TALONPOJAN TAPPOLINJA: Hallitus tuhoaa pientiloja!

tuntemattomatsotilaat

Maanviljelijöiden kärsivällisyys on loppu. Maaseutuasiamies Mari Tabell tietää, että tiloilla on oikea hätä ja todellisia vaikeuksia – ja ne uhkaavat vain laajentua.

Samalla esimerkiksi vesiosuuskunnatkin uhkaavat joutua vaikeuksiin, kun tilat eivät pysty maksamaan vesimaksujaan. Jos maatilat kaatuvat ja vesiosuuskuntien laskut jäävät maksamatta, se tietää, että alueen omakotitaloasujien vesimaksut nousevat.

Viljelijöiltä on katkaistu jopa sähköt, vaikka sähköjen katkaisun ei olisi pitänyt olla eläinsuojelulain mukaan mahdollista. Ennen vesien katkaisua tilallista on tiedotettava asiasta 30 vuorokautta etukäteen, ja asian pitää kiertää valvontaeläinkääkärin kautta.

Maaseutuasiamieskin on tuohtunut, että ministeriöstä on selitelty maataloustukien myöhästymiseen liittyvää huonoa tiedottamista. Osa EU-tuista, kuten eläinten hyvinvointituet, maksetaan tietojärjestelmäongelmien vuoksi vasta kesäkuussa.

Asiakkailla on hätä, eivätkä lehmät odota tiedotteita. EU:n maatalouskomissaarikin on sanonut, että Suomen on kansallisesti ratkaistava maksatusongelma: miksi niin ei tehdä? Suuri joukko maatiloja on hallituksen toimilla parhaillaan menossa konkurssiin.

Oikeistoliberaali Sipilän ja perinteisesti maaseututyöväen etuja valvoneen Suomen keskustan kenttäväen välit ovat katkeamispisteessä. Kunniapuheenjohtaja Väyrysen ehdotus ennenaikaisista vaaleista ottaa tulta. Traktorit vyöryvät perjantaina Helsinkiin.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/viljelijöiden-mitta-täyttyi-traktorit-vyöryvät-helsinkiin-1.139702

19

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Järkkäri

      Mielenosoitus Senaatintorilla 12.3. kello 14.

      Kutsumme mukaan kaikkia eri tavoin Leikkaushallituksen politiikasta kärsineitä.

      http://joukkovoima.com

    • Järkkäri
    • abcdefghijklmnk

      Vasemmistolainen kaupassa tuhoaa maatalouden maastamme, ostaa halpaa tuontimassaa ja vaatii kotimaista ilmaiseksi, suurtilat palkkaavat ukrainalaisia töihin ja tuottavat halvalla isoja määriä, pienet laatua tuottavat häviävät markkinoilta.
      Eli kuka se tuhoaa pientilat, se on vasemmisto, rahat raahataan vironlaivoille ja Taimaan matkoihin, mieti mitä suuhusi laitat se löytyy sisältäsi ja pöhötys jatkuu.

      • Kritiikkisi kulutustottumuksia ja suurtiloja kohtaan on aivan oikeansuuntaista.

        Isänmaallisen ja edistyksellisen suomalaisen ei kannata ostaa ylikansallisten elintarvikejättien ja ahneiden kauppaketjujen ulkomailta tuotettua roskaruokaa, koska se palvelee vain suuryhtiöiden ja suursijoittajien etua.

        Eurokurille alistettu oikeistojohtoinen maatalouspolitiikka tuhoaa suomalaisia perheviljelmiä joka vuosi. Antti Herlin ja Björn Wahlroos ovat suurimmat maataloustuen nostajat. Suomalaisen talonpojan on aika katkaista kahleensa!


      • Onneksi teidät maatalousSYÖTTILÄÄT elättävät teidät teidän ankarasti vihaavat PUNIKIT. Mites olis, saisitteko ryssiltä samat edut kun me punikit teille mitättömille syöttiläille maksamme?


    • Kas, provokaattori keskuudessamme koettaa ärsyttämällä synnyttää mellakointia. Rehellinen suomalainen työntekijä tai maataloustyöntekijä ei tuollaisista piittaa.

      • Hallituksen provokaattoreita on soluttautunut myös maanviljelijöiden mielenosoitukseen ja pyrkivät huijaamaan oikeutetun protestin sivuraiteelle.


    • USA:n presidentinvaaleissa on yksi ehdokas, joka on vuosikymmeniä uskottavasti puolustanut amerikkalaisen perheviljelijän asiaa ja vastustanut ylikansallisten elintarvikejättien torpparilaitosta. Keskilännen maatalousvaltaisissa osavaltioissa Bernie Sandersin kannatus on johdonmukaisesti Hillary Clintonia korkeampi.

      Saappaat jalassa ja Nyrkit savessa. Bernie Sanders Against Factory Farming:

      https://www.youtube.com/watch?v=AmjUGJwu810

    • Kiehumispisteessä tapahtuu radikaaleja muutoksia.

    • PitäkääRuusunne

      Traktorimarssi Helsinkiin tämän viikon perjantaina 11.3. Nähdään kuka täällä emännöi.

    • Ajankohtainen aihe.

    • Traktorimarssi perjantaina 11.3.

      Kokoontumisajot 20 kilometrin päässä Helsingistä useimmilla pääteillä kello 8 aamulla mennessä. Maaseututyöväestön mielenosoitus Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen viljelijävihamielistä hallitusta vastaan kello 11 - 15.

    • talonmiehet

      On hyvä että mavin maksut myöhästyy jos se auttaa tilojen vähenemiseen ja veronmaksajien rahojen säästymiseen, tiloja pitää saada pois 35 000 ja nopeasti.

      • Hallituksen linja on palauttaa suurmaanomistajaluokka ja torpparijärjestelmä.


    • Hallituksen myyriä soluttautunut mielenosoitukseen:

      Rehelliset suomalaiset talonpojat ovat saapuneet Helsinkiin puolustamaan oikeuksiaan. Traktorit täyttävät Senaatintorin. Rauhanomainen kansannousu on vakava muistutus Suomen ahneelle ja välinpitämättömälle leikkaushallitukselle.

      Mielenosoituksen järjestäjien joukkoon on soluttautunut joukko oikeistolaisia markkinaliberaaleja Keskustasta ja erityisen suuri joukko Kokoomusnuorten pj:ta kannattavia oikeistoradikaaleja, joita maaseutuasiat eivät ole aiemmin kiinnostaneet.

      Näiden pyrkimys on huijata hallituspolitiikasta kärsivien talonpoikien suuttumus sivuun oikeasta kohteesta: Eurokurista ja Sipilän hallituksesta. He iskulauseissaan ja puheissaan koettavat ohjata suomalaisten viljelijöiden oikeutetun protestin tyhjiin.

      Kuluttajaliikettä ja Maaseutuvirastoa kohtaan suunnattu kritiikki on osa markkinaoikeiston markkinaliberaalia huijauskampanjaa. Suomalaisen talonpojan vihollinen eivät ole suomalaisen kuluttajan ja suomalaisen luonnon hyvinvointi.

      Kaikkien suomalaisten yhteinen vihollinen ja suomalaisen talonpojan orjuuttaja ovat Ylikansallisten elintarvikejättien ja EU:n juoksupojat Kauppa ja Suomen Hallitus, jossa valtaa pitävät talonpojan kurjistajat markkinaliberaalit Juha Sipilä ja Alexander Stubb.

    • Hallitus on soluttanut joukkionsa mielenosoituksen järjestäjien joukkoon ja pyrkii ohjaamaan tyytymättömyyden syntipukiksi valitsemaansa Maaseutuvirastoon.

      Todellinen syyllinen ovat Ylikansalliset elintarvikejätit, Eurokuri ja Sipilän hallitus, joka nuoleskelee suuryhtiöiden lobbarien ohjaamaa EU-byrokraattien valvontakomissiota.

      Oman leikkauspolitiikkansa aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä hallitus syyttää suomalaisia kuluttajia ja aikoo seuraavaksi tuhota myös suomalaisen luonnon.

      Suomessa halutaan puhdasta ja eettisesti tuotettua suomalaista ruokaa. 75 % suomalaisista on tutkitusti tätä mieltä. Sitä vastustavat vain EU-huijarit Sipilä ja Stubb.

      Suomen Keskustan aiempi nimi oli Maalaisliitto. Oikeistoliberaali Sipilä on hylännyt alkiolaisen perinteen ja puolueen uudeksi nimeksi sopii Suurmanomistajien Liitto. Perheviljelijöiden ja isänmaan edun ovat korvaanneet Herlinin ja Wahlroosin EU-tuet.

      On saatava muutos. Tarvitaan kovia päätöksiä. Kaadettava hallitus. Vaihdettava Sipilä.

    • Karstila

      STUBBILINJA TAPPAA!!!

    • Järkkäri

      Nostetaan tämä yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja maamme ruokaturvaa koskeva elintärkeä kysymys esiin.

    • IrtiEU-Suomesta

      Vapaa Pohjola.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      803
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      773
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      650
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      213
      588
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      42
      543
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      526
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      506
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      483
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      480
    Aihe