DNA:n informaationhallinta hämmästyttää

Mekanismit, joita solu käyttää kopioidessaan itsensä ovat optimaaliset ajatellen elämän turvaamista. Datan kopiointinopeus on huima, joten solulla on käytössään sellaista teknologiaa, jolle ihmisen tekeleet eivät pärjää. Millaisia informaation hallintakeinoja solu käyttää?

1. Data duplikoidaan ja duplikoitu data varmistetaan skannaamalla se DNA -polymeraasilla ja mahdollisesti paikkaamalla sitä mm. ligaasilla. Dataa varmistetaan myös tumahuokoskompleksin avulla, jotta vain kelvollista informaatiota pääsee liikennöimään tuman ja soluliman välillä.

2. Data puskuroidaan käyttäen RNA-molekyyliä. Tämä on pohjatiedosto, template, jotta alkuperäistä tiedostoa ei vahingoiteta ja jotta uutta dataa voidaan vielä hienosäätää.

3. Data on kerrostettu. Lähetti-RNA:n metylaatiot vastaavat nopeasti muuttuviin ympäristötekijöihin, DNA:n ja histonien metylaatiot ovat astetta pysyvämpiä muutoksia ja emäspareihin kohdistuvat vaihdokset kaikkein vakaimpia muutoksia.

4. Informaation hienosäätö tapahtuu geenien säätelyllä, johon vaikuttavat mm. geenien CpG alueiden metylaatiotasot. Geenejä voidaan vaimentaa tai niiden vaikutusta voi vahvistaa. Parhaiten tämä havaitaan vaihtoehtoisessa silmukoinnissa, jossa yhden geenin tietorakenteen perusteella solu voi tuottaa tuhansia erilaisia proteiineja. Laktoosi-intoleranssi on tästä hyvä esimerkki. Se perustuu MCM6 -geenin ja LCT geenin hienosäätöön vaihtoehtoista silmukointia käyttämällä.

5. Informaatiota eheytetään ja vaurioitunutta DNA:ta korjataan useilla korjausmekanismeilla. Tällä hetkellä tiede tuntee n. 200 geeniä, jotka osallistuvat DNA:n korjausmekanismeihin. Tässä mielenkiintoinen video UV-säteilyn aiheuttaman mutaation korjauksesta:
https://www.youtube.com/watch?v=apfESSx3g50

6. Datan käyttöä kontrolloidaan mm. metadatalla. Tiede tuntee DNA:lla olevan ainakin viisi erilaista datankäyttösäännöstöä.

7. Informaatiota välitetään useilla erilaisilla signaaleilla. Solut kommunikoivat keskenään ja solut voivat lähettää mm. vesikkeleitä viestinviejiksi.

8. DNA:n kielioppi on monimutkaisempi kuin yhdenkään maailmalla puhutun kielen kielioppi.

https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/genomikielen-monimutkaista-kielioppia-avattiin

Vaikuttaa kovasti suunnitellulta järjestelmältä.

https://www.nobelprize.org/nobel_prizes/chemistry/laureates/2015/popular-chemistryprize2015.pdf

"Today – many, many billions of cell divisions later – your DNA could stretch all the way to the sun and back, around 250 times. Even though your genetic material has been copied so many times, the most recent copy is remarkably similar to the original that was once created in the fertilised egg. This is where life’s molecules display their greatness, because from a chemical perspective this ought to be impossible. All chemical processes are prone to random errors. Additionally, your DNA is subjected on a daily basis to damaging radiation and reactive molecules. In fact, you ought to have been a chemical chaos long before you even developed into a foetus."

From a chemical perspective this ought to be impossible. Juuri näin. Elämä on paras todiste luomisesta.

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • utti

      Orgel's Second Rule:

      "Evolution is cleverer than you are."

    • Sinua ehkä hämmästyttääkin, kun et ole tajunut mitä evoluutio tuottaa. Nuo tutkijat, jotka saivat viime vuonna Nobelit, sen sijaan eivät ole kääntyneet kreationisteiksi löytöjensä myötä, koska he ymmärtävät ja tietävät, että evoluutio tuottaa paitsi monimutkaisuutta, niin myös mekanismeja, jotka suojelevat genomien DNA-järjestystä.

      • Fiksu_Kreatonisti

        Tutkijoiden mielipiteellä ei ole väliä. Ratkaisevaa on ainoastaan todisteet. Todisteet ovat jokaisen tieteellisen teorian lähtö ja juuri. Koska evoluutioteorian "todisteet" ovat olemassa ainoastaan sen tutkijoiden mielikuvituksessa, evoluutioteoria ei ole validi tieteellinen teoria.


      • "Tutkijoiden mielipiteellä ei ole väliä."

        Tietenkin sillä on väliä siinä suhteessa, että kun ROT lainaa linkkiä esitelläkseen muka kreationismin todisteita, niin oikeasti hänen linkkinsä tutkijat ovatkin evoluutita totena pitäviä tiedemiehieä, jotka nauravat kreationismille tai pitävät sitä säälittävänä, joten ROT on taas ymmärtänyt asiat pieleen. Toisaalta, jos hän ei ymmärtäisi asioita väärin, hän ei ymmärtäisi asioita lainkaan, vai mitä?

        "Ratkaisevaa on ainoastaan todisteet."

        Juuri näin. Ja evoluutioteorialla on vuorikaupalla todisteita, kreationismilla ei lainkaan.

        "Todisteet ovat jokaisen tieteellisen teorian lähtö ja juuri."

        Niin, Darwinkin teki evoluutioteoriansa juuri todisteiden pohjalta havaittuaan luonnossa evoluutiota ja ymmärrättyään, että se selittää biodiversiteetin kehittymisen.

        "Koska evoluutioteorian "todisteet" ovat olemassa ainoastaan sen tutkijoiden mielikuvituksessa, evoluutioteoria ei ole validi tieteellinen teoria."

        Hahaha. Pelle. Evoluutioteorian todisteet ovat jokaisen ihmisen havaittavissa eikä kukaan rehellinen ihminen, saati tutkija niitä enää kiistä, ellei ole armottoman tyhmä... Aloitetaan vaikkapa siitä, että voimme havaita evoluutiota ja myös makroevoluutiota eli lajiutumista nykyhetkessä. Toisekseen menneestä evoluutiosta todistavat mm. taksonomia, lähes universaali geneettinen koodi, DNA:n yhtäläisyydet ja fossiiliaineiston järjestäytyneisyys aikakausien mukaisesti.


      • Fiksu__.Kreationisti

        "Hahaha. Pelle. Evoluutioteorian todisteet ovat jokaisen ihmisen havaittavissa eikä kukaan rehellinen ihminen, saati tutkija niitä enää kiistä, ellei ole armottoman tyhmä..."

        Kukaan ei ole havainnut evoluutiota käytännössä. Väitetty evoluutiotapahtuma on olemassa ainoastaan evoluutiotutkijoiden mielessä. Kukaan reaalimaailmassa elävä ihminen ei ole koskaan havainnut evoluution tapahtuneen käytännössä.

        "Aloitetaan vaikkapa siitä, että voimme havaita evoluutiota ja myös makroevoluutiota eli lajiutumista nykyhetkessä."

        Höpsis. Kukaan ei ole koskaan havainnut makroevoluutiota missään, ja juuri se onkin väitetyn evoluutioteorian ongelmien ydin.

        "Toisekseen menneestä evoluutiosta todistavat mm. taksonomia"

        Taksonomia ei ole todiste evoluution puolesta.

        "lähes universaali geneettinen koodi"

        Geneettinen koodi kertoo suunnittelusta, ei sattumasta.

        "DNA:n yhtäläisyydet "

        DNA:n yhtäläisyydet eivät ole todiste evoluution puolesta.

        "fossiiliaineiston järjestäytyneisyys aikakausien mukaisesti."

        Fossiiikerrostumiin on vain hautautunut katalogi muinaisina aikoina eläneistä eläimistä. Evoluution puolesta se ei todista, eikä mistään evoluutioon viittaavasta prosessista ole fossiilikerrostumissa jälkeäkään.


      • "Kukaan ei ole havainnut evoluutiota käytännössä."

        Tietenkin on. Evoluutiota on havaittu lukemattomia kertoja sekä suoraan luonnossa että kontrolloiduissa laboratoriokokeissa. Esim. Lenskin bakteerikokeessa tai vaikka Grantien tutkimuksissa darwininsirkuista.

        "Väitetty evoluutiotapahtuma on olemassa ainoastaan evoluutiotutkijoiden mielessä."

        Ehei. Esim. kalakantojen muutos niin, että kalat perinnöllisistä syistä jäävät nykyisin suurien kalojen kalastuksen vuoksi pienemmiksi, on suuri ongelma, jonka myös kalastajat ympäri maailmaa ovat havainneet.

        "Kukaan reaalimaailmassa elävä ihminen ei ole koskaan havainnut evoluution tapahtuneen käytännössä."

        LOL. Olet sairastunut denialismiin. Tuossa mainitsin jo muutamia tutkijoita, mutta tosiasiassa evoluutiota on havaittu sadoissa tälläkin hetkellä menossa olevissa kenttäkokeissa. Täällä Suomessakin on maailmalla hyvin tunnettu tutkimus perhospopulaatioden evoluutiosta.

        "Höpsis. Kukaan ei ole koskaan havainnut makroevoluutiota missään, ja juuri se onkin väitetyn evoluutioteorian ongelmien ydin."

        Ydin on se, että sinä joudut valehtelmaan uskosi vuoksi. Tuossa muutamia hyvin tunnettuja tieteellisiä makroevoluutiohavaintoja:

        http://www.talkorigins.org/faqs/faq-speciation.html

        "Taksonomia ei ole todiste evoluution puolesta."

        Tietenkin on, koska sille ei ole muuta järjellistä selitystä kuin evoluutio. Miksi esim. kaikilla linnuilla, myös lentokyvyttömillä, on läpivirtauskeuhkot, kun taas esim. lentävillä lepakoilla ei noita tehokkaampia keuhkoja ole, jos linnut eivät ole perineet niitä yhteiseltä kantamuodoltaan?

        "Geneettinen koodi kertoo suunnittelusta, ei sattumasta."

        Ei se tietenkään sattumasta kerro, vaan evoluutiosta: se on evoluution tulosta pienine poikkeamineen eikä sitä ole suunniteltu. Jos se olisi suunniteltu, niin jokaisella lajilla olisi tietysti juuri sille optimaalinen geneettinen koodi, nyt kaikki lajit joutuvat tulemaan toimeen samalla pienine poikkeuksineen.

        "DNA:n yhtäläisyydet eivät ole todiste evoluution puolesta."

        Toki todistaa, eihän meillä muuten olisi esim. samalla tavalla rikkonaista C-vitamiinia tuottavaa geeniä kuin muillakin kädellisillä.

        "Fossiiikerrostumiin on vain hautautunut katalogi muinaisina aikoina eläneistä eläimistä."

        Ja kasveista toki myös.

        "Evoluution puolesta se ei todista, eikä mistään evoluutioon viittaavasta prosessista ole fossiilikerrostumissa jälkeäkään."

        Paitsi että tietenkin todistaa, koska fossiiliaineisto on järjestäytynyt miljardien vuosien ajalta evoluutioteorian mukaisesti.


      • Kreationismi_on_sairaus
        Fiksu_Kreatonisti kirjoitti:

        Tutkijoiden mielipiteellä ei ole väliä. Ratkaisevaa on ainoastaan todisteet. Todisteet ovat jokaisen tieteellisen teorian lähtö ja juuri. Koska evoluutioteorian "todisteet" ovat olemassa ainoastaan sen tutkijoiden mielikuvituksessa, evoluutioteoria ei ole validi tieteellinen teoria.

        Kerro idiootti jotain uutta. Tokihan me tiesimme jo että tuollaisille jeesuspörinäisille taikauskoisille jeesuksenmorsiammille tieteen tuloksilla ei ole mitään väliä. Sillä että tieteen tuloksilla ei ole väliä kaltaisillesi vajakeille taas ei ole mitään väliä todellisuudelle eikä meille normaalijärkisille. Elä vain siellä taikauskoisessa maailmassasi kreationistisen satujesi kanssa pelle.


    • DRHouse

      "Elämä on paras todiste luomisesta."

      Ja sitten vaan todistamaan se luominen. Toistaiseksi olet kyennyt ainoastaan todistamaan evoluution todenmukaisuuden. Eikä tämäkään aloitus tee asiaan poikkeusta. Katsotaanpas tarkemmin Nobel-raadin tiedotusta asiasta:

      Thousands of spontaneous changes to a cell’s genome occur on a daily basis. Furthermore, defects can also arise when DNA is copied during cell division, a process that occurs several million times every day in the human body.

      http://www.nobelprize.org/nobel_prizes/chemistry/laureates/2015/press.html

      Eli taas kerran bibbeli valehtelee kun väittää että hänen lainaamansa artikkeli tukisi jotenkin luomista ja hylkäisi satunnaiset mutaatiot. Miksi bibbeli valehtelet pakonomaisesti?

      • Päivän paras omaan jalkaan ampuminen. Nobel-raati nimenomaan kertoo siitä, että päivittäin yli 10 000 spontaania muutosta kohdistuu soluihimme UV-säteilyn, taustasäteilyn, kopiointivirheiden, ympäristömyrkkyjen ja monien muiden tekijöiden vaikutuksesta. Ja silti solumme kestävät nämä rasitukset, koska korjausmekanismit toimivat niin hienosti. Silti genomimme on säädetty rappeutumaan. Ihmiskunnan elinikä on suunnittelijan toimesta määritetty.

        Satunnaiset mutaatiot eivät ole luonnon biodiversiteetin takana. En tunne ainuttakaan tapausta, jossa satunnainen mutaatio olisi saanut aikaan jotain hyödyllistä. Tunteeko kukaan muukaan?

        Neandertalinihmisten genomi on 99.84 % samanlainen meidän genomimme kanssa.
        Meidän genomimme on 99.6 % samanlainen toistemme kanssa.
        Tätä faktaa kannattaa hieman pohtia.


      • npijipnpi
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Päivän paras omaan jalkaan ampuminen. Nobel-raati nimenomaan kertoo siitä, että päivittäin yli 10 000 spontaania muutosta kohdistuu soluihimme UV-säteilyn, taustasäteilyn, kopiointivirheiden, ympäristömyrkkyjen ja monien muiden tekijöiden vaikutuksesta. Ja silti solumme kestävät nämä rasitukset, koska korjausmekanismit toimivat niin hienosti. Silti genomimme on säädetty rappeutumaan. Ihmiskunnan elinikä on suunnittelijan toimesta määritetty.

        Satunnaiset mutaatiot eivät ole luonnon biodiversiteetin takana. En tunne ainuttakaan tapausta, jossa satunnainen mutaatio olisi saanut aikaan jotain hyödyllistä. Tunteeko kukaan muukaan?

        Neandertalinihmisten genomi on 99.84 % samanlainen meidän genomimme kanssa.
        Meidän genomimme on 99.6 % samanlainen toistemme kanssa.
        Tätä faktaa kannattaa hieman pohtia.

        >Neandertalinihmisten genomi on 99.84 % samanlainen meidän genomimme kanssa. Meidän genomimme on 99.6 % samanlainen toistemme kanssa. Tätä faktaa kannattaa hieman pohtia.

        Toi tarkoittaa sitä että keskiarvo nedu genomi eroaa ton 0,16% keskiarvo nykyihmisen genomista proteiineja koodaavissa geeneissä. Eli nykyihmiset on laskettu kaikki 100%. Yksittäisillä neduilla ois suurempi vaihtelu nykyihmisen kanssa ku nykyihmisillä keskenään. Eroja on enemmän geenien säätelyssä tilke-DNAssa.


      • npijipnpi kirjoitti:

        >Neandertalinihmisten genomi on 99.84 % samanlainen meidän genomimme kanssa. Meidän genomimme on 99.6 % samanlainen toistemme kanssa. Tätä faktaa kannattaa hieman pohtia.

        Toi tarkoittaa sitä että keskiarvo nedu genomi eroaa ton 0,16% keskiarvo nykyihmisen genomista proteiineja koodaavissa geeneissä. Eli nykyihmiset on laskettu kaikki 100%. Yksittäisillä neduilla ois suurempi vaihtelu nykyihmisen kanssa ku nykyihmisillä keskenään. Eroja on enemmän geenien säätelyssä tilke-DNAssa.

        Neandertalinihmisen KOKO genomin samankaltaisuus on 99.84% meidän genomimme kanssa.


      • huubbi
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Neandertalinihmisen KOKO genomin samankaltaisuus on 99.84% meidän genomimme kanssa.

        Näytä lähde tolle! En löytänyt ku yhden jutun jossa viitattiin jonku April Hollowayn kirjoitukseen joka on jo poistettu. Kiitos.


      • iohioho
        huubbi kirjoitti:

        Näytä lähde tolle! En löytänyt ku yhden jutun jossa viitattiin jonku April Hollowayn kirjoitukseen joka on jo poistettu. Kiitos.

        Ja vaikka oiski koko genomi niin se on verrattu keskiarvo genomiin eli nedu poikkeais keskmimäärin ton 0,16% enemmän ku nykyihmiset keskenään.


      • kreationismi_on_sairaus

        "Miksi bibbeli valehtelet pakonomaisesti?"

        Koska bibbeli on jeesuspörinäinen kreationisti. Siis lähtökohtaisesti valehtelija. Minua huvittaa suuresti lukea bibbelin aivopieruja, joissa hän esittelee evoluutiota tukevan tieteellisen tutkimuksen ja sitten aivopieraisee tai valehtelee sen jotenkin "kumoavan" evoluution.

        Eikö bibbeli sinua hävetä olla tuollainen idiootti hellari? Minä en ainakaan sietäisi itseäni jos olisin niin epärehellinen valehtelija ja yhtä idiootti kuin sinä.


      • utti
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Päivän paras omaan jalkaan ampuminen. Nobel-raati nimenomaan kertoo siitä, että päivittäin yli 10 000 spontaania muutosta kohdistuu soluihimme UV-säteilyn, taustasäteilyn, kopiointivirheiden, ympäristömyrkkyjen ja monien muiden tekijöiden vaikutuksesta. Ja silti solumme kestävät nämä rasitukset, koska korjausmekanismit toimivat niin hienosti. Silti genomimme on säädetty rappeutumaan. Ihmiskunnan elinikä on suunnittelijan toimesta määritetty.

        Satunnaiset mutaatiot eivät ole luonnon biodiversiteetin takana. En tunne ainuttakaan tapausta, jossa satunnainen mutaatio olisi saanut aikaan jotain hyödyllistä. Tunteeko kukaan muukaan?

        Neandertalinihmisten genomi on 99.84 % samanlainen meidän genomimme kanssa.
        Meidän genomimme on 99.6 % samanlainen toistemme kanssa.
        Tätä faktaa kannattaa hieman pohtia.

        "Tätä faktaa kannattaa hieman pohtia."

        Ei kannata pohtia, eikä faktaksi väittää, ennenkuin annat lähteitä jutuillesi.


      • DRHouse
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Päivän paras omaan jalkaan ampuminen. Nobel-raati nimenomaan kertoo siitä, että päivittäin yli 10 000 spontaania muutosta kohdistuu soluihimme UV-säteilyn, taustasäteilyn, kopiointivirheiden, ympäristömyrkkyjen ja monien muiden tekijöiden vaikutuksesta. Ja silti solumme kestävät nämä rasitukset, koska korjausmekanismit toimivat niin hienosti. Silti genomimme on säädetty rappeutumaan. Ihmiskunnan elinikä on suunnittelijan toimesta määritetty.

        Satunnaiset mutaatiot eivät ole luonnon biodiversiteetin takana. En tunne ainuttakaan tapausta, jossa satunnainen mutaatio olisi saanut aikaan jotain hyödyllistä. Tunteeko kukaan muukaan?

        Neandertalinihmisten genomi on 99.84 % samanlainen meidän genomimme kanssa.
        Meidän genomimme on 99.6 % samanlainen toistemme kanssa.
        Tätä faktaa kannattaa hieman pohtia.

        "Päivän paras omaan jalkaan ampuminen. Nobel-raati nimenomaan kertoo siitä, että päivittäin yli 10 000 spontaania muutosta kohdistuu soluihimme UV-säteilyn, taustasäteilyn, kopiointivirheiden, ympäristömyrkkyjen ja monien muiden tekijöiden vaikutuksesta. Ja silti solumme kestävät nämä rasitukset, koska korjausmekanismit toimivat niin hienosti."

        Aivan. Tämä kohta on vielä totta.

        "Silti genomimme on säädetty rappeutumaan. Ihmiskunnan elinikä on suunnittelijan toimesta määritetty."

        Mutta tässä menee taas valheen puolelle. Nobel-komitea kun ei tällaista väitä.

        "Satunnaiset mutaatiot eivät ole luonnon biodiversiteetin takana. En tunne ainuttakaan tapausta, jossa satunnainen mutaatio olisi saanut aikaan jotain hyödyllistä. Tunteeko kukaan muukaan?"

        Todistapa etteivät ole, koska lainaamasi Nobel-komiteakin on toista mieltä...

        "Neandertalinihmisten genomi on 99.84 % samanlainen meidän genomimme kanssa."

        Niin, ja?

        "Meidän genomimme on 99.6 % samanlainen toistemme kanssa."

        Koska kuulumme samaan lajiin tämän luulisi olevan sinullekin selviö...

        Taas näimme miten bibbeli yrittää peittää valehteluaan. Säälittävää, bibbeli, säälittävää.


      • Kreationismi_on_sairaus
        huubbi kirjoitti:

        Näytä lähde tolle! En löytänyt ku yhden jutun jossa viitattiin jonku April Hollowayn kirjoitukseen joka on jo poistettu. Kiitos.

        Turha odottaa Bibbeliltä mitään rehellistä vastausta tai objektiivisia todisteita väitteilleen.

        Biibbeli on raukkamainen hellari-kieroilija.

        Hän taas raukkamaisesti ruikuloi kretupulupaskat ja lensi levittämään kretuskeidaansa seuraavaan avaukseensa. Ensin kyseisen jeesuksenmorsiammen täytyy tosin löytää seuraava evoluutiota tukeva tieteellinen tutkimus vääristeltäväksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      102
      3551
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      312
      1914
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1727
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      97
      1592
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      414
      1545
    6. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1450
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      428
      1432
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1200
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      38
      1065
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      358
      1030
    Aihe