No tässähän se esitys nyt on. Mitään ongelmia ei ole. Ministeriö on nyt turhaan asialla. Mitään ongelmia ei ole ollut eikä ole.
http://dynasty.kittila.fi/kokous/20161199-14.HTM
Vastine ministeriölle, ei mitään ongelmia
3
61
Vastaukset
- qulle
tuota, tuota. Kuntaliiton johtava lakimies kuulemma satuilee aivan joutavia. Varoitus tai potkut pitäisi sellaiselle antaa. Kittilän KH voi perustaa valiokunnan sitä varten ja ukko pelolle vaan.
- TULE_APUUN_ANJA
"Vt. kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus katsoo, että kunnan päätöksenteossa ovat päättäjät arvioineet huolellisesti asemaansa ja tarvittaessa pidättäytyneet tehtävistään. Tästä esimerkkinä kunnanvaltuuston kokous 29.2.2016, - - "
NO EIHÄN NE NELJÄ TAJUNNEET PIDÄTTÄYTYÄ TEHTÄVISTÄÄN :D
"Kunnan päätöksenteko on tällä hetkellä tavanomainen. Muun muassa kunnanhallituksen kokoukset ovat kestoltaan olennaisesti lyhentyneet siitä mitä ne olivat vuosi sitten. Lautakuntien työskentely toimii myös normaalisti, samoin kunnanvaltuuston."
NO HÖHÖÖÖ :D :D EIHÄN NE KESTOT, MUTTA SISÄLTÖJEN LAITTOMUUDET :D :D :D
"Edellä olevan pohjalta katsomme, että kunta toimii julkisuudessa tavan takaa esitetyistä väitteistä poiketen normaalisti eikä ole olemassa erityistä yleistä syytä ulkopuoliseen puuttumiseen."
MÄÄ EN KESTÄ :D :D :D :D MAHTAVAA SARKASMIA!
UKKO ON AIVAN PIHALLA! VAIKKA ON MINISTERIÖSSÄ ASTI KÄYTETTY PUHUTTELUSSA! VAIKKA RIKOSPOLIISI TUTKII LÄHES KOKO LUOTTAMUSHLÖPORUKKAA! VAIKKA OVAT TÄLLÄKIN VIIKOLLA SYYTTÄJÄN LUONA SELVITTELEMÄSSÄ LAITTOMUUKSIAAN! VAIKKA TÄÄ SOTKU TULEE MAKSAMAAN KITTILÄLÄISILLE SATOJA TUHANSIA EUROA! "- - kunta toimii - - normaalisti- -" HAH-HAH-HAH-HAH-HAH-HAA!!!!!
Pakko onnauraa tällaisen hulluuden edessä, koska on todella todella pelottavaa ajatella, millaisia ihmisiä ovat tällaisen esityksen takana olevat vt ja troikka. - Näinmetehdään
No mutta tämähän on 100% totta:):
'Kunnan päätöksenteko on tällä hetkellä tavanomainen. '
Juuri näinhän asia on, eikä siis mitään syytä huoleen. Toinen kysymys tietenkin on, voisiko Kittilän kunnan päätöksenteko olla jotakin muuta kuin Kittilälle tavanomaista. On olemassa vahvat ja kirkuvat perusteet, että sen pitäisi olla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410