Kokemuksiani aknen/atooppisen ihon hoidosta

Minkku12345678

Okei, eli ajattelin tehdä uuden keskustelun ja kertoa vähän kamppailustani iho-ongelmien kanssa, ja ajattelin samalla kertoa omia kokemuksiani tuotteista/vinkeistä etenkin epäpuhtaan/akneihon hoidosta. Itselläni alkoi ihon kunto huononemaan merkittävästi e-pillereiden aloituksen jälkeen. Samoihin aikoihin kauan oireettomana ollut atopia puhkesi melko rajuna. Epäpuhtaudet eivät olleet vielä kovinkaan pahoja ja oireet olivat melko lieviä. Kuitenkin e-pillereiden lopettamisen jälkeen räjähti myös ihoni uudemman kerran, ja sainkin atopian lisäksi riesakseni lievän/keskivaikean aknen jättäen jälkeensä tietysti arpia. Surffailin paljon keskustelupalstoilla löytääkseni apua ongelmaan, ja sainkin paljon hyviä vinkkejä ja tuotesuosituksia. Ajattelin nyt siis vähän avata näitä ja kertoa kokemuksiani niistä...

Ihotautilääkärillä käydessäni sain ensin atooppiseen ihottumaan vahvat kortsionit jotka auttoivat aina käytön ajan. Kortisonin taukoviikoilla ihottuma palasi aina takaisin ja usein vielä entistä ärtyneempänä. Kasvojen epäpuhtauksiin sain antibiootit, joista ei ollut sitten minkäänlaista apua!

Ruokavaliosta sen verran, että olen aina syönyt perusterveellisesti itse kotona tehtyä ruokaa; kasviksia, lihaa ilman valmismarinadeja, ei eineksiä, hedelmiä ja marjoja, riisiä, bataattia, perunaa yms. :) Iho-ongelmien tultua kokeilin jättää viljat, maitotuotteet ja sokerin pois ja siitä sainkin avun atopiaani. Ruokavaliomuutoksen jälkeen atopiani oli pitkään oireeton ja sainkin elellä pidemmän jakson täysin ilman kortisoneja. Ruokavaliosta lipsuttua myös iho-ongelmat palasivat ja nyt aionkin taas palata tuohon viljattomaan, maidottomaan ja sokerittomaan. Kuitenkaan akneen tällä en huomannut olevan suurempia vaikutuksia, kasvojen kuivuuden sain tällä hallintaan mutta epäpuhtauksia se ei vienyt. Olen lukenut hyviä kokemuksia karppaamisesta ihon hoidossa, mutta runsaan liikkumisen takia olen tämän kokeilun jättänyt.

Lisäravinteista ja superfoodeista olen käyttänyt mm. macaa, opti-msm, sinkkiä, d-vitamiinia, c-vitamiinia, magnesiumia ja a-vitamiinia. Macalla ei tapahtunut mitään. Opti-msm:llä hiukset, kynnet, ripset vahvistuivat mutta ihoon en pidemmälläkään käytöllä huomannut suuria vaikutuksia, tämän voisin ottaa kuitenkin käyttöön jo ihan noiden muiden vaikutuksien takia. :) Lisäravinteista parhaiten on toiminut Sinkki c-valmiste, jolla sainkin suurimman avun iho-ongelmiin!! Aluksi n. kuukauden verran iho oli paljon huonommassa kunnossa ja ns. puski liat pois, mutta nyt iho on selkeästi paremmassa kunnossa. Magnesiumia käytän jo pelkästään sen muiden ominaisuuksien vuoksi. A-vitamiinista en huomannut eroa.

Tuotteista sen verran, että parhaimmaksi olen löytänyt Artistryn kosteuttavan ihonhoitosarjan, sekä Mario Badescun kurkkukasvovesi ja täsmätuote epäpuhtauksille. Tällä kombolla pääsen tuotteiden osalta jo pitkälle. Ihotyypin tunnistaminen oli ehkä se merkittävin ja kosteuttavien tuotteiden käytön aloitettuani ihon laatu muuttui selkeästi parempaan suuntaan.
Mineraalimeikit olivat yksi parhaimmista löydöistä myös. Käytössä Idun-sarjan tuotteet. Juice Beautyn hedelmähappokuorinta oli aivan huippu myös.
Etanaseerumista ei mitään apua.
Kosmetologilla tehtävistä hoidoista kokeilin happokuorintaa josta pidin paljon, säännöllisellä hoidoilla sainkin muutosta aikaan vaikkakin melko hintavaa lystiä. Kerran viikossa kuorin ihon, teen höyrypuhdistuksen (kattilaan kuumaa vettä, naama kattilan päälle ja pyyhe pään päälle ja siinä 10min.) ja laitan päälle kosteuttavan kasvonaamion. Muuten huolellinen meikinpuhdistus, kasvovesi ja kosteuttava rasva.

Summasummarum, sinkki, c-vitamiini ja d-vitamiini ja magnesium ovat jatkuvassa käytössä, ja etenkin sinkki oli merkittävässä roolissa parantumisessa. Kosteuttavat ihonhoitotuotteet toimivat minulla, tärppinä Mario Badescun tuotteet jotka toimivat useimmilla kokemuksien perusteella. Tunnista siis ihotyyppisi. Yleensä epäpuhdas iho on aina rasvainen, mutta päällä voi olla pintakuivuutta joka rasvaisuuden kanssa aiheuttaa epäpuhtauksia. Luonnonkosmetiikkaan ja mineraalimeikkeihin vaihtaminen sai aikaan positiivisen muutoksen. Hyvätkään tuotteet ei välttämättä auta, jos ruokavalio on huono. Olet mitä syöt ja etenkin valkoiset viljat, maitotuotteet, huonot rasvat ja sokeri tekevät hallaa iholle. Hedelmähappokuorinnat sopivat itselleni paljon paremmin kuin mekaaniset kuorinnat jotka vain ärsyttävät ihoa liikaa. Hellävaraisuus ihonhoidossa myös avainsanana. Ei kovaa jynssäämistä ja liikaakin voi ihoa hoitaa. Kaikki ovat yksilöitä ja kokeilemalla löydät itsellesi parhaat tuotteet, suosittelen kuitenkin suuresti luonnonkosmetiikkaa. Lisäksi perusjutut kannattaa hoitaa kuntoon: vaiha kasvopyyhettä mieluusti jokaisen käytön jälkeen. Vähintään kerran viikossa tyynynliinan vaihto. Älä näprää ihoa, älä puristele epäpuhtauksia. Juo paljon vettä, mieluusti 2-3l. Ulkoile päivittäin, hikoile kunnolla viikottain.

Aika perusjuttuja, mutta uskon että toimii monella. :)

1

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rimpppamppaa

      Kiitos kirjoituksestasi. Varmaan jokainen tapaus on yksilöllinen, mutta jotain ideoita aina voi saada. Kalalle olen allerginen enkä pysty käyttämään edes kalaöljykapseleita, mutta hyljeöljystä oli apua iholle jopa viikossa ja pidempään käyttäessä siitepölyallergia katosi pois. Nyt on vuosia ollut hankaluuksia saada hyljeöljyä, harmi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe