En ole koskaan ollut kovinkaan ahkera liikkuja ja en ole elänyt terveellisillä elämäntavoilla ja nyt viimeinkin aloitin 30 päivän kevyen liikuntahaasteen. Liikunnan jälkeen tulee yleensä kovin kylmä, ja edellisenä iltana kun menin nukkumaan ja seuraavana aamuna kun heräsin olo oli kamala ja oksetti ja pyörrytti siinä missä kuumettakin oli hieman. Mutta iltaa kohti se kaikkosi ja pystyin tekemään seuraavat harjoitukset ilman minkäänlaista ongelmaa. Tänäänkään kuumetta ei ole esiintynyt ja olo on hyvä vatsavaivoja lukuunottamattam
Vastaukset 6
- vaikeadiagnostisooida
Mistä liikunnasta on kyse ?
Riittämätön tankkaus ja kylmässä suoritettu ulkoliikunta saattaa aiheuttaa tuollaiset seuraukset. Myös piilevänä sairastettava virustauti voi olla kyseessä. Oireet ovat silloin vain tilapäisiä.
Ei muuta kuin jatkamaan vaan liikuntaa. Sillä se lähtee, millä se on tullutkin.- Tarata
Lähinnä joogaamista ja kevyitä lihaskuntoharjoitteita tämä sisältää. Mihinkään kovinkaan rankkaan en viellä näin kokemattomana halunnut lähteä.
- htththh
Tiesitkö että liikunta voi aiheuttaa äkkikuoleman? Joka vuosi tuhannet ihmiset kuolevat lenkkipolulle, kuntosalille jne.
- Tarata
Jep, äkkikuolemahan tässä selvästi on kyseessä :D tunnen itseni jo niin kuolleeksi.
- asiaratkeaa
Ensinnä lääkärintarkastus ja sitten personal trainerin mukaan tehtävä liikunnan lisäys.
- Asiaa_miettinyt
"Lähinnä joogaamista ja kevyitä lihaskuntoharjoitteita tämä sisältää. Mihinkään kovinkaan rankkaan en viellä näin kokemattomana halunnut lähteä."
-
Lämpöhalvauksen oireet.
lihastulehduksen oireet.
tulpan liikuminen.
-
lämpöhalvaus oireet tulee kun ei juo tarpeeksi ja rasittaa itseään, niin että elimistön jäähdytys pettää.. myös suolat ovat tärkeät nesteytyksen lisäksi.
-
Lihastulehdus voi olla piilevä, liian suuri äkkinäinen venyttely ja rasitus voi hajoittaa niin sanottuja tulehdus pöpöjen kapselit. jolloin elimistö rasittuu kun taistelee vanhaa vihollista vastaan..
-
Veri tulppa voi liikkua ja aiheuttaa äkillisiä pahan olon tuntemuksia ja kylmämistä kun tulppa liikkuu ääreis veren kierrossa, aiheuttaen elimistön puolustus rektion.
-
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95923
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34614Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427