Kun kumppani alkaa tuntumaan enemmän kaverilta kuin kumppanilta, vaihdetaan nykyään uuteen. Ollaan koukussa alun huumaan. Mutta eikö jokaisessa pitkässä suhteessa tule kausia, jolloin ei ole mitään intohimoa. Onko tylsistyminen tai intohimon puute mikään järkevä syy erota muuten oikein hyvästä kumppanista? Olen sitä mieltä, että ei. Ei se vaihtamalla parane. Kaikkien kanssa sama edessä kumminkin aikanaan. Tottakai jos intohimoa ei ikinä olisi ollutkaan, olisi asia eri, mutta eihän se nyt voi aina leiskua, kun ollaan vuosikausia yhdessä.
Ihmiset luovuttaa nykyään hirveän helposti
Hubhub
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä olin sen huumani elänyt moneen kertaan ennen tätä nyt 48-vuotta kestänyttä huumaa.
Kun sen huuman aikana alkaa suunnittelemaan yhteistä elämää aivan konkreettisiinkin puitteisiin niin aina on yhteisiä ja yksilökohtaisia haasteita.
Eri vaiheissa tulee onnistumisen riemuja mutta myös pettymyksen hetkiä.
Oleellista on, että alun pitäen on tunnetasolla, siis ei sopimuksin, sitouduttu yhteiseen elämään yhteisin tavoittein.
Ei tule tylsistymisen vaiheita.
Elämisen puitteet.
Lapset ja heidän kehityksensä.
Talouden varmistaminen.
Hyvissä ajoin varautuminen "eläköitymiseen" riippuen kunkin intresseistä.
Lastenlapset.
Oma kiireetön, stressitön yhteiselo. Huuman säilyminen riippuu terveydestä ja tahdosta.
Meillä oli kaksi niukemman huuman kautta. Muutettuamme suurin ponnistuksin hankkimaamme taloon oli huuma parin kuukauden ajan rutiiniomaisissa "lauantaihuumissa".
Viimeisen lapsemme lähdettyä opiskelemaan oli vaimoni jotenkin "toisaikainen" pari kuukautta. Ei sentään huumaton.
Jos on yhteenkuuluvuuden tunnetta niin huumaakin riittää.