Nainen on itsekäs satelliitti

Sain taas jonkun filosofointikohtauksen.

Muistan lukeneeni joitakin vuosia sitten uutisen amerikkalaisesta tutkimuksesta, joka oli teetetty nuorilla uranaisilla. Siinä kävi ilmi, että nämä korkeastikoulutetut, työssäkäyvät nuoret naiset priorisoivat miehenmetsästyksen korkeammalle kuin työnsä. He olivat käyneet hyvät koulut ja työskentelivät nyt valkokaulushommissa, mutta silti heidän tulevaisuudensuunnitelmansa oli perustaa perhe sopivan miehen kanssa ja ruveta kodin hengettäreksi. En muista selvisikö se, oliko suunnitelma ollut alun perin tämä vai oliko se muotoutunut sellaiseksi vasta sitten, kun työelämän realiteetit olivat tulleet naisille selviksi.

Homot ovat kaikki miehiä, joten he ovat miehiseen tapaan generoineet runsaasti luokitteluja ja termejä kuvaamaan omaa seksuaalielämäänsä. Yksi mielenkiintoinen termi on "power bottom". Yleensä top-miestä pidetään aktiivisena, aggressiivisena ja bottom-miestä alistuvana, mutta power bottom tarkoittaa seksuaalisesti aggressiivista bottom-miestä. Power bottom tietää mitä haluaa ja tekee mitä vain sen saadakseen. Tämä rikkoo (yli?)yksinkertaista yin-yang-dikotomiaa, jossa on "miesmäinen" viejä ja "naismainen" vietävä ja roolit ovat selkeitä ja yksiulotteisia.

Toinen esimerkki samanlaisesta ilmiöstä on jako johtajiin ja johdettaviin. Johtaja on määrätietoinen ja johdattaa muut ihmiset, nuo muka passiiviset seuraajansa minne ikinä haluaakin. Kuitenkin on myös määrätietoisia seuraajia. He tietävät täsmälleen, kenen johdettavaksi haluavat ja pyrkivät aktiivisesti järjestämään asiat siten, että juuri se oikea tyyppi johtaa heitä. Moni seuraaja voi itse asiassa olla määrätietoisempi kuin se tyyppi, joka heitä päätyy johtamaan.

Nainen hakeutuu määrätietoisesti miehen johdettavaksi. Mm. tarralenkkari666 nousee aina takajaloilleen, kun puhutaan naisten luontaisesta halusta "alistua". Pelkona on ilmeisesti se, että asian myöntäminen veisi johtopäätökseen, että mies saa kohdella naista miten haluaa, tai että naisten oikeuksia pitäisi jotenkin rajoittaa. Mielestäni kuitenkin naisen halu alistua ei ole passiivista, vaan nimenomaan aktiivista ja määrätietoista. Nainen tietää tarkalleen, millaisen huushollin johtajan haluaa. Nainen ei vain anna miehen johtaa, vaan haluaa ja suorastaan vaatii, että mies johtaa. Jos nainen ei ole tyytyväinen johtamiseen, hän nostaa kytkintä. Siinä ei ole mitään passiivista.

Olipa nainen kuinka itsekeskeinen tahansa, käyttipä hän kuinka paljon miehen rahoja itsensä hemmotteluun tahansa, keskeinen osa hänen identiteettiään on olla miehen nainen. Hän on Jussin vaimo ja osa Jussin huushollia. Nainen voi käyttää Jussin viimeiset roposet viidennenkymmenennen kenkäparin ostamiseen, mutta hän on silti Jussin vaimo. Nainen on kuin itsekäs satelliitti, joka kiertää miestä tämän gravitaatiovoiman vaikutuksesta. Nainen on kiertolainen, jonka lennon halki avaruuden keskeyttää mies, joka kaappaa naisen kiertoradalleen. Jos mies menettää liikaa vetovoimastaan, nainen irtautuu kiertoradalta ja jatkaa lentoaan. Siihen saakka mies on planeetta ja nainen sen kuu.

50

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ikis__M

      Otsikossa on virhe, siinä pitäisi lukea !Nainen on itsekäs parasiitti"

    • anistete

      Joo, toi on hyvä havainto että naiset on aktiivisesti passiivisia ja etsii dominoivaa miestä hyvin dominoivaan tyyliin itsekin. Naiselle ei ole ongelmaa olla tyly ja määräilevä kunnes löytyy se mies, joka osaa pistää naisen aisoihin ja olla vielä naistakin dominoivampi. Sellaiselle nainen sitten "alistuu", mutta sillä tavalla että on itse valinnut roolinsa. Eräs nainen sanoi että hänen strategiansa miesten kanssa on vittuilla miehelle niin kauan aikaa, että vain vahvimmat jää jäljelle. Nöösipojat juoksee karkuun heti kättelyssä. Nämä on niitä ns. paskatestejä.

      Nainenhan on vähän kuin lapsi siinä mielessä, että jos naisen antaa määräillä, niin hänestä tulee itsekäs ja kaikkeen tyytymätön tyranni, mutta kun vanhempi asettaa lapselle rajat, tai mies asettaa naiselle rajat, niin hän alistuu niihin ja on onnellinen, koska on joku johon luottaa. Rajat on rakkautta. Jos mies on liian tossu, niin naisesta tulee mäkättäjä, joka mäkättää kaikesta miehen tekemisistä. Liiallisuuksiin tässä dominoivan miehen haussa mennään sitten kun otetaan se joka pistää naisen nyrkin ja hellan väliin. Haetaan siis jotain sen tossun ja nyrkkimiehen väliltä.

      • "Eräs nainen sanoi että hänen strategiansa miesten kanssa on vittuilla miehelle niin kauan aikaa, että vain vahvimmat jää jäljelle. Nöösipojat juoksee karkuun heti kättelyssä. Nämä on niitä ns. paskatestejä."

        Tuon tyyppinen nainen jossain joukossa haastajana on todella rasittava ja usein ärsyttävän naurettava käytökseltään. Yleensä en jaksa vastata vittuiluun, joten silloin ilmeisesti olen nössö. Kun taas isken jauhot suuhun ja luun kurkkuun, niin nainen on tosiaankin hämmentynyt ja osoittaa kunnioitusta. Mutta siinä vaiheessa nainen on kusipääluonteensa jo osoittanut, enkä luultavasti sellaista vatipäätä enää koskaan halua tavata.


    • Eivät tällaiset yleistykset osu maaliin. Osa naisista haluaa kodinhengettäriksi, suurin osa varmaan ei.

      • Tästä ei taida löytyä Rationalwikistä mitään valmiiksi pureskeltua argumenttia, joten on ihan ymmärrettävää, että olet hieman hukassa.


      • HC-ätmel kirjoitti:

        Tästä ei taida löytyä Rationalwikistä mitään valmiiksi pureskeltua argumenttia, joten on ihan ymmärrettävää, että olet hieman hukassa.

        Kyllä sieltä löytyy.

        http://rationalwiki.org/wiki/Overgeneralization


      • outsider1 kirjoitti:

        Kyllä sieltä löytyy.

        http://rationalwiki.org/wiki/Overgeneralization

        Maltan tuskin odottaa seuraavaa viestiäsi, jossa esität otantani koon ja arvioit sen edustavuuden. Sitten teet saman väitteelleesi "Osa naisista haluaa kodinhengettäriksi, suurin osa varmaan ei."


      • Minkälainen työviikko sinulla tiedossa? ;D


      • super-atm kirjoitti:

        Minkälainen työviikko sinulla tiedossa? ;D

        Taidan viettää sen tyttöystävän luona.


      • HC-ätmel kirjoitti:

        Maltan tuskin odottaa seuraavaa viestiäsi, jossa esität otantani koon ja arvioit sen edustavuuden. Sitten teet saman väitteelleesi "Osa naisista haluaa kodinhengettäriksi, suurin osa varmaan ei."

        Todistustaakka on sinulla.


      • outsider1 kirjoitti:

        Todistustaakka on sinulla.

        Ai minä joudunkin todistamaan sinun väitteesi "osa naisista haluaa kodinhengettäriksi, suurin osa varmaan ei"?


      • outsider1 kirjoitti:

        Taidan viettää sen tyttöystävän luona.

        Kenen rahoilla? :D Vitun loinen. Olet niin turha ja tuottamaton, että sinut voisi vaikka haudata elävältä, niin saisi madotkin ruokaa.

        Kysymys: mitä teet työksesi?
        Vastaus: olen tyttöystävän luona

        :D


      • Mieees
        super-atm kirjoitti:

        Kenen rahoilla? :D Vitun loinen. Olet niin turha ja tuottamaton, että sinut voisi vaikka haudata elävältä, niin saisi madotkin ruokaa.

        Kysymys: mitä teet työksesi?
        Vastaus: olen tyttöystävän luona

        :D

        Älä hyvä mies mene tukehtumaan oloosi, kun me ei löydetä samanlaista valontuojaa tilallesi ;)


      • Mieees kirjoitti:

        Älä hyvä mies mene tukehtumaan oloosi, kun me ei löydetä samanlaista valontuojaa tilallesi ;)

        Ei huolta, en ole tukehtumassa. Et myöskään vittuilullasi muuta tai vähennä juttujani yhtään, päin vastoin.


      • Mieees
        super-atm kirjoitti:

        Ei huolta, en ole tukehtumassa. Et myöskään vittuilullasi muuta tai vähennä juttujani yhtään, päin vastoin.

        No hyvä. Olin jo hieman huolissani ;) Uhoaminen ei oikein sovi sulle, valontuoja ;)


      • Mieees kirjoitti:

        No hyvä. Olin jo hieman huolissani ;) Uhoaminen ei oikein sovi sulle, valontuoja ;)

        Olet "mies", eli feministiakka.


      • sexy.times

        Kirjoitin tähän eilen "Kissatappelu. Kurnau. Sexy times." Ja se on nyt poistettu "sääntöjen vastaisena". Eli mitäs vittua?


      • sexy.times kirjoitti:

        Kirjoitin tähän eilen "Kissatappelu. Kurnau. Sexy times." Ja se on nyt poistettu "sääntöjen vastaisena". Eli mitäs vittua?

        Se oli halventava ja esineellistävä kommentti, joten se varmaan poistettiin feminismin nimissä.


      • HC-ätmel kirjoitti:

        Ai minä joudunkin todistamaan sinun väitteesi "osa naisista haluaa kodinhengettäriksi, suurin osa varmaan ei"?

        Noin voi sanoa joka asiasta, ja on useimmiten oikeassa. Pieni osa ihmisistä haluaa asiaa x, suurin osa ei.


      • outsider1 kirjoitti:

        Noin voi sanoa joka asiasta, ja on useimmiten oikeassa. Pieni osa ihmisistä haluaa asiaa x, suurin osa ei.

        Tuossa ei ole järjen häivää. Lisäksi perustelit juuri edellistä väitettäsi esittämällä uuden väitteen ja kasvatit vain omaa todistustaakkaasi entisestään.


      • HC-ätmel kirjoitti:

        Tuossa ei ole järjen häivää. Lisäksi perustelit juuri edellistä väitettäsi esittämällä uuden väitteen ja kasvatit vain omaa todistustaakkaasi entisestään.

        Minä ainoastaan totesin, että pieni osa naisista varmasti haluaa tuollaista, mitä kuvailit. Ihmisten preferenssien kirjo on niin laaja, että melkein mitä tahansa joku haluaa. Sinä taas väität, että suurin osa naisista haluaa asiaa, mikä vaatii todisteita.


      • Mieees
        super-atm kirjoitti:

        Olet "mies", eli feministiakka.

        Arvaa uudestaan :)


      • outsider1 kirjoitti:

        Minä ainoastaan totesin, että pieni osa naisista varmasti haluaa tuollaista, mitä kuvailit. Ihmisten preferenssien kirjo on niin laaja, että melkein mitä tahansa joku haluaa. Sinä taas väität, että suurin osa naisista haluaa asiaa, mikä vaatii todisteita.

        Kun sanot, että vain pieni osa naisista haluaa X:n, väität samalla, että muu osa naisista haluaa X:n komplementin. Esität silloin väitteen siitä, millaisia suurin osa naisista on. "Suurin osa naisista ei halua kodin hengettäreksi" on väite ja koskee suurinta osaa naisista, ilmiselvästi.

        Olet selvästi nähnyt isojen poikien peräänkuuluttavan todistustaakkaa hihhuleiden kanssa riidellessään ja yrität matkia heitä. Isot pojat kuitenkin vain tarttuvat hihhuleiden väitteisiin ja varovat esittämästä omia väitteitään, koska muuten he joutuvat itsekin todistustaakan alle. Sinä taas menit ja astuit omaan ansaasi.


      • HC-ätmel kirjoitti:

        Kun sanot, että vain pieni osa naisista haluaa X:n, väität samalla, että muu osa naisista haluaa X:n komplementin. Esität silloin väitteen siitä, millaisia suurin osa naisista on. "Suurin osa naisista ei halua kodin hengettäreksi" on väite ja koskee suurinta osaa naisista, ilmiselvästi.

        Olet selvästi nähnyt isojen poikien peräänkuuluttavan todistustaakkaa hihhuleiden kanssa riidellessään ja yrität matkia heitä. Isot pojat kuitenkin vain tarttuvat hihhuleiden väitteisiin ja varovat esittämästä omia väitteitään, koska muuten he joutuvat itsekin todistustaakan alle. Sinä taas menit ja astuit omaan ansaasi.

        Sanoin "suurin osa varmaan ei". Siihen riittää perusteeksi yleinen elämänkokemus. Sinun se kuuluisi esittää perusteluita päinvastaisesta.


      • outsider1 kirjoitti:

        Sanoin "suurin osa varmaan ei". Siihen riittää perusteeksi yleinen elämänkokemus. Sinun se kuuluisi esittää perusteluita päinvastaisesta.

        Sinulla on elämänkokemusta suurimmasta osasta naisia?


      • HC-ätmel kirjoitti:

        Sinulla on elämänkokemusta suurimmasta osasta naisia?

        Normaali maalaisjärki etc. kertoo, ettei suurinta osaa nykyisin kiinnosta olla pelkkä kodinhengetär ja jonkun vaimo. Varmasti asiasta löytyisi tutkimuksiakin jos viitsisi etsiä.


    • Nainen_28v

      Tipuin kärryiltä viimeistään alistuvan homon kohdalla.

      • Se oli vain esimerkki ihmisestä, joka alistuu määrätietoisesti. Tällöin alistuminen tietoisesti valittu rooli, eikä jonkinlainen olosuhteiden määräämä tila.


      • HC-ätmel kirjoitti:

        Se oli vain esimerkki ihmisestä, joka alistuu määrätietoisesti. Tällöin alistuminen tietoisesti valittu rooli, eikä jonkinlainen olosuhteiden määräämä tila.

        Jälkimmäisessä virkkeessä piti olla jossain välissä myös predikaatti.


      • HC-ätmel kirjoitti:

        Jälkimmäisessä virkkeessä piti olla jossain välissä myös predikaatti.

        On myös miehiä jotka haluavat alistua naiselle tietoisesti, sängyssä tai muuten. Enemmän tuo alistuminen on ihmisestä kuin sukupuolesta kiinni.

        Mä en tykkää, jos mua sanotaan jonkun naiseksi. Toiset tykkää, toiset ei.


      • 12121212
        Nainen_28v kirjoitti:

        On myös miehiä jotka haluavat alistua naiselle tietoisesti, sängyssä tai muuten. Enemmän tuo alistuminen on ihmisestä kuin sukupuolesta kiinni.

        Mä en tykkää, jos mua sanotaan jonkun naiseksi. Toiset tykkää, toiset ei.

        Seksin osalta tuore tutkimus sanoi että:
        - miehistä 40% haluaa dominoida, 30% haluaa naisen dominoivan, loput kaiketi siltä väliltä
        - naisista 96% haluaa miehen dominoivan ja 75% haluaa alistamista jossain muodossa


      • 12121212 kirjoitti:

        Seksin osalta tuore tutkimus sanoi että:
        - miehistä 40% haluaa dominoida, 30% haluaa naisen dominoivan, loput kaiketi siltä väliltä
        - naisista 96% haluaa miehen dominoivan ja 75% haluaa alistamista jossain muodossa

        Seksin osalta joo ehkäpä, tykkään itse molemmista asetelmista, dominoida ja alistua ja toinen on tylsää ilman toista, mutta en kyllä muuten halua alistua olemaan herra x:n rouva.


    • Unohditloven

      Kyse on vain rakkaudesta. Naiset rakastaa monia miehiä.

    • 2322

      Uskon kyllä, että suurin osa naisista haluaa miehen dominoivan sängyssä. Sen sijaan kokonaisvaltaiseen alistumiseen tai sen tarpeeseen en usko. Osa haluaa dominoivan supermaskuliinisen äijämiehen, osa ei. Nykyaikana tuntuu olevan muotia valittaa naisten itsenäistymisestä ja väittää sen vääristävän sukupuoliroolit, ja esittää että topakka nainen ja tossukampi olisivat jotenkin uusia keksintöjä, tämän ajan ilmentymiä. No ei todellakaan ole. Ihan taatusti kaikki tietää vähintään yhden isovanhempiensa ikäisen parin jossa nainen määrää selkeästi kaapin paikan. Näitä on ollut aina. Kaikista miehistä ei ole dominoimaan eikä kaikista naisista alistumaan.

      • sisäisestivahva

        minähän en alistu


    • Ihana pikku filosofi.

      • Feministiltä tuli heti lässyttävä vittuilukommentti. Itse aloitukseen ei kuitenkaan mitään kommenttia.


      • super-atm kirjoitti:

        Feministiltä tuli heti lässyttävä vittuilukommentti. Itse aloitukseen ei kuitenkaan mitään kommenttia.

        Sinäpä näet vittuilua ihan kaikkialla. Relaisit vähän. Halusin vain kehua aloittajaa, kun oli niin kiva aloitus.


      • Marrrnie kirjoitti:

        Sinäpä näet vittuilua ihan kaikkialla. Relaisit vähän. Halusin vain kehua aloittajaa, kun oli niin kiva aloitus.

        Kommenttisi oli sarmasmia, tyypillistä feministille joka sisimmässään kiehuu raivosta.


      • super-atm kirjoitti:

        Kommenttisi oli sarmasmia, tyypillistä feministille joka sisimmässään kiehuu raivosta.

        Kiukuttele keskenäsi, hapannaama.


      • Marrrnie kirjoitti:

        Kiukuttele keskenäsi, hapannaama.

        Istu peukkuus, huora.


      • jännämiessovinisti

        Marrniella on kevätkiima kun pitää alkaa jopa ätmejäkin vokottelemaan. Jotain itsekunnioitusta sentään.


    • Luolamadonna

      Planetaarinen vertauksesi oli torso. Kömmähdyksestäsi huolimatta siinä oli avaruudellisia mittasuhteita ja suuria painovoimakenttiä, munaa.

      On kuitenkin niin, että nainen on aurinko.

      (Naurua Jupiterin takaa)

    • tarralenkkari666

      Ihan osuvaa läppää sukupuolistereotypioista. ongelma on, etteivät ihmiset isolti ole stereotyyppejä.

      • Luolamadonna

        Mutta on kivempaa kirjoittaa stereotyyppinä kuin monomaanisena yksilönä.

        (Naurua)


    • Neitsytsetä

      Miten tuon ottaa.

      Kyllähän naisiin vetoaa iso planeetta joka kiertää aurinkoa omalla radallaan välittämättä esteistä. Mitä kirkkaammin loistava satelliitti, sitä suurempi vetovoima tarvitaan. Eikös MAT sano näin? ;)

      Ulkopuolisen tarkkailijan perspektiivistä kyse saattaa kuitenkin olla näköharhasta. Usein vaikuttaisi käyvän niin että perheen mies näyttää tekevän päätökset ja kulkevan radallaan, naisen tyytyessä kiertelemään ympyrää. Mutta lopulta se onkin nainen joka saa mitä haluaa, silloin kuin haluaa. Satelliitti onkin mies ja planeetta nainen.

      • Hmmm....kuulostaa aika kylmän raa*alta valtataistelulta, eikä ihan siltä mitä ehkä jotkut toivoisi? ;P

        Toisen tarpeiden säätelyä, sekä rajoittamista ja vallan käyttöä - Pahimmillaan jopa kaihtamatta äärinmäisiä ja tuhoisia keinoja omien etujen maksimoimiseksi.........

        kuulostaapa aika sadistiselta touhulta riippumatta siitä, kumman radassa tai painovoimakentässä on enemmän tai vähemmän häiriöitä. ;D

        Tiedän kuitenkin, että planeettojen ja satelliittien nimityksissä on eroja......

        Osa planeetoista ja satelliiteistä kuuluu puhtaasti "ME" kategoriaan ja osa "MINÄ" kategoriaan, sekä sitten tietenkin näiden välissä on sekalainen joukko planeettoja ja satelliittejä.....

        Tämä siis vain toisen linnunradan tutkijan havannoima näkökulma......


    • taunomuilu

      Mikä lie tuo hassunoloisen pääsiäisfilosofiasi pointti.
      Onko vain ajanvietepohdiskelujasi muuten vain, vai oletko sen sisällön kanssa jostain asiasta samaa vai erikin mieltä. Eli onko jokin asia lokeroinnissasi mielestäsi 'väärin' ja onko jokin 'oikein', vai kaikki oikein tai kaikki väärin.

      Voi olla, että haluat viedä filosofiassasi jotain asioita haluamaasi suuntaan, mutta veikkaan, että kommentoijat tuntevat paremmin aiempia kirjoituksiasi, ja kommentoivat enemmän niiden tuella jotain "alistumisesta".
      Naisten sinnikäs pyrkimys oljenkorsiin tai takertumiseen? Paljonko on naisia ajanmittaan takertunut. Jos planeetat on erivoimaisia satelliittiin nähden, onko se vastoin luontaista olettamusta, taikka miten sitä pitäisi tulkita tasa-arvon kannalta? Avaruusmekaniikassa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja periaatteessa tulos on kaaos. Se, että pystyt kirjaimellisesti siinä asiassa laskemaan ratoja, niin ole siitä onnellinen, jos otat muita asioita mukaan, laskimen pyöristysvirheet kasautuvat, tulee ylivuoto ja laskin menee ainakin tilttiin (!) jos ei enempää.

      "Kaaoksen" keskellä sitä on eleltävä (niin on maailman järjestys), niin laitapa pyhien ratoksi filosofiaasi tarkennuksia, niin tulee ainakin palstayleisön tarkemman syynin alaiseksi. Täältä löytyy näemmä muitakin ajatustapoja kuin palstan keskeishenkilöstön tapa asettaa maailmaa parempaan asentoon.

    • odoroo

      Mites se ätmelin filosofian jatko ja täydennysosa? Etkä ole tainnut vastata kaikkiin edellisinkään kysymyksiin.
      Tähänastinen stoori: korkeakoulutettu kiertolainen nainen lentää valkokaulushommistaan avaruuden halki gravitaatiovoiman vaikutuksesta toivoen että planeetta Mies keskeyttäisi hänen sen hetkisen lentosuunnitelmansa ja ostaisi hänelle ihan tuosta vaan viidennenkymmennennen parin kenkiä huolimatta että edellisiäkin on vielä.
      Joten jatkoa odotellessa

      • Jatko julkaistaan sitten kuolemani jälkeen, niin kuin Wittgensteinin Filosofisia tutkimuksia.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6476
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4101
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3437
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      7
      2820
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      625
      1421
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      838
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      823
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      809
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      193
      798
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      779
    Aihe