Tänä vuonna pajupuskaan näytti tulevan kissat 5 minuuttia ennemmin kuin viime vuonna. Sammutin saman tien kaikki lämituykset kun hellettä piisaa muutenkin.
Pajunkissoja jo
lämmintä_pukkaa
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Melkoisen heikkotasoiseksi menee jo tuo denialistihihhulien hörhöily, kun ilmasto lämpenee hurjaa vauhtia.
Tämänvuotiset pajunkissat kuoriutuivat paikkapaikoin jo joulukuussa.
Tiedoksesi sinulle arvoisa kirjoittaja: Tämän vuoden pajunkissat eivät voi kuoriutua viime vuonna, vai tarkoititko, että kevään ja kesän tuleminen, kylmenemisestä johtuen, viivästyy noinkin kauan?
Viime vuosihan taisi olla Suomessa vuosituhannen kylmin. Kevät saattoi olla pajunkissojen mielestä niin myöhässä, että framille kannatti tulla vasta joulukuussa.
Ei ihme sillä IPCC:n mukaan maapallon keskilämpö nousee keskimäärin noin 0,05 astetta vuosikymmentä kohti eli käsittämättömän järkyttävät 0,005 astetta vuodessa!
Miksi ihmeessä valehtelet?
Lämpeneminen on, myös IPCC:n mukaan, noin 3-4 kertaa nopeampaa kuin tuo valehtelusi.
Jokainen voi ihan itse tutkiskella ja laskeskella viimeaikaista lämpenemisvauhtia vuosittain ja vuosikymmenittäin vaikkapa tuosta kuvaajasta:
http://data.giss.nasa.gov/gistemp/graphs_v3/Fig.A2.gif
... ja huomata nimimerkin "nyttuhoudutaan" typerän valehtelun.
Nooh, ilmasto-opas.fi kertoo notta maapallon ilmasto on lämmennyt vuodesta 1880 lähtien 2010-luvun alkuun noin 0,85 astetta eli käsittämättömän hirvittävät 0,85/130 = 0,0065 astetta vuodessa.
Että sellainen lämpeneminen päällänsä.
Se on eksaktia tiedettä toi ilmastonmuutos. Kun ihan asteen tuhannesosien tarkkuudella koko maapallia mitataan.
Et sitten itse laskenut. Lämpenemisvauhtihan tuon käyrän mukaan on juuri tuo, minkä nyttuhoudutaan tuossa kertoi. Sinähän se olet valehtelija.