Suomi nainen haluaa ulkomaalaisen miehen

49<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Suomimiehissä on ihan hyvännäköisiä yksilöitä joukossa, mutta ainahan ihmisten silmään hieman eksoottisempi näyttää paremmalta. Ensikertoja Espanjaan matkustaessani vaikutti vielä siltä, kuin sikäläiset miehet olisivat olleet jotenkin erityisen komeita. Tosin voin kertoa, että se eksotiikka haihtui vietettyäni Espanjassa pidemmän aikaa ja huomattuani, että suurin osa paikallisista oli ihan tavallisen näköisiä, ihan kuten Suomessakin. Sen jälkeen jostain syystä saksalaiset alkoivatkin yhtäkkiä näyttää erityisen hyviltä, vaikka aikaisemmin en ollut pitänyt sakemanneja mitenkään hyvännäköisinä (vaan tavallisina tallukoina). Mutta olihan heillä sentään ne ihanat siniset silmät...

Äänestä

Sitäpaitsi artikkelissahan luki, että selitys löytyy useimmiten suomimiehen LUONTEESTA. Turhaan siis vedät keskusteluun mukaan suomimiesten "rumuuden".

Äänestä
  • Omalla suomimiehelläni eli tokalla eksälläni tosin oli mitä parhain luonne eli ei todellakaan voi eikä kannata yleistää tuota luonnepuoltakaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Eli me suomi miehet ollaan ensin paskoja luonteeltaan ja sitten vielä rumiakin

    Äänestä

  • UPDATE_11445627 kirjoitti:

    Eli me suomi miehet ollaan ensin paskoja luonteeltaan ja sitten vielä rumiakin

    Tuon rumuuden heitit omasta päästäsi, koko artikkelissa ei mainittu rumuutta sanallakaan. Ja tuo paska luonne on noiden haastateltujen naisten mielipide.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_95448 kirjoitti:

    Tuon rumuuden heitit omasta päästäsi, koko artikkelissa ei mainittu rumuutta sanallakaan. Ja tuo paska luonne on noiden haastateltujen naisten mielipide.

    Ei kai naiset hakis ulkomailta miestä jos suomi miehet olis komeita

    Äänestä

  • UPDATE_11445627 kirjoitti:

    Ei kai naiset hakis ulkomailta miestä jos suomi miehet olis komeita

    Siis jotkut on komeita, jotkut ei. Ei voida sanoa koko kansasta että ovat komeita tai että ovat rumia, vaihtelua kun on niin laidasta laitaan.

    Äänestä

Aloittaja

Suomi miehet ei kelpaa edes ulkomaalaisille naisille ellet satu olemaan todella rikas. Eikö se axl smith ollut ulkomaalainen mies joten ei ihme kun naiset panee sitä

Äänestä
  • "Suomi miehet ei kelpaa edes ulkomaalaisille naisille"

    Aika monella suomimiehellä on asiasta päinvastaiset kokemukset. Tälläkin palstalla ollut näitä esimerkkejä, että on pantu vaihto-oppilasnaisia, ja toiset kertoilleet kuinka saaneet Portugalissa yhtäkkiä todella paljon naisten huomiota (mitä eivät kotimaassaan ole saaneet). Eksotiikka puree kaikissa maailmankolkissa, ja kaikkien maiden naiset tahtovat yleensä muun kuin kotimaansa miehiä. Tämä näkyy myös ulkomaalaisissa kavereissani, joista kaikki ovat olleet yleensä muiden kuin kotimaansa miesten kanssa.

    Äänestä

  • Sullahan on sitä perintöä tulossa? Varmaan saat sitten naisen jos muka vain rikkaat saa...

    Miksiköhän on köyhiäkin perheitä jos vain rikas suomalainen mies saa naisen?

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_95448 kirjoitti:

    "Suomi miehet ei kelpaa edes ulkomaalaisille naisille"

    Aika monella suomimiehellä on asiasta päinvastaiset kokemukset. Tälläkin palstalla ollut näitä esimerkkejä, että on pantu vaihto-oppilasnaisia, ja toiset kertoilleet kuinka saaneet Portugalissa yhtäkkiä todella paljon naisten huomiota (mitä eivät kotimaassaan ole saaneet). Eksotiikka puree kaikissa maailmankolkissa, ja kaikkien maiden naiset tahtovat yleensä muun kuin kotimaansa miehiä. Tämä näkyy myös ulkomaalaisissa kavereissani, joista kaikki ovat olleet yleensä muiden kuin kotimaansa miesten kanssa.

