Taitaapi olla Kemin energian sähkönsiirtohinta paljon kalliimpi kuin carunalla "jättikorotuksen" jäjkeenkään!
Kalleimmasta päästä ovat myös Tornion energia, Rantakaira ja Keminmaan energiakin:
Huvittavaa kun kemissäkin "kauhistellaan"carunan korotuksia, vaikka itse on jouduttu maksamaan paljon suurempaa siirtohintaa!
Kemin Energian siirtohinta kalliinpi kuin Carunall
4
<50
Vastaukset
- Kallistaonkemis
Kemin energialla siirtoverkko on pääosin maakaapeleita, joten ei ole niitä myrskytuhojakaan joilla kiskurihintoja sähkönsiirrosta puolustelisivat?
- kusetusta
Olettako koskaan miettinyt tuota energiapolitiikkaa vähän syvemmin. Maaseutu jakeluverkot on rakennettu pääosin verovaroista (avustuksina).
Energia firmoille on omistajilta asetettu tuottotavoite, joka todennäköisesti budjetoidaan firmojen talous arvioissa. Monopooli tuotteen hinta asetetaan siten että tuottoa tulee. Näin varmaankin Kemissäkin Osa verkko yhtiöistä on myyty ulkomaiseen omistukseen, johon tuottokin menee. Omistajilleen varmaa ja riskitöntä tuloa.
Valvova viranomainen toimii neljän vuoden tarkasteluväleillä (energiamarkkinavirasto), jonka edellinen jakso päättyi 2015 lopussa.
Markkinavirasto valvoo kohtuullisen tuoton määritelmää (mikä se on?) neljän vuoden jaksoissa.
Uusi jakso on nyt alussa ja firmat rokottaa…..toki verkkoakin tehdään säävarmaksi? Todella typerä vaatimus viranomaiselta, joka tulee maksamaan asiakkaille paljon vuoteen 2026 mennessä.
Vieläkö myymme kantaverkotkin ulkomaalaisille niin kuin häkäpää esitti ministerinä ollessaan….no tuohan nyt kusettaa duunareita - Kaikkitaulukoidaan
Kalleimmasta päästä? Katsoppas tuolta uudestaan https://www.energiavirasto.fi/sahkon-hintatilastot
Luokassa K1 eli Kerrostalohuoneisto, ei sähkökiuasta, pääsulake 1x25 A, sähkön käyttö 2 000 kWh/vuosi Tornio on sijalla 18/78, Keminmaa 25/78 ja Kemi 26/78.
Luokassa L1 eli Pientalo, huonekohtainen sähkölämmitys, pääsulake 3x25 A, sähkön käyttö 18 000 kWh/vuosi Tornio on sijalla 18/78, Keminmaa 28/78 ja Kemi 31/78.
Meillä on täällä merilapissa oikeasti edullinen siirto. Samaa tasoa sen caruna espoon kanssa ja paljon halvempi entä peltocarunalla. Mieluummin maksan 9cent/kwh täällä, entä 19!!! senttiä/kwh jossain Lankoskella. En jaksa edes googlata että missä tollainen paikkakunta on.- Jaasukkaatmaksavat
Ei tämä "halpuus"kauaa kestä. Odottakaapas kun Kemin uusi vesi/energiayhtiö pääsee kunnolla vauhtiin. Kemin vesi/viemäriputkisto on rapakunnossa. Vesiyhtiöllä velkaa valtavasti vaikka vesitaksat tapissa. Kun tähän yhtälöön lisätään kaupungin konkurssikypsä talous niin uuden yhtiön pitäisi tulouttaakin mahdollisimman paljon kaupungin kassaan.
Mitä tästä kaikesta seuraa:sähkön siirtohinnat nousevat reilusti,vesimaksut nousevat,kaukölämpö samoin.
Ja muutaman vuoden kuluttua tuo yhtiö myydään ja tilkitään kuplahallin ym. velkoja saadulla kauppahinnalla. Ja yhtiön uusi omistaja,mitä hän tekeekään? Yllätys yllätys:nostaa kaikkia maksuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410