Ruokavalion muutokseen apuja. Mikä terveellistä?

Terveyteenpyrkivä

Tarkoitus olisi pudottaa vähän painoa ja vaihtaa ruokavaliokin terveellisempään nyt kun löytyi työpaikkakin ja varaa muuttaa ruokavaliota monipuolisemmaksi. Liikuntaa on säännöllisesti mm. pyöräilen aina joka paikkaan tai sitten kävelen. Kotona myös perus vatsalihasliikkeitä ja punnerruksia. Työttömänä ollessa ruokavalio ollut aika yksipuolista: ruisleipää, kanaa ja riisiä (joskus pelkkää kanaa), jauhelihaa ja makaronia (joskus pelkkää jauhelihaa), purkkitonnikalaa, silloin tällöin viinirypäleitä (vihreitä ja siemenettömiä) tai tuoretta ananasta, perjantaisin pullo coca-colaa ja ruokajuomana silloin tällöin rasvaton maito, mutta useimmiten vesi ja vettä juon muutenkin janoon. Kalaa tulee harvakseltaan syötyä ja useimmiten on niitä kaupan lohisuikaleita mitkä maksaa sen about 3e paketti. Joskus jos on kunnon lohta tarjouksessa ollut niin olen sitäkin ostanut.

Eli mitä ihmiset suosittelette monipuoliseen ruokavalioon jonka avulla saa kaikki mahdolliset tarvittavat raaka-aineet (kuitu, kalium, vitamiinit, proteiinit jne.) ja joka on kaiken kukkuraksi oikeasti terveellinen? Saa heittää esimerkkejä vaikka omasta ruokavaliosta mitä syö aamuisin, töissä, kotona työpäivän jälkeen yms. Lisäinfona, että vatsa ei siedä hernekeittoa eikä tofu mene alas ja perunakin lähinnä keitoissa.

Itse ajattelin suurinpiirtein jotain semmoista, että aamupalaksi ruisleipää (päälle voita, kurkkua ja juustoa tai kananmunaa) ja marjoja ja hedelmä (banaani, appelsiini tai omena). Töihin evääksi banaani ja ruisleipää jossa vastaavat päälliset tai jotain muuta. Kotona sitten lämpimänä ruokana 2 kertaa viikossa lohta, siikaa tai silliä. Muina päivinä vaihtelevasti kanaa (sitä kuitenkin pääasiassa ja lisukkeena kasviksia ja tummaa riisiä ja ananasta) ja muita liharuokia joiden kanssa luonnollisesti myös kasviksia ja perunaa tai riisiä tai pastaa. Välipalana marjoja tai hedelmiä ja iltapalaksi ruisleipää tai keitetty kananmuna ja hedelmä. Ruokajuomana ajattelin täysmaitoa sillä vaikka se on rasvaisempaa niin se kuulemma saa olon helpommin kylläiseksi niin ei tule juotuakaan yhtä paljon, kuin rasvatonta. Janojuomana sitten vesi ja joskus satunnaisesti jotain täysmehua. Miltä tämmöinen kuulostaa?

Tähän voi kanssa listata mitkä ruuat ovat terveellisiä, miksi ja mitä haittoja niistä on jos nyt sellaisia löytyy. Ja epäterveellisiäkin totta kai, mutta pikaruokia ja valmisruokia tuskin tarvitsee erikseen mainita. Olen innokas kokki joten teen mielelläni ruuan alusta loppuun itse jos vain mahdollista.

3

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vitamiinejä_lisäksi

      Liikaa hedelmiä, niissä on ihan turhaa sokeria, käytä mielummin marjoja. Maidon jättäisin pelkästään kahviin, ei aikuinen tarvia sitä ruokajuomana, juuustosta saat kalsiumia (tai tableteista).

      Mun esimerkki ei vissiin ole kovin hyvä-- mutta vain kerran elämässä olen laihduttanut karppaamalla. Hävisi parissa kuukaudessa 12 kg ..

      No mutta "mun tämä päivä"

      Aamu: kuppi kahvia ja koirien kanssa pitkä lenkki niin että syke nousee
      sen päälle toinen kupillinen ja jotain leipää , kinkku juusto kurkku tomaatti
      Kotihommat, päivällä kevyttä, no tänään kyllä oli eilen tehtyä lanttukukkoa
      Uudelleen ulos, sen jälkeen nakkistroganoffia, kukkakaalia, paprikaa
      Iltalenkin jälkeen sitä uutta juuresleipää , tämä punajuurella ja appelsiinijogurtti

      Näin talvella tulee syötyä enempi , kesällä / syksyllä saattaa eka safka mennä reilusti yli puolen päivän kun liikutaan metsissä niin paljon. Autossa mukana aina joku juotava jogurtti, varoilta. Niin siis marjastetaan- sienestetään-vesijuostaan-vaelletaan.

      Kaikki light jutut on jäänet pois, samoin karppauksen myötä peruna ja pasta,
      ruokajuomana soda streamer vesi ja viikonloppuisin valkoviiniä laimennettuna samalla.

      Keväisin vedän keittopaastoa , semmosen 1-2 kk.

      Oon kohta 50v kahden ison koiran yksinhuoltaja .. haha.. ja ns työtön paitsi että syksyllä elätin itseni marjankeruulla. Pituus 172, paino heiluu 65-70 välillä, en oikein tiiä muuta kun siitä miten vaatteet mahtuu päälle . Peli kertoo enempi kuin vaaka.

      Ei kannata ehkä liikaa keskityä siihen syömiseen. Hyvä pontti on se että syö ku on nälkä ja heivaa pois kaikki mikä on turhaa. Liike on lääke, varsinkin hyötylikkunta. Syömistä monesti päivään, pieninä annoksina, siit se lähtee !

    • Ravey

      Täytä vatsa kasviksilla ei maidolla. Täysmaidosta saat ihan turhaa huonoa rasvaa jota et tarvitse. Ruokajuomana vesi jos ruuan kanssa pitää jotain juoda. Itse en juo koska en tarvitse yhtään ylimääräistä täytettä vatsaan.

      Itse olen opetellut syömään aamulla puuroa veteen tai maitoon keitettynä, marjoja ja yhden kananmunan. Tämä on halpaa, jos marjoja ei ole niin voipi jättää pois mutta itse haalin aina mustikat metsästä. Jos keitän puuroon maitoon, jätän kananmunan pois sillä maidosta tulee jo tarvittavat proteiinit.

      Minusta sinun suunnitelma kuullostaa ihan hyvälle mutta muista että riisin ja pastan määrä on tosi vähäinen eli 1/4 lautasesta ja se on noin 0,5 dl keittämätöntä riisiä ja pasta/makaronia n 1 dl/45 g (tämä riippuu niin pastan koosta).
      Proteiini n 100 g eli 1/4 lautasesta ja loput sitten vähäkalorisia/energisiä kasviksia.

      Kukaan ei ole varmasti lihonnut hedelmien syönnillä eli jos ne maistuvat välipalana niin syö ihmeessä.

    • Kyllämahtuu

      Tuossa sinun listassa särähti korvaan "tulee helpommin kylläinen olo". Syö vai sen verran kuin tarvit, kun olo tulee kylläiseksi syödessä, niin silloin on syöty liikaa. Lautas malli on ihan hyvä, kun ymmärät että aterian aineet mahtuu jälkiruokalautasen kokoiselle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe