Globalistinen elitti reagoi Trumpia vastaan

koirat.älähtävät

"Juha Ahvio13.3.2016

Globalistinen eliitti reagoi vahvasti Donald Trumpia vastaan

"Donald Trumpin eteneminen USA:n republikaanien presidenttiehdokaskisassa jatkuu. Lauantaina 5.3.2016 pidetyissä GOP:n esivaaleissa Trump voitti Kentuckyssa ja Louisianassa, kun taas Ted Cruz voitti Kansasissa ja Mainessa. Tiistain 8.3.2016 esivaaleissa Trump voitti Mississippissä, Michiganissa sekä Havaijilla ja Cruz puolestaan Idahossa. Donald Trump on joka tapauksessa selkeässä johdossa. Seuraava merkittävä päivämäärä on 15.3., jolloin republikaanien esivaalit pidetään tärkeissä Floridan, Illinoisin, Missourin, Pohjois-Carolinan ja Ohion valtioissa.

Edellisessä blogikirjoituksessani Miksi Donald Trumpia kannatetaan USA:n presidentinvaalikisassa? viittasin siihen, että sekä GOP:n neokonservatiivinen puolue-eliitti että muutkin globalistiseen eliittiin lukeutuvat vaikuttajat ovat selkeästi ilmaisseet pitävänsä Donald Trumpin mahdollista nousua Yhdysvaltain presidentiksi erittäin huonona ja vaarallisena asiana, jonka toteutuminen tulisi estää.

Kuten käy ilmi artikkelista ”GOP hawks declare war on Trump”, toista sataa merkittävää republikaaniseen puolueeseen lukeutuvaa ulkopolitiikan vaikuttajaa on allekirjoittanut julkilausuman, jossa ilmoittavat, etteivät voi kannattaa Trumpia missään tilanteessa.

Neokonservatiivivaikuttaja William Kristol ja hänen Weekly Standard -lehtensä ovat jo väläytelleet uuden puolueen perustamista siinä tapauksessa, että Trumpista tulisi GOP:n virallinen presidenttiehdokas. Trump-vastustajat ovat myös esittäneet, että kaikkien niin sanotusti oikealla tavalla ajattelevien republikaanienkin pitäisi äänestää suoraan demokraattien ehdokasta eli mitä ilmeisimmin Hillary Clintonia.

Muut globalistit kuten demokraattitaustainen ekonomisti, entinen Harvardin yliopiston rehtori, Bill Clintonin hallinnossa valtiovarainministerinä toiminut ja Barack Obaman hallinnossa kansallisen talousneuvoston johdossa toiminut sekä maailmanpankin pääekonomistina toiminut Lawrence ”Larry” Summers, ovat todenneet suoraan, että Trump on ”vakava uhka USA:n demokratialle”. Summersin kanta ilmaisee varmasti hyvin sen yleisen mielipiteen, joka vallitsee laajalti verkostoituneen – kuten havainnollisesti selviää Business Insider -sivuston 12.6.2012 artikkelista ”This Chart Shows The Bilderberg Group’s Connection To Everything In The World” – niin kutsutun Bilderberg-eliitin keskuudessa.

Merkille pantava uutisartikkeli on 10.3.2016 ilmestynyt Nykypäivän Verkkouutisten toimittajan Juha-Pekka Tikan ”Uskomaton lista: nämä tunnetut miljardöörit ja tekniikkagurut mukana anti-Trump tapaamisessa”, jonka ingressissä todetaan, että ”Teknologiajättien johtajat ja republikaanien eliitti olivat koolla yhteisten asioiden merkeissä”. Viikko sitten USA:n Georgian osavaltion rannikolla sijaitsevalla Sea Islandilla pidetyn kokouksen teemana oli Donald Trumpin USA:n presidentiksi päätymisen pysäyttäminen ja estäminen. Tästä kokousta kommentoi hyvin Patrick Buchanan 11.3.2016 artikkelissaan ”The Sea Island Conspiracy”.

On syytä pitää mielessä sekin, että samanaikaisesti Obaman demokraattihallinto, USA:n ammattiliitot ja Soros-rahoitteiset kolmannen sektorin organisaatiot ovat alkaneet aktivoida USA:ssa olevia laillisia ja pääasiassa latinotaustaisia maahanmuuttajia hankkimaan USA:n kansalaisuuden, jotta marraskuussa pidettäviin vaaleihin saataisiin vaa’ankieliosavaltioihin yli miljoona demokraattiäänestäjää lisää osaltaan estämään Trumpin valinta presidentiksi, kuten 10.3.2016 päivätystä artikkelista ”Hard Push to Increase Naturalizations and Defeat Trump” käy ilmi.

Donald Trumpin pahimpina rikkeinä pidetään hänen America First -linjaansa, Open Borders -ideologian haastavaa maahanmuuttopolitiikkaansa sekä hänen näennäismarkkinataloudellisia Free Trade -vapaakauppasopimuksia kohtaan suuntaamansa arvostelua.

Mutta globalistinen Big Government-, Big Labour- ja Big Business -eliitti katsoo – yhtä hyvin USA:ssa kuin Euroopassa –, että Open Borders -monikulttuurisuusideologia on pyhä ja että sitä ei rankaisematta haasteta.

On mielenkiintoista seurata tulevina viikkoina ja kuukausina, millaisia menetelmiä Georgian Sea Islandin kokouksessa on päätetty ottaa käyttöön Trumpin pään menoksi – ja kuinka kirjaimellisesti tuo ilmaisu on syytä ymmärtää? "

http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/820/globalistinen_eliitti_reagoi_vahvasti_donald_trumpia_vastaan

30

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä-blogi

      Juhan suoraa ja lahjomatonta puhetta joka saa suvakit näkemän punaista!

      • bingobongo_
        Absurdist kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Siinä yksi attesuvakkivasuri heti silmät punaisina :D


      • pikkuRähisRuttokullille
        Absurdist kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Onko sinulle levy jäänyt päälle samoin kuin äänenmurros?


      • finnivoiteelle
        Absurdist kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Kaikessa on hyvää mikä on kommunismia ja nationalismia vastaan! Aina kunnon porvari on parempi kuin sosialisti ja islamin nuolija.


      • finnivoiteelle
        Absurdist kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Onko pikkuhintillä taas huono päivä? Kaltaisiasi paskiaisia mahtuu 13 tusinaan joten mene muualla kaakattamaan!


      • kasva.aikuiseksi
        Absurdist kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Alakouluretoriikkasi ei toimi täällä, pikkuhintti!


      • kasva.aikuiseksi
        Absurdist kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Joko sait taas itkupotkuraivarin ja sätkit lattialla selälläsi kuin koppakuriainen?


      • kasva.aikuiseksi
        Absurdist kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Eikö joku voisi potkaista sinua pystyyn sieltä lattialta vai nauttiiko nekin sun kiusaamisesta :) Räyhäävä koppakuoriainen hah-hah-haaaa


      • kasva.aikuiseksi
        Absurdist kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Olethan taas laittanut ämpärin päähäsi kun leikit sotaa. Vai onko se sänkysi alla tyhjentämättä?


      • kasva.aikuiseksi kirjoitti:

        Eikö joku voisi potkaista sinua pystyyn sieltä lattialta vai nauttiiko nekin sun kiusaamisesta :) Räyhäävä koppakuoriainen hah-hah-haaaa

        Sanoistasi ja käyttämästäsi hymiöstä päätellen, sinusta maassa makaavan potkiminen ja porukalla kiusaaminen on nautinnollista, ok ja aikuisen ihmisen toimintaa?!


      • OmaHäpeäsi
        Jean-Pierre.Kusela kirjoitti:

        Sanoistasi ja käyttämästäsi hymiöstä päätellen, sinusta maassa makaavan potkiminen ja porukalla kiusaaminen on nautinnollista, ok ja aikuisen ihmisen toimintaa?!

        Et taida tietää koppakuoriaisesta senkään vertaa kuin mistään muustakaan.


      • OmaHäpeäsi kirjoitti:

        Et taida tietää koppakuoriaisesta senkään vertaa kuin mistään muustakaan.

        Kerropa koppakuoriainen-spesialisti, minkälainen on räyhäävä koppakuoriainen?


    • ilmanpäätä

      " Trumpin pään menoksi "

      Muslimi asialle.

    • Evankel10

      Onko Ahvio väärä profeetta josta Raamattu on varoittanut? Ovatko Ahvion hedelmät kelvottomia?

      • mustapää.nenässäsi

        Ei ole ihan asia kirjoittaa toisin kuin sinä jankuttaja!


      • Evankel10
        mustapää.nenässäsi kirjoitti:

        Ei ole ihan asia kirjoittaa toisin kuin sinä jankuttaja!

        Rahankerääjät ovat vääriä profeettoja.


      • pikkuhintille
        Evankel10 kirjoitti:

        Rahankerääjät ovat vääriä profeettoja.

        Joo, kirkollisvero ja kolehdit tulee kieltää.


    • suutari-pysyköönjne

      Trump on sivistymätön ja rikkaus on tehnyt hänestä öykkärin. Mikä onkaan USA:n kohtalo, jos tuollainen moukka tulee presidentiksi. Puheistansa päättäen hän on moukka eikä omaa presitentillisiä valmiuksia.

      • musta.aukko.räyhää
        Absurdist kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Sinä olet vähintäinkin yhtä vastenmielinen mutta ihan eri syytä, pikkuRäyhis!


      • pikkuRäyhikselle
        Absurdist kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Otahan pikkuRäyhis taas lääkkeesi ohjeen mukaan niin mielikuvituksesi asettuu lähelle normaalia!


      • Absurdist kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Olisi mukava tietää, mitä Patmoksessa todella ajatellaan Räyhiksen verbaalisista ripulipaskanteluista. Tuskinpa viime vuosina kukaan muu on urakoinut lafkansa maineelle suurempaa vahinkoa kuin tämä Mellerin ystäväksi itseään väittävä vinksahtanut tolvana.


      • anna.mun.nauraa.sulle
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Olisi mukava tietää, mitä Patmoksessa todella ajatellaan Räyhiksen verbaalisista ripulipaskanteluista. Tuskinpa viime vuosina kukaan muu on urakoinut lafkansa maineelle suurempaa vahinkoa kuin tämä Mellerin ystäväksi itseään väittävä vinksahtanut tolvana.

        Onko sinulla vanhalla homonraakilla muka jotakin hauskaa vielä?


      • Absurdist kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Heh. Näinhän se on nähtävä.:)


      • arkaluontoinen.kyssäri
        Absurdist kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Onko totta, että te hintit syötte perseellänne?


      • hyvä.tietää
        pikkuRäyhikselle kirjoitti:

        Otahan pikkuRäyhis taas lääkkeesi ohjeen mukaan niin mielikuvituksesi asettuu lähelle normaalia!

        Myönnät siis eläväsi mielikuvitusmaailmassa.


    • Varsin kiinnostava kirjoitus Ahviolta vaihteeksi, luin jopa loppuun. Ahvio on parhaimmillaan, kun hän jättää Jumalan, Jeesuksen ja raamatun pois tekstistään. Niihin vetoamallahan kuka tahansa saa sekunnissa tehtyä itsestään ei-vakavasti otettavan kirjoittajan.

      • räyhisRepelle

        Muut ihmiset pystyvät kyllä ajattelemaan montaakin asiaa vaikka sinä olet rajoittunut vain vittuiluun.


      • sateenkaarinen
        räyhisRepelle kirjoitti:

        Muut ihmiset pystyvät kyllä ajattelemaan montaakin asiaa vaikka sinä olet rajoittunut vain vittuiluun.

        Onpas värikästä tämä kirkon nykyaikainen moniäänisyys kaikessa loistossaan :)


      • sateenkaarinen kirjoitti:

        Onpas värikästä tämä kirkon nykyaikainen moniäänisyys kaikessa loistossaan :)

        Tuskinpa Räyhis kirkkoon kuuluu.


    • Ei yllätä, että Ahvio löysi suojatikseen sen reikäpäisimmän, näiden vaalien Palinin jonka toilailuja ja kommentteja jopa oma konservatiivinen puolue puntit tutisten odottaa pahinta peläten. JJulkituodulle typeryydelle on onneksi rajansa konservatiivienkin puolueessa.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe