Minä olen suvakki

mie-olen-suvakki

Olen reissannut työni puolesta Kiinassa, Venäjällä, Intiassa.. matkoillani olen ollut muun muassa jokaisessa EU-maassa vähintään yhden yön ja käynyt jenkeissä pariin eri otteeseen. Matkapäiviä on tullut kirkkaasti yli 500. Lopetin laskemisen sadan kohdalla.

Olen saanut tämän mahdollisuuden siksi koska olen lähtökohtaisesti suvakki.

Sillä kun olen asenteeltani suvakki, niin minun työkenttäni on ollut käytännössä globaali. Liksakin on ollut sen mukaista.

Mutta en ole suvakki niille, jotka eivät tee mitään tai jos tekevät, aiheuttavat epäjärjestystä. Ehdottaisin, että hoitakaa elämänne kuntoon jotta pääsette hankkimaan kokemuksia. Nimittäin joutilas mieli tuppaa olemaan huonoa maaperää kantajalleen.

Minusta olisi hauska tietää, montako Soldiers of Odinin kaverin vuosipalkkaa yhteenlaskettuna tienaan vuoden aikana. Vain siksi kun olen suvakki ja on ollut rohkeutta jättää Rovaniemen kaltaiset paikat taakse.

Nyt vielä lopuksi kysymys nuorille: kummanko varaan rakennatte tulevaisuutenne? Olemalla suvakki ja hankkimalla sillä asenteella maailmanlaajuiset työmahdollisuudet vai jäädä heittelemään vihapuhetta Rovaniemen baareihin :=)

65

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suuvakki

      Et ilmeisesti kovin älykäs kun ilmoitat olevasi suvakki (=suvaitsevainen vajaa-älyinen)?

      • mie-olen-suvakki

        En tunne näitä itse keksittyjä termejä mitä ei missään ole määritelty. Näissä tapauksissa termihän on kuulijansa korvassa.

        Sinulle suvakki saattaa tarkoittaa sitä, minulle jotain muuta. Kuten esimerkiksi työtä, asennetta ja toimeentuloa. Kummanko meidän käsittämämme määritelmän uskot olevan parempi?


    • Parantumaton_

      Suvakkeius on sairaus.

      • mie-olen-suvakki-

        Typeryys on sairautta. Luokittelen typeryydeksi sen, ettei saa aikaiseksi mitään asenteen vuoksi.


      • tyhjää.löpinää
        mie-olen-suvakki- kirjoitti:

        Typeryys on sairautta. Luokittelen typeryydeksi sen, ettei saa aikaiseksi mitään asenteen vuoksi.

        Aloittaja kertoo harhoistaan ja valveunistaan. Joutaa kansioon "sekoilut"


      • mie-oon-suvakki

        Siltähän se saattaa tuntua, jos itsellä on jäänyt kokematta nämä asiat.


    • hyvääyötähannajalapset

      "Mutta en ole suvakki niille, jotka eivät tee mitään tai jos tekevät, aiheuttavat epäjärjestystä."

      Tarkoitatko tällä myös kymmeniä tuhansia vokeissa makaavia elintasopakolaisia vai rajaatko kriittisyytesi vain Suomalaisiin vapaamatkustajiin??

      ÄÄäh.. luettuani soperruksesi tarkemmin tajusin se olevan pelkkä huono provo, et voi oikeasti olla noin typerä yleistyksinesi..

      Ps. Ihmistä, joka kannattaa demokratiaa ja ihmisoikeuksia kutsutaan länsimaalaiseksi. Suvakki-termi kuvaan vain ja yksinomana kulttuurimarxisteja, jotka pyrkivät loputtoman poliittisen korrektiuden ja oman sädekehänsä kiillottamisen vuoksi näyttämään ulkomaailmalle, kuinka he ovat hyviä ihmisiä. Suvakille tyypillistä on tunteellisuuden pistäminen ajattelun edellä, laumasieluisuus ja vahvan vihamuurin rakentaminen suvakkien ja kaikkien muiden eri mieltä olevien kanssa. Tällä ei ole mitään tekemistä keskivertokadutallaajan kanssa, joka on kiinnostunut totuudesta ja huolestunut asioiden nykyisestä laidasta.

      • mie-oon-suvakki

        "Tarkoitatko tällä myös kymmeniä tuhansia vokeissa makaavia elintasopakolaisia vai rajaatko kriittisyytesi vain Suomalaisiin vapaamatkustajiin??"

        Tarkoitan. Luokittelen nämä ihmiset samaan porukkaan.

        Tosin he ovat kylläkin siinä paremmassa asemassa, että ovat tehneet elämälleen jotain toisin kuin esimerkiksi rovaniemeläinen vajakki (suvakin eräs johdannainen) makaa paikoillaan vuodesta toiseen Korkalovaaran tai Ounasrinteen vuokrakasarmeissa töitä vältellen tai tukityöllistettynä.

        Teot ja asenne ratkaisevat.


    • Oikeitatöitä

      Nazima Razmyarin VOK-bisnes kuittasi 2 790 255,00 e veronmaksajien rahoja vuonna 2015

      Nämä mädättäjät leimaavat meitä kaikkia “rasisteiksi” vain sen takia, että ne ajavat heidän tarkoitusperiään saada tehdä liiketoimintaa.

      03.03.2016 22:52, 9126 lukukertaa

      Maahanmuuttoviraston tilinpäätöksen mukaan Maahanmuuttoviraston tilikauden kulut tuottojen jälkeen olivat vuonna 2015 yhteensä 198,3 miljoonaa euroa.

      http://static.mvlehti.net/uploads/2016/03/Mummeli-A2-avustaja.jpg

      Linnea Mynttinen on omien sanojensa mukaan palkannut vastaanottokeskuksesta irakilaisen miehen avustajakseen. Katsokaa, mihin hän laittoi kätensä ohjelman aikana. Melkoinen pantteri tämä nainen, kun tekee tuollaisen omistuseleen aivan suorassa lähetyksessä.

      Mutta hän onkin RKP-läinen.

      • RivoÄmmiKamala

        Kamala kiimanen akka. Immee varmaan kiimassa tuon tumman pyllyreikää sängysään suloisesti.


    • Paras_avaus_aikoihin

      "mie-olen-suvakki" nimimerkillä kirjoittava ihminen on yksi älykkäimmistä ja parhaista kirjoittajista täällä pitkiin, pitkiin aikoihin.

      On ilo nähdä vielä tuollaisia työtätekeviä, ahkeria maailmankansalaisia jotka eivät jumita kusisessa yksiössään ja valita koko ajan pakolaisista.

      Iso käsi tuolle tyypille!

    • tirppanaroi

      samaa mieltä olen minäkin

      totuushan on se että nämä jotka valittavat pakolaisista ovat lähes kaikki työttömiä sosiaalin elättejä

    • äitinainennn

      Hassua, ihan tavalliset työtätekevät ihmiset, lasten vanhemmat ja mummot ja papat kauhistelevat tätä kansainvaellusta. Ehkä me suurin osa suomalaisista sitten olemme rasisteja. Oikeassa elämässä en tunne kuin yhden suvakin, työkaverini. Hän on kuulemma ollut joskus ulkomailla ja ulkomaalaiset oli ihan mukavia. Ei asu kyllä vok.n lähellä, vaan hyvin kaukana siitä ja ei ole nähnyt montaa turvapaikanhakijaa tänä talvena.

      • Reissu-realisti

        Ei ulkomailla matkustelu tee kaikista suvakkeja. Päinvastoin, kun tarpeeksi paljon näkee ja kokee avautuvat viimeistään silmät .


    • TöihinSuvakitHeti

      Aloittaja on vain hyvin tyhmä....no meidän pitää kai ymmärtää häntäkin.

    • eisuvakki

      Juu ymmärretään aloittajaa ettei olla rasisteja.
      Jos Ylen mummo on palkannut itselleen mamu-miehen, kai hän maksaa kaikki lakisääteiset maksut hänestä. Eikä hänen mamunsa kai enää elä meidän verorahoillamme.
      Yle yritti mummosta saa jotain samaa kuin oli edesmennyt sotavetaraani Hannes, mutta pieleen meni.

    • ÄlykkäitäkinOn

      Matias Turkkila ei ole tyhmä. Hän toteaa näin: Moni niin sanottu suvaitsevainen toivoo siirtolaisvirtojen lisääntymistä siitä yksinkertaisesta syystä, että hyötyy siitä henkilökohtaisesti. Tämän ääneen sanominen olisi tietysti tökeröä, joten on viisaampaa piiloutua korkealentoisten yläkäsitteiden kuten solidaarisuuden, maailmankansalaisuuden ja avarakatseisuuden taakse.

      Brawoo! Juuri näin on.

    • mie-olen-suvakki

      Imutan nautinnolla muslimin pyllynreikää. oikeimpa maskutan sitä.

    • OLET-OIKEASSA

      ALKUPERÄINEN PASKALOINEN. Et ole tehnyt päivääkään työtä ja olet matkustellut ympäri maailmaa naapureiden rahoilla...

      Siis olet rikollinen paska, joka tulee viedä susien ruuaksi. Vaikka tuskin kelpaat edes siihen. Olet turha ja elinkelvoton.

      • mie-oon-suvakki

        Jos joku maksaa siitä että teen töitä eri maissa ja saan päivärahaa niin mitä rikollista siinä on?

        Tällä hetkellä olen Lontoossa ja omilla rahoilla. Ne on tienattu siksi koska olen suvakki ja ennakkoluuloton. Pubit menevät kyllä aikaisin kiinni, mutta ehkä se tekisi hyvää Suomessakin.


      • Olet-paskaloinen
        mie-oon-suvakki kirjoitti:

        Jos joku maksaa siitä että teen töitä eri maissa ja saan päivärahaa niin mitä rikollista siinä on?

        Tällä hetkellä olen Lontoossa ja omilla rahoilla. Ne on tienattu siksi koska olen suvakki ja ennakkoluuloton. Pubit menevät kyllä aikaisin kiinni, mutta ehkä se tekisi hyvää Suomessakin.

        etkä ole koskaan tehnyt oikeaa työtä.
        Lisäksi olet onnettoman yksinäinen, et osaa elää.
        Mutta ei se kiinnosta ketään.


    • minäkin-olen-suvakki

      Paras aloitus mitä täällä on nähty vuosiakausiin.

      Asiat sanotaan siinä juuri niinkuin ne on, se on totuus ja sillä selvä.
      Liian moni vain valittaa ja valittaa ja ihmettelee köyhyyttään tekemättä asian hyväksi mitään. Johan se alkaa ajatus kiertämään kehää jossain pikku kämpässä ja siinä kattoon sylkiessä sitä keksiikin syyttää kaikesta pakolaisia. Heidän syykseen voi kuvitella oman tilanteensa surkeuden kun ei edes itselle voida myöntää totuutta.
      Monella rasistilla olisi peiliin katsomisen paikka.

    • minäkin-olen-sivakki

      Muslim on makia anus. Urosmuslimin pylly on nami.

    • Thankyou

      Loistava aloitus! Olipa kerrankin piristävää lukea kunnon tekstiä täälläkin.
      Antoi varmasti ajattelemisen aihetta monelle valittajalle.

      • hddfsghdfhdf

        Olisi tosi paljon vakuuttavampaa jos et vastaisi omiin aloituksiisi tai viesteihisi.
        Ei mulla muuta.


      • MieRasistiTässäNytJust

        Sen näkee muuten heti sen omiin.... jne.
        Varmaan kaikki normaaliälyiset.


      • Ylistystäavaajalle

        Erehdyt Sherlokki, kommentoin tasan yhden kerran aloittajan tekstiä. En minä maailmaa kiertele, olen töissä ihan täällä Rovaniemellä.

        Sen sijaan sen näkee oikein hyvin että juuri sinä tehtailet aloituksia loisista sekä ylistät persuja aina tilanteen tullen, monesti useasti päivittäin. Juuri sinä olet se joka avaa ketjun ja kehuu omia aloituksiaan heti perään.

        Olen huolissani sinusta, eikö sinulla ole kavereita reaalielämässä?

        PS. aloitus oli muuten tosi hyvä, toisin kuin sinun märinät ja itkut.


      • MV_ON_PARAS
        Ylistystäavaajalle kirjoitti:

        Erehdyt Sherlokki, kommentoin tasan yhden kerran aloittajan tekstiä. En minä maailmaa kiertele, olen töissä ihan täällä Rovaniemellä.

        Sen sijaan sen näkee oikein hyvin että juuri sinä tehtailet aloituksia loisista sekä ylistät persuja aina tilanteen tullen, monesti useasti päivittäin. Juuri sinä olet se joka avaa ketjun ja kehuu omia aloituksiaan heti perään.

        Olen huolissani sinusta, eikö sinulla ole kavereita reaalielämässä?

        PS. aloitus oli muuten tosi hyvä, toisin kuin sinun märinät ja itkut.

        Hyvin epäilyttävää tulla kommentoimaan omaa tekstiään ja jälleen tietysti kertakäyttönimimerkillä.
        Kyllä tämä teksti sen pari viikkoa pysyy ylhäällä ja ihan kiva provo.


      • skdudrjthty

        Voisitko todistaa jollakin tavalla väitteesi, velvoite on sinun koska väität tuollaista? Eikä tuo oma naurettava nimimerkkisi tee sinusta yhtään sen parempaa ihmistä kuin aloittaja on, vai mitä?

        Kyseessä on asiallinen ja asiaa sisältävä aloitus.

        Sekö siinä kolahti sinuun?


      • MVISBEST
        skdudrjthty kirjoitti:

        Voisitko todistaa jollakin tavalla väitteesi, velvoite on sinun koska väität tuollaista? Eikä tuo oma naurettava nimimerkkisi tee sinusta yhtään sen parempaa ihmistä kuin aloittaja on, vai mitä?

        Kyseessä on asiallinen ja asiaa sisältävä aloitus.

        Sekö siinä kolahti sinuun?

        No äläpä sitten kirjoita on omituista vakuuttaa oman tekstin paikkaansapitävyyttä voi vittu mikä ääliö. Eikö tuolle jo saa jotain varoitusta ottaan!


      • dkfjkdjffhfdydftf

        Opettele kirjoittamaan selvemmin.

        Kyseessä on asiallinen ja asiaa sisältävä aloitus.

        Näköjään se kolahti sinuun. Kiitos.


    • UghPuhummeJämerästi

      "ALKUPERÄINEN PASKALOINEN. Et ole tehnyt päivääkään työtä ja olet matkustellut ympäri maailmaa naapureiden rahoilla...

      Siis olet rikollinen paska, joka tulee viedä susien ruuaksi. Vaikka tuskin kelpaat edes siihen. Olet turha ja elinkelvoton."

      NÄIN SE JUURI ON. Puhut vähän mutta täyttä asiaa.

    • Thankyou

      Pilini tuoksuu jostain syystä muslimin ihanalle kakalle
      Nuuh...nuuh...aaaahhhhh...

    • herrrman

      Tyyppillinen loinen. SPR, amnesty yms. hyviä loisimispaikkoja.

      • mie-olen-suvakki

        Jos työlle on kysyntää, niin mitä pahaa siinä on kuka työtä tarjoaa lain puitteissa?


    • HakekaaAjoissaApua

      Ymmärrän että siellä kusisessa yksiössä onanoidessa rasististen asioiden ja ajatusten kanssa ei voi tulla mieleenkään että joku ihminen voi tehdä maailmalla muutakin työtä kuin olla SPR:n tai Amnestyn palkkalistoilla.

      Itselläni ei ole edes kovin laaja kaveripiiri Roissa kun muutin tänne etelästä työhommiin mutta silti voisin luetella heti puolenkymmentä kaveriani täältä jotka ovat ulkomailla tälläkin hetkellä töissä. Kaikki ovat yksityisten firmojen palkkalistoilla eli metsään meni uunoilla arvaukset.

      Menkää ihan tosi pihalle ja tavatkaa oikeita ihmisiä. Olen huolissani tuollaisista pikkusieluisista kuppikuntapässeistä. Taitaa vain alkoholi viedä teitä niin pahasti että seilaatte koko ajan humalan ja krapulan välimaastossa.

      • nouhippi

        Taidat olla "halal-hippi" ?


      • VoimiaSinulle

        Taidat olla rasistireppana kusisessa yksiössäsi kun noin kolahti.


    • vaimukakiinassa

      Aloittajahan on ihan typerä. Suvakki varmaan on, mutta kaikki muu on paskaa ja keksittyä. Todennäköisesti yhteiskunnan elätti kuten kaikki muutkin suvakit. KUKAAN, joka maksaa veroja omasta työstään, ei halua niillä elättää tuota lois porukkaa joka on tullut tänne viettämään lomaa ja kuppaamaan meidän rahojamme. Laita aloittaja kuvasi tänne sivuille niin saamme nauraa.

      • mie-olen-suvakki

        Kysymys on asenteesta - ei verorahojen käytöstä tai siitä, kuka elättää kenetkin.

        En usko, että kovinkaan monella oma tilanne kestää tarkempaa keskustelua siitä, mistä rahat elämiseen tulevat. Kokemukseni mukaan ne, jotka nauttivat verovaroilla kustannettua elämää, omaavat jyrkimmät mielipiteet. Niinpä heiltä voisi kysyä samoin, että mistä syistä heitä pitäisi muiden elättää? Onko kansalaisuus ja asuinpaikka riittävä peruste saada sosiaaliturvaa vai pitäisikö siihen liittää vastikkeellisuus?

        Kun tunnistin olevani suvakki, niin tajusin että tämä on asenne, joka on avannut henkilökohtaisia mahdollisuuksia. Se että on suvakki, niin kokemukseni mukaan se on personaallisuutta joka mahdollistaa asioita. Ensisijaisesti se mahdollistaa elämässä eteenpäin menemisen ja sietokyvyn uusille tilanteille. Nämä ominaisuudet puuttuvat niiltä, jotka lähtevät hörhöilemään ääriajatustensa kanssa.

        Jos pitäisi lähteä tekemään töitä ryhmässä tilanteessa, jossa pitäisi valita työkaveriksi suvakki tai soldiers of odiniiin liittyvä henkilö niin ottaisin työkaveriksi suvakin. Todennäköisesti on paljonhelpompi työskennellä ja saada tuloksia aikaan ajatuksellisesti esteettömän ihmisen kanssa.


      • ylösulosjaliikkeelle

        Kirjoitit jälleen täyttä asiaa.

        Tosin se että työkaveriksesi sattuisi S.O.O on mahdottomuus, syytä ei tarvinne neää edes kertoa, kyllä kaikki tietää.

        Itse olen myös saanut läpi elämäni töitä vaikka ns. vakituista paikkaa ei ole vielä ollutkaan. Avoimella mielellä, suvaitsevaisuudella ja reippaalla asenteella pääsee kuitenkin pitkälle.


      • mie-oon-suvakki

        Ei ne työt minulle ole olleet uran alkuvaiheessa itsestäänselvyys että niitä olisi. Urani vähitellen vakiinnuttua, työtkin vakiintuivat.

        Asenteen lisäksi tarvitaan vähän onnea. Jos on asenne kunnossa, niin onnen todennäköisyys kasvaa. Jos olisi Soldiers of Odin -henkilöillä mahdollisuus onnistumiseen, niin kypsyys ei välttämättä riitä onnistumisen mahdollisuuden tunnistamiseen jotta sen voisi valita.

        Mikäli sattuisikin onnistumaan, niin riittävätkö Odinin soturin taidot sen onnistumisella saavutetun arvon ylläpitämiseen? Onnistumisen mahdollisuus on helppo hukata.

        Eiköhän se positiivinen asenne on se, joka mahdollistaa paremman onnistumisen. Mukava nähdä että on muitakin jotka ajattelevat asioita mahdollisuuksina.


    • KaalepillaLyöTyhjää

      Aloittaja on fiksu maailmankansalainen ja sinä ilmoittauduit juuri sen kusisen vuokrayksiön asuttajaksi. Tuohan on paras aloitus täällä miesmuistiin.

      Pyydät aloittajaa laittamaan tänne nimensä ja kuvansa.

      Me kaikki muut lukijat rukoilemme Isä Jumalaa että hän armahtaisi meidät siltä kauheudelta että sinä laittaisit tänne oman kuvasi. Nimesihän me jo tiedämmekin, Kaaleppi.

    • duiddu

      Aloittaja on fiksu jätkä.Oon ite patriootismiin taipuvainen MUTTA täysin samalla linjalla alottajan kans.Ristiriitaista,kyllä.Mitä sitte?Elämä on sitä välillä.

    • tavallinenmiesmaalta

      Näinhän se on. Elämä on tosiaan siltä väliltä.

      Täällä Suomi24 palstoilla sitä väliä ei ole ollenkaan, on vain ääripäiden keskustelua jos sitä voi edes keskusteluksi kutsua.

      Aloittajalle plussaa, hyvin donkattu.

    • KovastiYritänAinakin

      hddfsghdfhdf

      5.3.2016 13:33

      Olisi tosi paljon vakuuttavampaa jos et vastaisi omiin aloituksiisi tai viesteihisi.

      Näin on just. PASKA ALOITUS. TOSI IDIOOTTI.

      MieRasistiTässäNytJust

      5.3.2016 13:37

      Sen näkee muuten heti sen omiin.... jne.

      Varmaan kaikki normaaliälyiset.

      Minä haluaisin olla rasisti.

    • kaalepilleterkkuja

      Siinä oli sinun vastauksesi hienoon, asialliseen ja totuudenmukaiseen aloitukseen,

      Vahvistat sitä käsitystäsi mikä minulla on rasisteista, kiitos siitä.

    • Olet-oikeassa-vain-siinä

      että olet mielisairas paskaloinen. Et pysty elämään ellei naapuri ruoki sinua, voi vittu mikä paska.

    • MuutakinKuinTahkoa

      Minä taas asuttuani ruotsissa 26vuotta eri paikoissa siellä tulin vakuuttuneeksi ettei näistä etelä-eurooppalaisista ole mihinkään,afrikkalaisista puhumattakaan.En arvosta yhtään enkä halua niitä tänne suomeen en suvatte niitä,suomen taloudelle raskas taakka.Suomalainen nainen,mies ykkösluokkaa olen ylpeä!!!

      • HaluanOllaRasisti

        Nykyisin on jo pitkään sähkömoottori hoitanut tahkon pyörityksen.
        Puhut vähä, mutta asiaa.
        Ei yhtään matusyöttilästä suomeen. Entisetkin heti täältä pois loisimasta.
        Menköön Afrikkaansa. Siellä on ilmaisia banaaneja.
        En ole änähtänyt paljon synnyinpaikaltani.
        Näen asiat älylläni (totuuden) paikaltani huippuhyvin ja puolueettomasti.


      • Tiedonantaja55

        Minä olin Ruotsissa vain 25 vuotta, koko ajan työelämässä ja täysillä. En tiedä missä päin Ruotsia olet ollut havaintojasi tekemässä. Niissä kaupungeissa missä minä asuin oli tehdastyöläisissä, siivoushommissa, hampurilaispaikoissa ja bussikuskeina/ratikkakuskeina valtaosa juuri afrikan maista tulleita pakolaisia. Piti oikein ihmetellä jos bussia ajoi joku muu kuin tummaihoinen, ja niitä busseja oli esim. Göteborgissa pikkuisen eri tahtin kuin Roissa.

        Nimim. "HaluanOllaRasisti" kirjoituksen voisi laittaa kokonaan Ö-mappiin lukematta mutta yksi asia siinä pisti silmään.

        Kirjoitat: "En ole änähtänyt paljon synnyinpaikaltani."

        Sen kyllä uskon, en epäile yhtään. Sen on tajunnut kyllä jokainen fiksu jo aiemmista älynväläyksistäsi, niin minäkin. Kiitos että tunnustit asian suoraan, se on paljon se. Suosittelen sinulle pidempiä reissuja muualle Suomeen ja maailmalle, saattaisi maailmankuvasi hiukan avartua ja pipo ei niin kiristäsi.

        Sinulla on tähän asti ne kyläreisssut suuntautuneet navetan ja postilaatikon välille.


      • mie-olen-suvakki

        Minä olen havainnut sen, että henkilöt jotka hakeutuvat Suomeen opiskelemaan tai töihin, omaavat korkean motivaatiotason. On pakko, jos meinaa pärjätä tällaisessa maassa, jossa 8 kuukautta on sadetta, loskaa, pimeää ja pakkasta.

        Mutta sitten on näitä jotka tulevat loisimaan tänne. Heillä ei ole aikomustakaan tehdä mitään. Hyödyntävät sosiaalietuuksia ja laskevat elämänsä etuuksien varaan. Töitä eivät saa kun eivät yritä edes kouluttaa itseään ja sopeutua suomalaisen yhteiskunnan arvoihin ja normeihin. Mieluummin kumarrellaan kuvia ja liikutaan miesporukoissa ympäri kaupunkia.


    • Olen-huomannut-40v-

      aikana että kaikki suvakit ovat veroilla elätettyjä paskaloisia, jotka eivät olle koskaan tehneet oikeaa tryötä, ei kerrassaan mitään.

      Joten Siperiaan susien ruuaksi, jos susille kelpaa.

      • mie-oon-suvakki

        Mitähän se sinunkin "oikea työ" on?


      • Olet-oikeassa
        mie-oon-suvakki kirjoitti:

        Mitähän se sinunkin "oikea työ" on?

        Suvakit roudataan Siperiaan susien ruuaksi, saa nähdä kelpaako edes susille :))
        hyi kakkaa hyi.


    • demonestdeusinversus

      Suvakit ovat myös poikkeuksellisen epäviehättäviä Kuin raakaa pullataikinaa, rusinoiden kera.

    • tyeueuryrtyrr

      Ihmisarvo on jakamaton. Se tuntuu monilta unohtuvan nykypäivänä.

      • Johan_Pomppas

        Mitä sanahelinää, ihmisarvo on pelkkä sosiaalinen konstruktio.

        Maailmassa on yli 210 miljoonaa orpoa, joista 15% tekee itsemurhan ennen aikuisikää. 22 000 lasta kuolee köyhyyteen joka päivä. Joka neljäs sekunti lapsi kuolee jossain nälkään.

        Siitä vaan Suomi, ottakaa tänne vaikka koko maailma. Rakkaus muuttaa maailman!


    • maksammevelkaa

      Timo Soini on julistanut jo monta vuotta "Ihmisarvo on jakamaton."

      Jos aseteollisuuteen käyetyt varat ohjattaisiin...

      Ymmärisitkö, jatka itse.

      • Johan_Pomppas

        Jaa, oletko persu?


      • mie-olen-suvakki

        Olisipa kiva tietää, mihin kuvan tieto perustuu.

        En usko kuvan lukuja, mutta sen kyllä että tämä maahanmuuttamiseen keskittyvä juttelu vie huomion oleelliselta ongelmalta joka on jättimäinen muihin verrattuna.

        Globaaleilla yrityksillä on varaa tehdä verosuunnittelua/-kiertoa, joka antaa epäreilun kilpailuedun. Se aiheuttaa työttömyyttä ja ruokkii ääriajattelua, joka aiheuttaa epävakautta.


    • tirppanaroi

      Tuo tilasto yllättää aika monen ns. housut kintuissa. Kiitos.

    • ElätäpäItsesi

      Aloitappa se muuttoliike heti ihan itsestäsi ja muuta sinne ihannemaahasi Venäjälle.

      Ennemmin sitä kestää pakolaistulvankin kuin sinut, saatanan loinen.

    • älähäppäitestäs

      saisko tähän lisää konkretiaa

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe