule oikein siltä vaikuta kun kansalta pimitetään tietoja ja ne julkaistaan vasta kun MV on painostanut siihen sitten valtamedia jälkijunassa tulee väittämään kirkkain silmin että joo onhan noin tapahtunut mutta emme olisi julkaisseet mutta kun oli pakko. (poliisi.fi)
        Arvaas mitä? Se mikä pixelöidään valtamediassa julkaistaan MV:ssä ilman pixeleitä että nyt teidän kerta kaikkiaan tähän täytyy tottua. Ei ole vaihtoehtoja teillä toistaiseksi ennen lakimuutosta että tässäpä teille infoa.


    • Hyvä-uutinen
      • Hyvä-uutinen

      • EläköönAsiamedia

        Tälle naurettavalle MV:n mainosmiehelle sen verran palautetta että vastuullisella asiamedialla on tosiaankin vastuu siitä mitä se julkaisee. MV-roskasivuston kotipaikka on Espanjassa ja yhtään ainoaa toimittajan nimeä tai kuvaa ei ole julkaistu ikinä, miksi? Sellainen roskasivustohan voi julkaista ihan mitä tahansa, myös silkkaa valetta niinkuin se valtaosassa juttuja on. MV-lehti on esimerkiksi kuluvan vajaan vuoden aikana ilmoittanut julkisesti raiskausten tai tappojen tekijäksi ulkomaalaisen useita kertoja jo ennen poliisitutkintaa. Sitten kun totuus paljastuu niin juttu poistetaan sivustolta mutta oikaisua ei tehdä julkisesti. Näin saadaan facebookiin pipopäille jauhettavaa ja se alkuperäinen uutinen jää heille todeksi.

        Pidän tuollaista moraalisesti erittäin arveluttavana toimintana.

        Koko tuo roskasivustohan siirrettiin lainsäädännöllisistä syistä Espanjaan jotta se kiertäisi muutaman pykälän mikä koskee asiamedioita Suomessa.

        Tutki Iljan taustoja niin ymmärrät MV-roskasivuston tasonkin.


    • KiitosTeille

      Olin oikein tyytyväinen siihen että päätoimittajat tekivät tuon yhteisen vetoomuksen.
      Voi sanoa että jo oli aikakin. Olenkin miettinyt että kuinka kauan suvaitaan Suomessa valemedioita ja roskasivustoja jotka kehtaavat vielä nmittää itseään lehdeksi.

      Kiitos teille rohkeat toimittajat, älkää koskaan alistuko vaikka rasistit teitä uhkailee ja painostaa.

      Te olette oikeassa.

      • MV_ON_PARAS

        Minäkin olen erittäin tyytyväinen. :) Syyn saatte tietää tulevaisuudessa.


    • eisuvakki

      Koska Iltasanomista ja Iltalehdestä on tullut Asialehti?

    • eisuvakki_vaihdoit_nimim

      MV-sivustoon verrattuna ne ovat todellakin asiamedioita.

      Milloin MV-sivusto "toimittaja" tekee jutun esimerkiksi yhteiskuntasopimuksen kiemuroista omien ottamien valokuviensa kera? Tai olisi mielenkiintoista saada valtion budjettiesityksestä tarkempia tietoja MV-sivuston toimittajan tekemänä, tarkat luvut mukaan?

      Joko ymmärrät miksi toinen media on asiamedia ja toinen roskasivusto?

    • Täyttäpeetä

      Asiamedia, unelmahöttöä ja ihqumamuja siellä täällä, heh!

    • roskasivustotpois

      Asiamedialla on vastuu siitä mitä he julkaisevat.

      MV-paska toimii Espanjasta käsin jotta se voi yleensä toimia.

      Sinne saa kuka tahansa kirjoittaa perättömiä juttuja ja sen kyllä huomaa.

      Miksi MV ei julkaise juttujen kirjoittajien nimeä ja kuvaa niinkuin asiamedia eli valtamedia tekee?

      Lukijamäärät

      Iltasanomat 2,5 miljoonaa

      MV 150 000

      En kutsuisi tuota kovaksi kilpailuksi.

    • RaakojaTotuuksia

      Muutama erittäin mielenkiintoinen tieto tästä Janitskista ja hänen roskasivustostaan.

      Jos MV-lehdellä menee niin valtavan hyvin ja sillä on lukijoita miljoonia ja mainostajia vaikka kuinka paljon (näin muutamat väittää) niin miksi se kerjää rahaa ja pyytää lähettämään edes euron että sivuston toiminta jatkuisi? Aika outoa. Tähänhän ei rassukoilta saa koskaan vastausta.

      Toiseksi, toivoisin kovasti että tämä Janitski maksaisi velkansa pois kun sillä on noin "hyvin menestyvä" sivustokin. Ulosottovirasto karhuaa häneltä noin 17 000 euron saatavia, ilmeisesti ihan turhaan. Tästä on saatavana todisteet ulosottovirastosta.
      Perintätoimisto Lindorffilla on myös saatavia tältä Janitskilta, tämän vuoksi hän pakeni Espanjaan velkojaan karkuun.

      Nyt kun MV-lehden mannekiini tälläkin sivustolla on ylistänyt kuinka Jessica Aro on "narkki ja pirihuora yms yms." niin olisit toki valppaana MV-roskasivuston "toimittajana" kertonut myös idolisi Ilja Janitskin taustoista.

      Kun et sinä kerro ja salailet asioita niin minä kerron: Ilja Janitskin on tuomittu useista pahoinpitelyistä, hän on kuulunut Bandidos moottoripyöräkerhoon useita vuosia.

      Ja kermaa kakun päälle: Janitski pilkkasi roskasivustollaan Jessica Aroa huumeidenkäytöstä joka on tapahtunut Aron ollessa 16-18 vuotias. Tuosta on aikaa siis noin 14 vuotta ja hän on ollut sen jälkeen kuivilla, hieno homma.

      Joku naurettava MV-nimerkki täällä oli kovasti huolissaan Jessicasta tämän 14 vuotta vanhasta huumeidenkäyttötapauksesta.

      Miksi et samalla "journalistina" maininnut mitään Ilja janitsin huumeidenkäytöstä?

      Ilja Janitski tuomittiin huumeien käytöstä vuonna 2003. Hän jäi kiinni kokaiinin käytöstä ja sai tuomionsa suuressa huumeoikeudenkäynnissä. Asia on todistettu fakta oikeudenkäyntipöytäkirjoineen.

      Miten minusta tuntuu että pukki yritti olla kaalimaan vartijana, heh heh.

    • näin_vaan_on

      Täytyy kyllä sanoa, että ennemmin uutisoinnissa uskon mv lehteä, kuin yhtäkään valtamediaa. Valtamedian uutisissa luotettavina voidaan pitää ainoastaan urheilutuloksia, jollei sitten nekin ole sopupelejä. Siitähän syystä mm. ajankohtainen kakkonen lopetettiin, kun teki ikäviä paljastuksia maan johdon touhuista. Kuinkas suvakit aikovat muutoinkaan estää totuuksien julkistamisen, kun sananvapaus on osana perustuslakia?

      • Olet_Olmi

        suvakki, suvakki, suvakki jne.

        Vaihda jo levyä. Toistat itseäsi koko ajan. Onko sinulla tautologia?


    • barbarossa

      Kerran narkkari, aina narkkari. Ei tota YLE.n suvakki tuubaa pystyisi varmaan ihan selvistäpäin syytämään. Taitaa YLE jakaa joka aamu toimittajilleen joka aamu Pervitiininsä että kestävät ja jaksavat pysyä vihervasuri "totuudessaan". YLE-vero on yhteiskuntamme suurimpia k#setuksia.
      Mistä lähtien Iltasanomat ja Ilta-Lehti on ollut asialinjalla. En minä ainakaan ole mitään huomannut.

      • MVpaskaloppuu

        Niin, Ilja Janitski (MV-paskan spede) on oikeudenkäyntipöytäkirjoista tarkistetun tiedon mukaan narkannut eli olet oikeassa, kerran narkkari, aina narkkari.

        Ja kaiken huipuksi olet Mv-paskan tavaaja ja moitit muita lehtiä jotka ovat asialinjalla!!!!!!!!!!! Melkoinen idiootti.


    • Kiitos-pellet

      Ymmärrän että vitutus on valtava kun ensin pääsitte riekkumaan Aron vanhoilla huumekokeiluilla.

      Sitten kun paljastin teille päin näköä Janitskin rikokset ja HUUMEIDENKÄYTÖN niin alkoi itku ja valitus.

      Varmaan teitä vituttaa kun Iltasanomilla on 2,5 miljoonaa lukijaa ja teidän jumalanne rikollisen toimittamalla roskasivustolla niitä on vain 150 000.

      Kyllä kansa tietää mikä on asiamedia, luvut kertovat sen.

    • TotuusIskee

      Ei itseasiassa mennyt. MV-lehti ilmoitti kuukauden kävijät ja Iltasanomissa oli käyttäjät/päivää kohti. Vain sillä tavalla MV-pystyy tasaväkiseen kisaan, se on raaka totuus.

      Tuo asiamedian vastaisku oli muuten aivan loistava juttu. Facebookissakin se on saanut valtavan suosion ja kansalaiset ymmärtävät nyt oikein hyvin mitä tarkoittaa MV:n tapaisen roskasivuston taso. Twitterissä se on myös saanut paljon kehuvia kommentteja, eikä ihme.

      Asialinja voittaa aina MV:n tapaiset huuhaa-sivustot. Mennen tullen ja palatessa, you know.

      PS. Oli kiva lukea twitteristä mitä Pauli Aalto-Setälä esimerkiksi kirjoitti asiamedian vastaiskusta. Ja te hölmöt lahjoitatte joka kerta rahaa Aller-medialle kun käytte täällä Suomi24:ssa.

      Kiitos kuitenkin teille, joka klikkauksella tänne te tuette rasisminvastaista työtä, iso kiitos teille vati päät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe