Muistelen että"taistolaiset" aikoinaan metelöivät Kuuban kommunistien puolesta. Nyt laskua yritetään sopia. 1960 - 70 - lukujen taistolaisten jäljiltä...Muistaako kukaan näitä "taistoslaisia", jotka pitivät ääntä, tennilä ja kumppanit?
Laskut tulee politiikan seurauksena näemmä myöhemminkin.. Nyt lehdissä kerrotaan seurauksista. Kuinkahan moni kävi kuubassa kansainvälisen vapauden ja veljeyden vuoksi, toki hävettää...
kuubaseura
18
104
Vastaukset
- täynnäkuinpol
70-luvulla Suomi oli täynnä ns. kuubafaneja. Ne piirit olivat täynnä pölhökustaita.
- fidelinsiket
Kuuba olikin melko lailla ainoa komukkamaa joka on jotenki sinnitellyt hajoamatta näihin päiviin. Siellä on annettu pikkuhiljaa periksi markkinataloudelle, ja kommunistisesta idealismista ei ole paljoakaan jäljellä.
Tosin selviytymisellä ei ole korrelaatiota meidän taistolaisten peukuttamisen kanssa.
Menihän sinne meidän entinen työministeri, Leppäsen Urpo, joka lupasi työttömyyden poistaa kuudessa kuukaudessa. Urpo toi sieltä vaimon itselleen, eikö ollut Ana nimeltään. Urpo olikin sen aikainen persu. - vassuri
USA:n johtama kauppasaarto esti hyvän järjestelmään onnistumisen Kuubassa. Ei siinä yrityksessä mitään häpeämistä ole. Tulee vielä päivä, jolloin se on ainoa mahdollisuus.
- nykydemari
Älä nä hulluja kirjoottele. Kommunismi oli ja meni. Turha haikailla. Mee pistäytymässä Pohjois-Koreassa niin saat maistella kommunismin makuja oikein olan takaa.
- vassuri
nykydemari kirjoitti:
Älä nä hulluja kirjoottele. Kommunismi oli ja meni. Turha haikailla. Mee pistäytymässä Pohjois-Koreassa niin saat maistella kommunismin makuja oikein olan takaa.
Pohjois-Korea on tietysti kommunismin irvikuva, mutta on niitä kapitalismin hallitsemia irvikuviakin.
Jos maapallolla, ihmiskunta aikoo elää, niin kilpailuyhteiskuntien keinoin tullaa tien päähän. Huomattavan tiukka sääntely on väistämätön tulevaisuudessa. Kutsutaanko sitä kommunismiksi on eri asia. - turhaahöpötystä
vassuri kirjoitti:
Pohjois-Korea on tietysti kommunismin irvikuva, mutta on niitä kapitalismin hallitsemia irvikuviakin.
Jos maapallolla, ihmiskunta aikoo elää, niin kilpailuyhteiskuntien keinoin tullaa tien päähän. Huomattavan tiukka sääntely on väistämätön tulevaisuudessa. Kutsutaanko sitä kommunismiksi on eri asia.Kommunismi tuli tiensä päähän hyvin nopeasti, se kun ei toimi, jo pelkästään ihmisen geneettisen perusluonteen takia. Jo kaikille tehtäisiin lobotomia, niin ehkä silloin.
- harmajapääkaarlo
Missä kommunismi tuli tiensä päähän? Ei voinut tulla, sillä tarkasti ottaen ei edes kommunismia ole missään ollut.
Katsopa ajan yli elävä trolli, että Marx ja Engels loivat kommunismin teorian, -ja heistä Marx sanoi, että sosialismi on kommunismin alempi kehitysvaihe.
Sosialismiin siirtyminen kapitalismista suoraan tapahtuu
siirtymävaiheessa: -kapitalismista - sosialismiin.
Ei kommunismiin, johon teillä aina vetää jutut, kun puhutte, kirjoitatte: -kommunismi on tullut tiensä päähän.
Sosialismikaan ei ole vielä tullut tiensä päähän, vaikka siinä kehitykseen muodostunut on pahoja takaiskuja - vastustajien toimesta, -tilapäiseksi jäävien voittojen sarjana.
Kapitalismi, aluksi vapaan kilpailun aika, ja sitten se 1800 - 1900 lukujen vaihteessa siirtyi monopolikilpailun kauteen, -monopolikapitalismiksi eli ts. imperialismiksi. ja imperialismin vaihe on kapitalismin korkein- ja samalla viimeinen vaihe, -kirjoitti Lenin 1916 teoksessa: -Imperialismi - kapitalismin korkein ja samalla viimeinen vaihe.
-Eli oikeasti imperialismin vaiheeseen jo taantunut kapitalismi on loppunsa edellä, entistä julmempi... eli sanoisitte, kapitalismi on tullut tiensä päähän, olisitte niin sanoessa, kirjoittaessa historiallisesti oikeassa.
-Kommunismiin ei hypätä kapitalismista suoraan, vaan ensin siirtyminen tapahtuu alempaa vaiheeseen - sosialismiin...
Sosialismissa asteittain rakentavat korkean vaiheen täydellisen ja lopullisen luokattoman yhteiskunnan - kommunismin.
Marxilais leniniläiset klassikot sanoivat usein, että kommunismiin on suhteellisen pitkä historiallinen luokkataistelun aikakausi, -ja se aikakausi alkoi lokakuun 25 ja 26 päivä 1917... -(uutta laskutapaa 7 ja 8 päivä marraskuuta 1917...
-K. N. Kemijärvi.
- ExPolitrukki
Bjorn Wahlroos oli aikansa taistolainen "kotikommunisti" 70-luvulla. Oli niin hienoa olla kapinallinen omassa kotonaan. Tuokaan äijä ei olisi ikinä saanut mitään aikaiseksi jos ei pappa, Bror "Buntta" Arne Napoleon Wahlroos, olisi poikaansa miljoonien tekemiseen opastanut. Toisekseen, kommunismi ei onnistu ikinä niin kauan kuin on enemmän kuin yksi ihminen hengissä maanpäällä. Aina voi kateudesta sivaltaa toisen hengiltä.
- jookoko
Tapetaan niitä toisia kapitalismissakin.
- harmajapääkaarlo
Vain me harvat tiedostamme, -miksi sen jälkeen kun SKP /SKDL: n vaaliliitossa tuli iso noste 1958 - Eduskuntaan, - 50 - 200: a, ( Eli neljännes). Niinpä jo 1960 luvun alussa ns. porvaristoon kyllästyneet riensivät jo riitelevään SKP - SKDL: n täydennykseksi porvarillista ja pikkuporvarilisia, ja jopa poroporvarilisia aineksia lietsomaan hajaannusta... -Osapuolet voimistuivat tuosta ryntäyksestä, -ja saivat joukkoon käytännössä ihan tosienlaista ideologiaa ajavia aineksia, joille sitten antoi liikkeen oikeistolaiset vastuutehtäviä, -ja se repi lopulta koko liikkeen loppupisteeseen, mikä itseasiassa olikin porvaristolla tavoite saada lopullisesti SKP - SKDL: n luokkakantaiset eristettyä liikkeen johdosta poissa... -Pääsivät "uudistajat" - riehumaan...
-Alkoivat syrjimään ja erottelemaan luokkakantaisia kommunisteja, -ja niitä tukevia kansademokraatteja...
Hajotusta siis kiihotti noiden ns. "porvaristoon muka kyllästyneiden" -ryntääminen kansandemokraattiseen liikkeeseen. -Ja tänään on seuraus nähtävissä, noista ryntääjien johdon voimasuhteiden muutoksesta, -eli ei EU - Suomessa ole Eduskunnassa, ym. todell-Kun saivat SKP SKDL: n liikkeen hajotetuksi, -osapuoliin, -he perustelivat omi porvari- pikkuporvarilisia puolueita, -joista tämä ns. Vasemistoliitto on yksi tuon hajotuksenajan surkastuma, ns, -rutimentti.
-Kehityksen taantumaan aiheuttivat ulkopuolelta tulleet, -siis työväenluokan ja tavallisen kansan tulleet - UUDIOSTAJAT, -JOTEN TIALAUSTYÖN TEKI IMPERIALSITISET PORVARIT, -JOTKA KAUHISTUIVAT SKP: n - SKDL: n - VAALIMENESTYSKESTÄ, -kesävaaleissa 1958.
-SE OLI TYÖLÄISTEN JA KANSAN SUURI TUKI, JA TUNNUSTUS LUOKKAKANTAISTA POLITIIKKAA HARJOITTAVILLE KOMMUNISTEILLE JA KANSANDEMOKRAATEILLE...
-Tilapäinen: - PORVARISTON VOITTO EI TULE OLEMAAN, -IKUINEN, -VAAN SE JUNA JO PUKSUTTAA KOHTI SPIRALIMAISESSA LUOKAKEHITYSKESSÄ KOHTI TYÖVÄENLUOKAN JA KASNAN VOITTOA.
-YHTENÄISTÄ KANSAA EI VOITA TAANTUMUKSEN VOIMAT..
-K. N. -KEMIJÄRVI - Tannerin.muisto
Ihan mielenkiintoinen asia on se asia kokonaisuutena, mutta tiedätkö arvoisa Nurmikumpu, että jos kommunistit olisivat saaneet enemmistön eduskunnassa, he olisivat alkaneet rakentaa sosialismia Suomeen! Eivät he tee heti kommunismia, ei, vaan ensin sosialismin välivaihe. Sen jälkeen kommunismi, ja ihmisten maat otetaan yhteisiksi ja tuotantovälineet. Ei kommunistien päätavoite ole edes sosialismi, vaan kommunismi. Historian välttämättömyydestä syntyi Suomeen mies nimeltä Väinö Tanner, joka johti Suomen työväenluokan pois sosialismin ja kommunismin tieltä. Luultavasti ilman hänen toimintaansa olisi SDP voinut mennä kommunismin tielle. Me porvarit muistamme ikuisesti kiitollisena Väinö Tannerin suurtekoja porvarillisen, demokraattisen yhteiskunnan pelastamisessa.
- harmajapääkaarlo
-TUON OLEN TINNYT TEISTÄ "PORVAREISTA" - JO VUODESTA 1955 ALAKAEN, -ELI EI MITÄÄN UUTTA PÄOMARINTAMALTA.
-EI PORVARISTO VOISI HALLITA PÄÄOMAVALTAISTA KAPITLISMIJÄREJSTELMÄÄ, -ELLEI SILLÄ PORVARISTOLLA OLIOSI NIITÄ V. TANNERIN REFORMI JÄLKELÄISIÄ, - NS. -OPPORTUNISTISEN MIELIALAN LEIVTTÄJÄ OPPORTUNISTEJA, -JOTKA SOVITTELEVAT, -JA SOPEPEUTVAT TÄHÄN JÄREJSTELMÄÄN KUVITELLESSA, -ETTÄ KAPITALISMI ON IKUINEN. -EI OLE IKUNEN JÄRJESTELMÄ...
-EI MYÖSKÄÄN REVISIONISTIT, REFORMISTIT JA OPPORTUNISTIT OLE IKUISIA HAITTARUTIMENTTEJA. -MIELIKUVITUS -EI OLE IKUINEN PORVARIFANTASIA... -K. N. - harmajapääkaarlo
harmajapääkaarlo kirjoitti:
-TUON OLEN TINNYT TEISTÄ "PORVAREISTA" - JO VUODESTA 1955 ALAKAEN, -ELI EI MITÄÄN UUTTA PÄOMARINTAMALTA.
-EI PORVARISTO VOISI HALLITA PÄÄOMAVALTAISTA KAPITLISMIJÄREJSTELMÄÄ, -ELLEI SILLÄ PORVARISTOLLA OLIOSI NIITÄ V. TANNERIN REFORMI JÄLKELÄISIÄ, - NS. -OPPORTUNISTISEN MIELIALAN LEIVTTÄJÄ OPPORTUNISTEJA, -JOTKA SOVITTELEVAT, -JA SOPEPEUTVAT TÄHÄN JÄREJSTELMÄÄN KUVITELLESSA, -ETTÄ KAPITALISMI ON IKUINEN. -EI OLE IKUNEN JÄRJESTELMÄ...
-EI MYÖSKÄÄN REVISIONISTIT, REFORMISTIT JA OPPORTUNISTIT OLE IKUISIA HAITTARUTIMENTTEJA. -MIELIKUVITUS -EI OLE IKUINEN PORVARIFANTASIA... -K. N.-LISÄÄ EDELLSIEEN JUTTUUN...
-Kapitalismista - sosialismiin siirtyminen edellyttää, -että työväenluokka ottaa vallan porvaristolta, -ja pystyttää proletariaatin diktatuurin, so. työväenluokan vallan. ja järjestäytyy sosialistiseksi valtioksi. -Tuossa vaiheessa ei ole SOSIALISMIA. -Joksi Marx nimesi kommunismia alemman kehitysvaiheen.
Kapitalismista ei kuitenkaan hypätä välittömästi sosialismiin, kun työväenluokka ottaa porvaristolta vallan, -vaan alkaa siihen johtava siirtymävaihe. Ei se enää ole kuitenkaan kapitalismia, -ja ei vielä silti sosialismia. -Se on siirtymävaiheen työväenluokan johtama sosialistinen valtio.
