Maailmankaikkeus on ikuinen.
Näkyvällä maailmankaikkeudella on alku joka perustuu ikuiseen liikkeeseen.
Liike on ikuista
Liike = energiaa
Liike = työntävää voimaa
Ikuinen kierrätys perustuu vain ja ainoastaan työntävään voimaan joka on
liikettä.
Vetävää voimaa / kaareutuvaa avaruutta ei siis ole olemassa!
Se liike / energia josta näkyvä maailmankaikkeus syntyi, oli siis olemassa
jo ennen kuin näkyvä maailmankaikkeus syntyi siitä.
Ikuisessa ja äärettömässä avaruudessa on äärimmäisen tiheitä ja
massiivisia kohteita jotka ovat erittäin kaukana toisistansa. Ne kaikki
sijaitsevat kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella ja laajeneva
näkyvä maailmankaikkeus työntyy pois päin yhdestä tällaisesta kohteesta,
siten että näkyvän maailmankaikkeuden laajenevat tihentymät absorboivat
muista vastaavista kohteista peräisin olevaa liikettä itseensä. Kyse on
kaiken taustan liikkeestä / energiasta eli erittäin vanhojen havaittavan
kaltaisten maailmankaikkeuksien jäänteistä.
Nämä äärimmäisen tiheät ja massiiviset kohteet kierrättävät ikuista
liikettä / energia keskenään ja niistä pois päin työntyvästä äärimmäisen
tiheästä liikkeestä / energiasta syntyy havaittavan kaltaisia galakseja
liikkkeen aikana.
Jos vastaan ei työntyisi erittäin vanhojen maailmankaikkeuksien jäänteitä
jossa on edelleen eri tiheyden omaavia alueita, ei havaittavan kaltaista
näkyvää maailmankaikkeutta syntyisi.
Ensin syntyvät galaksien keskusten supermassiiviset kohteet ziljoonista
erillisistä tihentymistä jotka laajenevat ja kierrättävät toistensa kanssa
laajenevaa liikettä / energiaa.
Vastaan työntyvä ulkoinen liike / energia saa niiden laajenemisen
kiihtymään erittäin voimakkaasti saman aikaisesti ja näin ison alueen
keskustaan yks kaks erittäin suuri paine ilman vetävää voimaa!
Nyt tuon alueen keskustasta alkaa puristumaan pois päin laajenevaa
liikettä / energiaa josta syntyy vastaavalla tavalla ulkoisen liikkeen /
energian avulla uusia laajenevia tähtiä ja samalla uutta havaittavan
kaltaista ainetta joka koostuu laajenevista atomien ytimistä jotka
kierrättävät toistensa kanssa laajenevaa liikettä / energiaa jolla on
laajenevan valon luonne.
Ulkoinen liike on tässä tapauksessa peräisin toisen galaksin keskustan
supermassiivisesta kohteesta joka myös laajenee siten että siitä työntyy
ulos laajenevaa liikettä / energiaa jolla on laajenevien atomien ytimien
luonne ja tätä kautta uusien laajenevien tähtien luonne.
Avaruus on ikuinen ja ääretön tila joka on ei yhtään mitään.
Avaruus ei siis laajene tai kaareudu.
valon yleinen punasiirtymä ei todistaa laajenevan avaruuden olemassa oloa!
Valon liikeradan taipuminen esim. Auringon ohituksen yhteydessä ei todista
kaareutuvan avaruuden olemassa oloa!
valon ns. gravitaatiopunasiirtymä ei todista vetävän voimnn / kaareutuvan
avaruuden olemassa oloa!
Kyseiset ilmöt ovat todiste siitä että fotonit laajenevat ja kierrättävät
toistensa kanssa laajenevaa liikettä / energiaa ja siksi valo yleisesti
punasirtyy matkansa aikana, siksi valo taipuu Auringon ohituksen
yhteydessä ja siksi tiheästä tähdestä pois päin työntyvä laajeneva valo
ns. gravitaatiopunasiirtyy!
Uudet laajenevat fotonit vuorovaikuttavat vanhojen laajenevien fotoneiden
kanssa jotka ovat peräisin toisen superjoukon / galaksiclusterin
galakseista. Vanhojen laajenevien fotoneiden vauhti kiihtyy niiden
vuorovaikuttaessa uusien laajenevien fotoneiden kanssa ja näin vanha valo
ns. yleisesti punasiirtyy!
Laajenevaa Aurinkoa kohti työntyy miljardeista galakseista peräisin olevia
laajenevia fotoneita jotka ovat kierrättäneet matkansa aikana laajenevaa
liikettä / energiaa ja sitä työntyy laajenevien fotoneiden välisellä
alueella kohti Aurinkoa ja törmää laajenevan Auringon ohi työntyviin
laajeneviin fotoneihin, saaden niiden liikeradan taipumaan kohti
laajenevaa Aurinkoa!
Tiheästä tähdestä pois päin työntyvä laajeneva valo saa apua tähden ohi
työntyviltä ja sen jälkeen pois päin tähdestä työntyviltä vanhoilta
fotoneilta ja näin tähdestä pois päin työntyvä tähden oma laajeneva valo
ns. gravitaatiopunasiirtyy.
Jos ja kun fotonit laajenevat ja kierrättävät laajenevaa liikettä /
energiaa, emme tarvitse sellaisia käsitteitä kuin laajenevaa avaruus ja
kaareutuva avaruus minkään ilmiön selittämiseen.
Ps. Laajenevien tihentymien kolmiulotteinen laajeneminen perustuu
tihentymien omaan sisäiseen liikkeeseen / paineeseen, sekä siihen että
niiden läpi työntyy kaiken taustan liikettä joka saa aikaiseksi
hajaantumista aivan kuten keilapallo saa keilat työntymään pois päin
toisistansa. Ja mitä useamman laajenevan tihentymän läpi kaiken taustan
erittäin nopea liike työntyy, sitä hitaammaksi sen vauhti muuttuu,
kunnnes se lopulta absorboituu osaksi jonkun uuden laajenevan tihentymän
sisäistä liikettä!
One Simple Principle
7
57
Vastaukset
- fyysikko456
jaaha, no nyt tuli tämäkin selväksi. Ennenkuin lähdet tätä laajemmille tieteellisille foorumeille julkaisemaan kannattaisi ehkä tutustua muiden tutkijoiden viimeisimpiin julkaisuihin ettei tule huteja. Ehkä kannattaisi lukea muutama mekaniikan ja kosmologian oppikirja ja katsoa myös elektrodynamiikasta edes yksi kirja läpi, ihan vaan huvin vuoksi.
- alissa_holm
Niin just. Kaikki muut on oikeessa paitsi sinä!
Älä taas ala.
- Työntövoimamies
Olen johtanut yleisen suhteellisuusteorian perusteella kehätodistuksen, jonka mukaan kilo hyöheniä painaa yhtä paljon kuun kilo rautaa, ts. molempien massa ja energia ovat samat.
OSP-laskelmani osoittavat kuitenkin, että raudan pitäisi painaa enemmän, koska se vastustaa enemmän maapallon ytimestä tulevaa työntövoimaa. Intuitio ja sokea tiedeuskoni suhteellisuusteoriaan ovat varmaan sotkeneet pääni.
Voisinko saada asiaan selvyyden OSP-matematiikan avulla, jos differentiaaliyhtälöryhmässäni olisikin joku virhe. Kaavaa siis, please! Vai onko suhteellisuusteoria täysi susi?- Uuno_Pönttö
OSP:n matematiikka on ortotopologiaa, joka ei helposti avaudu kaikille, ks
https://www.youtube.com/watch?v=57woJ1akD8c - Alpha-Gamma
Uuno_Pönttö kirjoitti:
OSP:n matematiikka on ortotopologiaa, joka ei helposti avaudu kaikille, ks
https://www.youtube.com/watch?v=57woJ1akD8cJust näin. Onkohan Kuopion peruskouluissa ja Niuvanniemen lataamossa pakolliset ortotopologian kurssit?
- logiikkaa
"Avaruus on ikuinen ja ääretön tila joka on ei yhtään mitään."
Toisin sanoen:
Avaruus on jotakin, nimittäin ikuinen ja ääretön tila, eikä kuitenkaan ole yhtään mitään, eikä siis mikään tilakaan.
Eikö tosiaan yhtään mitään? Toisin sanoen: onko jokainen lause, joka alkaa "Avaruus on", epätosi?
Jos jokin tällainen lause kuitenkin pitää paikkansa, silloinhan avaruus on jotakin eikä se siis ole "ei yhtään mitään". Vaan se on jotakin, nimittäin juuri sitä, mitä se lause sanoo sen olevan. Esimerkiksi ikuinen ja ääretön tila.
"Avaruus ei siis laajene tai kaareudu.
valon yleinen punasiirtymä ei todistaa laajenevan avaruuden olemassa oloa!"
Kiistätkö siis avaruuden olemassaolonkin, vai ainoastaan sen laajenemisen? Tämähän ehkä selittää myös tuon edellisen ristiriidan.
Mutta sama avaruushan se on joka tapauksessa, laajenipa se (kuten nykyisin ainakin hyvin suurella todennäköisyydellä tiedetään) tai ei (kuten ennen luultiin ja kuten Sinä väität vieläkin).
Vai luuletko nykytieteen väittävän, että olisi KAKSI avaruutta, joista toinen laajenee, toinen ei, ja joista edellisen olemassaolon myönnän, jälkimmäisen kiistät?
Ei, kyllä nykytiede edelleenkin olettaa vain yhden avaruuden. Saman, jonka olemassaolo sinänsä on aina ollut selviö, mutta josta ennen vanhaan ei tiedetty, että se laajenee, mutta jonka myöhemmin on sekä teoreettisesti että myös havaintojen perusteella päätelty laajenevan. Mutta sama avaruushan se on joka tapauksessa, laajenipa se (kuten nykykosmologia väittää) tai ei (kuten ennen luultiin ja kuten Sinä yhä väität).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422