Kun ateistit pyytävät todistetta Jumalasta, heillä on jo ennakolta tiedossa, että he eivät saa sellaista todistetta, jonka hyväksyisivät ja siksi he todistetta pyytävätkin. He haluavat näin osoittaa, että Jumalasta ei ole todistetta.
Heillä on kuitenkin väärä lähtökohta, koska sen ennakkoehtona on, että todisteen tulee olla ns. tieteellinen. Jumala ei kuitenkaan ole tieteellinen ja siksi Hänen olemassaoloaan koskevat todisteet eivät voi, eikä niiden tarvitse, olla tieteellisiä ja fyysisin aistein havaittavia.
Aivan kuten, kelloseppä ei asu suunnittelemansa kellon sisällä, Jumalakaan ei asu luomansa maailmankaikkeuden sisällä. Hän on Henki ja asuu Hengen maailmassa ja on löydettävissä vain sieltä. Voimme ainoastaan havaita Hänen luomansa maailmankaikkeuden ja rehelliselle ihmiselle se riittääkin jo todisteeksi Jumalasta.
Jos se ei tyydytä jotain ihmistä, niin silloin on aina mahdollisuus saada henkilökohtainen todiste Jumalasta. Haluan korostaa, että kyse on henkilökohtaisesta todisteesta ja siksi esim. uskova ei voi sitä antaa ateistille, vaan hänen tulee itse se hankkia.
On paljon asioita, jotka eivät lankea ihmiselle automaattisesti, vaan niiden eteen on itsekin tehtävä jotain. Ruoka ei mene vatsaan, ellei ihminen ensin pane sitä suuhunsa ja sitten niele. Samoin on henkilökohtaisen todisteen laita.
Ateistin suhteen se tarkoittaa sitä, että hänen tulee ensimmäiseksi luopua ateismista, joka on este Jumalan todisteen saamiselle. Sitten hänen tulee päästä Hengen maailmaan, jossa Jumala asuu. Se tapahtuu Jeesuksen Kristuksen kautta. Hän on välimies Jumalan ja ihmisen välillä. Kun ihminen tulee uskoon Jeesuksen kautta, hän pääsee yhteyteen Jumalan kanssa ja Jumala tulee itse asumaan ihmiseen Pyhän Henkensä kautta. Näin ateisti saa henkilökohtaisen suhteen Jumalaan ja todisteen Jumalan olemassaolosta.
"Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä. Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi." (Jes.57:15)
Kelloseppä ei asu kellon sisällä
7
102
Vastaukset
- todisteet.löytänyt
Aivan niin.
Jumalahan on jokaisella sydämessä. Sisimmässä. Se on sieltä löydettävissä.
Jos kohta kaikenlainen pahuuskin. Mutta Jumala siunaa ja varjelee omansa.
Me jotka näitä asioita puhumme, tulemme aivan väärinymmärretyiksi.
Miten sinä Mark5 jaksat näitä palstoja tai tätä palstaa, kun et tule ymmärretyksi, paitsi väärin.
Ei ilman pyhää henkeä varmasti jaksa. Silti toivotan sinulle hyvää jaksamista.
Kyllä sinä tiedät kuka minä olen. - pohtiiii
"Kun ateistit pyytävät todistetta Jumalasta, heillä on jo ennakolta tiedossa, että he eivät saa sellaista todistetta, jonka hyväksyisivät ja siksi he todistetta pyytävätkin. He haluavat näin osoittaa, että Jumalasta ei ole todistetta."
Valehtelet tietoisesti. Sinulle ovat monet ateistit minä mukaan luettuna sanoneet, että meillä ei ole mitään jumaluutta vastaan, vaan jos sellainen osoittautuisi todeksi, monet meistä olisimme jopa iloisia siitä havainnosta.
"Heillä on kuitenkin väärä lähtökohta, koska sen ennakkoehtona on, että todisteen tulee olla ns. tieteellinen."
Taas tietoinen valhe. Monet meistä ovat sanoneet sinulle, että todiste, joka vakuuttaisi jumaluuden olemassaolosta ei olisi tieteellinen. Vaan se olisi ihme, jota ei voisi tieteellä selittää luonnolliseksi ilmiöksi.
"Aivan kuten, kelloseppä ei asu suunnittelemansa kellon sisällä, Jumalakaan ei asu luomansa maailmankaikkeuden sisällä. Hän on Henki ja asuu Hengen maailmassa ja on löydettävissä vain sieltä. Voimme ainoastaan havaita Hänen luomansa maailmankaikkeuden ja rehelliselle ihmiselle se riittääkin jo todisteeksi Jumalasta."
Väität nyt tietäväsi millainen jumalasi on ja missä ja miten vaikuttaa. Puhut Raamattua vastaan, jossa kerrotaan Jumalan olevan salattu ja ihmisjärjellä käsittämätön. Väität maailmankaikkeuden olemassaolon riittävän rehelliselle ihmiselle todisteeksi jumalastasi, vaikka rehellinen ihminen tietää sille olevan muitakin mahdollisia selityksiä ja rehellinen ihminen myös myöntää niitä olevan. Sinä et ole rehellinen ihminen.
"Jos se ei tyydytä jotain ihmistä, niin silloin on aina mahdollisuus saada henkilökohtainen todiste Jumalasta. ... Ateistin suhteen se tarkoittaa sitä, että hänen tulee ensimmäiseksi luopua ateismista"
Tajuatko, mitä vaadit? Vaadit vakuuttumaan jostakin, mistä ei ole mitään takeita, ihan tuosta vaan. "Päätänpä ruveta uskomaan Helinä keijuun. Uskon, uskon, uskon, ihan varmasti... Vaikka olen lähes varma, että Helinä keiju on satuolento, niin perskeles vieköön, minähän päätän uskoa siihen ja sillä sipuli! Uskon jumalauta!"
Ei ateismista luovuta jollakin päätöksellä. Joko ihminen vakuuttuu jonkin asian todellisuudesta, tai sitten ei vakuutu. Ei sitä päätetä tuosta vain. Yritä itse. Luovu ateismistasi Brahmanin suhteen. Ala uskoa Brahmaniin. Anna mennä, jos se onnistuu! Vaikka vain viikon ajaksi ja sitten voit taas palata Jahveen. Siitä vaan, kokeile. "Heillä on kuitenkin väärä lähtökohta, koska sen ennakkoehtona on, että todisteen tulee olla ns. tieteellinen."
Ei tarvitsisi olla edes tieteellinen. Jo pelkät pätevät loogiset todisteet kantaisivat aika pitkälle ateistien silmissä.
"Jumala ei kuitenkaan ole tieteellinen ja siksi Hänen olemassaoloaan koskevat todisteet eivät voi, eikä niiden tarvitse, olla tieteellisiä ja fyysisin aistein havaittavia."
Ehkä näin mutta Jumala on olemukseltaan looginen joten Jumalan olemassaoloa voidaan arvioida hyvinkin pätevästi logiikan näkökulmasta ilman tieteeseen tai fyysisiin aisteihin turvautumista. Ja logiikkahan on se millä olette yrittäneet itsekin niin kovasti yrittänyt Jumalaanne todistella ja niin pahasti olette asiassa epäonnistuneet.
"Aivan kuten, kelloseppä ei asu suunnittelemansa kellon sisällä, Jumalakaan ei asu luomansa maailmankaikkeuden sisällä."
Logiikkaa, paitsi ettei meillä ole loogista syytä olettaa että Jumala asuisi luomansa maailmankaikkeuden ulkopuolella, varsinkin kun jopa sinun Jumalasi oma mytologia kertoo Jumalan asustavan taivaassa joka teknisesti katsoen on kaikin puolin nimenomaan paikka maailmankaikkeutemme sisällä, toki nimenomaan piilotettu sellainen.
Ja edelleenkin kelloa tutkimalla voidaan saada helpostikin monenlaista tietoa kellosepästä, hänen koulutuksestaan, ammattitaidostaan, kyvyistään.
Ja jos meillä olisi ainakin kellon rakentamista koskevat, ainakin väitetyt kellosepän muistiinpanot, pystyisimme vertaamaan kellon rakennetta ja toimintaa väitettyjen kellosepän muistiinpanojen kuvaukseen asian suhteen.
Totuus on se ettei Jumalan antamat "kellosepän muistiinpanot" vastaa lähellekään kunnolla väitetysti tämän luoman kellon eli maailmankaikkeuden toimintaa.
"Voimme ainoastaan havaita Hänen luomansa maailmankaikkeuden ja rehelliselle ihmiselle se riittääkin jo todisteeksi Jumalasta."
Minä olen rehellinen ihminen ja minulle se ei riitä todisteeksi Jumalasta koska on selvää ettei maailmankaikkeus, edes mahdollisesti luotuna kokonaisuutena sisällä minkäänlaista tietoa luojan identiteetistä, siitä että nimenomaan Jumala olisi ollut asialla.