-Työväenluokan puolue, -kommunistinen puolue järjestää, ohjaa ja kasvattaa joukot rakentamaan sosialismia, -mikä oli Marxin mukaan välttämätön alempi vaihe, -ennen korkean vaiheen täydellistä ja lopullista yhteiskunnallisuutta, -eli kommunismia.
-Kapitalismissa ei ole valmiina sosialismia... -vaan sosialismin rakentamiseksi työväenluokka tarvitsee vallan, -ja sosialismi on rakennettava.
-Valmista sosialismia ei ole, vaan se on ensin rakennettava, -ja siihen taritaan edellä mainittua siirtymävaihetta, jossa kuitenkin on työväenluokalla valta ja on sosialistinen valtio.
Porvarivaltio on murskattava, siitä ei ole sosialistiseen yhteiskuntaan valtioksi...
-Sosialismissa on välttämätöntä olla silti valtio, -vaan ei enää porvarivaltio kelpaa...
-Siirtymävaiheen aikana kapitalismista - sosialismiin, -siis jo ennen sosialismia työväenluokka sosialisoi - kansallistaa Maan ja teollisuuslaitokset, yms. talousalueet, mutta kaikista vaikein on yhteiskunnallistaa suurtalouksiksi, -maatalous, -joka roikkuu feodaaliajan kahleissa...
-Kun on kansallistettu kaikki perustuotantovälineet, -jota on mm. myös Maa, -niin sen jälkeen pääpiirtein on tullut rakennetuksi sosialismi, -vaan ei vielä kommunismia, -johon työväenluokan johtamassa sosialismissa otetaan tavoitteeksi: -rakentaa asteittain kommunismi. Yhteiskunta on siis rakennettu täydelliseksi yhteiskunnallisuudeksi, -mikä on no. mainittu, luokaton yhteiskunta - kommunismi.
-Kansallistaminen toteutuu ennen sosialismia pääpirteistä rakentamista, -sillä sosialismi edellyttää yhteisomistusta, - perustuotantovälineisiin...
-Yhteisomistus tuotantovälineisiin, -siis kommunismin perusta, - on sosialismissa jo rakennettuna olemassa... Siltä osin voidaan puhua "kommunismista", - mutta pitää muistaa, -ettei se ole vielä täydellistä ja lopullista yhteiskunnallisuuttaa, -vaan sitä rakennetaan sosialismin oloissa kohti täydellistä luokatonta yhteiskuntaa - kommunismia,
-mikä on suhteellisen pitkä historiallinen luokkataistelun vaihe, -eli ts. -aikakausi.
-Kirjoitin yleisteoreettisesti, ja en ottanut tällä kertaa esimerkkejä toteutetuista sosialistisista vallankumouksista, -jos niitä lisännyt olisin, -olisi kirjoitus venynyt suhteettoman pitkäksi kirjoitukeksi, -konkreettisten esimerkkien avulla.
Kapitalismissa on porvarillinen demokratia, -ja sosialismissa sosialistinen demokratia...
-Muistakaa: -demokratialla on aina luokkaluonne... -Ei siis ole mitään ns. puhdasta demokratiaa, -vaan luokkademokratiaa...
-Nyt varmasti jo herää jollakulla kysymyksiä, -tai omien näkökantojen esittämisen halu,
-no siitä vain, -antaa palaa...
Kaarlo Nurmikumpu - Kemijärvi
- Kuuba-seura
Onko Kemijärvellä yhä Kuuban seuraa?
- Anonyymi
Kuka tietää, onko Kuuba seuraa Kemijärvellä ja onko joku mukana siinä? Onko se kommunistinen seura vai puolueeton seura?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka tietää, onko Kuuba seuraa Kemijärvellä ja onko joku mukana siinä? Onko se kommunistinen seura vai puolueeton seura?
Ei ole. Selluseura kylläkin . Liity siihen.
- Anonyymi
Perustetaan Kemijärvelle
MAAILMAN RAUHAN SEURA - SUOMU JA KEMIJÄRVI RY.
Sen tavoite on edistää maailman rauhaa ja solidaarisuutta, mutta ilman puolue-politiikkaa ja nimenomaan Kemijärven Suomun luonnonrauhaa hyödyntämällä. - Anonyymi
Huh huh, aika hurja juttu. "Suomu seura".
Onko Suomun toiminta politiikkaa? Eikö sinne hiljaiseen polkuun ja Suomun terapia keskukseen saa mennä kaikki eri puolueista ja puolueiden ulkopuolelta?
Vaaditaanko sinnekin SDP jäsenkirja!?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418