Evolutionistin taistelu totuutta vastaan

Evoluutioteoriansa kanssa kamppaileva evolutionisti joutuu sisäiseen ristiriitaan itsensä kanssa, kun hän joutuu taistelemaan totuutta vastaan.
Kuvitelkaamme, että hän löytää asfaltilta pienen ruuvin, ottaa sen käteensä ja tutkii sitä. Hänelle ei tule mieleenkään, että se olisi kehittynyt evoluution kautta, sillä se on selvästi suunniteltu. Joku älyllinen olento on sen suunnitellut. Vaihtoehtoja on kaksi: joko Jumala tai ihminen. Hän päättää uskoa, että suunnittelija on ihminen. Se on turvallinen valinta. Ihmisen olemassaoloon uskomisen ei aiheuta hänelle ongelmia. Ihmiselle ei tarvitse tehdä tiliä elämästään kuoleman jälkeen.

Mutta jos evolutionisti katsoo ympärillään olevaa luontoa, hän huomaa sielläkin merkit suunnittelusta, vielä paljon monimutkaisemmasta ja viisaammasta suunnittelusta kuin mitä on tarvittu ruuvin suunnitteluun. Jälleen hänellä on kaksi vaihtoehtoa: suunnittelija on joko Jumala tai ihminen. Jos hän valitsee uskon, että ihminen on kaiken suunnitellut, hänelle naurettaisiin, sillä jokainen tietää, ettei kukaan ihminen, ei edes viisaimmat tiedemiehet, pysty suunnittelemaan luonnon mekanismeja. Vaihtoehdoksi jää Jumala. Sisimmässään hän tietääkin, että näin on.
Nyt evolutionistille tulee kuitenkin ongelma. Jos hän sanoo, että Jumala on kaiken luonut, hän samalla tunnustaa, että Jumala on olemassa ja hän joutuu vastuuseen Jumalan edessä kaikesta, mitä on elämässään tehnyt ja siksi Jumala on pakko sulkea pois laskuista. Ehkä hän ei tiedä mitään syntien anteeksisaamisesta Jeesuksen kautta ja siksi hän ei osaa ottaa sitä mahdollisuutta huomioon.

Ongelman ratkaisemiseksi hänen on pakko sepittää mielikuvituksen pohjalta kolmas vaihtoehto suunnittelijan korvaamiseksi. Niinpä hän päättää keksiä, että kaikki voidaan selittää syntyneen itsestään sattumien kautta satojen miljoonien vuosien aikana. Kukaan ei voisi tarkistaa teoriaa, koska kukaan ei ole elänyt niin kauan. Laaditaan lukematon määrä erilaisia hypoteeseja ja oletuksia, jotka asetetaan oikeaan järjestykseen ja käytetään paljon tieteellisiä termejä ja ilmaisuja, jotka saavat tavallisen kansalaisen uskomaan, että kaikki on tieteellisesti todistettu. Teorian julkistaminen annetaan korkeasti koulutettujen ateististen tiedemiesten tehtäväksi, niin ettei kukaan uskalla olla erimieltä.

Vielä on kuitenkin yksi kiusallinen ongelma - Kreationistit, jotka huomaavat teoriassa olevat aukot ja vilpillisen taustamotiivit. Kiusallista, että kreationistien joukossa on myös korkeasti koulutettuja tiedemiehiä, joilla on kokonaan eri näkemys kaiken synnystä. Nämä piirit pitää saada vaiennettua keinolla millä hyvänsä. Koska heitä ei saada uskomaan valhetta, heidät pitää saada mollattua tyhmiksi, tietämättömiksi, mielisairaiksi, valehtelijoiksi. Erilaiset pilkkaavat nimitykset otetaan käyttöön kaikessa laajuudessaan. Kun evolutionisteilta puuttuvat argumentit, ne korvataan solvauksilla. Totuus ei kuitenkaan pala tulessakaan.

"Alussa loi Jumala taivaan ja maan." (1.Moos.1:1)

6

<50

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Evoluutioteoriansa kanssa kamppaileva evolutionisti joutuu sisäiseen ristiriitaan itsensä kanssa, kun hän joutuu taistelemaan totuutta vastaan."

      Jouduin itse sisäiseen ristiriitaan fundamentaalisen uskonnon dogmien ja totuuden suhteen. Sen takia en ole enää uskova.
      Kun kerrot, miten ruuvi siirtää perintötekijöitään seuraavan sukupolven ruuveihin ja miten ruuvit lisääntyvät toisista ruveista, alkaa vertaksessasi olla jotain järkeä. Nyt vertaus on yksinomaan naiivi. Eloton kappale kun ei voi periaatteessakaan kokea biolgista evoluutiota.
      "Teorian julkistaminen annetaan ..."
      Täysin perätön väite. Tarkoitat varmaan tutkimusartikkelin julkaisua. Uusia teorioita julkaistaan perin harvoin. On kyseessä kumpi tahansa, niin julkaisun voi tehdä vain tutkija itse.
      Mainitsehan muutama korkeasti koulutettu tiedemies, joka olisi tieteellisissä artikkeleissaan arvioinut kreationismia. Esimerkiksi Leisola on myöntänyt tiedeartikkelissaan tutkimuksensa hyödyntäneen darwinilaista evoluutiota, vaikka eläkkeellä kirjoittaakin epätieteellisiä kreationismia tukevia väitteitä.

    • Idiootille_

      Idiootti!

    • KazuKa

      Jokainen tietää että ruuvi on suunniteltu, koska me tiedämme, että ihminen sunnittele ja valmistaa niitä ja niitä ei voi syntyä luonnossa.

      Luonnolle ei ole suunnittelijaa ja "Jumala"-selitys on täysin järjetön.

    • IlkimyksenEsiäidinVaimo

      Taas kerran Jaakoppi projisoi omat ongelmansa muihin. Hänellä on jatkuva hätä siitä, ettei Jumala ehkä sittenkään ole olemassa, ja siksi hän huutaa apua suureen ääneen.

    • enemmän-säälittää

      Nämä Mark5 tyypit aiheuttavat evoluutioteoriasta jotain tietävälle vain myötähäpeän tunnetta. En ole ikinä käynyt kreationistiporukoiden uskonnollisissa kokouksissa, mutta meneekö tuollainen perustelu sielläkään oikeasti läpi? Kaveri kirjoittaa kuin kohdeyleisön henkinen ikä olisi sama kuin hänen nikkinsä viimeinen numero. Pakosti tulee mieleen henkisesti jälkeenjäänyt ihminen, jota lahkolaissaarnaajat vievät mielensä mukaan.

      • ei-järjen-häivää

        Allekirjoitan. Toinen palstavajakki on peltiseppä, jolla viiraa kai vanhuuttaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      205
      2029
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1166
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      173
      1075
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      966
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      861
    6. 69
      772
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      772
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      727
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      337
      667
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      26
      651
    Aihe