Väitteitä oletetun luojan identiteetin suhteen on toki monia mutta en ole nähnyt elämäni aikana yhtäkään todistetta joka nostaisi millään tasolla luotettavasti Jumalan muita potentiaalisesti olemassaolevia luojaolentoja ja jumaluuksia todennäköisemmäksi potentiaalisesti tapahtuneen luomisen toteuttajaksi.
"Kun ihminen tulee uskoon Jeesuksen kautta, hän pääsee yhteyteen Jumalan kanssa ja Jumala tulee itse asumaan ihmiseen Pyhän Henkensä kautta. Näin ateisti saa henkilökohtaisen suhteen Jumalaan ja todisteen Jumalan olemassaolosta."
Ehkä todisteen Jumalan olemassaolosta mutta ei todistetta Jumalan luotettavuudesta.
Oletko tosiaan valmis lähtemään heti ensimmäisen henkiolennon matkaan joka sinulle vastaa? Oletat että ensimmäinen joka ilmoittautuu maailmankaikkeuden luojaksi olisi oikeasti se todellinen maailmankaikkeuden luoja. Miksi oletat että todellinen maailmankaikkeuden luoja edes ottaisi ihmisiin jossain muodossa yhteyttä?
Miten tunnistat todellisen Jumalan voimallisesta henkiolennosta joka vain esiintyy valheellisesti Jumalana johtain ihmisiä vääryyteen?
Ylipäänsäkin se että Jumalan ja ihmisen välillä on välikäsi pitäisi olla seikka joka laittaa varoituskellot soimaan, ei ole kannattavaa luottaa välikäsiin vaan olla tekemisissä suoraan pääjehun kanssa. Välikädet voivat niin helposti johdattaa harhaan koska suoraa kontaktia ei ole koskaan siihen jonka nimissä väitetään toimivan.- todisteet.löytänyt
Ensin ateisti kieltää Jumalan ja kääntää Hänelle selkänsä. Siten hän kieltäytyy katsomasta.
Sitten ateisti sanoo, ettei Jumalasta ole minkäänlaista havaintoa. No ei tietenkään ole, ateistihan on katsomassa kaiken aikaa ihan väärään suuntaan.
Ja vaikka ateistin pitäisi tietää, onhan se hänelle moneen kertaan sanottu, että Hengen Valtakunta on meidän sisällämme, niin ateisti kieltäytyy tietämästä, voidakseen jatkaa samaa jankuttamista, ettei Jumalasta muka ole todisteita.
Ei tietenkään ole todisteita nähtävissä silloin, kun ateistin henki kieltäytyy katsomasta, haluaa pysyä sokeudessa ja omassa tietämättömyydessä.
Mutta todisteet on.
Ja miljoonat ihmiset ovat ne saaneet. Uusia todisteiden saajia ilmaantuu koko ajan.
On ateistin oma asia, haluaako hän katsoa. On ateistin oma asia, haluaako hän nähdä. On ateistin oma asia, haluaako hän tietää.- DRHouse
"Ensin ateisti kieltää Jumalan ja kääntää Hänelle selkänsä. Siten hän kieltäytyy katsomasta."
Entäs ne atesitit jotka ovat jättäneet uskonnon?
"Sitten ateisti sanoo, ettei Jumalasta ole minkäänlaista havaintoa. No ei tietenkään ole, ateistihan on katsomassa kaiken aikaa ihan väärään suuntaan."
Jumalista ei ole havaintoa vaikka minne katsoisi. Ei ople ateistien vika ettette kykene jumalaanne todistamaan.
"Ja vaikka ateistin pitäisi tietää, onhan se hänelle moneen kertaan sanottu, että Hengen Valtakunta on meidän sisällämme, niin ateisti kieltäytyy tietämästä, voidakseen jatkaa samaa jankuttamista, ettei Jumalasta muka ole todisteita."
Todista että sellainen valtakunta on. Ai niin. Et pysty.
"Ei tietenkään ole todisteita nähtävissä silloin, kun ateistin henki kieltäytyy katsomasta, haluaa pysyä sokeudessa ja omassa tietämättömyydessä."
Edelleen, ei ole ateistin vika ettette kykene todistamaan jumalaanne . Mielipiteenne EI ole todiste.
"Mutta todisteet on."
Ei ole
"Ja miljoonat ihmiset ovat ne saaneet. "
Ja jostain kumman syystä hylänneet...
"Uusia todisteiden saajia ilmaantuu koko ajan."
Ja uusia ihmisiä jotka sanovat ettei todisteita ole ilmaantuu vielä enemmän. Juurikin sieltä uskovien puolelta...
"On ateistin oma asia, haluaako hän katsoa. On ateistin oma asia, haluaako hän nähdä. On ateistin oma asia, haluaako hän tietää."
Ei, vaan on teidän velvollisuutenne todistaa että jumala on. Mielipide ei kelpaa todisteeksi.
- DRHouse
"Kun ateistit pyytävät todistetta Jumalasta, heillä on jo ennakolta tiedossa, että he eivät saa sellaista todistetta, jonka hyväksyisivät ja siksi he todistetta pyytävätkin. He haluavat näin osoittaa, että Jumalasta ei ole todistetta."
Hyväksymme toki todisteen joka on empiirinen, objektiivinen, konkreettinen ja vastaansanomaton. Se ettet kykene sallaista tuottamaan, ei ole ateistien vika.
"Heillä on kuitenkin väärä lähtökohta, koska sen ennakkoehtona on, että todisteen tulee olla ns. tieteellinen. Jumala ei kuitenkaan ole tieteellinen ja siksi Hänen olemassaoloaan koskevat todisteet eivät voi, eikä niiden tarvitse, olla tieteellisiä ja fyysisin aistein havaittavia."
Kyllä vain tarvitsee. Jos todisteesi on pelkkä mielipiide, ei sillä ole todistusarvoa.
"Aivan kuten, kelloseppä ei asu suunnittelemansa kellon sisällä, Jumalakaan ei asu luomansa maailmankaikkeuden sisällä. Hän on Henki ja asuu Hengen maailmassa ja on löydettävissä vain sieltä. Voimme ainoastaan havaita Hänen luomansa maailmankaikkeuden ja rehelliselle ihmiselle se riittääkin jo todisteeksi Jumalasta."
Valitettavasti maailmankaikkeuden syntyy on olemassa jumalaa parempi selitys, joten se EI käy todisteeksi jumalasta.
"Jos se ei tyydytä jotain ihmistä, niin silloin on aina mahdollisuus saada henkilökohtainen todiste Jumalasta. Haluan korostaa, että kyse on henkilökohtaisesta todisteesta ja siksi esim. uskova ei voi sitä antaa ateistille, vaan hänen tulee itse se hankkia."
Ei, vaan juurikin u8skovan tulee todistaa jumalan olemassaolo, koska hän esittää että sellainen on.
"On paljon asioita, jotka eivät lankea ihmiselle automaattisesti, vaan niiden eteen on itsekin tehtävä jotain. Ruoka ei mene vatsaan, ellei ihminen ensin pane sitä suuhunsa ja sitten niele. Samoin on henkilökohtaisen todisteen laita."
Ei ole ateistin velvollisuus hankkia todistetta että jumala on. On uskovan velvollisuus tuottaa tämä todiste.
"Ateistin suhteen se tarkoittaa sitä, että hänen tulee ensimmäiseksi luopua ateismista, joka on este Jumalan todisteen saamiselle. "
Miten se voi olla todiste kaikkivoipalle olennolle? Jo tämä lauseesi todistaa ettei jumala olisi kaikkivoipa.
"Sitten hänen tulee päästä Hengen maailmaan, jossa Jumala asuu. Se tapahtuu Jeesuksen Kristuksen kautta. Hän on välimies Jumalan ja ihmisen välillä. Kun ihminen tulee uskoon Jeesuksen kautta, hän pääsee yhteyteen Jumalan kanssa ja Jumala tulee itse asumaan ihmiseen Pyhän Henkensä kautta. Näin ateisti saa henkilökohtaisen suhteen Jumalaan ja todisteen Jumalan olemassaolosta."
Siis ateistin on tultava uskoon ja se sitten on todiste jumalasta? No, valitettavasti jaakoppi se ei toimi niin. Sinun on kyettävä todistamaan jumalan olemassaolo myös sellaiselle joka EI usko, että todistuksellasi olisi mitään merkitystä. - asdfgasdfgsdf
Kuvitteleekohan Jaakob että saa jonkun käännytettyä valehtelemalla tietoisesti?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti36739338Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1077826Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315740Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös214258Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi603624Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta523377Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D702844- 262582
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182311En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122174