Suvakilla on mahdollisuus päästä Oxford Streetille juomaan bitteriä pubiin päivärahoilla, Odinin soturi ryypiskelee Ounrasrinteen pubissa sosiaalituilla.
Kannattaa olla suvakki. Olen nähnyt molemmat paikat.
Suvakin ja Odinin soturin suurin ero
36
<50
Vastaukset
- hehhehee
Totta.
Mutta eihän nämä kielitaidottomat, sivistymättömät, rahattomat ja aivottomat odinit pääsekkään ikinä kunnanrajojen ulkopuolelle kun ei uskalla lähteä ja ei perse kestä.- mie-olen-suvakki
Meinaan vain, että mitä näillä Odinin miehillä on annettavaa?
Jos nyt oikein faktisesti heitä katsoo, niin..
- Osaaminen on heikkoa, ammattitaito perustuu helposti korvattaviin töihin joita leimaavat epäsäännölliset työsuhteet, jos töitä ylipäätään näillä on. Ei siinä mitään, arvostan näiden töiden tekijöitä. He voivat olla korvaamattomia.
- Vuokra-asuminen on leimaava piirre. Tämä Soldiers of Odinin ryhmittymä ei kuulu siihen luokkaan joka omistaisi tai tulisi ihan vähään aikaan omistamaan yhtään mitään. En tosin arvosta ihmisiä lompakkonsa perusteella, vaan sen mitä suusta päästetään ja kuinka toimitaan.
- Aika. Sitä näillä kavereilla riittää. Koska aikaa ei osata käyttää itsensä kehittämiseen, niin sitten provosoidutaan netissä. Joku tapaa aikaa laatiakseen idean, jonka jälkeen toimintaa organisoidaan. Toisaalta ehkä se on yhteiskunnallinen ongelma, koska työmahdollisuudet ovat niukat heidän kaltaisilleen ihmisille.
Mitä yhteistä on jalkapallohuligaanilla, Soldiers of Odinin jäsenellä tai Helvetin Enkelillä?
Molemmat ihmisryhmät haluavat leimautua johonkin asiaan ja ryhmäytyä asian ympärille. Se antaa ikään kuin olemassaolon tarkoituksen, vaikka sitä nämä kaveri tuskin miettivät. - Kaikki_määritellyt
mie-olen-suvakki kirjoitti:
Meinaan vain, että mitä näillä Odinin miehillä on annettavaa?
Jos nyt oikein faktisesti heitä katsoo, niin..
- Osaaminen on heikkoa, ammattitaito perustuu helposti korvattaviin töihin joita leimaavat epäsäännölliset työsuhteet, jos töitä ylipäätään näillä on. Ei siinä mitään, arvostan näiden töiden tekijöitä. He voivat olla korvaamattomia.
- Vuokra-asuminen on leimaava piirre. Tämä Soldiers of Odinin ryhmittymä ei kuulu siihen luokkaan joka omistaisi tai tulisi ihan vähään aikaan omistamaan yhtään mitään. En tosin arvosta ihmisiä lompakkonsa perusteella, vaan sen mitä suusta päästetään ja kuinka toimitaan.
- Aika. Sitä näillä kavereilla riittää. Koska aikaa ei osata käyttää itsensä kehittämiseen, niin sitten provosoidutaan netissä. Joku tapaa aikaa laatiakseen idean, jonka jälkeen toimintaa organisoidaan. Toisaalta ehkä se on yhteiskunnallinen ongelma, koska työmahdollisuudet ovat niukat heidän kaltaisilleen ihmisille.
Mitä yhteistä on jalkapallohuligaanilla, Soldiers of Odinin jäsenellä tai Helvetin Enkelillä?
Molemmat ihmisryhmät haluavat leimautua johonkin asiaan ja ryhmäytyä asian ympärille. Se antaa ikään kuin olemassaolon tarkoituksen, vaikka sitä nämä kaveri tuskin miettivät.ominaisuudet sopivat palstatrolliin ja äärisuvakkiin, PIA RASKIIN Savonlinnasta. Katsokaa Googlella tai palstan hakukoneella nimi PIA RASK ja jopa alkaa osumia tulemaan. Skitsofreniaa sairastavana postaa useimmiten sivupersoonansa Savonlinnan HULLUN miehen nimissä. Silläkin nimellä voitte tutkia Pia Raskin aikaansaamisia.
- soldiersofsuvaks
Jos pitäisi valita maailmankatsomus, niin kummanko valitset:
- Soldier of Odin -herrasväen edustama ajatusmaailma
- Suvakin edustama ajatusmaailma
Minä valitsen suvakin. - Voisaatanankusip
Järvenpää-talo kielsi Suomen lipun käyttämisen – “Lipun voi tulkita provokatiiviseksi”
Järvenpään kaupungin edustaja boikotoi tilaisuutta siksi, kun tilaisuuden juontaa perussuomalainen Lasse Koskinen. Järvenpään kaupunki ansaitsisi Vuoden Suvakki -tittelin.- rovakadunkulma
Mitä tekemistä sillä on suvaitsevaisuuden kanssa? Tämähän ei ole suvaitsevaisuutta. Sinulla viiraa päässä.
- Hauskaaollapittää
Veden outo maku johtui työkaverin siemennesteestä - kovat korvaukset
Julkaistu: 9.8.2011 8:37
Amerikkalainen mies, joka pani spermaa naispuolisen työtoverinsa vesipulloon, on tuomittu maksamaan tälle korvauksia yli 27000 dollaria (19000 euroa).
Los Angeles Timesin mukaan mies joutui korvaamaan naiselle muun muassa palkanmenetykset, terapiakustannukset ja lääkkeet.
Syyttäjän mukaan kiinteistönvälitysfirmassa työskennellyt mies säilöi siemennestettään kahdesti työtoverinsa vesipulloon viime vuoden aikana.
Molemmilla kerroilla nainen joi pullosta, joskin ensimmäisellä kerralla vesi maistui hänen mielestään kummalliselta. Toisella kerralla hän lähetti vesipullon laboratorioon tarkempia tutkimuksia varten.
Mies pidätettiin heinäkuussa 2010 ja hänelle tehtiin dna-tutkimukset syyllisyyden varmentamiseksi.
Suomessa videoidaan akti,panopuun tietämättä!Iranilaista kulttuuria! - varhmaanhyvvää
mieki se kerran pyysin kaverilta kiljua hiukan kämpilleni ko oli rapula
se ei antanu vaikka oli 25 litran astia täynä
sillä oli vessasa se astia niin mie käväsin kusella ja lorottelin siihen kiljusaahvin
poika oli juonu kaikki ko viikon päästä kysäsin että oliko hyvvää - kevät-toi-trollit
On tullut tutuksi sekakäyttäjä-antifantit ja nämä ns. shamppanjasosialistit. Ei käy kateeksi. Paljon huutelua puskista, mutta arjessa he eivät uskalla tehdä muuta kuin pälyillä autistisesti ja parhaimmillaan aiheuttaa erimielisyyttä ... erityisesti omissa yhteisöissään. Surkeita selkärangattomia otuksia.
- Olet-oikeassa-siinä
että olet elinkelvoton paskahintti.
Kiva kun olet rehellinen !- mie-olen-suvakki
Korkalovaaran neukkukuutiosta sinä olet tullut..
..ja neukkukuutioon sinä olet jäämän.
Sanottakoon, että jos tämä on elinkelvotonta toimintaa, niin minulle kelpaa kyllä. Jokainen tekee valintansa, minulla se oli tämä.
- öhöhhöh
Odinin soturit ovat kansan parasta A-luokkaa. Suvakit, yleensä rumia ja kateellisia naisia kyöpelinvuorelta.
- totuudensanoma
Odinin soturit ovat sekakäyttäjä-hörhöjä joiden elämä kuluu sossunvaroilla ryypätessä. Välillä ne takovat omilta akoiltaan silmät mustaksi kun eivät miehille pärjää.
Suvakit ovat työssäkäyviä fiksuja ihmisiä.- hiihaahaa
Nimeä yksi fiksu työssäkäyvä suvakki.
- dljffdjfkdjdffkj
Suvakit ovat kaikki fiksua porukkaa. Töissäkin ne ovat paljon enemmän kuin rassukat (rasistivajakit.)
- Johan_Pomppas
Kaikkihan ne kulkevat töissä, mitäpä noita nimeämään erikseen.
Sen sijaan Odinin porukoissa ei ole yhtään työssäkäyvää ihmistä mukana. Rasisteista on tutkittu juttu että heistä noin lähes 90 % on työttömiä, pitkäaikaistyöttömiä ja elämäntapa-sosiaalipummeja.- IlkkaPimpanpää
Fiksu työssäkäyvä suvakki.
Fiksu.
Toki, onhan heissä ns. tutkijoita tai muuten laajaa autismin kirjoa.
- osuijauppositaas
Tutkimusta on tehty tosiaankin, luekeleppa päivän ratoksi professori Gordon Hodsonin tutkimus asiasta tästä:
"Yleistykset ovat vaarallisia - ja ennakkoluulot. Tuore kanadalainen tutkimus iskee suomalaisittainkin tulenarkaan aiheeseen ja vihjaa, että älykkäät ihmiset ovat avarakatseisempia kuin vähemmän älykkäät.
Ontariossa sijaitsevan Brock-yliopiston tutkimus osoitti, että ne ihmiset, joiden älykkyysosamäärä oli matala lapsuudessa, omaksuivat todennäköisemmin ennakkoluuloisia uskomuksia ja konservatiivisia sosiaalisia asenteita aikuisina.
Psychological Science -lehdessä julkaistun tutkimuksen vetäjä oli psykologian professori Gordon Hodson, jonka mukaan aineisto viittaa huolestuttavaan kierteeseen: matalan älykkyysosamäärän omaavat ihmiset turvautuvat muuta väestöä useammin muutosvastarintaan ja vahvoihin ennakkokäsityksiin.
Jälkimmäisen aineiston analyysi paljasti myös sen, että päättelytehtävissä heikosti pärjäävillä ihmisillä on vähemmän kontakteja muihin roturyhmiin. Hodsonin mukaan tämä tukee aiemmissa tutkimuksissa tehtyjä havaintoja, joiden mukaan yhteydet oman viiteryhmän ulkopuolelle ovat älyllisesti haastavampia kuin seurustelu oman porukan kanssa."- IlkkaPimpanpää
Tämä selittääkin miksi jihadistit ovat korkeasti koulutettuja, "fiksuja" maailmanmatkaajia, eikä mitään syrjäytyneitä, lukutaidottomia kadunpoikia.
"Insinööritaustaisia islamistijärjestöjen jäseniä on tuplasti verrattuna islamia opiskelleisiin. Näin sanovat terroristien urataustoja tutkineet sosiologit Diego Gambetta ja Steffen Hertog, kirjoittaa Washington Post.
Tutkimuksen mukaan Lähi-idässä puolella niistä islamistiterroristeista, joilla on jokin tutkinto, se on juuri insinöörialalta. Myös länsimaissa kasvaneilla islamistiterroristeilla oli usein insinööritausta.
Mielenkiintoinen havainto on, että insinöörien yliedustusta ei ollut tutkituissa islamilaisissa järjestöissä, jotka eivät harjoita väkivaltaista toimintaa.
Tutkijoilla on kaksi selitysmallia tilanteelle. Terroristeiksi heitä ei rekrytoida siksi, että he ovat teknisten alojen osaajia vaan koska heitä pidetään luotettavina ja pätevinä. Useat Hamasissa toimivat insinöörit ovat johtotehtävissä.
Kyselyvastausten perusteella näyttäisi, että insinöörialojen opiskelijat ovat konservatiivisempia ja uskonnollisempia kuin muiden alojen opiskelijat. Radikalisoitumista voi selittää tämä arvopohja yhdistettynä ajatusmaailmaan, joka haluaa löytää selkeitä vastauksia."
http://www.sociology.ox.ac.uk/materials/papers/2007-10.pdf
http://eprints.lse.ac.uk/29836/1/Why_are_there_so_many_Engineers_among_Islamic_radicals_(publisher).pdf
https://www.washingtonpost.com/news/monkey-cage/wp/2015/11/17/this-is-the-group-thats-surprisingly-prone-to-violent-extremism/ - IlkkaPimpanpää
Äläkä viitsi hurskastella ennakkoluuloista, katsopas hieman mitä itse olet tänne suoltanut.
- Johan_Pomppas
Tämä proffasi (Gordon Hodson) on tehnyt uraa rasismitutkimuksilla ja syrjimistä käsittelevillä teorioilla. Eli tyypillistä sosiaalipsykologiahuttua. Arvon professorin toinen aivopieru löytynee täältä:
https://www.psychologytoday.com/blog/without-prejudice/201310/are-homophobes-secretly-attracted-gay-people
Eli samoilla argumenteilla mennään: jos et tykkää homoista, olet salaa homppeli.
Voi hyvä luoja...
- raakaatotuutta
Totuus näkyy tekevän kipeää, ymmärrän tuskasi.
Gordon Hodsonin tutkimukset ovat maailmanlaajuisesti arvostettuja. Kuinka tunnettuja ovat sinun Suomi24:n älähdykset?
Kiitos, sitä minäkin. :)- Anti-Antti
Hehe olipa hauska lohkaisu. Se, että saat kiksejä Hesarin liitteestä tai Psychology Today:n kolumneista, ei tee kenestäkään maailmanlaajuisesti arvostettua tutkijaa.
- ÄläPidäItseäsiFiksuna
Sanonko suoraan mikä sinua risoo eivan perhanasti tuossa Hodsonin tutkimuksessa? Jos hän olisi kertonut lukevansa MV-lehteä (kuvittele!) ja olevansa rasisti mitä mieltä olisit hänestä?
Minä tiedän, en arvaa. Jos hän olisi yhtynyt kanssasi naukuvaan kuoroon jossa pilkataan erivärisiä ihmisiä niin kehuisit tällä hetkellä häntä älykkääksi ja fiksuksi.
Kanssasi eri mieltä olevat ihmiset sinä sen sijaan lyttäät täysin vaikka he olisivat pitkän linjan arvostettuja tutkijoita ja professoreja. Aika outoa toimintaa.
Menikö oikein? Kiitos, sitä minäkin.- Anti-Antti
Hihii.. todistelet vain omia ennakkoluulojasi, eikös tämä ollut koko proffan jutun pointti.. Jos joku sattuu olemaan kanssasi eri mieltä, hän on siis automaattisesti MV-lehden lukija? Miten tuo on toiminut elämässäsi? No hyvä.
Professoreita ja tutkimuksia löytyy ihan jokaiseen makuun sopivia, joilla voi todistella yhtä sun toista --- mitä nyt mieleen juolahtaa.
Hauska fakta: Kanadasta valmistuu puolta vähemmän tohtoreita entä Suomesta, ainakin väkilukuun suhteutettuna. Se siitä erinomaisuudesta.
- sorryjäitkiinni
Ymmärrän että koet itsesi voimattomaksi kun kohtasit totuuden ja ajattelit itse toimintaasi. Osui ja upposi, taas jälleen kerran. Huomasitko muuten että kamppasit itsesi komeasti ja tulit vahingossa myöntäneeksi olevasi juuri kuvailemani henkilö luonteeltasi?
Kerrohan miten tohtoreiden määrä vaikuttaa niiden laatuun? Yritän pidätellä naurua...
PS. Mitä mieltä olisit kyseisen Hodsonin tutkimuksista jos hän olisi avoimen rasistinen? Onko sinusta miestä/naista vastaamaan?- Anti-Antti
Hohhoijakkaa, "osu ja upposi", "jäit kiinni"... eikö olisi aika keksiä uusia hokemia?
Ok, Hodson toki on avoimen suvaitsevainen ja todennäköisesti vasemmistolainen tai vähintään liberaali. Mitä sitten? Tällaiset nollatutkimukset on kumottu jo yli 60 vuotta sitten, kun Douglas Kelley pääsi tutkimaan natsijohtajien ajatusten juoksua Nürnbergissa, erityisen vakuuttuneena natsien alhaisesta älykkyysosamäärästä. Tutkimuslöydöksistä masentuneena mies tappoi itsensä syaniidikapselilla. Ironista, eikö?
"Natsijohtajat olivatkin neroja
Suuri osa natsi-Saksan johtajista oli merkittävästi keskimääräistä älykkäämpiä ja jotkut suorastaan neroja. Tämä yllätti vuonna 1945 natseja Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä testanneet psykiatrit. He olivat valmistautuneet todistamaan, että hirvittäviin rikoksiin syyllistyneiden natsijohtajien joukossa olisi vajaaälyisiä idiootteja, jotka olivat sattuman oikusta päässeet valtaan.
– Kaksi psykiatria olivat ajatelleet rakentaa uransa näiden testien pohjalle, kertoo artikkelin kirjoittanut Turun yliopiston tutkija Markku Jokisipilä.
Testaajat kyllä tajusivat, että minkä tahansa järjestelmän johtamisessa vaaditaan älyä. Silti he odottivat löytävänsä melkein koko Euroopan miehittäneiden natsien joukosta enemmän poikkeavuutta ja rajoittuneisuutta.
Tulokset yllättivät heidät täysin: 21:stä natsijohtajasta 12 oli älykkyydeltään "erittäin erinomaisia" ja yhdeksän olisi yltänyt väestön älykkäimmän kahden prosentin joukkoon.
He olisivat siis päässeet Mensa-järjestön jäseniksi.
Keskimääräinen älykkyysosamäärä on 100. Neroiksi luokiteltiin testissä yli 140 pistettä saaneet valtionpankin pääjohtaja Hjalmar Schacht sekä valtakunnankomissaari Arthur Seyss-Inquart.
Lapsellisen pöyhkeilevä ja huumausaineita väärinkäyttänyt valtakunnanmarsalkka Hermann Göring sekä Adolf Hitlerin lyhytaikainen seuraaja, suuramiraali Karl Dönitz ylsivät lähelle rajaa.
Jopa ”tyhmin” oli älykäs
Vangitsijoiden yllätykseksi moni natsi suorastaan nautti testeihin osallistumisesta. Myös yhtenä tyhmimmistä natsijohtajista pidetty Julius Streicher suostui testiin mukisematta, vaikka piti sitä turhana.
Itseään ”juutalaistenpyydystäjä numero yhdeksi” kutsunut Streicher ylitti väestön keskiarvon ja sai testissä 106 pistettä.
Streicher oli tullut tunnetuksi raivokkaan juutalaisvastaisen der Stürmer -lehden julkaisijana.
– Lehti oli aikakautensa pahinta saastaa, Jokisipilä kuvaa.
Jopa moni muu natsirikollinen vältteli Streicheria tämän typeryyden takia. Hän muun muassa ilmoitti vankilassa, että ainoa oikea keino testata hänen fyysinen kuntonsa oli tuoda hänelle nuori nainen. Aamunsa hän aloitti kaatamalla sellissään niskaansa ämpärillisen kylmää vettä.
Tämä tapa loppui vuonna 1946, kun rikoksistaan tuomittu Streicher hirtettiin monen muun natsijohtajan tavoin.
Poliittisesti käyttökelvottomiksi osoittautuneet testitulokset lakaistiin maton alle. Ne julkistettiin vasta 1960-luvulla.
Tieto natsien älykkyysosamääristä ei ole uusi Suomessakaan. Jokisipilän mukaan tutkimuskirjallisuudessa siitä on kuitenkin kirjoitettu vähän."
- natsitovatsaatanasta
Jätit sitten vastaamatta kahteen oleelliseen kysymykseen ja aloit horista jostain liki 70 vuotta vanhasta tutkimuksesta? Kaikkein huvittavinta on että uskot siihen vanhaan tutkimukseen kuin vuoreen ja lyttäät Hodsonin tutkimuksen. Millä perusteella? Anteeksi mutta tiedän syyn, tutkimustulos miellytti sinua, siksi ylistät sitä. Eli osui ja upposi juuri niinkuin epäilinkin.
Huvittavin kohta tuossa kirjoituksessasi on ylivoimaisesti se, että yleistät muutaman johtavan natsin tutkimustuloksen siihen että aivan kuin kaikki natsit olisivat älykkäitä. Hodsonhan taas viittasi tutkimuksessaan nimenomaan siihen että älykkyydeltään vajavaiset ovat helposti johdateltavissa. Heillä on ennakkoluulot pinnassa jo valmiiksi kaikkea uutta kohtaan, muutosvastarinta on kova.
Sinänsähän natsi-Saksa muodostui juuri tällä tavalla, muutama vahva johtaja sai puheillaan sekaisin yhteiskunnan ns. saamaan jääneet. Onneksi aikojen kuluessa ihmiset ovat sivistyneet sen verran että esim. Suomen kaltaisessa maassa natsien ihannoijia olisi pahimmassakin tapauksessa vain muutamia satoja. Puolueesta heidän ei kannata uneksiakkaan, kannatus jäisi alle prosenttiin kaikissa tilanteissa ja hyvä niin. Se mitä Hitler teki Euroopassa jäi historiaan yhtenä synkimmistä asioista. Ei sellaista kukaan sivistynyt ihminen halua nähdä uudestaan.
Surullisen lopun tiedämmekin mihin natsien suuruudenhulluus johti, miljoonia ihmisiä kuoli muutaman sinun viisaaksi kehuman natsin vuoksi.
On sulla ihanteet.- Anti-Antti
"nimenomaan siihen että älykkyydeltään vajavaiset ovat helposti johdateltavissa"
Hehe.. taas mennään metsään. Suomessa ainoastaan kulttuuriväki ja sivistyneistö kannatti rotuoppia, nationalismia ja syrji esim. juutalaisia, hyvinä esimerkkeinä Arvo Ylppö ja Rolf Nevanlinna. Ensin mainittu piti mm. mielisairaita arvottomina ja mielisairaaloita turhina laitoksina. Haluatko tämän perusteella lytätä Ylpön tutkimustuloksia?
- joukossa_tyhmyys---
Vertailusi ontuu ja todella pahasti. Miksi vedät tähän keskusteluun sota-ajan ja 30-luvun ajatusmaailman mukaan? Ajat olivat siias tyystin erillaisia kuin nyt. Tottakai Suomessa pelättiin silloin ryssää ja oltiin sakemannin kanssa kuin paita ja perse. Johtavia tutkijoita käytettiin tottakai mukana siinä toiminnassa/propagandassa jossa haluttiin tehdä "ryssästä" lähinnä eläimeen verrattava olio ja saksalaisesta puhtaudesta tehtiin hyve.
Kansalaissodan haavat olivat vielä tuoreita noilla vuosikymmenillä. Luuletko niin että sen aikaiset tutkijat olisivat uskaltaneet nousta valtaapitäviä vastaan ja sanoa ääneen että saksalaiset ovat hirviöitä ja "ryssätkin" ovat ihmisiä? Luulenpa että monen ura olisi tyssännyt siihen.
Sinänsä en ota kantaa muuten Ylpöstä mutta hänen natsimenneisyyttään ei ole pystytty todistamaan aukottomasti. Aikoinaan, taisi olla MOT tai vastaava ohjelma mistä siitä vihjaili yli 90-vuotias papparainen jonka henkinen kunto oli niin ja näin. Nevanlinnasta en tiedä muuta kuin sen että hän oli kai jonkinlainen matemaatikko ja tutkija.
Siksi luotankin Hodsonin tutkimukseen enemmän koska sitä ei ole tehty kenenkään painostuksen alla ja se on puolueeton. Heikkolahjaiset ihmiset ovat nykyaikana helposti manipuloitavissa juuri esim. rasismin tukijoiksi koska heillä on vahvat ennakkokäsitykset asiasta ja kova muutosvastarinta.
Karvalakkiesimerkki näin lopun ratoksi: Pidätkö Soldiers of Odinin porukoita järkevinä ja viisaina? Ja miksi alemmissa tuloluokissa ja yhteiskunnan heikko-osaisilla kouluja käymättömillä on ylivoimainen edustus rasisteissa?
Sitä kannattaa miettiä.- Anti-Antti
Ylpöllä säilyi hyvät välit ja syvä sentimentaalisuus saksalaisiin kollegoihin sodan jälkeenkin, kuten muillakin "natsien perseennuolijoilla": aina Mikko Laaksosesta, Kekkoseen ja Yrjö von Grönhageniin.
Natseistahan on aina ikävä puhua, mutta tiedätkö mitkä teokset ovat roikkuneet Lähi-idässä bestseller tilastojen kärjessä, vuosikymmenestä toiseen?"Mein Kampf" ja "Siionin viisauden salaisuudet".
Niin, SS-joukoissa palveli kymmeniä tuhansia muslimeja, ja antikristillisyydestä tunnettu Heinrich Himmler antoi muslimeille myös erivapauksia, kuten kenttä-imaamit ja rukoilutuokiot - kun taas kristityille SS-miehille ei (virallisesti) sallittu SS:n ulkopuolisiin seremonioihin osallistumista sitten laisinkaan. Himmler totesi islamin olevan "miehinen soturiuskonto", ja arabithan olivat ensimmäisinä kääntämässä Mein Kampfia, jo 30-luvun alussa.
On jotenkin kuvaavaa, kuinka väkivaltaisen uusnatsijärjestön puuhamies David Myatt innostui tutkimaan kansallissosialismin yhteyksiä islamiin. Mies löysi samalla myös Allahin (ja talibanit). Tätä asiaa puidaan aika syvällisesti Diego Gambettan ja Steffen Hertogin teoksessa nimeltä "Engineers of Jihad", vuodelta 2016. Ja ok, Hodsoniin voisin perehtyä perusteellisemmin, ehkäpä sieltä jotain oivalluksia voisi löytyäkin.
SOO:in väkeä en tunne, enkä välitä tunteakaan. Tunnen yleistä halveksuntaa koko ajan henkeä vastaan, mihinkään päin kumartamatta.
- Hitleritnousussa
Aikakaudesta kertoo kyllä jotakin se, että suvaitsevaisuudesta on tullut kirosana ja ihmisviha täyttää kansakunnan tunneilmaston. Eikö se huolestuta ketään? Vihanlietsomisesta on vain haittaa tuleville sukupolville. Omia lapsiamme tässä vahingoitetaan kun lietsotaan ihmisiä sotimaan keskenään.
- hapanta
Näytäpä mallia miten maailma parannetaan.
- mie-oon-suvakki
Keskustelu on mennyt väärille raiteille (yllättäen).
Montako Oodinin sotamiestä on näkynyt nousujohteisella uralla? Vastaus lienee 0.- sie-oot-ulkokultainen
Ketä kiinnostaa?
- elämänkoululaisiaheh
Moniko Odinin sotureista on selvinnyt peruskoulun läpi?
Vai onko ne ns. armahdettu iän vuoksi kun 18 on tullut täyteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406