    Muutama poikkeus tosi löytyy mutta suurin osa tän maan miehistä kun ei kelpaa kotimaiselle naiselle niin miksi kelpaisi ulkomaalaiselle naiselle.

    Äänestä

  • vihatipunen kirjoitti:

    Sullahan on sitä perintöä tulossa? Varmaan saat sitten naisen jos muka vain rikkaat saa...

    Miksiköhän on köyhiäkin perheitä jos vain rikas suomalainen mies saa naisen?

    Eikös se perijä ollut Kilttiatm ilman numeroloppuliitettä.

    Äänestä

  • old_profile_95448 kirjoitti:

    Eikös se perijä ollut Kilttiatm ilman numeroloppuliitettä.

    Hitostako minä tiedän kun noita "kilttejä atmeja" pyörii täällä pilvien pimein. Mutta ikä ja ruikutus ainakin täsmää.

    Äänestä

rasisti jos ei ota ulkkista hahahahaha

Äänestä

Ensinnäkään sinähän et edes ole 20-30 -vuotias vaan vanhempi, eli sitä ikäluokkaa, jossa miehillä on ulkomaalaisia puolisoja enemmän kuin naisilla. Kerro siis meille, miksi suomi mies haluaa ulkomaalaisen naisen? Ollaanko me suomi naiset liian rumia suomi miehille?

Ja nyt kun mietit, mikä tämän palstan kollektiivinen vastaus tuohon jälkimmäiseen kysymykseen on, niin eikö heti nousekin mieleen palstaölinä suomi naisten vastenmielisyydestä ja maskuliinisuudesta ja ylipainosta ja rumuudesta? Minulle ainakin. "Kuulin" välittömästi palstaätmien vastaavan, että "OLETTE".

Eli suomi naiset ovat liian rumia suomi miehille, mutta kun nuoremmat naiset ovat sen alkaneet ymmärtää ja lähteneet hakemaan puolisojaan ulkomailta, niin sekään ei ole hyvä. Jälleen kerran mikään, mitä naiset tekevät, ei ole oikein.

Äänestä
  • Monet nuoret suomalaismiehet kyllä haluaisivat suomalaisen naisen, mutta heille on tarjolla lähinnä tirkistelijän, aisurin ja maksumiehen rooli, kun nuoret suomalaisnaiset haaveilevat ulkomaalaisista ja eksotiikasta ja makaavat kaiken maailman bantujen ja ählyjen kanssa ja raahaavat ne Suomeen. Nuoret naiset myös opiskelevat yliopistolla jotain pseudotiedettä ja feminismiä eli valkoisen miehen vihaamista.

    Saavutettuaan kolmenkympin rajapyykin, suomalainen mies on yleensä niin pettynyt ja katkeroitunut, ettei mikään ihme, jos svetlanat ja thaikut alkavat kiinnostaa. About samaan aikaan kurppaantuneet suomalaisnaiset ovat saaneet tarpeeksi turpaansa ählyiltään, pettyneet ja eronneet tai kenties ovat vain hurvitelleet riittävästi bantujensa kanssa ja haluaisivat nyt vakiintua sen tylsän suomalaismiehen kanssa, mutta ne suomalaismiehet, jotka eivät ole ryypänneet itseään hengiltä, ovat vuorostaan jo ottaneet ulkomaalaisen puolison. Suomalaiskurpat raivoavat ja kiroavat thaikut ja venakot alimpaan helvettiin.

    Äänestä

Sen kourallisen mitä olen tuntenut ja tunnen naisia joilla on ollut tai on ulkomaalainen mies, ovat pitäneet kivana kokeiluna ulkomaalaista tai pettyneet suomalaisiin. Ovat halunneet jotain erilaista.

Äänestä
  • Mulle syynä ei ekan eksän kohdalla ollut kumpikaan noista, vaan ihan vaan se että ensimmäinen samaan aikaan sekä mulle sopiva että mut itsekin kelpuuttava vastaantullut ihminen vaan sattui olemaan ulkomaalainen.

    Äänestä

  • old_profile_95448 kirjoitti:

    Mulle syynä ei ekan eksän kohdalla ollut kumpikaan noista, vaan ihan vaan se että ensimmäinen samaan aikaan sekä mulle sopiva että mut itsekin kelpuuttava vastaantullut ihminen vaan sattui olemaan ulkomaalainen.

    Jeps. Juu, en uskokaan että nuo syyt ovat ainoita joita mainitsin. On niin pieni otanta tuo kourallinen naisia (tuntemani), ettei sen varaan yleistyksiä kannata lähteä tekemään. :)

    Pääasia, että löytyy sellainen jonka kanssa elämä maittaa.

    Äänestä

NAAPURI TYTÖLLÄ KÄVI KANS JOKU ULKOMAAN ELÄTTI VÄHÄ AIKAA MUTT OLI JÄRSINY PAKKASTEN AIKAAN SEINÄÄN ISON REIÄN MENNY SIITÄ TALON ALLE JA SIINÄ OLI PALOKUNTAA TARVINNEET KU OLI JÄÄNY JUMII SINNE NAAMA JÄÄTYNY KIINN MAAHAN...HYH HYY ROTAN MERKKEJÄ KAATOPAIKALTA

Äänestä
  • Haha, oli kyllä aika hauska :D

    Äänestä

Koska ulkomaalaisilla on kaikki isompaa ja parempaa. =P

Äänestä

Me naiset emme halua mitään kaljamahaista suomi miestä kun ulkomailla on tarjolla tiukka kroppaisia miehiä. Ei edes afrikkalaiset naiset kelpuuta teitä kaljamahaisia miehiä

Äänestä

Tämä on käytännössä totta. Syynä on ulkonäkö, kuten tässä ketjussa on jo todettu. Lisäksi erilainen etninen ja kulttuurinen tausta luo positiivisen jännitteen suhteeseen. Miehen ulkomaalaisuus takaa myös säännöllisen matkailun. Ulkomaalainen mies on myös eräänlainen sosiaalisen statuksen symboli. Kärjistetysti nainen saa osakseen enemmän arvostusta ulkomaalaisen puolison kanssa, kun taas mies usein kokee vastaavassa tilanteessa halveksuntaa.

Sosiaalisuus on yksi tekijä, mutta ei määräävä, sillä jos vastakkain ovat suomalainen ja ulkomaalainen mies, joiden taso on ulkonäöllisesti ja sosiaalisuuden tasolla sama, on naisen valintana aina ulkomaalainen mies. Koulutuksella ei ole mitään merkitystä, mutta varallisuus saattaa olla joissain tapauksissa merkitsevää.

Suhde ulkomaalaisen miehen kanssa tuo suomalaiselle naiselle enemmän positiivisia kuin negatiivisia asioita elämään. Suomimiehen kanssa mukana tulisi aina enemmän myös negatiivisia puolia sekä yhteisen kulttuurin että kommunikaatiotapojen vuoksi.

Eksotiikka toimisi periaatteessa myös toiseen suuntaan ja suomalaisella miehellä voisi olla suurempi kysyntä ulkomaalaisten naisten kanssa. Näin siis ulkonäön osalta. Sosiaalisesti ja kulttuurisesti iso osa suomimiehistä on kuitenkin ehdollistettu "kuhnurin" rooliin, jolloin hän ei pysty hyödyntämään tätä eksotiikan tuomaa etuaan. Ulkomaalainen nainen huomaa pian sen, minkä suominainen jo tietää, että "ei tuo ole mies ensinkään".

Äänestä

Haluavat nyrkin ja hellan väliin tai jätesäkkiin.

Äänestä
  • Eipä se saksalainen, ranskalainen tai nykyisin enää espanjalainen mieskään minnekään nyrkin ja hellan väliin alista.

    Äänestä

Suomalainen ihmeissään Suomessa: Miksi niin monet nuoret naiset tulevat raiskatuksi ulkomaalaisen toimesta?

Äänestä

Minä en ainakaan halua piru vie!

Äänestä

Ei suhde ulkomaalaisen miehen kanssa toimi sen paremmin kuin suomalaisen kanssa. Eroja tulee samaan tahtiin oli kansallisuus mikä vaan.

Äänestä

Tekisi mieli antaa nyrkkiä ulkomaalaisten miesten suomalaisille huorille. Suomessahan on niin että kantaväestöön kuuluvista miehistä poikkeuksellisen suuri osa jää seksittömiksi, naisettomiksi ja perheettömiksi ätmeiksi.

Äänestä
  • Ja tähän on syynä suureksi osaksi suomalaisten naisten persous mokkamunille ja muille ulkomaalaisille. Ei paljoa kiinnosta suvaita suomalaisten ämmien ulkomaalaisia miesjumalia.

    Äänestä

  • kostob kirjoitti:

    Ja tähän on syynä suureksi osaksi suomalaisten naisten persous mokkamunille ja muille ulkomaalaisille. Ei paljoa kiinnosta suvaita suomalaisten ämmien ulkomaalaisia miesjumalia.

    No mikset mene antamaan sitä nyrkkiä niille suominaisille, että mitä vittua sä oikein täällä uhoat vitun luuseri!!!!!!!!!!!! Taidat olla selvästi itse joku naisettomuudesta kärsivä luuserimies, kun tämä aihe näyttää olevan sulle noin helvetin tärkeä.

    Eikä siinä ole mitään haitallista, jos sitä osa miehistä jää perhettömiksi, sillä ei sitten pääse ainakaan se väestömäärä liikaa tässä maassa kasvamaan. Ja voisihan ne ätmit vaikka itse hakea sen naisen ulkomailta tai sitten panostaa suomessa vaan siihen työntekoon ja varallisuuden kartuttamiseen, jos ovat kerran perhettömiksi jääneet.

    Sitä kun on katsos suomessa ja maailmassa paljon isompiakin ongelmia, kun joku muutamien luuserimiesten naisettomuus ja perheettömäksi jääminen. Sun mielestä se kun vaan tuntuu olevan oikein joku yhteiskunnan suurin ongelma.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Valtakunnan suurin luuseri ja neitsytsetä olet sinä. Ei hiuksia, ei rahaa, ei seksikokemuksia (naisen kanssa).
    Joten olehan kaljupää uhoamatta siinä :D

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    No mikset mene antamaan sitä nyrkkiä niille suominaisille, että mitä vittua sä oikein täällä uhoat vitun luuseri!!!!!!!!!!!! Taidat olla selvästi itse joku naisettomuudesta kärsivä luuserimies, kun tämä aihe näyttää olevan sulle noin helvetin tärkeä.

    Eikä siinä ole mitään haitallista, jos sitä osa miehistä jää perhettömiksi, sillä ei sitten pääse ainakaan se väestömäärä liikaa tässä maassa kasvamaan. Ja voisihan ne ätmit vaikka itse hakea sen naisen ulkomailta tai sitten panostaa suomessa vaan siihen työntekoon ja varallisuuden kartuttamiseen, jos ovat kerran perhettömiksi jääneet.

    Sitä kun on katsos suomessa ja maailmassa paljon isompiakin ongelmia, kun joku muutamien luuserimiesten naisettomuus ja perheettömäksi jääminen. Sun mielestä se kun vaan tuntuu olevan oikein joku yhteiskunnan suurin ongelma.

    "Eikä siinä ole mitään haitallista, jos sitä osa miehistä jää perhettömiksi, sillä ei sitten pääse ainakaan se väestömäärä liikaa tässä maassa kasvamaan. Ja voisihan ne ätmit vaikka itse hakea sen naisen ulkomailta tai sitten panostaa suomessa vaan siihen työntekoon ja varallisuuden kartuttamiseen, jos ovat kerran perhettömiksi jääneet."
    Nyt kyllä repes! Matujen toimesta se väestömäärä vasta kasvaakin! Pitäisikö sitten vielä hakea joku paskan näköinen muija vietnamista kuten erään miespuolisen henkilön mielestä?

    Äänestä

  • old_profile_92496 kirjoitti:

    No antaa niiden lisääntyä, jotka siihen pystyvät. Siitä tuskin mitään haittaa on, jos tai kun ne ätmit eivät pääse siirtämään omia huonoja geenejään enää seuraavalle sukupolvelle:)))

    Hyvä vaan kun jotkut naisasialuuserin kaltaiset psykopaatit jäävät ilman jälkikasvua, niin eivät pääse perimään isänsä autismia, mielenterveysongelmia ja huonoja geenejä. Tässähän se luonnonlaki toteutuu just ihan kaikkein parhaiten, niin miksi sitä pitäisi pyrkiä estämään??

    Ei kai ne ulkomaalaiset naiset ole mitään huonon näköisiä?? Ketä miestä muuten tässä nyt tarkoitat?

    Onneksi sinäkään et pääse kaljugeeniäsi jatkamaan. Mieti nyt lapsiasi, samanlailla kiusattaisiin koulussa kuin sinuakin just sen kaljuuden takia.. Sitä paitsi sinun kaljugeeni on niin väkevä että sukupolven yli hypättyään on pelkona että se mutatoituu ja alkaa tarttumaan ilmateitse.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    No antaa niiden lisääntyä, jotka siihen pystyvät. Siitä tuskin mitään haittaa on, jos tai kun ne ätmit eivät pääse siirtämään omia huonoja geenejään enää seuraavalle sukupolvelle:)))

    Hyvä vaan kun jotkut naisasialuuserin kaltaiset psykopaatit jäävät ilman jälkikasvua, niin eivät pääse perimään isänsä autismia, mielenterveysongelmia ja huonoja geenejä. Tässähän se luonnonlaki toteutuu just ihan kaikkein parhaiten, niin miksi sitä pitäisi pyrkiä estämään??

    Ei kai ne ulkomaalaiset naiset ole mitään huonon näköisiä?? Ketä miestä muuten tässä nyt tarkoitat?

    Kriisipuhelimen työntekijää joka sanoi että 164 senttiset miehet eivät suomesta saa naisia, vaan ainoastaan Filippiineiltä.

    Äänestä

No ei ainakaan tuon videon perusteella..

Tollanen nyrkillä tapettava epsanjalainen homo ei oo mikään meikäläiselle.

Äänestä
  • Mut se saa enemmän ja parempaa pillua kuin sä.

    Äänestä

  • lkjdsxflkgj kirjoitti:

    Mut se saa enemmän ja parempaa pillua kuin sä.

    Tuskin...

    Äänestä

Jotenkin se ulkomaalaisuus saa eukon pään vinksahtamaan...

Seurasin jotaki ohjelmaa missä oli 2 suomihoroa jossain ranskan perslävessä... Kehuivat että kaikki miehet on niin komeita vaikka samanlaisia rottapäitä mitä näkee täälläki..

Ja meikäläisen mielestä henkilöllä on vahva persoona silloinkun se ei ole joku paskaajauhava "ma rakasta, ma rakasta" ns. "sosiaalinen" pikku runkku..

Äänestä

Suomalaisnaisia kiinnostavat myös murhamiehet ja väkivaltarikolliset niin, että hukkuvat linnassa rakkauskirjeisiin.

Äänestä

Periaatteessa ymmärrän jos suomalainen nainen valitsee itselleen ulkomaalaisen miehen ....jos mies on komeampi ja/tai rikkaampi mihin naisella suomalaisissa miehissä taso ja valinnanvara riittäisi.

Se mitä en ymmärrä on se, että jotkut suomalaiset naiset valitsevat itselleen ihan alatason ulkomaalaisen miehen. Jotain nörttejä hiirulaismiehiä. Miten se pelkkä ulkomaalaisuus tekee miehestä paremman.

Äänestä

Siinähän haluaa, ei voisi vähempää kiinnostaa.

Äänestä

Jos lehdessä olis juttu että suominaisilla on paska luonne, niin johan olis kaikki naiset huutamassa suureen ääneen että kauheaa naisvihaa, ja vaatimassa päätoimittajan eroa...

Äänestä

Suomalaisen miehen kannattaa siirtyä huoriin 60-240e on hinta. Saa muut ihan rauhassa ottaa nämä meidän mahtavat suominaiset riesakseen, ovathan toki niin helvetin haluttuja, että kehitysmaalaiset ja kaikki muut jämämiehet ulkomailta ottavat ihan innoissaan.

Äänestä
  • Huorissa käynti on ihan mukiinmenevä ratkaisu mutta kun en saa palkkaa ja olen köyhä, niin sitäkään ei voi tehdä kuin muutaman kerran 10 vuodessa. Tietysti jos alkaisin mieshuoraksi niin sitten voisin huoraamalla käydä huorissa. Naiset eivät kylläkään seurastani maksa ja miesten suhteen en kelpuuta kuin mustaa.

    Äänestä

  • Ei 60e löydy, saat sillä jo kohtuutasoisen naisen, paremman mitä ikinä baarista luultavasti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_11445627 kirjoitti:

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/espanjalainen-ihmeissaan-suomessa-miksi-niin-monet-nuoret-naiset-haluavat-ulkomaalaisen-miehen/

Ollaanko me suomi miehet liian rumia suomi naisille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu