TULKINTOJA RAAMATUSTA

minkälainen suhde ihmisellä on jumalaan kristinuskossa. Kysyn kun raamatun tulkinta on minulle todella epäselvää. Enkä hirveästi ole sitä lukenutkaan. Ainakin ihminen on karkotettu paratiisista ja en sitten ymmärrä pitääkö ihmisen yrittää päästä takaisin tähän puutarhaan. Jumala on siis vihasuhteessa ihmisiin. Ilmeisesti jeesus on jokin linkki takaisin paratiisiin.

Sitten. raamattu on kuvailevaa kieltä. Taivasten valtakunnalla, puutarhalla, paratiisilla varmaankin tarkoitetaan jonkinmoista sisäistä oikeaoppineisuutta, eikä oikeata puutarhaa. Jumala on kuitenkin ihmisen kaltainen ja persoonallinen mies eli isä. Isä on käskevä ankara, oikeudenmukainen ja rakastava. Ihan niinkuin vanhemmat ovat lapsilleen. Onkohan kukaan tulkannut raamattua niin, että isä jumala olisi vain oikeudenmukaisuudenääni ihmisessä.
9702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Uskon että Raamatun luomiskertomus on kirjoitettu sen ajan ihmisen ymmärryksen mukaisesti/sen ajan ihmisille ymmärrettävällä tavalla. Tänä päivänä tiedämme enemmän elämän synnystä.

Jos Jumala on niin, Jumala ei ole vihasuhteessa ihmiseen, vaan uskonnolla halutaan antaa sellainen kuva. Se on pelottelukeino, jolla ihmiset saadaan toimimaan moraalisesti oikein (on muistettava, että se mikä ennen oli moraalisesti oikein ei ole sitä vältäämättä enää tänä päivänä) ja nöyräksi kirkon edessä. Kirkko ja uskonto oli Raamatun aikoina voimakkaasti sidoksissa toisiinsa.

Raamattu on myös elämänohjekirja neuvoineen miten ihmisen tulee elää, jotta hänellä ja kanssaihmisillä on hyvä. Raamatun näkemykset ovat riittäneet silloin. Jos niitä tänä päivänä sokeasti noudatetaan ottamatta ihmiskunnan kehitystä huomioon, mennään metsään. Esim. naispappeuden vastustaminen saa nykyään vain syrjintää aikaiseksi. Raamatun aikoina sillä on ollut peruste, koska naiset eivät olleet riittävän koulutettuja ohjaamaan uskonnollisia yhteisöjä.

Raamatussa on myös ohjeita esim. siitä mitä saa syödä. Kun ajattelee Raamatun aikaa, löydetään järkevä peruste sillekin ohjeelle. Silloin ei ollut helposti pilaantuville ruuille kuten äyriäisille samanlaisia säilytysmahdollisuuksia kuin on tänä päivänä. Raamattu sisältää ohjeita, joilla ihminen voi pitää itsensä ja kanssaihmisensä terveenä.

Raamattu on myös runokirja ja historiankirja. Siihen on tallennettu tietoa siitä mitä on tapahtunut.

Täytyy muistaa, että hallitsijat ja muut johtajat ovat muokanneet joko suoraan tai välillisesti Raamattua palvelemaan omia tarkoituksiaan paremmin. Myöskin Raamattu on ensin suullisen perimätiedon myöhemmin kääntämisen seurauksena muokkautunut alkuperäisestä. Joten kaikkea mitä nykyraamatussa lukee ei voi ottaa alkuperäisenä kirjoituksena.

Jotkut uskovat Jeesukseen, toiset eivät. Jeesukseen uskovat ovat mielestään saaneet sovituksen synneistään Jeesuksen kuoleman kautta. Ehtona tähän on, että uskoo häneen. Toiset eivät usko Jeesukseen, vaan uskovat, että Jumalaan uskomalla ja hänen lakiensa noudattamisella saa syntinsä anteeksi ja "taivaspaikan".

Ihmistä on aikojen alusta askarruttanut kysymys siitä mitä tapahtuu hänelle, kun hän kuolee. Raamattu on antanut tähän tuntemattoman pelkoon vastauksen. Pelolle siis on saatu vastaus mahdollisuudella ikuisesta elämästä taivasten valtakunnassa, kuhan vain noudattaa ohjeita ja uskoo. Samalla pelolla siitä, ettei mahdollinen toteudukaan, ihminen kahlitaan uskoon ja ohjeiden noudattamiseen. Jos et tee niin, silloin et aikakaan saa sitä. Halutaan antaa ymmärtää, että kannattaa ainakin yrittää. Pelko ylläpitää uskoa/uskontoa. Ovelaa psykologiaa.

Ihmisen ymmärrykseen ei ole mahtunut ajatus elämän kiertokulusta siinä määrin, että hänkin on vain osa sitä. Ja kun hän kuolee, hän katoaa olemasta niin kuin kaikki muukin elollinen maan päältä elämänkiertokulkuun. Lasten kuulee joskus ihmettelevän, että mihin se eläinten sielu sitten menee. Onko eläimillä oma taivas?

"Jumala on kuitenkin ihmisen kaltainen ja persoonallinen mies eli isä." Miten muuten selittäisit historian ihmiselle Jumalan kuin luomalla puheellasi siitä konkreettisen hahmon jonka muodon voi kuvitella ja johon voi samaistua? Joissakin uskonnoissa se on aurinko tai jokin muu elämää ylläpitävä voima.

Raamatussa on myös kuvailevaa kieltä, johon sisältyy viisautta. Ihmistä käsketään etsimään Jumalaa itsestään. Kun tarkemmin ajattelet, siltähän se löytyy.

Äänestä
  • Kirkko ja VALTIO oli Raamatun aikoina voimakkaasti sidoksissa toisiinsa.

    Äänestä

  • lukkee kirjoitti:

    Kirkko ja VALTIO oli Raamatun aikoina voimakkaasti sidoksissa toisiinsa.

    Väärin. Raamattu sisältää monenlaisia tekstejä useiden vuosisatojen ajalta. Vanhan Testamentinkin kirjoitukset kuvaavat eri vaiheita Juudean ja Israelin (ajoittain kaksi eri valtiota) vaiheista, profeetat olivat aikansa toisinajattelijoita jne. Jobin kirja lienee kreikkalaisen näytelmän tyyliin kirjoitettu aleksandrialainen teksti (niin ainakin Henrik Schück sen kuvasi). Uusi Testamentti taas on kirjoitettu Rooman valtakunnan aikoina, jolloin kristinusko oli pienen vähemmistön uskonto juutalaisten ja Rooman valtion puristuksissa. Kun kristinusko vakiintui, Raamattuun kelpaavista krijoituksista käytiin monta kiihkeää sotaa. Apokryfikirjat ovat kirjoituksia, jotka jätettiin rannalle.
    Uskovaiset kirjoittavat Raamatusta kuin se olisi yhtenäinen monoliitti, syntynyt ennen aikojen alkua, mutta näinhän ei asia ole.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    "Kun kristinusko vakiintui, Raamattuun kelpaavista kirjoituksista käytiin monta kiihkeää sotaa." Lähestyin kai asiaa vain tuon ajan näkökannalta.

    Olet selvästikin tutkinut asiaa paljonkin.

    Vähemmälläkin perehtymisellä olen tullut samaan lopputulokseen:
    "Uskovaiset kirjoittavat Raamatusta kuin se olisi yhtenäinen monoliitti, syntynyt ennen aikojen alkua, mutta näinhän ei asia ole." Eli näinhän se asia ei ole. On aika järkyttävää, että jotkut papitkin uskovat ja noudattavat Raamatun sanaan kirjaimellisesti.

    Äänestä

ihan jo sen historiallisen arvonkin takia.

Kannattaako sitä yrittää tulkita? Sitä en tiedä. Yrittäväthän ihmiset tulkita monenmoista toisen kirjoittamaa, kuten runoja.

Itse olen kiinostunut tieteistä, koska tiede hakee vastauksia elämään, uskonto kuolemaan.

Äänestä
  • "Itse olen kiinostunut tieteistä, koska tiede hakee vastauksia elämään, uskonto kuolemaan."

    Eikös tuo ole vain malliesimerkki tieteisuskosta? Milestäni sekä tieteet, että uskonnot etsivät vastauksia samoihin kysymyksiin. Ja kuten tiedämme, vastauksia voi olla monta erilaista yhteen ja samaan kysymykseen. Siksi en itse henkilökohtaisesti koskaan etsi vastauksia, vaan perusteluja vastauksille.

    Äänestä

  • Simo kirjoitti:

    "Itse olen kiinostunut tieteistä, koska tiede hakee vastauksia elämään, uskonto kuolemaan."

    Eikös tuo ole vain malliesimerkki tieteisuskosta? Milestäni sekä tieteet, että uskonnot etsivät vastauksia samoihin kysymyksiin. Ja kuten tiedämme, vastauksia voi olla monta erilaista yhteen ja samaan kysymykseen. Siksi en itse henkilökohtaisesti koskaan etsi vastauksia, vaan perusteluja vastauksille.

    sinun puoleltasi.

    Kyllähän se uskoa on sekin, että uskoo tieteen antavan ihmiselle enemmän vastauksia kuin uskonnon. Mutta eipä kai usko tieteeseen muodosta uskontoa. Ei sitä tarvitse uskoa edes yhteen tieteenalaan täydellisesti, vaan usean alta voi poimia ne asiat, joihin voi uskoa. Silloin ei tarvitse mennä edes niin pitkälle, että uskoo, vaan ihan vain kiinnostukseen saakka.

    Voit tietysti kieltää sen, että uskonnon harjoittaja pyrkii elämään täällä maan päällä niin, että hän pääsee kuoleman jälkeen ikuiseen elämään. Joidenkin uskontojen päämäärä tämä ei tietenkään ole. Mutta mietipä kuinka monen se kuitenkin on.

    "Milestäni sekä tieteet, että uskonnot etsivät vastauksia samoihin kysymyksiin. Ja kuten tiedämme, vastauksia voi olla monta erilaista yhteen ja samaan kysymykseen." Mielestäni ne eivät hae vastauksia samoihin kysymyksiin. Joissakin asioissa kyllä, mutta niitä on aika vähän silloin, jos verrataan tieteiden monen kirjavaa peittoa uskonnon yksiväriseen ehdottomuuteen. Vastauksia voi toki olla monta erilaista yhteen ja samaan kysymykseen. Minun etsimäni vastaukset eivät vain koskaan ole löytyneet sieltä uskonnon puolelta, vaan aina tieteen puolelta. Siksi minun näkökantani on tämä. Sinun vastauksesihan voivat löytyä sieltä toiselta suppealta ja ehdottomalta puolelta.

    Tiede antaa mahdollisuuden ihmisen erehtyväisyydelle. Se teoria, joka aiemmin päti, voidaan myöhemmin kumota ja korvata uudella, joka vastaa kysymykseen tai perustelee väitteen paremmin. Uskonnon kanta taas usein on ehdoton. Väite on heidän mielestään aina tosi, perusteluja ei tarvita, koska esim. Raamatun uskotaan olevan Jumalan kirjoittama tai ainakin hänen henkeyttämänsä. Se ei voi silloin sisältää mitään väärää.

    Äänestä

Taivasten valtakunta = paikka missä kaikki voivat elää rauhassa ja ilman kiireitä

Puutarha = paikka missä kasvatetaan kasveja, rauhallinen, hyvin hoidettu, kaunis paikka

Paratiisi = puhdasta ilmaa, vettä, ruokaa, luontoa, kauniita maisemia.

Jumala = Taustavaikuttaja kaikessa minkä voi kyllä huomata muttei muille näyttää

Äänestä

Kristinusko on nyt 1700 vuotta vanha. Ensimmäinen paavi oli samalla Rooman keisari. Noilta ajoilta alettiin raamattua kirjoittaa. Aikojen saatossa sitä uudistettiin kulloisellekin aikakaudelle sopivalla tavalla, eli raamattu on tuntemattoman(monikossa) kirjailijan teos. Eihän siinä sinänsä mitään pahaa ole. Raamattua ja sen oppeja pantiin käytäntöön Vatikaanista. Ristiretket, Noitavainot ym. saivat siunauksen huipulta. Raamattua on tulkittu kaikin mahdollisin tavoin, koska tulkit ovat aina olleet älykkäitä, erikoisasemassa olevia hengen miehiä. Viime vuosikymmeninä tieteen vanavedessä kulkenut ihmisen yksilöllistyminen poisti myös kirkon jäseniltä vip-kortin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jusmu kirjoitti:

minkälainen suhde ihmisellä on jumalaan kristinuskossa. Kysyn kun raamatun tulkinta on minulle todella epäselvää. Enkä hirveästi ole sitä lukenutkaan. Ainakin ihminen on karkotettu paratiisista ja en sitten ymmärrä pitääkö ihmisen yrittää päästä takaisin tähän puutarhaan. Jumala on siis vihasuhteessa ihmisiin. Ilmeisesti jeesus on jokin linkki takaisin paratiisiin.

Sitten. raamattu on kuvailevaa kieltä. Taivasten valtakunnalla, puutarhalla, paratiisilla varmaankin tarkoitetaan jonkinmoista sisäistä oikeaoppineisuutta, eikä oikeata puutarhaa. Jumala on kuitenkin ihmisen kaltainen ja persoonallinen mies eli isä. Isä on käskevä ankara, oikeudenmukainen ja rakastava. Ihan niinkuin vanhemmat ovat lapsilleen. Onkohan kukaan tulkannut raamattua niin, että isä jumala olisi vain oikeudenmukaisuudenääni ihmisessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu