Mittariin pyörähti 35 vuos, on aika luopua perhe haaveista ja ryhtyä elämään.
Asun pöndellä itäisessä Suomessa, olen melkeimpä yrittänyt jo kaikkea että saisin tänne pikkukylälle elämänkumppanin. Mut minkäs teet kun täällä ei asu vapaita ja potenttiaalisia kumppaneita. Olin nuorena niin tyhmä etten sitä silloin hommannut vaan noin 30 vuotiseksi painoin duunia yötä päivää.
Suhteita on sen jälkeen toki riittänyt kaupungeissa asuviin, on ollut kolmekin yhtä aikaa.
Pisin suhde, jonka nyt katkaisin kesti reilun vuoden mut eipä nainen täällä käynyt sinä aikana kuin kerran, itse ajoin 750 kilsaa melkein joka viikonloppu.
Ei täällä ole mitään mahdollisuuksia perheeseen!
Ikärajani tuli täyteen on aika luovuttaa.
176
4310
Vastaukset
Miehellähän tuo 35 ei ole mikään ikä perheen perustamiselle, jos siis mies olet. Naisella rupee olemaan jo pikkasen paineita sen sijaan, jos omia lapsia haluaa. Luulis nyt maalla viihtyviä löytyvän pilvin pimein. Onhan noita maajusseillekin saakka piisannut. :)
- kiitiliini
Jos ruuassa pidätbei varmaan karkuun lähe
- 1411
Voihan niitä "maalla viihtyviä" ehkä löytyäkin, mutta sitä työpaikkaa ei sille morsmaikulle niin vain maalta löydykään. Ei kenenkään kannata vakiduunista irtisanoutua ja maalle muuttaa kahta kättä heilutellen.
1411 kirjoitti:
Voihan niitä "maalla viihtyviä" ehkä löytyäkin, mutta sitä työpaikkaa ei sille morsmaikulle niin vain maalta löydykään. Ei kenenkään kannata vakiduunista irtisanoutua ja maalle muuttaa kahta kättä heilutellen.
Riippuu vähän työmatkoista. Itsekin kävin töissä 50 km siivu monta vuotta eli 100 km päivässä työmatkoihin. Landella on ihanaa asua, kun vaan kulkemaan pääsee. :)
- Löydät_uuden_mantereen
Kyllä aloittajan kannattaa lähteä liikkeelle. Se on pelkoa ja laiskuutta vain, kun ei uskalla lähteä liikkeelle. Jos ei ole ehtinyt ostaa taloa niin eikun vaan muuttamaan. Voi olla, että uudesta naapurista tulee läheinenkin :) Mahdollinen työmatkaongelma katoaa, kun voi muuttaa uuden työpaikan lähelle.
Kyllä aloittajan tulisi muuttaa. Vanha paikkakunta on antanut jo kaiken. Samat baarit koluttu useaan kertaan ja ystäväpiirin kautta ei ole törmännyt kehenkään. Uudet ystävät ja uusi duuni tuo uusia ystäviä ja vanhoista ystävistä parhaat kyllä säilyy, kun pitää yhteyttä ja käy katsomassa. Lisäksi aloittajan tulisi mennä mukaan jokaiseen juttuun ja ottaa mallia YES MAN elokuvasta.
"Ei se ota, jos ei annakaan" - pettymy
No siinäpä se onkin kun on talo, mökki, metsiä. Lisäksi on yritys kiinteistöineen koneineen jne. Velkaa ei ole mut aika monelle sadalla tuhannella jää omaisuutta tänne jos en saisi niitä myytyä jos lähden.
Hommat ei ole todellakaan peloista kiinni. pettymy kirjoitti:
No siinäpä se onkin kun on talo, mökki, metsiä. Lisäksi on yritys kiinteistöineen koneineen jne. Velkaa ei ole mut aika monelle sadalla tuhannella jää omaisuutta tänne jos en saisi niitä myytyä jos lähden.
Hommat ei ole todellakaan peloista kiinni.Onko se sun yritystoiminta sellaista, että sitä pystyisi mitenkään vähitellen siirtämään muualle? Onhan se nyt aika jännää, että maalla asuvat ja viihtyvät naiset eivät kohtaa samanlaisten miesten kanssa. :(
Ei suinkaan kaikki naisetkaan mitään jatkuvia kaupunkihuveja kaipaa? Ja jos autolla pääsee, niin onko se ongelma ajaa joku 100km kaupunkiin? Voisihan nainenkin osallistua sun hommiisi tai mahdollisesti perustaa jotain omaa, jos ei muita hommia löydy. Vaatii kyllä tarmoa ja halua ryhtyä moiseen.
Sääli jos tommoisesta seikasta kiinni jää. :(pettymy kirjoitti:
No siinäpä se onkin kun on talo, mökki, metsiä. Lisäksi on yritys kiinteistöineen koneineen jne. Velkaa ei ole mut aika monelle sadalla tuhannella jää omaisuutta tänne jos en saisi niitä myytyä jos lähden.
Hommat ei ole todellakaan peloista kiinni."pettymy", eikö sulla ole mahdollisuutta olla netissä? Siellä on pilvin pimein elämän kumppania hakevia naisia joten esimerkiksi suomi24/treffit. Varmasti löydät vaimon itsellesi jonka kanssa perustaa perhe ja hankkia lapsia.
- Pettymy
Yritys toiminta olis tosi kallista siirtää muualle, tulis myös lupa jutut esille.
On minulla netissä mahdollista olla ja olen ollutkin suomi24 treffeissä.
Sitä kautta olen yleensä löytänytkin suhteeni mut aina ovat olleet tyylii toiselta puolelta Suomea ja aina luovutetttu kun muutot on ruvennut vaikuttamaan mahdottomilta ja reissaaminen ruvennut tympäsee.
Yhtään suhdetta, tai tapaamiseen asti johtavaa keskustelua en ole saanut aikaiseksi Itä-Suomen naisten kanssa. Paljon olen tehnyt aloituksia Karjoloihin ja Savoihin mut kun ei vaan vastauksia irtoo niin ei.
- Eräkettu
35vee on kyllä vielä tehokas pano-ikä...
- gjhfghgj
Omalla kohdallani seksielämä vasta alkoi tuossa iässä ja nyt on vientiä.
Miehen parasta aikaa seksi/parisuhdemarkkinoilla. - kysyn.vain
gjhfghgj kirjoitti:
Omalla kohdallani seksielämä vasta alkoi tuossa iässä ja nyt on vientiä.
Miehen parasta aikaa seksi/parisuhdemarkkinoilla.Miksi seksielämäsi alkoi vasta 35v? Minkäikäisiä naisia saat tuon ikäisenä?
Voiko se olla parasta aikaa jos ei saa enää nuoria eli viehättäviä naisia? - edellinen
kysyn.vain kirjoitti:
Miksi seksielämäsi alkoi vasta 35v? Minkäikäisiä naisia saat tuon ikäisenä?
Voiko se olla parasta aikaa jos ei saa enää nuoria eli viehättäviä naisia?Tyypillisesti alle 30v, on ollut 23v-30v naisia. Vanhempia en ole tavoitellut, mutta on käynyt ilmi, että heiltäkin saisi. Kesti aikansa löytää se kaava, jolla naisia saa treffipalstoilta ja kun yhdeltä saa, niin kaikki naiset ovat samalaisia ja tottelevat samoja koodeja. Nuorempana ei myöskään rohkeus itellä riittäny toimintaan. Pato murtui.
- Naisasialooseri1
Totta. Naiset ovat kaavamaisia elukoita ja toimivat kaikki samalla tavalla ja reagoivat samoihin asioihin samalla tavalla, joten heitä on helppo käsitellä kun ensin opiskelee miten nainen toimii
- haaahaa
Naisasialooseri1 kirjoitti:
Totta. Naiset ovat kaavamaisia elukoita ja toimivat kaikki samalla tavalla ja reagoivat samoihin asioihin samalla tavalla, joten heitä on helppo käsitellä kun ensin opiskelee miten nainen toimii
Ihan sama se miehillä on. Teitä ei tarvitse edes opetella millään tavalla. Naisissa on sentään edes vähän haastetta.
haaahaa kirjoitti:
Ihan sama se miehillä on. Teitä ei tarvitse edes opetella millään tavalla. Naisissa on sentään edes vähän haastetta.
Noh, jotkut on kaava elukoita ja jotkut taas ei.......on yksilöllisiä hauvoja, mirrejä, possuja, nalleja, käärmeitä, kaloja, lintuja ja vaikka mitä.... ;P
Naisasialooseri1 kirjoitti:
Totta. Naiset ovat kaavamaisia elukoita ja toimivat kaikki samalla tavalla ja reagoivat samoihin asioihin samalla tavalla, joten heitä on helppo käsitellä kun ensin opiskelee miten nainen toimii
Niin sulla sitä ei varmaan nuorena ketään naisia ollutkaan:)) Mikset sä muuten itse ole vielä perustanut perhettä, vaikka kaikki sun ikäiset ovat jo perheellisiä?
- T.RM
kysyn.vain kirjoitti:
Miksi seksielämäsi alkoi vasta 35v? Minkäikäisiä naisia saat tuon ikäisenä?
Voiko se olla parasta aikaa jos ei saa enää nuoria eli viehättäviä naisia?Eikö 35 v. ole enää nuori? Ikäsokeus on paha vamma.
- Naisasialooseri1
haaahaa kirjoitti:
Ihan sama se miehillä on. Teitä ei tarvitse edes opetella millään tavalla. Naisissa on sentään edes vähän haastetta.
Vaikka olisikin niin se ei ole mikään puolustus. Miehet eivät ole kaavamaisia elukoita toisin kuin naiset, jos mies käyttäytyy samalla tavalla kuin toinen mies niin se tarkoittaa vain sitä, että mies käyttäytyy fiksusti. Nainen taas on kaavamainen vajaaälyinen ennalta-arvattava elukka toimiessaan samoin.
- heloumenoskvaa
Oot aik nuor vielä. Ei kannata luopuu. Nyt vaa ettii sitä oikeaaaa....
Kolme suhdetta samaan aikaan... ehkä kannattaa vähän keskittää paukkuja.
- 876
Höpsis! Kyllä sitä kannattaa ennemmin paukutella.
- Eräkettu
No siis miehenhän kuuluu levittää siemeniä...
Eräkettu kirjoitti:
No siis miehenhän kuuluu levittää siemeniä...
Puhutaanko nyt kettu-urhoista vai miesmiehistä?
- Eräkettu
Nainen_28v kirjoitti:
Puhutaanko nyt kettu-urhoista vai miesmiehistä?
Ei ole sellasta draivia tutustua eukkoon paremmin...
Naisen nyt yleensä pitää vähän tutustua...
Meikä vois ihan kiimasena repassa sut mettään, pistää pullat uuniin ja lähteä..
Olisin täysin tyydytetty...
Naisilla se ei vaan ole niin helppoa..
Miesten kuuluis siittää useampi naaras.. - kuuluis-ja-kuuluis
Eräkettu kirjoitti:
Ei ole sellasta draivia tutustua eukkoon paremmin...
Naisen nyt yleensä pitää vähän tutustua...
Meikä vois ihan kiimasena repassa sut mettään, pistää pullat uuniin ja lähteä..
Olisin täysin tyydytetty...
Naisilla se ei vaan ole niin helppoa..
Miesten kuuluis siittää useampi naaras.."Miesten kuuluis siittää useampi naaras.."
"Kuulumisella" tarkoitat ilmeisesti jotain 'evoluution antamaa oikeutusta' siitellä kakaroita ja sitten jättää ne äitinsä huollettaviksi.
Tuo ei mitenkään käy järkeen ihmisen kohdalla, koska lapsi vaatii niin paljon resursseja, ettei hoito ja kasvatus voi jäädä yhden naisen harteille, vaan miehen kuuluu osallistua perhe-elämään. Ja kuinka moni mies pystyy elättämään lukuisia naisia lapsineen (kun nainenkin hoitaa oman osansa, niin lasten elatus menee 50/50 per lapsi)? Naisten "kuuluis" valita kumppaneikseen sitoutumiskykyisiä ja -haluisia miehiä. Eli ristiin menee nämä "kuulumisesi". Ihmiskoiraan tehtävä ei ole siitellä lukuisia naaraita, koska se huonontaa jälkeläisten selviytymisastetta. Se, että jotkin lajit kuvaamallasi tavalla toimivat, ei tarkoita, että se toimisi lajilla, jonka poikaset ovat poikasia pitkälle toista kymmentä vuotta. Eräkettu kirjoitti:
Ei ole sellasta draivia tutustua eukkoon paremmin...
Naisen nyt yleensä pitää vähän tutustua...
Meikä vois ihan kiimasena repassa sut mettään, pistää pullat uuniin ja lähteä..
Olisin täysin tyydytetty...
Naisilla se ei vaan ole niin helppoa..
Miesten kuuluis siittää useampi naaras..Älä pane mua metässä mättään päällä, kiitos, jää pebaan neulasia.
- Soliternium1977
Tsemppiä ja voimia! Itse olen 39v ja mun absoluuttinen luovutusikäraja on 40v. Mulla ei ole suhteita ollut kuin yksi 10 vuotta sitten. Lyhyt, 3kk. Sitä ennen ja sen jälkeen ei mitään. En harrasta yhden illan jne juttuja. Joten sinkku ja selibaatissa mennään hautaan asti. Näin se menee. Ellei ihmeitä tapahdu. .
Muutenkin olen tullut siihen tulokseen, että parisuhteen hankkiminen ja parisuhteessa eläminen on yksinkertaisesti helvetillistä työtä, joten mielummin yksin. Mulla kun on jo työpaikka.
Mutta ovi on auki niin sanotusti, jos elämääni sattuu joku upea nainen eksymään ja kaikki työ olisi sen arvoista. Silloin toki voisin harkita. Eli siis se vaatii sen rakastumisen. Mutta ovi sulkeutuu absoluuttisesti ja varmasti ensi vuonna kun tulee 40v täyteen. Siihen asti olen antanut aikaa.
Käytännössä olen jo kaikki unelmat haudannut. En tiedä tosin mitä elämässäni tekisin. Työni on matalapalkkatyö, mutta minulla ei ole velkoja joten pärjään ihan ok itsekseni.. Säästöön en kyllä paljoa saa laitettua, koska pidän leffoista, sarjoista, kirjoista jne joita tulee hommailtua aika paljon joten ylimääräinen raha menee tähän viihdetarkoitukseen. Leffat, kirjat, sarjat, videopelit jne ovat sitä mun vapaa-ajan kulua ja elämääni. Liikuntakamoja tulee ensi palkasta osteltua...käsipainosetti, lenkkarit jne. Plus Star Wars VII bluray jne jne...
Mutta näin se menee. Elämä jatkuu yksikseen. Mutta liikunta tuo mukavaa piristystä. Juokseminen on kivaa. Pitäisköhän taas mennä juoksemaan vaikka eilen juuri tuli käytyä. Tekis mieli kyllä. Jalat kipeät vähän tosin.
Anyways, voimia kaikille sinkuille ja yksinäisille. Onnellisessa parisuhteessa/avioliitossa eläville sanon, että olkaa onnellisia ja arvostakaa sitä mitä teillä on. Paljon on meitä yksineläviä, jotka voivat vain unelmoida siitä. Tsemppiä!Hyvä kirjoitus sulla. Sen verran kommentoin, että ei se suhteeseen pääsy tai suhde ole helvetillistä työtä jos onnistut tapaamaan ihmisen jonka kanssa sulla on enemmän yhtäläisyyksiä, kuin eroavaisuuksia. Varsinkin jos teidän arvomaailmat kohtaa, niin sen helpompaa ei oikeastaan enää voi olla. Kaikki toimii sisäsyntyisesti ja luontevasti, kun kumpikin on motivoituneita toimimaan samojen asioiden hyväksi yksin ja yhdessä. :)
- NäinMeillä
sönkkö kirjoitti:
Hyvä kirjoitus sulla. Sen verran kommentoin, että ei se suhteeseen pääsy tai suhde ole helvetillistä työtä jos onnistut tapaamaan ihmisen jonka kanssa sulla on enemmän yhtäläisyyksiä, kuin eroavaisuuksia. Varsinkin jos teidän arvomaailmat kohtaa, niin sen helpompaa ei oikeastaan enää voi olla. Kaikki toimii sisäsyntyisesti ja luontevasti, kun kumpikin on motivoituneita toimimaan samojen asioiden hyväksi yksin ja yhdessä. :)
Tästä en voisi olla enemmän samaa mieltä. Luulin hyvin pitkään että suhteet ovat jotenkin vaikeita ja niitä pitää jotenkin yrittää väkisin viedä eteenpäin. Ei tarvitse. Kerran kun tapaa ihmisen jonka kanssa kaikki natsaa niin kaikki sujuu melkein kuin itsestään ja koko homma tuntuu vain luonnolliselta ja hyvältä.
- kotisatamaanSeilaamaan
Tuolta on moni puolison löytänyt :) Tsemppiä!
http://www.kotisatamandeitti.fi/index.php?m=account_register
- Suomi-poika
Täällä on sellainen harhakäsitys että parisuhde tekee onnelliseksi. Itsekin sanoit että parisuhteessa eläminen on helvetillistä työtä. Itsekin olisin liian laiska tähän. Työn vastapainoksi mies tarvitsee yksinoloa, jolloin voi nukkua, tehdä tai olla tekemättä, mennä tai olla menemättä minnekään. Parisuhteessa tämä ei olisi mahdollista.
- uskokaakunkokenutsanoo
Aivan! Miksi ihmiset eivät käsitä tätä. Parisuhde voi olla tosi kauheaa painajaista. Pahempaa kuin sinkut voivat ikinä käsittää. Tämä ei ole vitsi vaan parisuhde voi olla kirjaimellisesti tappavaa painajaista.
uskokaakunkokenutsanoo kirjoitti:
Aivan! Miksi ihmiset eivät käsitä tätä. Parisuhde voi olla tosi kauheaa painajaista. Pahempaa kuin sinkut voivat ikinä käsittää. Tämä ei ole vitsi vaan parisuhde voi olla kirjaimellisesti tappavaa painajaista.
Totta joka sana teiltä kummaltakin suomi-pojalta ja sinulta uskokaakunkokenutsanoo. Mutta tuskin kukaan sinkku haaveileekaan niistä kamalista parisuhteista, jotka on hengen viedä vaan niistä onnellisista ehkä loppu elämänkin kestävistä. Kyllä sen ymmärtää, että sellaisesta haluaa osansa saada.
Onhan se ihan normaalia kaivata onnellista parisuhdetta. Ihmistä elämäänsä jonka kanssa kaikki asiat saisi jakaa niin pitkälle, että kokee olevansa hänen kanssaan onnellinen. Kuka millaisestakin suhteesta loppujen lopuksi onnensa löytää. :)
- Poikamies45
Ei ole mitään syytä luovuttaa noin aikaisessa vaiheessa, kun ne parhaat nuoruusvuodet ovat vasta edessä. En minäkään ole luopunut teinirakkaushaaveista, vaikka olen 10v vanhempi.
Kyllä minäkin olen jo luovuttanut että saisin seurustella. Pitää vaan totuttautua ajatukseen elää ilman naist aja nais ystäviä koko elämäni.
- kummalliset-arvot
Soliternium1977 - oletkohan nyt luovuttanut liian helpolla?
Minun korviini kuullostat hyvinkin potensiaalilta kumppanilta! Paha vika vaan siinä, että olen sinulle liian vanha enkä asu Suomessa.
Itse en ole lyönyt rukkasia naulaan vaikka aktiivisesti en ketään haekaan. Tulee jos on tullakseen, mutta kunnollinen on oltava!
En ymmärrä mitä naiset suomessa nykyisin hakee ja vaatii? Onkohan odotukset aivan liian yläkanttiin? Niitä prinssejä ja linnoineen ja valtakuntineen kun ei kaikille riitä. Ja monta kertaa juuri sinun kaltaiset on niitä helmiä, pysyttelette vaan niin taustalla ettei teitä löydä!
Mitä vikaa on maaseudulla asumisessa? Voihan sitä silti olla työ ruuhkakeskuksessa. Vai kapakoitten puuttuminenko se on niin paha? Ja se, että maalla joutuu elämään ikäänkuin lähempänä sitä kumppania, on yhteispeli toimittava paremmin?
Minä olisin aikoinani hyvinkin mielelläni lähtenyt asumaan maalle. Ehtona kuitenkin se,että kulkeminen kauppa-asioille, kirjastoon, virastoihin, työhön jne. olisi ollut taattu. Jo lapsena haaveilin maaseutuelämästä, kivikaupungin kasvatti. - Pettymy
Joo olen mies, panemaahan kyllä pääse kun on vaan sitä vailla. Ikähaarukka on ollut 25-36. Minun kohdallani se vaan vaati sitä että ensin matkustan sen muutama sata kilsaa johonkin isompaan kaupunkiin. Joensuu ja Kuopio on noin sadan kilsan päässä ja niiden yöelämästä aina löytyy. Baarit ei tosin muuten kiinosta kun en juokkaan. Näiltä suunnilta harvemmin löytää sellaista naista joista olis ihan parisuhteeseen asti.
Vakavemmat jutut vaatii aina nettideittailua ja yrittämistä uudelta maalta, Varsinaissuomests... Netin kautta en ole yhtään tavannut täältä päin Suomea, vaikka olen yrittänyt keskusteluja avatakkin.
Paljon puhuvat että naiset halavat rauhallisempiin paikkoihin maalls asumaan, pitää paikkansa mut iso kaupunki pitäs olla kuitenkin muutaman kilsan päässä että kelpais. Muutaman tuhannen ihmisen kylälle niitä ei saa tulemaan, itseni on aika vaikea muuttaa kun on taloja, kiinteistöjä ja yritystoimintaa joka pitäs ensin myydä pois. - RumaLapseton
Sama juttu. Mulla pyörähti talvella kans 35 mitä pidin rajapyykkinä perheenperustamiseen. Tuo elämä jäi sitten haaveeksi. Mulla ei sitäpaitsi pitäis olla vaikeuksia kohdata naista. Asun tampereen lähellä ja kyllähän täällä naisia on paljonkin mut riittää kun on ruma niin kenellekään ei sit kelpaa.
- Entä_sitten
Oletko kenties koittanut tehdä asialle jotain. Jos on ruma naama niin kasvata lihakset viemään huomion pois kasvoista. Pukeudu paremmin ja syö terveellisemmin. Jo vuodessa saat aikaan niin suuren muutoksen, kun oikein panostat että kiität mua jälkeenpäin.
ja vielä lisäks laita sitä yritystä peliin enemmän. Tee enemmän aloitteita ja elä elämääsi. Kukaan nainen ei ole täydellinen kuten et ole sinäkään. Otat sen, joka pitää susta ja sinä pidät samoin takas, mutta muista ettei se vaihtamalla parane. Jos et vain kerta kaikkisesti siedä toista niin jätä, mut mieti onko kyseinen tunne hetkellinen. Parisuhde vaatiin niin paljon duunia, että loppujen lopuksi suljen ympyrän sanomalla, että sinkkuna on varsin mukavaa. - vanhaksipiiaksijäänyt
Sama se on rumalla naisella. VAikka olisin halunnut puolison ja lapsia, niin en ole kenellekään kelvannut, ja nyt on ikää jo liikaa lasten saamiselle. Kun en ole mikään kaunotar vaan ihan tavallisen näköinen, niin ei ole koskaan kukaan ollut kiinnostunut.
- Naisasialooseri1
Et ole tavallisen näköinen vaan susiruma. Ja ne kaunottareksi itseään luulevat naiset ovat niitä tavallisen näköisiä. Jos olisit oikeasti tavallisen näköinen, niin sinulla olisi jonossa komeita panijoita.
Esim. läski nainen on automaattisesti susiruma vaikka olisi kasvoiltaan nätti. Suomessa rumat naiset luulevat olevansa taviksia ja tavisnaiset luulevat olevansa kauniita. - nhhh
Kelpaako sinulle ruma nainen?
Kyllä tietyssä iässä miehelle on ihan järkevä valinta päättää olla enää etsimättä naista itselleen. Yleensä siinä vaiheessa on mahdollisuuus enintään aisuriksi.
30-40 vuotiaat naiset voivat lisääntyä vaikka tänne tulleiden AliBabojen kanssa tai itsenäisinä ja vahvoina tehdä lapsen keinohedelmöityksen avulla. Tai sitten elää kissojen kanssa, koska mielummin yksin kuin huonossa suhteessa.- Pettymy
Tuo on aika typerää luokitella ketään aisureiksi, ytmeis jne.
Tai en tiedä millaisia miehiä on kaupungeissa, kun tälläinen maalaisjunttikin kelpaa oman tasoisille. Kun joutuu asumaan täällä tuppokylissä niin on aika huonot mahdollisuudet löytää miehenä kumppania kun ei ole naisia, eikä kukaan ole valmis muuttamaan. Yleensä vapaat naiset on kaiken lisäksi korkeasti koulutettuja ja kunnianhimosia, ei täällä ole heille mieluisia töitä.
Ei löydy hienoja kahviloita jne. Pitää ottaa huomioon myös että monella naisella on niin tiivis kaveripiiri ettei lähtö onnustu sen takia.
Minun puolesta jos joku nainen löytää mieluisensa mamun jota elättää niin ok.
Minäkin olen suunitellut ulkomailta vaimoa mut siihen ei minun kielitaito riitä. Pettymy kirjoitti:
Tuo on aika typerää luokitella ketään aisureiksi, ytmeis jne.
Tai en tiedä millaisia miehiä on kaupungeissa, kun tälläinen maalaisjunttikin kelpaa oman tasoisille. Kun joutuu asumaan täällä tuppokylissä niin on aika huonot mahdollisuudet löytää miehenä kumppania kun ei ole naisia, eikä kukaan ole valmis muuttamaan. Yleensä vapaat naiset on kaiken lisäksi korkeasti koulutettuja ja kunnianhimosia, ei täällä ole heille mieluisia töitä.
Ei löydy hienoja kahviloita jne. Pitää ottaa huomioon myös että monella naisella on niin tiivis kaveripiiri ettei lähtö onnustu sen takia.
Minun puolesta jos joku nainen löytää mieluisensa mamun jota elättää niin ok.
Minäkin olen suunitellut ulkomailta vaimoa mut siihen ei minun kielitaito riitä."Tuo on aika typerää luokitella ketään aisureiksi, ytmeis jne."
Kerro se naisille. Heidän harrastus on luokitella miehiä ja luokittelun perusteella jättää osa koko elämäkseen yksin.
Ilmeisesti sinulle ei kuitenkaan naisten saaminen tuota ongelmia, ainoastaan se miten saisit jonkun sinne muuttamaan.
Tiedän, että osalle kaupunkeihin muuttaneista naisista tulee mieltymys myöhemmin muuttaa takaisin maalle siinä vaiheessa kun on aika perustaa perhe.
Koita löytää netistä joku nainen, joka on ihastunut kaupunkielämään vain väliaikaisesti ja jonka veri vetää takaisin metsien ja peltojen keskelle.
Toinen vaihtoehto on lyötää joku syrjäkylän tytär pitkän matkankin päästä, jolla ei ole tarvetta tai mahdollisuutta jäädä omille maille asumaan kun joku toinen sisaruksista jatkaa maa/metsätalousyrittäjänä tms. kotitiloillaan.
Lähikaupungin baareista ja yökerhoista tuollaisen etsiminen on varmasti aika tuurista kiinni, eikä niissä kaikki ole hakemassa mitään elämänkumppania.
Koita nettitreffejä. Ainoa ongelma niissä on se, että jos et kuulu ulkonäöltäsi parhaimpaan 10% miehistä, niin voi olla aika hiljaista seuran löytäminen, vaikka mieltymykset naisen kanssa elintavoista ja asumisympäristöstä kohtaisivatkin.- Pettymy
Olen kokeillut nettitreffejä ja toimii vain isojen kaupunkien naisiin. Esim Hesan, Turun, Tampereen ympäristö. Sitä kautta on kaikki pidemmät suhteet alkanutkin. Viimeisin löyty suomi24 stä, vuoden säädön jälkeen sanoin että jatkuu jos on aikomusta muuttaa muuten loppuu. Tämän suunnan naisille on turha kirjoittaakkaan ei ne vastaa jos ovat edes naisiakaan. Viiden vuoden aikana ei oikeastaan ole naamat vaihtuneet.
Tinderiäkin olen kokeillut niin täällä päin ei minun naamalla saa edes matcheja. Pettymy kirjoitti:
Tuo on aika typerää luokitella ketään aisureiksi, ytmeis jne.
Tai en tiedä millaisia miehiä on kaupungeissa, kun tälläinen maalaisjunttikin kelpaa oman tasoisille. Kun joutuu asumaan täällä tuppokylissä niin on aika huonot mahdollisuudet löytää miehenä kumppania kun ei ole naisia, eikä kukaan ole valmis muuttamaan. Yleensä vapaat naiset on kaiken lisäksi korkeasti koulutettuja ja kunnianhimosia, ei täällä ole heille mieluisia töitä.
Ei löydy hienoja kahviloita jne. Pitää ottaa huomioon myös että monella naisella on niin tiivis kaveripiiri ettei lähtö onnustu sen takia.
Minun puolesta jos joku nainen löytää mieluisensa mamun jota elättää niin ok.
Minäkin olen suunitellut ulkomailta vaimoa mut siihen ei minun kielitaito riitä.Allekirjoitan tuon täysin..Naiset ovat kiinni työpaikoissaan, kavereissaan ym. Ei olla valmiita muuttamaan maaseudulle.
Olis aivan toista asua jossain tampereella. Siellä ei ole temppu eikä mikään löytää elämänkumppani. Kaveri sanoin, että täältä ei löytänyt yhtään ketään, mutta kun muutti tampereelle, niin samantien löysi kaverin. Esim. nettireffeilläkin hirveet valikoimat, täällä jumalanseläntakana ei juuri ketään.- sffccch
Jätkät on aika oikeassa. Ei naisia saa maalle jos ei aivan ison kaupungin kupeessa asu.
Minun kaveripiiri on supistunut täällä aika paljon kun miehet on lopettaneet työnsä ja lähteneet kaupunkiin naisten luo. Ei naisia saa tänne muuttamaan vaikka heille olis töitäkin täällä. Meidän kunnassa olis monta hoitsun työpaikkaa vapaana mut kuka nyt pöndelle muuttas.
Moni mies on hommannutkin naisen ulkomailta kun on halunneet perheen.
- notmee
Mun mielestä maalla on ihana käydä, mutta en kyllä haluaisi asua siellä paarman syöttinä. Ja sithän mun pitäis irtisanoutua työpaikaltani, myydä asuntoni ja muuttaa sinne miehen mökkiin ja kiva jos kaikki meneekin vituralleen, kuten yleensä käykin. Aikamoinen riski. Mutta toivottavasti löydät jonkun.
- PalstanRuminMies
Maassa me kaikki ollaan ja liikutaan jokapäivä. Yhtälailla ne paarmat tulee maalikyliinkin. Ei senpuoleen. Itse asun pienessä kaupungissa ja mökki on 40km päässä et pääsen niin kaupunkiin kun maaseudullekin aina kun haluan. Voin myös tehdä töitä mökiltä käsin. Olkoonkin että mulla on mahkuja asua kummassakin paikassa en silti naisia saa vaikka niitä paljon onkin täällä katukuvassa. Riittää kun on ruma on aivan sama asunko kaupungin keskustassa tai kaukaisemmalla lapin tunturilla. Tulos on sama.
- Ex------------PUA
Jos et itse huomannut kirjoituksestasi, niin siinä lukeee vastaus kysymykseesi: muuta pois böndeltä.
Itse muutin vuosia sitten, ja silloin jo ensimmäisenä vuonna ryhdyin seurustelemaan.
Tuo maalaisuus on miehelle sosiaalinen itsemurha.- pettymy
Joo muuttaa pitäs jos meinaisin perhettä saada, seurustelemaahan pystyy etänäkin. Ja viiden vuoden ajan aina on joku ollukkin.
Mut itselläni muutto onkin vaikea toteuttaa kun olen yrittäjä. Se tarkoittas että luopusin firmasta, yli sadan tonnin vuosituloista. Firman myyminen olis monen vuoden projekti järkevän verotuksen kannalta ja myös talon myynti olis edessä. Entäpä sit työntekijäni, aika vaikea tilanne olis heidän perheille kun työt loppus. - jostaieikövain
Eikö asuinpaikkaasi lähellä ole mitään kaupunkeja? Suurin osa naisista varmasti viihtyy kaupungeissa, mutta luulisi joidenkin olevan kiinnostunut maalaiselämästä. Jos nettideittaus ei toimi, niin olisiko jotain muita tapoja löytää naisia. Tai sitten laajennat hakuasi ulkomaille. Jos englantia ei osaa kunnolla niin sen kyllä oppii kuka tahansa riittävän hyvin vuodessa.
- Pettymy
Vajaan sadan kilsan säteellä löytys isoja kaupunkeja. Aika vaikea niissä on tutustua keneenkään muuten kuin baareisssa. Muuten ei niissä tule liikuttua, eikä minulla ole siellä ole sellaista kaveripiiriä missä vois tutustua.
Ja hyvillä naisilla on niin paljon vientiä että heti menee kun vapautuu.
Nettideittailu ei näissä ilman suunnissa toimi kun sivuilla näkyy olevan melkein viisi kertaa enemmän miehiä kuin naisia.
Ulkomailta on moni naisensa hommannutkin, itsellä on vielä se harkinnassa. - 12121212
Jos tulot on yli sata tonnia vuodessa, niin suosittelen että hankit kaupunkiasunnon. Laajennat bisneksiä kaupunkiin, hankit sieltä kavereita.
- Ex------------PUA
pettymy kirjoitti:
Joo muuttaa pitäs jos meinaisin perhettä saada, seurustelemaahan pystyy etänäkin. Ja viiden vuoden ajan aina on joku ollukkin.
Mut itselläni muutto onkin vaikea toteuttaa kun olen yrittäjä. Se tarkoittas että luopusin firmasta, yli sadan tonnin vuosituloista. Firman myyminen olis monen vuoden projekti järkevän verotuksen kannalta ja myös talon myynti olis edessä. Entäpä sit työntekijäni, aika vaikea tilanne olis heidän perheille kun työt loppus.No kannattaa miettiä sitten että miten voisit hyödyntää tuon firman tuottamaa rahaa ja statusta! Tosin, tässä on se ongelma, että joko se on sitten nainen joka tulee ja menee firman ja rahojen mukana, tai sitten löydät onnekkaan poikkeuksen.
Mutta tässä fakta on se, että kyllä se niin on että muhammedin on mentävä vuoren luokse, sillä ei se vuori hänen tykö sieltä tule.
Itse kyllä muistan kun asuin kaupungin kupeessa, eli maalla.
Sieltä oli aina melkoinen keinottelu hankkiutua kaupunkiin, sillä eihän nyt hullukaan jäänyt sinne paikalliseen räkälään.
Naisen saaminen oli sitten sen mukaista, maalla niitä ei ollut, ja kaupungissa piti ottaa huomioon etäisyydet. Joskus iskin erään naisen baarissa, kun kertoilin maaseutuvuosistani, se nauroi kippurassa niitä juttujani, joten se hyöty niistä on; niillä voi naurattaa naisia. :D Mutta silloin ei kyllä itseään naurattanut.
- m34kpl
Minä ainaki kaupunkilais miehenä lähtisin heti maalle asumaan jos tulisi tilaisuus (=rahaa ostaa palsta jne.) en paljoo jäis kaupunkilaisakkoje perää kattomaan.. On niitä maalle haluavia naisiakin joita ei kaverit ja isi ja äiti sido..
Harvemmin vaan tulee vastaan.. - ruma-ätmi
Haistakaa naiset paska. Pilasitte elämäni kun aloitte panemaan ja rakastamaan jännämiehiä. Toivottavasti jännämies hakkaa teitä usein.
Mitäs sä siinä oikein viattomia naisia turhaan haukut. Ei sitä naiset ole millään tavalla vastuussa mistään sun elämän pilaamisesta, sillä jokainen sitä on aina itse vastuussa omasta elämästään.
- 513
Ei me sun naisia oltu ennenkään, eikä oltais tulevaisuudessakaan, täysin riippumatta mistään jännämiehistä. On todella lapsellista ruveta pillupoliisiksi kaikille maailman naisille, ja kuvitella oman elämänsä menneen pilalle kaikkien randomnaisten takia. Todella lapsellista.
Lähes kaikki kivikaupungin kasvatit haluavat maalle, monet jo muuttaneetkin.
Laitat ilmoituksen söpön pikku eläimen kanssa, ja kerrot että isäntä tulee kaupan päälle.
Maalla on paljon sellaista, jota kaupunkilaiset voivat itselleen vain toivoa. Internet jne. auttavat myös paljon, enää ei olla samalla tavalla eristyksissä kuin ennen."Lähes kaikki kivikaupungin kasvatit haluavat maalle, monet jo muuttaneetkin."
Ei todellakaan pidä paikkaansa. Jotkut ehkä, mutta eivät läheskään kaikki.- 12121212
Kannattaa lukea pieni präntti ennen kuin innostuu liikaa.
"Maalle" tarkoittaa omakotitaloa puutarhoineen Kauniaisissa ja säännöllisiä viikonloppuvisiittejä Stadin keskustaan.
Se ei todellakaan tarkoita rintamamiestaloa susirajalla. - vkggj
Voihan ne haluta. Mut ei heistä ole maalla asujiksi tai sinne muuttajaksi.
Ei ole niitä mieleisiä töitä, ei kulje julkiset.
Ja eivätkä he muuta jos ei ole isoa kaupunkia muutaman kilsan päässä.
Myös sellainen pikkujuttu että kivikaupungin on jo maalla kun menee kehä kolmosen toiselle puolelle. - suusiraaja
12121212 kirjoitti:
Kannattaa lukea pieni präntti ennen kuin innostuu liikaa.
"Maalle" tarkoittaa omakotitaloa puutarhoineen Kauniaisissa ja säännöllisiä viikonloppuvisiittejä Stadin keskustaan.
Se ei todellakaan tarkoita rintamamiestaloa susirajalla.Suuri osa Espoosta ja Vantaasta on susirajan ulkopuolella. Kyllähän noilla alueilla naisia asuu.
12121212 kirjoitti:
Kannattaa lukea pieni präntti ennen kuin innostuu liikaa.
"Maalle" tarkoittaa omakotitaloa puutarhoineen Kauniaisissa ja säännöllisiä viikonloppuvisiittejä Stadin keskustaan.
Se ei todellakaan tarkoita rintamamiestaloa susirajalla.Monilla paikan määrittämisessä vaikuttaa varmaankin se, onko sinne "susirajalle" mitään yhteyksiä. Sukua tms. Lähelle, esim.
Hämeeseen radan varrelle on helpompi muuttaa stadista, yksinkin, vaikkei sieltä ketään tuntisikaan.
Mutta miksei lähtisi kauemmaskin, jos hyvä tarjous tulee. Tapahtuuhan näitä.
Omista ala-asteen luokkakavereista noin kolmannes on muuttanut kaupungista pois. Olisin varmaan itsekin mennyt, jos olisi paikka ollut.- 12121212
suusiraaja kirjoitti:
Suuri osa Espoosta ja Vantaasta on susirajan ulkopuolella. Kyllähän noilla alueilla naisia asuu.
Minulla on sukulaisia maalla, ja asuin lapsuuteni maalla.
Maaseudulla ei ole Älvsby-taloja, kauppakeskusta kivenheiton matkan päässä, motaria vieressä, jne. Siellä on peltoja, traktoreita, lehmiä (niitä jotka sanoo AMMUU) ja vanhoja taloja. Useimmilla teillä ei ole katuvaloja eikä missään lähistöllä ole leffateatteria tai kissakahvilaa.
Kun Stadin naiset puhuvat muutosta maalle, he tarkoittavat taajama-aluetta ja modernia omakotitaloa jonka 600m2 tontilla voi viljellä minitomaatteja. - Ddddddyy
Paremmin ei voisi kuvailla stadin naisten maaseutua!
12121212 kirjoitti:
Minulla on sukulaisia maalla, ja asuin lapsuuteni maalla.
Maaseudulla ei ole Älvsby-taloja, kauppakeskusta kivenheiton matkan päässä, motaria vieressä, jne. Siellä on peltoja, traktoreita, lehmiä (niitä jotka sanoo AMMUU) ja vanhoja taloja. Useimmilla teillä ei ole katuvaloja eikä missään lähistöllä ole leffateatteria tai kissakahvilaa.
Kun Stadin naiset puhuvat muutosta maalle, he tarkoittavat taajama-aluetta ja modernia omakotitaloa jonka 600m2 tontilla voi viljellä minitomaatteja.Samanlaisia ne stadin miehetkin taitaa olla vrt. naisiin......
Intissäkin oli yksi stadilainen jantteri, joka ei ollut ikinä edes telttaillut, eikä yöpynyt metsässä.....eikä myöskään tunnistanut oikeastaan edes auttavasti kasveja, eikä mitään muutakaan.....
Sama jantteri jaksoi aina muistuttaa, että kehä kolmosen toisella puolella ei ole kuin eskimoita ja jääkarhuja........ ;D.....tosin kehä kolmosen toisella puolella oltiin palveluksessa molemmat silloin, kunnes siirryttiin omiin varuskuntiin...- Ex------------PUA
super-atm kirjoitti:
"Lähes kaikki kivikaupungin kasvatit haluavat maalle, monet jo muuttaneetkin."
Ei todellakaan pidä paikkaansa. Jotkut ehkä, mutta eivät läheskään kaikki.Jep, joku femakko ilmeisesti nyt luulee taas kuplastaan, että jotkut hänen biodynaamista viljelyä johonkin siirtolapuutarhaan yrittämään lähteneet polyamoriset hippikaverinsa edustavat kaikkia nuoria naisia.
Fakta on se, että olen asunut maalla, ja sieltä on muuttovirta pois.
Perheiden kanssa sinne voidaan muuttaa, mutta nekin tulevat sitten kaupungeista.
Ja kun kerran naiset tunnemme, ei sekään pääty hyvin vaan pian on mies yksinään siinä pakettitalossa, ja nainen lähtenyt takaisin kaupunkiin.
Kaverini tarina meni niin, että kaupungissa töissä ollut vaimonsa ennen eron ottamista (oli tehnyt naisille tyypillisen raukkamaisen "en kerro mitään :D :D!!!"-tempun ja eronnut miehen selän takana) oli nussituttanut itseään työkaverillaan työmatkoilla.
Siinä meni veneet, autot, talot, moottoripyörät. Kaveri onneksi epäonnistui itsemurhayrityksessä, kun laittoi pumpparin haulikonpiipun suuhunsa vaimonsa edessä, mutta se ei lauennut.
Tuli kyllä mieleen, että osoitti sen piipun kohti tyystin väärää henkilöä.
Sivistyskulttuureissa tuollaiset huorat tapetaan hitaasti, ja tällöin jokainen tuskahuuto muistuttaa siitä miten maailmassa pahuus vähenee huuto kerrallaan.
(Tarina sikäli päättyi hyvin, että kuntoutuksen ja terapian jälkeen kaverii hankki kämpän kaupungista, löysi nuoren naisen ja sai myöhemmin ylennyksen työpaikallaan luottamushenkilöksi - sen ex tosin lähinnä näytti vain vanhenneen). Ex------------PUA kirjoitti:
Jep, joku femakko ilmeisesti nyt luulee taas kuplastaan, että jotkut hänen biodynaamista viljelyä johonkin siirtolapuutarhaan yrittämään lähteneet polyamoriset hippikaverinsa edustavat kaikkia nuoria naisia.
Fakta on se, että olen asunut maalla, ja sieltä on muuttovirta pois.
Perheiden kanssa sinne voidaan muuttaa, mutta nekin tulevat sitten kaupungeista.
Ja kun kerran naiset tunnemme, ei sekään pääty hyvin vaan pian on mies yksinään siinä pakettitalossa, ja nainen lähtenyt takaisin kaupunkiin.
Kaverini tarina meni niin, että kaupungissa töissä ollut vaimonsa ennen eron ottamista (oli tehnyt naisille tyypillisen raukkamaisen "en kerro mitään :D :D!!!"-tempun ja eronnut miehen selän takana) oli nussituttanut itseään työkaverillaan työmatkoilla.
Siinä meni veneet, autot, talot, moottoripyörät. Kaveri onneksi epäonnistui itsemurhayrityksessä, kun laittoi pumpparin haulikonpiipun suuhunsa vaimonsa edessä, mutta se ei lauennut.
Tuli kyllä mieleen, että osoitti sen piipun kohti tyystin väärää henkilöä.
Sivistyskulttuureissa tuollaiset huorat tapetaan hitaasti, ja tällöin jokainen tuskahuuto muistuttaa siitä miten maailmassa pahuus vähenee huuto kerrallaan.
(Tarina sikäli päättyi hyvin, että kuntoutuksen ja terapian jälkeen kaverii hankki kämpän kaupungista, löysi nuoren naisen ja sai myöhemmin ylennyksen työpaikallaan luottamushenkilöksi - sen ex tosin lähinnä näytti vain vanhenneen).Kannattaa aina toivoa parasta ja varautua pahimpaan. Liian sinisilmäinen ei pidä naisten kanssa olla. Ovelia, itsekkäitä ja ahneita paskiaisia kaikki.
Ex------------PUA kirjoitti:
Jep, joku femakko ilmeisesti nyt luulee taas kuplastaan, että jotkut hänen biodynaamista viljelyä johonkin siirtolapuutarhaan yrittämään lähteneet polyamoriset hippikaverinsa edustavat kaikkia nuoria naisia.
Fakta on se, että olen asunut maalla, ja sieltä on muuttovirta pois.
Perheiden kanssa sinne voidaan muuttaa, mutta nekin tulevat sitten kaupungeista.
Ja kun kerran naiset tunnemme, ei sekään pääty hyvin vaan pian on mies yksinään siinä pakettitalossa, ja nainen lähtenyt takaisin kaupunkiin.
Kaverini tarina meni niin, että kaupungissa töissä ollut vaimonsa ennen eron ottamista (oli tehnyt naisille tyypillisen raukkamaisen "en kerro mitään :D :D!!!"-tempun ja eronnut miehen selän takana) oli nussituttanut itseään työkaverillaan työmatkoilla.
Siinä meni veneet, autot, talot, moottoripyörät. Kaveri onneksi epäonnistui itsemurhayrityksessä, kun laittoi pumpparin haulikonpiipun suuhunsa vaimonsa edessä, mutta se ei lauennut.
Tuli kyllä mieleen, että osoitti sen piipun kohti tyystin väärää henkilöä.
Sivistyskulttuureissa tuollaiset huorat tapetaan hitaasti, ja tällöin jokainen tuskahuuto muistuttaa siitä miten maailmassa pahuus vähenee huuto kerrallaan.
(Tarina sikäli päättyi hyvin, että kuntoutuksen ja terapian jälkeen kaverii hankki kämpän kaupungista, löysi nuoren naisen ja sai myöhemmin ylennyksen työpaikallaan luottamushenkilöksi - sen ex tosin lähinnä näytti vain vanhenneen)."Jep, joku femakko ilmeisesti nyt luulee taas kuplastaan, että jotkut hänen biodynaamista viljelyä johonkin siirtolapuutarhaan yrittämään lähteneet polyamoriset hippikaverinsa edustavat kaikkia nuoria naisia."
Biodynaaminen siirtolapuutarha kuulostaisi oikein kivalta! :) Tuleeko siitä hajuhaittoja? Yksi ystäväni muuten on polyamorinen hippi, tai ainakin yrittää olla, mutta skippasin sen tarjouksen :D Ihan niin ystävällinen ja auttavainen en välitä olla ;)- Ex----------PUA
SikaHelmi kirjoitti:
"Jep, joku femakko ilmeisesti nyt luulee taas kuplastaan, että jotkut hänen biodynaamista viljelyä johonkin siirtolapuutarhaan yrittämään lähteneet polyamoriset hippikaverinsa edustavat kaikkia nuoria naisia."
Biodynaaminen siirtolapuutarha kuulostaisi oikein kivalta! :) Tuleeko siitä hajuhaittoja? Yksi ystäväni muuten on polyamorinen hippi, tai ainakin yrittää olla, mutta skippasin sen tarjouksen :D Ihan niin ystävällinen ja auttavainen en välitä olla ;)Minähän sanoin. ;)
- Ex------------PUA
super-atm kirjoitti:
Kannattaa aina toivoa parasta ja varautua pahimpaan. Liian sinisilmäinen ei pidä naisten kanssa olla. Ovelia, itsekkäitä ja ahneita paskiaisia kaikki.
Siinähän se sinisen ja punaisen pillerin ero menee.
Sinipilleröidyt rakentavat hiekalle, eivätkä usko varoituksia.
Hylkäsin myös perheajatukset viimeistään 35-vuotiaana. Jo ajatus siitä, että joutuisi viisikymppisenä paimentamaan jotain teini-ikäistä... no thanx. Elämässä on paljon muutakin, eli kuten Sarasvuo taisi todeta "saat sen mistä luovut".
- pihtarihuora
jos haluat naisen maalle,kokeile hevosharrastajia,heistä monet muuttaisivat maalle jos pystyy hevosta pitämään.ja onhan täällä maalla naisia jotka haluavat asua täällä,etsi maaseutuammateissa viihtyviä naisia,lomittajat,seminologit,eläinlääkärit ,puutarhurit ym.itsekin olen entinen kaupunkilainen.ostin talon maalta täältä Itä-Suomesta ja mielumin kuolen kun muutan takaisin kaupunkiin.laita vaikka ilmoitus maaseudun tulevaisuuteen,löytää kohderyhmän paremmin kuin nettideitti.
- Pettymy
En ole maatalous alalla, vaikka peltoakin löytyy. Tässä suunnalla on aika vähän maataloutta.
Tuota juuri tarkoitin, maalle muuttaneet vanhat koulukaverini ovat olleet hevosharrastjia toiset kenneltyyppejä, eräs nainen opiskeli eläintenhoitajaksi, ja karjaa kasvattelee.
Ja aloittajalle, virolaiset usein puhuvat jo jonkin verran suomea, vähemmän kielimuuria? Tosin saattavat luonteeltan olla aika räväköitä, suomalaiset leppoisia heihin verrattuna.Tuota juuri tarkoitin, maalle muuttaneet vanhat koulukaverini ovat olleet hevosharrastjia toiset kenneltyyppejä, eräs nainen opiskeli eläintenhoitajaksi, ja karjaa kasvattelee.
Ja aloittajalle, virolaiset usein puhuvat jo jonkin verran suomea, vähemmän kielimuuria? Tosin saattavat luonteeltan olla aika räväköitä, suomalaiset leppoisia heihin verrattuna.
- nainen.37
Miehet hyvät.
Jos 50 vuotiaat röllömahat saa kauniin parikymppisen Thai naisen, niin eiköhän alle 40 vuotiaskin saa. Pattayalle, Bangkokiin tai Phuketiin reissuun vaan....
Jos olette kunnollisia siis ihan oikeasti... ei kukaan katsele huonoa miestä pitkään...- Soliternium1977
En lennä, lentopelko. Ei passia. Eikä oikeastaan rahaakaan. joten tänne jäin.
- että.silleen
Hyvää huomenta! Pääsiäinen vietetty ja arkiaamu koittanut. Kahvi tippumassa ja 8 juusto/kinkkusämpylää tehtynä valmiiksi. Hetken päästä pidän raportin yöstä ja pääsen itse nukkumaan. Toisilla vasta työpäivä alkamassa, mulla jo 10,5 h tehtynä!
Mukavaa tiistaipäivää teille, toivottavasti päivästä tulee aurinkoinen.- 12121212
Voi sinun kanssasi :/
Tavoitteen pitäisi olla että henkilöstö tekee pitkää päivää kun itse keskityt firman kehittämiseen (ja muhkeiden osinkojen nostamiseen palkkiona ottamastasi riskistä). - että.silleen
12121212 kirjoitti:
Voi sinun kanssasi :/
Tavoitteen pitäisi olla että henkilöstö tekee pitkää päivää kun itse keskityt firman kehittämiseen (ja muhkeiden osinkojen nostamiseen palkkiona ottamastasi riskistä).Sitähän minä yritän vasta opetella! Ensin mun opittava käskemään, niin ett asiat myös tapahtuu. Nyt täällä pomottaa mun työparini ja saa porukan myös tekeen: niin kuin haluaa. Kyllä tässä on mulla vielä opiskeltavaa... usko huviksesi: minä vien tämän projektini läpi...vaikka mulla kuluu siihen aikaa enemmän mitä uskoin.
Rakennan yritystäni hiljalleen...nou hoppu, samalla mä myös opin kokemuksesta! =)
Tulijoita olisi enemmän mitä meillä on tiloja tai rahkeita hoitaa ihmisiä.
Minä teen näitä "paikkaus vuoroja" tarvittaessa koska ainoastaan viikonloppuihin on tulossa opiskelijoita, sillä viikolla opiskelijat ovat koulutuksessa.
Ammattilaisia et saa tekemään sijaisuuksiin... koska työttömyyskorvaukset jumittuu silloin jopa 3 viikkoa. Työttömätkin tykkäävät syödä joka päivä säännöllisesti, muutaman viikon paasto ei ole kovin houkuttelevaa.
"(ja muhkeiden osinkojen nostamiseen palkkiona ottamastasi riskistä)."
Ensinnäkin en hae mitään muhkeita osinkoja itselleni, kunhan toiminta kannattaa ja tuottaa työtä ihmisille kohtuullisella korvauksella. ( työpaikkoja) Muistan ajan kun kävin töissä neljässä paikassa, muutamista tunneista- puoli päivään... ympäri kaupunkia, juosten paikasta toiseen ja tiukkaa oli toimeentuloni. Joten hieman parannusta asiaan ja arvostusta... työtä tekevän asemaan olen hakemassa myös.
Jos kansainväliset suuryrityksetkin tulevat tänne meidän markkinoille: luuletko sinä heidän tulleen hakemaan täältä tappiollista liiketoimintaa?
En minä suuria riskejä ole ottanut... koska mulla on "yhtiökumppani" joka on rahoittanut tätä yritystämme, en ole "pankin torppari" velkarahalla.
Tässähän kuluu tämäkin yö...viimeistelen neulepuseroni, se on nyt melkein valmis.
Huomen iltapäivällä (kun ensin olen nukkunut) käyn tukussa ja apteekissa. =)) - 12121212
että.silleen kirjoitti:
Sitähän minä yritän vasta opetella! Ensin mun opittava käskemään, niin ett asiat myös tapahtuu. Nyt täällä pomottaa mun työparini ja saa porukan myös tekeen: niin kuin haluaa. Kyllä tässä on mulla vielä opiskeltavaa... usko huviksesi: minä vien tämän projektini läpi...vaikka mulla kuluu siihen aikaa enemmän mitä uskoin.
Rakennan yritystäni hiljalleen...nou hoppu, samalla mä myös opin kokemuksesta! =)
Tulijoita olisi enemmän mitä meillä on tiloja tai rahkeita hoitaa ihmisiä.
Minä teen näitä "paikkaus vuoroja" tarvittaessa koska ainoastaan viikonloppuihin on tulossa opiskelijoita, sillä viikolla opiskelijat ovat koulutuksessa.
Ammattilaisia et saa tekemään sijaisuuksiin... koska työttömyyskorvaukset jumittuu silloin jopa 3 viikkoa. Työttömätkin tykkäävät syödä joka päivä säännöllisesti, muutaman viikon paasto ei ole kovin houkuttelevaa.
"(ja muhkeiden osinkojen nostamiseen palkkiona ottamastasi riskistä)."
Ensinnäkin en hae mitään muhkeita osinkoja itselleni, kunhan toiminta kannattaa ja tuottaa työtä ihmisille kohtuullisella korvauksella. ( työpaikkoja) Muistan ajan kun kävin töissä neljässä paikassa, muutamista tunneista- puoli päivään... ympäri kaupunkia, juosten paikasta toiseen ja tiukkaa oli toimeentuloni. Joten hieman parannusta asiaan ja arvostusta... työtä tekevän asemaan olen hakemassa myös.
Jos kansainväliset suuryrityksetkin tulevat tänne meidän markkinoille: luuletko sinä heidän tulleen hakemaan täältä tappiollista liiketoimintaa?
En minä suuria riskejä ole ottanut... koska mulla on "yhtiökumppani" joka on rahoittanut tätä yritystämme, en ole "pankin torppari" velkarahalla.
Tässähän kuluu tämäkin yö...viimeistelen neulepuseroni, se on nyt melkein valmis.
Huomen iltapäivällä (kun ensin olen nukkunut) käyn tukussa ja apteekissa. =))Kiinnostaisi tietää mikä kuvio tuon "yhtiökumppanin" kanssa on? Jos hän tuo pöytään rahat ja kantaa riskin...
- että.silleen
12121212 kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää mikä kuvio tuon "yhtiökumppanin" kanssa on? Jos hän tuo pöytään rahat ja kantaa riskin...
Mun oma äitini eli tuttavallisemmin Emo. Sijoittanut rahaa tähän...saa omansa pois, koska valvoo myös sivusta sitä kehitystä ja rahan liikkumista (tulot ja menot).
Järkevämpää tehdä "diili" nyt, kuin ett joskus saisin tukun rahaa perintönä ja sitt omin voimin yrittäisin yksinäni harjoitella "liiketaloutta", ilman valvontaa.(jarrua)
Tarkemmin en selitä... oikeastaan olen puhunut täällä liikaakin näistä asioista. Tietenkään kaikki ei ole yks yhteen: mitä olen kertonut...
Huomenta vaan! Nukuin aamusta - päivään... heräsin iltapäivällä. Muutama tunti hereillä ja... kävin juoksumatolla, (lenkillä) suihkussa ja syömässä n. klo 17: pinattilettuja ja teetä!
Alkoi jälleen väsyttää ja päätin ottaa pienet nokoset,heräsin yhden jälkeen nyt yöllä.
Näytin ihan menninkäiselle...näkisitpä mun pääni. Hiukset olivat vielä hieman kosteat kun menin torkuille... laitoin kylpypyyhkeen tyynylle ja kävin unille!
Hiukset olivat vapaana... nyt mun luonnonkiharat oli kuivuneet... ja filttaantuneet: lähinnä linnunpesäksi!
Piti ottaa harva kampa ja hoitoaine käyttöön; jotta nämätkin solmukasat sai avattua, onneks ei enää nukuta. Jospa käytän aikaani nyt hiusteni hoitoon ja hiukset ovat taatusti huollettu ja kuivat ennen kuin menen uudelleen nukkumaan, aamuyöstä!
Lounaan valmistan tänään itse... siis valmista ankkaa on jääkaapissa nyt sulamassa, toin Emon luota pääsiäispöydästä ja pakastin sen.
Coleslaw salaatin jos tekis tässä vetäytymään valmiiksi jääkaappiin, niin se olis siinä sitten koko setti.
Ruokalassa kun on HK:n cordon bleu (uunimakkaraa) ja muusia, ei kiitos!
Sinä onnellinen se nukut yöllä, niin kuin pitääkin. (jos ett ole pörräämässä jossain)
Öitä! - bienheurex
että.silleen kirjoitti:
Mun oma äitini eli tuttavallisemmin Emo. Sijoittanut rahaa tähän...saa omansa pois, koska valvoo myös sivusta sitä kehitystä ja rahan liikkumista (tulot ja menot).
Järkevämpää tehdä "diili" nyt, kuin ett joskus saisin tukun rahaa perintönä ja sitt omin voimin yrittäisin yksinäni harjoitella "liiketaloutta", ilman valvontaa.(jarrua)
Tarkemmin en selitä... oikeastaan olen puhunut täällä liikaakin näistä asioista. Tietenkään kaikki ei ole yks yhteen: mitä olen kertonut...
Huomenta vaan! Nukuin aamusta - päivään... heräsin iltapäivällä. Muutama tunti hereillä ja... kävin juoksumatolla, (lenkillä) suihkussa ja syömässä n. klo 17: pinattilettuja ja teetä!
Alkoi jälleen väsyttää ja päätin ottaa pienet nokoset,heräsin yhden jälkeen nyt yöllä.
Näytin ihan menninkäiselle...näkisitpä mun pääni. Hiukset olivat vielä hieman kosteat kun menin torkuille... laitoin kylpypyyhkeen tyynylle ja kävin unille!
Hiukset olivat vapaana... nyt mun luonnonkiharat oli kuivuneet... ja filttaantuneet: lähinnä linnunpesäksi!
Piti ottaa harva kampa ja hoitoaine käyttöön; jotta nämätkin solmukasat sai avattua, onneks ei enää nukuta. Jospa käytän aikaani nyt hiusteni hoitoon ja hiukset ovat taatusti huollettu ja kuivat ennen kuin menen uudelleen nukkumaan, aamuyöstä!
Lounaan valmistan tänään itse... siis valmista ankkaa on jääkaapissa nyt sulamassa, toin Emon luota pääsiäispöydästä ja pakastin sen.
Coleslaw salaatin jos tekis tässä vetäytymään valmiiksi jääkaappiin, niin se olis siinä sitten koko setti.
Ruokalassa kun on HK:n cordon bleu (uunimakkaraa) ja muusia, ei kiitos!
Sinä onnellinen se nukut yöllä, niin kuin pitääkin. (jos ett ole pörräämässä jossain)
Öitä!Täälläkin on yksi Emo :) joka ei saanut unta ja nyt ihmeissäni lukenut tätä viestiketjua joka alkoi nuoren miehen ongelmasta koska asuu maalla,
Itse asun kaupungissa ja olen sinkku mutta JO 55v,en taviksen näköinen :) :) siis ihan ok mutta en vaan ole kohdannut ketään eli munhan se pitäisi luovuttaa eikä tämän nuoren miehen!
Olen varma että löydät etsimäsi,mutta lähde pois sieltä torpasta etsiskelemään... Eikä myöskään mitään nettipalstoja vaan Livenä!!
Kaikkea hyvää ja onnellista kesää! - että.silleen
bienheurex kirjoitti:
Täälläkin on yksi Emo :) joka ei saanut unta ja nyt ihmeissäni lukenut tätä viestiketjua joka alkoi nuoren miehen ongelmasta koska asuu maalla,
Itse asun kaupungissa ja olen sinkku mutta JO 55v,en taviksen näköinen :) :) siis ihan ok mutta en vaan ole kohdannut ketään eli munhan se pitäisi luovuttaa eikä tämän nuoren miehen!
Olen varma että löydät etsimäsi,mutta lähde pois sieltä torpasta etsiskelemään... Eikä myöskään mitään nettipalstoja vaan Livenä!!
Kaikkea hyvää ja onnellista kesää!Minä olen kohta pian jo 28v.nainen (n. viikon sisällä) ja mun Emo on päälle 6kymppinen. Eros Faijasta ja on löytänyt elämäänsä, eron jälkeen, uuden miehen. Tulevat toimeen keskenään...aluksi minä ihmettelin heidän parisuhdettaan. Ihmettely on lievä ilmaisu, en ymmärtänyt ollenkaan...enkä hyväksynyt "pehtooria".
Ei sen miehen tarvitse mua mielyttääkään, on ihan Emon oma asia millaisen miehen on valinnut parikseen. Minäkin tulen toimeen nykyään Pehtoorin kanssa, siis useimmiten ilman isompaa riitaa.
Niin ett bienheurex itsellesi sinä paria etsit, jos sulle joku miehistä kelpaa... sen kun valitset hänet pois kuleksimasta.
Ei ole sivullisten asia arvostella sun valitsemaasi paria, elämä on lopultakin lyhyt.
- Maallaonparasta
Miehellä on vielä hyvin aikaa.
Esim.isäni sai kuopuksen viisissäkymmenissä eikä ollut iästä ikinä ongelmia ( vaikutti nuoremmalta mitä paljon nuorempi äiti).
Pitääkö naisen olla ns.lähäri-tyyppiä vai sopisiko maalaishenkinen mutta vähän korkeammin koulutettu? Joku etätöitä enimmäkseen tekevä varmaan helpommin muuttaisi sinne maalle :) Tai katsele naisia, jotka kenties voisi työllistyä firmaasi? On niitä naisen näköisiä tapauksiakin miesvaltaisilla aloilla ;) Eikä kaikki ole ns.femakoita. Päinvastoin.
Toki useimmat osaavat olla hiljaa esim.koneenkuljettajan tai insinöörin tutkinnosta yms duunista netti-ilmoituksissa kun taatusti karkottaa perinteiset miehet, joita kuitenkin enin osa naisista toivoisi kumppaniksi..
Eipä noita miehiäkää ole tunguksi asti maalle muuttamaan :D
Oma "heihei perhehaaveet" päätös tuli täyteen hiljattain myös. 35. Periaatteesta en halua jo lapsia omaavaa miestä ja tässä iässä alkaa olemaan riskejä raskaudessa sen verran, että joku steriili mies tulisi enää vaihtoehdoksi. Niitä ei kunnollisia taida paljon olla. :/
Onnea kuitenkin sinne! Ehkäpä kannattaa unohtaa ns.oman ikäiset ja katsella vaikka jotain juuri valmistunutta nuorehkoa naista? Näin isäni aikoinaan teki kun halusi nopeasti perheen, heh- Pettymy
Ei ehkä kannata verrata isäsi kokemuksia nyky aikaan. Silloin suhteen määräs ihan eri arvot kuin nykyään.
Eipä sillä naisen koulutuksella ole minulle mitään merkitystä. Tohtorit ja amikset on samalla viivalla. Sen olen huomannut että korkeakoulutettuihin ei isommalti kannata panostaa tai yrittää. Ensinnäkään heillä ei ole aikaa, suurin osa pilettäjäjiä ja jotenkin he ovat vaan niin minä minä ihmisiä ei heitä paskaakaan kiinosta kumppanin työt, harrastukset... .
Ehkä reiluissa parikymppisistä tai ulkomaalaisista vois löytyä kumppani mut omat päätökset tein enkä tuhlaa enää aikaa mihinkään nettideittailuun. Enkä ole täällä suunilla todellakaan ainut mies joka on luovuttanut etsimisen ja täällä päin ei ole sitä vaara että se nainen tulis kadulla vastaan.
Se on vaan niin vaikeeta löytää ketään joka olis valmis muuttaman pikkukylälle ja jossa olis sitä potentiaalia. - Ex------------PUA
Pettymy kirjoitti:
Ei ehkä kannata verrata isäsi kokemuksia nyky aikaan. Silloin suhteen määräs ihan eri arvot kuin nykyään.
Eipä sillä naisen koulutuksella ole minulle mitään merkitystä. Tohtorit ja amikset on samalla viivalla. Sen olen huomannut että korkeakoulutettuihin ei isommalti kannata panostaa tai yrittää. Ensinnäkään heillä ei ole aikaa, suurin osa pilettäjäjiä ja jotenkin he ovat vaan niin minä minä ihmisiä ei heitä paskaakaan kiinosta kumppanin työt, harrastukset... .
Ehkä reiluissa parikymppisistä tai ulkomaalaisista vois löytyä kumppani mut omat päätökset tein enkä tuhlaa enää aikaa mihinkään nettideittailuun. Enkä ole täällä suunilla todellakaan ainut mies joka on luovuttanut etsimisen ja täällä päin ei ole sitä vaara että se nainen tulis kadulla vastaan.
Se on vaan niin vaikeeta löytää ketään joka olis valmis muuttaman pikkukylälle ja jossa olis sitä potentiaalia.Hyvä huomio. Juttu on muuttunut ja me olemme menneeet rappion suuntaan.
Pelkkä naisen löytäminen, joka on siis laadukas, on jo vaikeaa.
Sitten vielä sellainen joka olisi valmis muuttamaan keskelle ei mitään, niin ei ole helppoa.
Tuossa yllä kerroin erään kaverini kohtalosta, kun muuttaa maalle sen väärän naisen kanssa.
Eräälle toisellekin kävi saman tyylisesti, ja hän totesi että ei kyllä jää landelle yksin asuttamaan omakotitaloa, vaan lähtee takaisin kaupunkiin.
Tällä hetkellä mitä maalla tapahtuu, on että siellä lähinnä kierrätetään sitä samaa, jo ikääntynyttä naispopulaa huolellisesti.
Nuorempia toki tulee, mutta ei paljoa lohduta, ne kun muuttavat pois tai sitten ovat teini-yhäreitä alta aikayksikön. - single-n
Pettymy kirjoitti:
Ei ehkä kannata verrata isäsi kokemuksia nyky aikaan. Silloin suhteen määräs ihan eri arvot kuin nykyään.
Eipä sillä naisen koulutuksella ole minulle mitään merkitystä. Tohtorit ja amikset on samalla viivalla. Sen olen huomannut että korkeakoulutettuihin ei isommalti kannata panostaa tai yrittää. Ensinnäkään heillä ei ole aikaa, suurin osa pilettäjäjiä ja jotenkin he ovat vaan niin minä minä ihmisiä ei heitä paskaakaan kiinosta kumppanin työt, harrastukset... .
Ehkä reiluissa parikymppisistä tai ulkomaalaisista vois löytyä kumppani mut omat päätökset tein enkä tuhlaa enää aikaa mihinkään nettideittailuun. Enkä ole täällä suunilla todellakaan ainut mies joka on luovuttanut etsimisen ja täällä päin ei ole sitä vaara että se nainen tulis kadulla vastaan.
Se on vaan niin vaikeeta löytää ketään joka olis valmis muuttaman pikkukylälle ja jossa olis sitä potentiaalia.Mitä enemmän vaatimuksia, sitä vaikeampaa on löytää kumppani. Sulla on jo yksi iso vaatimus, eli maalle muuttaminen sun ehdoilla, ja jo se karsii ison osan ehdokkaista pois. Joten jos todella haluat parisuhteen, niin muita kriteerejä ei ihan hirveästi voi asettaa. Simppeliä tilastomatikkaa.
Jos korkeakoulutetut on sun mielestä mulkkuja, niin maalla asuvat amikset on sitten ennakkoluuloisia juntteja. Asenteesi kuulostaa vähän lapsellisen uhmakkaalta. Eipä siinä häviä kukaan muu kuin sinä, jos luovutat. - ui99ajkj
single-n kirjoitti:
Mitä enemmän vaatimuksia, sitä vaikeampaa on löytää kumppani. Sulla on jo yksi iso vaatimus, eli maalle muuttaminen sun ehdoilla, ja jo se karsii ison osan ehdokkaista pois. Joten jos todella haluat parisuhteen, niin muita kriteerejä ei ihan hirveästi voi asettaa. Simppeliä tilastomatikkaa.
Jos korkeakoulutetut on sun mielestä mulkkuja, niin maalla asuvat amikset on sitten ennakkoluuloisia juntteja. Asenteesi kuulostaa vähän lapsellisen uhmakkaalta. Eipä siinä häviä kukaan muu kuin sinä, jos luovutat.Nainen kauppaa itseään ihan selvästi!!!! =D
- Pettymy
Minulla nyt sattuu olemaan korkeakoulutetuista kokemuksia niin voin sanoa mielipiteeni. Ja heitä nyt on vielä vaikeampi saada maalle koska heillä oma uransa ja täällä tuskin löytyy heille mieleistä kova palkkasta työtä.
- Ssdcccc
single-n kirjoitti:
Mitä enemmän vaatimuksia, sitä vaikeampaa on löytää kumppani. Sulla on jo yksi iso vaatimus, eli maalle muuttaminen sun ehdoilla, ja jo se karsii ison osan ehdokkaista pois. Joten jos todella haluat parisuhteen, niin muita kriteerejä ei ihan hirveästi voi asettaa. Simppeliä tilastomatikkaa.
Jos korkeakoulutetut on sun mielestä mulkkuja, niin maalla asuvat amikset on sitten ennakkoluuloisia juntteja. Asenteesi kuulostaa vähän lapsellisen uhmakkaalta. Eipä siinä häviä kukaan muu kuin sinä, jos luovutat.Mieshän ei voi laittaa mitään vaatimuksia kumppanin suhteen. Se on nainen joka tekee listoja ja valitsee!
- nappiliisa
Näin se kyllä on maailman sivu ollut, ikävä kyllä. Täysin totta, aina on nainen ollut se, joka valitsee (sen jälkeen kun vapautui siitä että vanhemmat päättävät puolison)
Mies voi laittaa vaatimuksia naisen suhteen, mutta yksin jää.
Pitäisi hyväksyä se oma peilikuva, ja se millaiseen naiseen sillä peilikuvalla on tsäänssit
- kaupunkilainen-
Muutin landelta kaupunkiin 4 v sitten ja löysin tyttöystävän heti. Myin maatilani jonka sain vanhemmiltani. Ei maatilan pitäminen kannattanut, oli lehmiä viljelysmaata, möin kaikki pois ja ostin kolmion turusta. Nyt teen kiinteistönvälityshommia, on tyttöystäväkin.
- Aviomiesxxx
Itselläni oli tuossa iässä paras panoikä. Lapsia syntyi monta. Tosin haluan vieläkin naida vaikka olen jo yli 70 v. Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Kyllä naiminen on mukavaa puuhaa !
Voisi vieläkin siemen itää, jos vaimo olisi alle 40 v. - hedelmöitys
ainakin Ruotsissa 1.4.2016 lähtien "assisterad befruktnig" (avustettu hedelmöitys) on sallittua yksinäisille naisille. toivon, että tämä saapuu myös pian suomeen.
- 12121212
Ja ketkä sen maksavat?
Useimmissa tapauksissa yksinäinen nainen = nirso nainen. Harvemmin on niin ettei miestä saisi.
- hedelmöitys
Ai juu...taidatkin olla mies...ryhy spermanluovuttajaksi....
- aikuinenmies-
Maalla asuvat haisee hevosen paskalle. Serkullani on jotain 9 hevosta ja se haisee lannalle.
- Tokko
sä edes tiedät kaupunkispede mille hevonen näyttää ,,, ja naisethan ei taida muutenkaan olla sun juttus.
- Isukin_vinkki
Vasta 35-vuotiaana minäkin löysin vaimon, suurinpiirtein samanikäisen, jolla yksi mukula ennestään. Naimisiin hiukka vajaan vuoden seurustelun jälkeen. Välimatkaa reilu 300 km, vuorotellen käytiin kylässä. Kaksi mukulaa ehdittiin tehdä, useammanki olisin halunnut, ennenkuin lampi kuivui. Olis pitäny painaa ilman ehkäsyä. Ehdit siis vielä. Ennenkaikkea, muuta pois jos asut jossain jumalan selän takana. Kaupungit ovat täynnä halukkaita mutta petettyjä (ex-)vaimoja, jopa lapsettomia.
- Pettymy
No siinäpä se onkin kun en oikein pysty muuttamaan. Olen aikoinani tehnyt sen virheen että rupesin yrittäjäksi ja aika vaikea tästä on mihinkään lähteä kun on kiinteistöjä, kenttää jne.
Ja mitä tulee noihin välimatkoihin etäsuhteissa niin aika harvoin naiset matkustaa. Se vaatii sitä rahaa kun on välimatkaa joka pitää yleensä ajaa omalla autolla.
Edellinen suhde kesti sen vuoden ja kilsoja tuli reissullaan noin 750. Nainen kävi täällä vain kerran ja valitteli että oli kallista ja matkakin väsytti. Itse ajoin hänen takiaan noin 35000 kilsaa ennen kuin luovutin.
Eli ei enää haaveita perheestä eikä enää etäsuhteitakaan, parempi elää yksin. - fdfsfsdfs
Pettymy kirjoitti:
No siinäpä se onkin kun en oikein pysty muuttamaan. Olen aikoinani tehnyt sen virheen että rupesin yrittäjäksi ja aika vaikea tästä on mihinkään lähteä kun on kiinteistöjä, kenttää jne.
Ja mitä tulee noihin välimatkoihin etäsuhteissa niin aika harvoin naiset matkustaa. Se vaatii sitä rahaa kun on välimatkaa joka pitää yleensä ajaa omalla autolla.
Edellinen suhde kesti sen vuoden ja kilsoja tuli reissullaan noin 750. Nainen kävi täällä vain kerran ja valitteli että oli kallista ja matkakin väsytti. Itse ajoin hänen takiaan noin 35000 kilsaa ennen kuin luovutin.
Eli ei enää haaveita perheestä eikä enää etäsuhteitakaan, parempi elää yksin."Edellinen suhde kesti sen vuoden ja kilsoja tuli reissullaan noin 750. Nainen kävi täällä vain kerran ja valitteli että oli kallista ja matkakin väsytti. Itse ajoin hänen takiaan noin 35000 kilsaa ennen kuin luovutin."
Ei kuulosta tasapuoliselta suhteelta, taisi nainen olla paljon vähemmän tosissaan jos vain kerran suostui matkustamaan. Ehkä parempi vaan että pääsit eroon.. - nappiliisa
tasapuolista suhdetta ei ole olemassakaan, on vain suhteita joissa on valmis tekemään sen mitä suhde vaatii ja suhteita, joihin ei kannata panostaa.
- Isukin_vinkki
Pettymy kirjoitti:
No siinäpä se onkin kun en oikein pysty muuttamaan. Olen aikoinani tehnyt sen virheen että rupesin yrittäjäksi ja aika vaikea tästä on mihinkään lähteä kun on kiinteistöjä, kenttää jne.
Ja mitä tulee noihin välimatkoihin etäsuhteissa niin aika harvoin naiset matkustaa. Se vaatii sitä rahaa kun on välimatkaa joka pitää yleensä ajaa omalla autolla.
Edellinen suhde kesti sen vuoden ja kilsoja tuli reissullaan noin 750. Nainen kävi täällä vain kerran ja valitteli että oli kallista ja matkakin väsytti. Itse ajoin hänen takiaan noin 35000 kilsaa ennen kuin luovutin.
Eli ei enää haaveita perheestä eikä enää etäsuhteitakaan, parempi elää yksin.Nyt pitää tehdä valintoja! Kiinteistöt ja kentät eivät vaadi läsnäoloasi ja firma pyörii ilman sinuakin, tarvittaessa palkkaa apulainen tai anna lisää vastuuta työntekijöille. Osta tai vuokraa pikku kämppä lähikaupungista ja siirry ihmisten ilmoille. Osta koiranpentu ja ulkoiluta sitä: näin pääset takuuvarmasti ja naurettavan helposti juttusille "koiranaisten" kanssa. Liity koirakerhoon, siellä ne vapaat naiset on. Ala opiskelemaan jotain kansalaisopistossa. Tai/ja laita seuranhakuilmoitus lehteen, jossa kerrot itsestäsi lyhyesti ja ytimekkäästi. Koska postivastauksen lähettäminen vaatii toimenpiteitä, ts. ei ole niin helppoa kuin nettipalveluissa, todennäköisesti saat tasoltaan parempia ehdokkaita. Ja jos vastaat jollekin ilmoittajalle kirjeellä, kirjoita se ehdottomasti käsin, ei tietokoneella. Älä liioittele, älä kerro aluksi liikaa (ei esmes omaisuudestasi), ja vain tosiasioita. Jos, ei vaan kun hankit sen koiran, ota itsestäsi kuva koiran kanssa, se tehoaa.
- Rollaattori
Seuranhakuilmoitus lehteen? Voi tietysti olla kovakin juttu ikäryhmässä 85 .
- muutosta
alle 40v naisista vain noin kolmas osalla on lapsi ja lähes puolet naisista asuu yksin .
- Draivia-KiitosAurinko
Hei! Olen pian kohta 39-vuotias nainen ja haaveenani on suurperhe neljällä lapsella. Mies, ota yhteyttä niin pistetään tuulemaan! Asun pääkaupunkiseudulla, puhdas pulmunen, hyvin koulutettavissa. Haluan jäädä kotiin lasten kanssa ja harrastaa lasten kanssa. Siinä seuraava vaihe elämässäni, työelämää on tullut jo riittävästi nähtyä, perhearki kiinnostaa. Välillä jo meinannut luovuttaa, mut nyt on suuntana taas usko tulevaisuuteen ja unelmien toteutumiseen.
- kjhkjh
Neljä lasta vielä tuossa iässä. Tyhmäkö sä olet.
- Draivii-KiitosAurinko
Hulluhan olen, mut unelmat on.
- mökkihöperöolet
Uliuli. Sä oot mies ja liian vanha? No, pöndellä ne lapset kai tehdäänkin ripin jälkeen. Täällä muualla 30-50 ikävuosina.
- Ikäaviomies------
Ottasikohan ne ikämiehen spermaa? Lesboille ja homoille en tosin luovuta. Vain lapsettomille aviopareille.
- duunarixx
Hae Venäjältä kunnon vaimo
- Pettymy
Se taitaa olla ainut järkevä mahdollisuus
- ÄitiVenäjä
Kun Venäjältä otat vaimon saat naisen muutamaksi vuodeksi. Sitten, kun muksu on pyöräytetty ja vaimo on päässyt suomalaisen hyvinvoinnin pariin, tämä nainen hakee todennäköisesti eroa ja sitten tapellaan huoltajuudesta. Siinä on taas yksi tapaus venäläiselle lapsiasiavaltuutelulle. Venäjällä uutisoidaan kuinka pahoja suomalaiset ovat. Ota vain Venäjältä vaimo.
- kakkoneneiykkönen
itän v on savolaisen taiiimaaa. Suiii mit naattttaaaa
Kerran oli sata samaan aikaan mut sit heräsin ja ........ - aikaaonvielä
50 kun rupeaa olemaan miehellä täynnä voi ehkä mietti kaikkea tuota mitä mainitsit, 35 v on vielä nuori.
- Skrivaatolle
Sinisilmäkorvenkeiju
29.3.2016 17:30
On se vaikeaa löytää kunnollinen, rehellinen mies. Maalaisjärjellä varustettu, empaattinen, hauska, normaali mies, jolla olisi vanhat perinteiset arvot. Olen 36-vuotias nainen maalta ja maalle varmaan yksin jäänkin. Kukaan löydä minua täältä puskasta, mutta en viihdy kaupungissa nopeaa pyrähdystä pidempään. Kevät on vaan tuonut taas haikeuden kun teen luonto- ja hiihtoretket laavuille ja pilkkijäille yksin. Olisi kiva jakaa se kaikki ihanuus tosirakkaan kanssa. Tietysti oma vika, en ole hirveästi pannut tikkua ristiin miehen etsinnän eteen. Kuvitellut, että siellä se saloilla suksii metsuriseksuaali vastaan, joo, niin varmaan (en ole törmännyt kuin äkäiseen ukkometsoon :D)...Olen hauska nainen, ilo ja nauru herkässä, kyynel silmässä korkeintaan kodan savussa, luonnonlapsi. Arvostan aitoutta, luotettavuutta, läheisyyttä, toisen huomioonottamista. Rakastan rauhaa ja hiljaisuutta, elämää maalla...ikää tulee, siksi kai nyt taas putkahti tämäkin mieleen. Punainen tupa ja peruna maa varmaan toteutuu, mutta perhehaaveet hiipii kauemmaksi... - Karhum
Mulla sama juttu, 37v tulee loppuvuodesta täyteen ja hautasin nuo perheensaanti-haaveet aikaa sitten tuonne jonnekin. Olen kuitenkin jo vähän turhan vanha mihinkään vaipanvaihtoralliin yms.. Vielä kun en todellakaan alkaisi millään salamavauhdilla tekemään sitä perhettä, eli meinaisi sitä, että olisin jo siinä 40v, kun eka mukula syntyisi. Ja se siis sitten, jos löytäisin nyt jonkun äippäehdokkaan tulevalle mukulalle.
Enkä nyt muutenkaan halua olla lasten leikkikentällä se, kenen mukulasta mietitään, että "Onko tuo täällä isänsä vai pappansa kanssa?". Aika klisee, mutta tosi sellainen.
Annoin kanssa istelleni vielä pari vuotta aikanaan "armon jatkoaikaa", mutta nyt tosiaan en todellakaan aloittaisi mitään lastenhankintaa. Vaikka tapaisin kuinka ihanan naisen, jonka kanssa haluaisin olla lopun ikää muuten kimpassa.
Eli ainoa vaihtoehto mullakin taitaa olla se, että menen sinkkuna hautaan asti. Ellei nyt sattumalta löydy sellaista naista kumppaniksi, joka on jo ne mukulansa tehnyt tai ei ole myöskään aikeissa hankkia niitä ensinnäkään.
Rakkautta kyllä multa löytyisi ihan tarpeeksi, jos vain sen kohteen löytäisi. Ja muutenkin, kyllähän sitä aina joskus kaipailee sitä huolehdittavaa siihen rinnalle, joka huolehtisi musta samalla mitalla takaisin ja olisi sitä molemminpuolista turvaa sitten elellä tätä elämää eteen päin. Vaikka ei tämä yksinolokaan nyt ahdista yleisesti ottaen, mutta välillä tosiaan kaipailee vakiintumista noilta edellämainituilta osin.- Pettymy
Aika lailla samaa mieltä iän ja lasten saannin kannalta.
Nuorena ajattelin että tehdääpä nyt tulosta että voi vanhempana etsiä naisen ja pystyn mahdolliselle perheelle takaamaan turvallista ja taloudellisti helppoa elämää. Mut valitettavasti kävi niin että omalla kylällä ei ole enää vapaita naisia eikä tänne ketään kiinosta tulla.
Koska nyt on näin käynyt niin pikkuhiljaa rupean supistamaan yritystoimintaa ja luopumaan siitä ja sit jään oloneuvokseksi.
Siinä viimeisessä paidassa taskuja eikä omia perillisiä niin mitäpä sitä turhaan rahaa keräämään. - nappiliisa
voi luoja teitä nuoria miehiä? mikä teitä vaivaa?? maailmalla 50-60 vuotiaat miehet tulee isäksi tuon tuon? Ihan normaalia että nainen on nuorempi. Jos mies on alle nelikymppinen, ehtii lapsia vielä tehdä, vaikka ikäero olisi vain 5 vuotta.
Toki totta on, että 30 naisilla, jos on kiva, nätti ja normaali, on yleensä jo se yksi tai kaksi lasta valmiina. Täydelliset naiset eivät säily naimattomina 30-vuotiaiksi. No ei tuo neljäkymmentä ole tosiaankaan mikään pappaikä, eli oikeen mainio ikä miehelle tehä mukuloita.
Eihän 40 miehelle mikään ikä ole isäksi tulla. Eri asia jos ei huvita, että on jo muihin mukavuuksiin tottunut ja lapset sitä mukavuutta rikkoisi.
Toiset meistä ei saakaan lapsia kuin vasta vanhemmalla iällä, vaikka kuinka olisi nuorina yritetty ja suhteissa oltu. Niin mikäpä ihme se on, jos myöhemmällä iälläkin vasta tapaa jonkun jonka kanssa sitten ne lapsetkin pykää. :)
Itse sain ekan lapseni kolme vuotta sitten ja tänä vuonna jo 40-vuotta nasahtaa lasiin. Ei kukaan mummoksi vielä sentään luule lasten kanssa liikuessa. :)
Eikä muiden luulemisien mukaan pidä alkaa elämäänkään. Luulkoon jos luulee, olen minäkin luullut yksien lasten äitiä joskus mummoksi, kun isä oli melkein 20-vuotta nuorempi ja äiti ihan jo mummon näköinen turkkeineen ja hattuineen ja harmahtavine hiuksineen. Mutta kyllä se vaan lasten äiti oli. :)- Teksmeks
Pettymy kirjoitti:
Aika lailla samaa mieltä iän ja lasten saannin kannalta.
Nuorena ajattelin että tehdääpä nyt tulosta että voi vanhempana etsiä naisen ja pystyn mahdolliselle perheelle takaamaan turvallista ja taloudellisti helppoa elämää. Mut valitettavasti kävi niin että omalla kylällä ei ole enää vapaita naisia eikä tänne ketään kiinosta tulla.
Koska nyt on näin käynyt niin pikkuhiljaa rupean supistamaan yritystoimintaa ja luopumaan siitä ja sit jään oloneuvokseksi.
Siinä viimeisessä paidassa taskuja eikä omia perillisiä niin mitäpä sitä turhaan rahaa keräämään.Löytyykö teiltä päin tanssilavoja? Lähde tanssikurssille opettelemaan lavatansseja, ja sitten vain rohkeasti lavoille. Sieltä löytyy kohtalaisella tanssitaidolla vientiä niille rumankin näköisille miehille. Sitä paitsi kauneus on katsojan silmissä. Toinen näkee vain ulkomuodon, toinen myös sieluun. Vastaan voi tulla se joku, jonka kanssa kemiat ja arvomaailmat kohtaa molemminpuolisesti. Kesällä kannattaa käydä myös vaikka musiikkifestivaaleilla ja lisätä näin potentiaalisia tapaamismahdollisuuksia. Sinkut nettisivusto ilmoittaa eri paikkakunnilla pikasinkkudeiteistä, joissa keskustellaan useampien ehdokkaiden kanssa tietyn ajan vuorollaan. Ehkä noistakin kohtaamisista voisi tärpätä... Älä vielä lannistu, vaan onnea kevääseen!
- Pettymy
Löytyy meiltä tanssilavoja. Olen joskus käynytkin, mut jäykkänä rautakankena jätän tanssimisen muille. Mut harvemmin niissä on omaa ikäluokkaa ei ainakaan silloin kuin minä olen ollut. Keski-ikä on varmaan 50 vuoden kantturoissa.
Enkä mie varmaan ruma ole, naisia löytyy mut ei sellasta joka vois muuttaa. Kaikki suhteeni on tosin ollee useiden satojen kilsojen päässä oleviin.
- Soliternium1977
Minusta vielä sen verran, että hieman faktoja miksi en saa naista ikinä..siis se 39v mies olen:
1. Matalapalkkatyössä (akateeminen luonnontieteellinen koulutus)
2. Ei ajokorttia
3. Ei omaa asuntoa (asun vuokralla)
4. Kristillinen vakaumus siis uskovainen
5. Pieni "se" (12-14cm)
6. Ei huvita koskaan käydä missään (ei baareissa, ei missään keikoilla, ei missään!)
7. Ei suurta omaisuutta tai varallisuutta
8. Ei ystäviä tai laajaa sosiaalista verkostoa
9. Ei harrastuksia (videopelit, musiikki, liikunta jossain määrin vain)
10. Ei seurustelu-/seksikokemuksia kuin yhden naisen kanssa, suhde 3kk vain ei muuta
11. Omat vaatimukseni naiselle: ei yh, eikä xl (hoikka- tai normikroppainen), mielellään samankaltaiset arvot.
Siinä syitä miksi jäin yksin. Ei siinä mitään. Menee se elämä näinkin.- nappiliisa
Jos tuon yh ja xl poistasit kriteereistä, saattasit saadakin naisen, mutta ehket sinä edes halua naista. Se että naiset olisivat vain suuren rahamassin perään on teidän miesten itsenne luoma harha, kohdassa kun ette hyväksy sitä, että oma ulkonäkönne ei riitä missin hurmaamiseen.
- Soliternium1977
Nimenomaan nämä kaksi kriteeriä eli ei yh eikä xl, ovat LUOVUTTAMATTOMIA. Jos ne tekevät elämästäni yksinäisen, niin so be it. Mieluummin yksin, kuin naosen kanssa jota kohtaan ei voi tuntea fyysistä vetovoimaa. Urheilkaa naiset please!
- eipaniikkia
Itse olen 41v mies, eka muksu tulossa n.6v nuoremman emännän kanssa. Minusta tämä on ok, ei vaan aiempien tyttöystävien kanssa ole natsannut niin pitkänpäälle että olisin alkanut aiemmin lapsista haaveilemaan, ihan ykkösvuoden suhteen pohjalta en lapsia hankkis, oltu nykyisen kanssa 8v yhdessä, luulen ja toivon että säilytään perheenä pitkään, siihen pyrin. Ei nelikymppisen miehen ainakaan tartte heittää pyyhettä kehään, naisilla alkaa olla hankalampaa perheen perustaminen tuolla iällä, kaikki ollaan yksilöitä. Itsellä siinäsuhteessa hyvät "geenit", että monikin alle kolmekymppinen misu pitää minua alle 30 kymppisenä, kivasti nostaa itsetuntoa, auttaa jaksamaan vanhana :)
- niinappi
Niitä kriteerejä kun hiukan laskee, löytyy kyllä kumppani jokaiselle. Yleensä se suurin tukko elämän edessä, on ne omat ylimitoitetut haaveet.
- 0513513
Lueskeltuani treffiprofiileja tulee väkisinkin mieleeni kysymys. Mikä saa ihmisen heräämään tuohon asiaan noin myöhään? Onhan se teoriassa hieno suunnitelma tehdä lista asioista mitkä pitää olla kunnossa minkä jälkeen sitten perustetaan perhe.
Ei se vaan näytä käytännössä toimivan. 35-40v naisiakin on yllättävän paljon joilla vielä on toiveena lapsi ja perhe. Maailma on valinoja täynnä.- IhmeitäkinOnneksiSattuu
A) Sopivan miehen löytymisessä ja pysyvän suhteen luomisyrityksissä on mennyt elämästäni niin hell....vetisti aikaa, kymmeniä vuosia.
B) Itselle lapsihaaveet alkoivat vasta 30 -vuotiaana. Sitä ennen se ei vaan vaikuttanut ollenkaan tärkeältä / läheiseltä / luonnolliselta asialta, vaikka lapsista aina pitänytkin. Opiskelut ja työt veivät 20-30 -vuotiaana ykkössijan. Nyt kun työelämä vakiintunut uomiinsa, tulee aikaa ja tilaa oikeasti uusille avauksille, mm. perheelle.
Biologisesti tämä ei ole niin viisasta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Myös tietoisuus deadline:sta saa mielen vakavoitumaan ja oikeasti paneutumaan asiaan huolellisemmin.
Elämä on valintoja - totta - mutta ihmeitäkin onneksi tapahtuu, esim. että kohtaa sielunkumppaninsa, rakastuu, parisuhde syntyy tai 45-vuotiaana saa lapsen yms...
Lisäksi tasapainon löytyminen elämässä ei ole lainkaan huono asia perhettä ajatellen. Ainakin on saanut todella rauhassa kypsyä - niin parisuhteeseen kuin äitiyteen.
- veerta
sä olet mies niin ei tuo 35 vielä mikään viimeinen ikä isäksi ole.
pidä silmät auki ja ole avoimin mielin eihän sitä tiedä mitä kohtalo tuo vielä sinullekin elämään :) - katimat
tämähän on fakta kun naiset muuttavat isompiin kaupunkeihin opiskelemaan ja ovat koulutetumpia kuin miehet ja kotiseuduille jää paljon miehiä niin ei kaikille miehille riitä naisia jos heitä on kotiseudulla hyvin vähän.
- vauvako
oma isäni oli 51 kun minä synnyin ja 3 kk sitten tuttava mies tuli ensi kertaa isäksi 54 vuotiaana.
- samassalaivassa
Haaveet on haudattu täälläkin. Se on ollut aika kova koulu, kun on jo nuoresta pitäen haaveillut perheestä. Varmaan saisin jonkun, vaikkei naiset koskaan ole kiinnostusta osoittaneetkaan. Mistään rakkaudesta olisi kuitenkin mieletöntä puhua.
Kun ikää on jo tän verran, niin eipä se olis itselle eikä lapselle hyväksi leikkiä kasvattajaa. Sitä olis aivan kalkkis ja väsynyt ja sen 15 vuotta muiden muksujen vanhempia iäkkäämpi. En jaksa enää edes tutustua naisiin ajatellen mitään suhteen aloittamista, kun se perheasia tulis kuitenkin jossain kohti puheeksi. Muuten oon kyllä ihan sosiaalinen, mutta pidän vaan tiukan rajan itteni ympärillä.
Työ nyt tuo vielä jotain sisältöä ja mielekkyyttä elämään. Sitten kun se loppuu, niin on varmaan ihan sama mitä sitä loppuelämällään tekee. - ikuinen-sinkku
Jos olisit nuorena ollut väkivaltainen juoppo jännämies niin nyt sinulla olisi vaimo ja lapsia ja asuisit onnellisena vaimosi kanssa. Niin se menee että ne väkivaltaiset miehet saa perheen
- ikuinen-sinkku
Olen jo 40 v enkä olen koskaan seurustellut edes. Esim juoppoo yks kaverini on tehnyt kaksi lasta ja asuu naisen kanssa ja pilannut naisen elämän ottamalla pikavippejä varmaan 20 000 edestä. Se nainen ei voi erota. Se kaveri varasti myös naisensa perinnön jolla olisi voinut maksaa velat mutta kaveri juopotteli sen perinnön ja hassasi turhuuksiin. Yritin saada sitä naista eroomaan mutta se ei halunnut silloin
- Apulantakaupparatsu
Leuhota rahoilla, kyllä sä sinne jonkun aivottoman saat alta aikayksikön. Vaikka niitähän sulla just on ollutkin, kolmekin samaan aikaan. Provo.
- Aviomiesxxxx
Minun isäni oli 55 v. kun minä synnyin.Äiti oli 41v. Nyt olen yli 70v.
Kyllä minä varmaan pystyisin vielä siittämään monia lapsia, jos vain olisi nuorempi vaimo. Spermaa tulee paljon ja itäviä siemeniä tuhdisti. - Tulevaisä
Ronkelit runkkaa. Niin se menee. :)
- sellainennainen
Sinun tulisi löytää yrittäjähenkinen nainen, joka voisi perustaa oman bisneksen sinne maalle ja voisi tehdä sitä bisnestään siitä kotoa käsin.
- kimierkki
Kyllä tiedän monia, jotka on samassa tilanteessa aloittajan kanssa. Ei mitään hätää jos olet suunnilleen normaali käytökseltäsi.
Jos kumppaniksi riittää kuka vain niin hae Thaimaasta.
Jos taas haluat edetä perinteisen kaavan mukaan:
-Ota seurustelu vakavasti. Yksi kerrallaan.
-Hyväksy eronneen lapset ja yhteydenpito lasten isään.
-Puhu kauniisti naiselle. Puhu tunteista ja kuuntele paljon.
Älä puhu rahasta.
-Pidä yhteyttä aktiivisesti. Viikko ilman yhteydenottoa on naiselle aivan liikaa. - rumasinkkumies
Olen haaveillut perheestä ja että saisin seurustella mutta olen vain aina ollut niin ruma ettei naiset ole kiinnostuneet minusta. Olen jo yli 35 vuotiaskin joten ikäraja tosiaan tullut täyteen.
- ovatjopoistuneet
Eipä sulla mitään hätää ole, kun olet mies. Itse olin melkein viiskymppinen, kun tulin eka kertaa isäksi. Tuon jälkeen tuli vielä kaksoset ! Kannattaa keskittyä vain yhteen naiseen, kolme yhtäaikaa on huono yhtälö. Tulevaa eläkettäni lihottaa vielä lapsikorotus muutaman vuoden, kun lapset ovat vielä alaikäisiä. Parasta on kuitenkin oma kulta ja lapset. Muusta voi aina luopua.
- vittuuntunutkansalainen
onhan se hyvä ajaa 750 kilsaa ja valittaa netissä muille, kun ei ole OMAA ELÄMÄÄ*!!! :D
- 36mittarissam
Jos se yritystoiminta ei ole mitään eläintenpitoa? Voihan sitä silloin asua naisenkin luona. Mikäli tosiaan se suurempi kaupunki on n. 100km päässä? Voisiko olla mahdollista, että löytyisi se asunto esim. aika läheltä tätä kaupunkia? Vaikkapa n. 30km päästä? Niin päin että isännän työmatka se 70km ja emännän 30km. Naisilla usein tärkeä asua siedettävän matkan päässä keskustasta, niin sais semmosen kompromissin.
- Fiksu-ja-kunnollinen
Miksi paskat väkivaltaiset miehet saa naisia ja lapsia ja perustavat perheitä mutta kunnolloiset rauhalliset fiksut miehet ei perhettä voi perustaa koska naiset vihaa niitä kunnollisia miehiä. Mikä vittua tämän maan naisia vaivaa?
- Jumalatonta_menoa
No kohta pääset oikein naimisiinkin, kun homoja aletaan oikein kirkoissa vihkimään avioliittoon.
- ffjaldjflafjö
Minun sukulaisissa on muutamia 37-40 v. isäksi tulleita. Vielä iäkkäämpiä isäksi tulleita on pilvin pimein. Monilla miehillä tulee 50 v. villitys, vaihdetaan vaimo nuorikkoon ja luullaan, että nuoruus tulee takaisin nuoren vaimon ja vauvan myötä. Eihän se näin mene. Itse en kannata isyyttä yli 45 v. Esim. Mika Häkkisellä on lapsia 2 erässä. Nykyään 35 v. isä ei ole vanha, koska vanhemmuuden ikä on noussut kummallakin sukupuolella.
- Unohda_parittelu
Vedä munas solmuun. Sulla on siittiöiden parasta enne ja viimeinen käyttöpäivä vanhentunut ajat sitten. Noista sun kasseistas ei tule muutakuin kehareita ja muita perusvammaisia ötököitä.
- VanhaaMälliä
Joo,alkaa olemaan jo vajokkipitoisia siemeniä....
- gfrtjtrj
"Mulla sama juttu, 37v tulee loppuvuodesta täyteen ja hautasin nuo perheensaanti-haaveet aikaa sitten tuonne jonnekin. Olen kuitenkin jo vähän turhan vanha mihinkään vaipanvaihtoralliin yms.. Vielä kun en todellakaan alkaisi millään salamavauhdilla tekemään sitä perhettä, eli meinaisi sitä, että olisin jo siinä 40v, kun eka mukula syntyisi. Ja se siis sitten, jos löytäisin nyt jonkun äippäehdokkaan tulevalle mukulalle.
Enkä nyt muutenkaan halua olla lasten leikkikentällä se, kenen mukulasta mietitään, että "Onko tuo täällä isänsä vai pappansa kanssa?". Aika klisee, mutta tosi sellainen."
Mä en ole vielä haudannut haavetta perheestä vaikka olen jo 37v. Tiedän kyllä että aika perustaa perhe on tässä ja nyt jollen halua olla eläkeiässä kun jälkikasvu täyttää 18v. Ongelma on vain että ei ole löytynyt naista. Olen kyllä etsinyt ihan tosissaan.
Baareissa ei ole ikäisiäni ja nettitreffeiltäkään ei ole löytynyt. On treffeillä kyllä tullut käytyä mutta ei ole ollut kipinää tai sitten nainen onkin ollut vasta eronnut ei halua lapsia tms. ja pyh. Pakko myöntää että iskee välillä armoton epätoivo ja vituttaa katsoa tyhjän kämpän seiniä kun tuntuu että elämä valuu hukkaan. Vuosien seurusteluihin ei ole aikaa vaan luulen että reilussa vuodessa näkee onko suhteella toivoa jos kumpikin on tosissaan.
Mulla ei ole muita ehdottomia ehtoja kuin että nainen on sinkku, ei ennestään lapsia mutta haluaa lapsen tulevaisuudessa. - lopunaika
On aika luovuttaa, olet aivan oikeassa. Yleensäkin ihmisten tulisi miettiä hyvin tarkkaan lasten hankkimista tälle ankarasti ylikansoitetulle maapallollemme. Jos välttämättä lapsi hankitaan, tulisi harkita vain adoptiota, jolloin uusia lapsia ei enää syntyisi taistelemaan nopeasti vähenevistä luonnonvaroista, vaan jo olemassa oleva lapsi saisi mahdollisesti paremman kodin. Mikäli lapsi kuitenkin on jo tulossa niin aborttia tulisi joka tapauksessa harkita. Mikäli se on liian myöhäistä suorittaa, tulisi lapsia hankkia korkeintaan yksi ja sen jälkeen suorittaa miehelle vasektomia ja naiselle munasarjojen poisto.
Yli seitsemän miljardia ihmistä on liikaa, kaksi miljardia jotenkuten maapallon kestettävissä. - 56_vee
Mä tein uraa 44-vuotiaaksi. Sen jälkeen aloin miettiä perheen ja lasten hankkimista. Hylkäsin heti ajatuksen suomalaisesta naisesta: Sen ikäiset mihin olisi ollut mahdollisuuksia olivat toisella kierroksella, lapsellisia ja omaavat ne mielipiteensä. Naiset tekevät listoja ja niitä osaavat tehdä miehetkin.
Otin netin käyttöön ja aloin etsiä ulkomailta. Thaimaalaisia en edes katsonut koska siellä ulkomaalaisista ovat kiinnostuneet vain baarilikat. Unkarista löytyi yksi tosi ihana mutta oli maho. Lopulta löytyi se oma Kaakkois-Aasiasta. Se tyttö oli sopeutuva ja vaikkei kielitaitoa paljon ollut niin pisti kyllä tuulemaan, firmaa pystyyn ja muuta.
Nyt on se mitä halusinkin eli perhe ja bonuksena vielä talo vaimon kotimaassa jossa nykyään vietän eläkepäiviä. - ihastuinluvatta
Aloittajamieheen ihastuin näitä juttuja lukiessa. Suoraviivanen, ei alleviivaa itseään, ei valittele ja uikuta vaan toteaa asiat eikä hirveästi tuomitse muita ja muiden elämäntyylejä. Lisäksi ahkera ja varmaan olis valmis panostamaan suhteeseen, kun sen maallemuuttavan naisen löytäisi. Onko niin että vain pöndellä kasvaa tuommoisia miehiä? Ottaisin jos en olis jo naimisissa.
- rahoihinko.ihastuit
ihastuitko rahoihin niin taisit tehdä
- Maallaonmukavaaa
rahoihinko.ihastuit kirjoitti:
ihastuitko rahoihin niin taisit tehdä
Kuules nyt, tuolla maalla pärjää vähemmälläkin rahalla jos vain on viitseliäs tapaus ja osaa vähän tehdäkin kaikenlaista. Eihän se elämäntyyli toki kaikille sovi.
Noh sähkönsiirtomaksut ovat paikoin kohtuuttomia mutta niitä voi ennakoida jne.. Rahaa ei kulu kaupungin ns.kotkotuksiin ja siinä säästää.
Raha tietysti helpottaa elämää, kuka sitä kieltämään. Mutta jos ottaa rahan perässä juoksevan naisen niin äkkiäpä huomaa ettei sellainen sovi maalle... Ne harvemmin ovat pesänrakennusviettisiä pikkuemäntiä luonteeltaan ;)
Paljon voi hyötykasveja kasvatella myös ja pitää paria kanaa jne jos tilat sallii sellaisen. Syksyisin kerätä marjat ja sienet. Harmi kun en itse metsästä mutta se unelmien mies hoitaisi riistan kotiin..
Sellainen pieni omavaraisuus on monella unelmana nykypäivänäkin. Harvoille se yksin on mahdollista totetuttaa jo työntilanteen vuoksikin. Mutta näitä löytyy. :)
- Eläluovuta
Ei sinun kannata luovuttaa! Täällä hyviä vinkkejä tullut, huomaan että olet pettynyt. Olen sinua vanhempi nainen maalta , asun kaupungissa itä-suomessa, joten tiedän molemmat asuinmuodot.olen hyvässä työssä. Minäkään en haluaisi luovuttaa, mutta biologisesti oman lapsen saanti on kohta mahdotonta, vaikken sitä halua myöntää. Oma varmasti on vikani.
- tytteli27
Antasin!
- maalaispoik
Minä en tieä mikä on pöndeli ? Voisitteko suomentaa ?
- Näinsennäen
Kyllähän se niin on, että monet uraputkinaiset katuvat ollessaan vain virkanaisia uraputkessa. Sitten kun ovat vanhoja heistä tulee äreitä kateellisia vanhoja piikoja. Kukaan ei heitä huoli.
- sinkku_vm1974
Etpä ole todellakaan vanha. Mies voi ihan hyvin ryhtyä isäksikin vaikka yli 50-vuotiaana. Eri juttu on naisella, kun biologia pistää rajat vastaan. Ja ainakin itselläni 40 v oli se raja pyykki, että parisuhteessa eläminen alkaa tuntua mahdottomalta ajatukselta. Sinänsä olisin varmaan aikanaan hyväksynyt suhteen maalta - jos mies olisi hyväksynyt sen, etten tuo isoja rahoja kotiin.
Jos pystyt työllistämään kumppanisi, niin ei luulisi olevan mikään ongelma, siis jos kumppanin löydät. Netti on huono paikka seuran hakuun. Parempi olisi kohdata oikeassa elämässä. Siinä suhteessa tilastot ovat sinua vastaan - kohtaat hurjan paljon vähemmän ihmisiä kuin ruuhka-Suomen alueella olisi mahdollista. En oikein arvosta baaristakaan löytyneitä suhteita (jos paria haetaan baarista, niin bileistys saattaa olla muutenkin oleellisin elämäntapa).
Eli pitää vain lisätä tilastollisia mahdollisuuksia kohdata kumppani. Mieti, missä voisit tavata naisia. Kotona tai duunissa se ei taida onnistua. - Nelikymppinen_sinkku
Tervetuloa joukkoon!
- ååna80
Kannattaisi toimia ja perustaa se perhe kun on nuori, eikä odotella 4-kymppiseksi ja sitten alkaa hätäillä perheen perustamisen kanssa, niin kuin nykyääån monet tekee. Aina se on vaikeampaa löytää kumppani mitä vanhemmaksi tulee. Mutta kun halutaan viettää vapaata nuoruutta ja ketään ei kelpuuteta, sitten kun on mielestään "valmis" perheen perustamiseen, se voikin olla liian myöhäistä.
- RaskastaJoulua
Köyhä mies, jolla on pieni "se" kelpaa kyllä mennen tullen naisille, jos on muuten hyvännäköinen. Se taas mikä on hyvännäköistä on maku asia.
- MitesTanssikurssit
Aiemmissa viesteissä mainittiin lavatanssit. Tähän lisään vielä lavatanssiKURSSIT. Niitä suosittelen lämpimästi. Vaikka keski-ikä niissä onkin n. 50 , siellä on nuorempia helmiä 20 -40 v joukossa, niin miehiä kuin naisia. Niillä tanssikursseilla, joissa olen käynyt on ollut kiertävä parinvaihto eli illan aikana pääsee tanssimaan jokaisen paikallaolijan kanssa. Miehelle suosittelen niitä vaihteluksi ainakin telkkarin tai pleikkarin sijaan. Sinnehän porukka tulee oppiakseen tanssimaan, mutta niissä saa toteuttaa kuitenkin omaa mieheyttään ja naiseuttaan, mitä taas ei yksin kotona vietettäessä tapahdu - yhdistyy sosiaalisuus, mies- ja naisenergiat, musiikki, liikunta ja uuden oppiminen. Kukin tykkää tietysti omista jutuistaan, mutta 35 -vuotiaana sinkkumiehenä en sulkisi tätä vaihtoehtoa pois. Uskon, että miehestä tuntuu kivalta oppia viemään naista määrätietoisesti ja ainakin musta naisena on mukava ollut oppia olla vietävänä ja antamassa sopivasti vastetta:) Oma taiteenlajinsa tämäkin - herkkää vuorovaikutusta, jotta tanssi sujuu ja näyttäisi kauniilta.
- TsemppiviestiMeilKaikil
Ymmärrän täysin ap:n jutut luovuttamisesta ja turhautumisesta. Olen 38-vuotias nainen pääkaupunkiseudulta ja olen viimeiset vuodet kamppaillut samansuuntaisten ajatusten kanssa. Olen tottunut jo niin pettymään, sillä sen verran monta tapausta on tullut nähtyä (tulee ihastus, jopa rakastuminen, mutta sittenpä viestittely / yhteydenpito jää - lähes tätä rataa on koko tähänastinen elämäni miesten kanssa mennyt). Ensitreffeillä olen hyvä, jopa huippu - niissä osaan olla kuningatar! Olen ollut aktiivinen ja käynyt läpi tutustumistilaisuudet, -paikat ja -metodit. Pettymykset näkyvät koko elämän skaalalla - silloin töissäkin haasteellisemmat ajat.
Talven aikana kun kävin taas syvemmän ahdingon läpi ja kerroin itselleni, etten enää tee asian eteen yhtikäs mitään ja antaa olla, niin mitäpä uutta syntyikään: tämä asia on pois mielestä ja tällä kertaa kuuntelen vain sisäistä / sydämen viestiä. Huomaan, että sehän onkin alkanut viestimään... Pois mielestä, mutta sydämessä juttu näköjään silti säilyy. Keskityn nyt entistä enemmän sisäisten viestien kuunteluun ja luotan tosiaan, että kaikki varmaan sit menee täysin luonnostaan, jos on mennäkseen - sitä kun paljon myös toitotettu. Eli vaikka luovuttamisen mieliala tulee melkein jäädäkseen (mielessä ainakin), siitä jotenkin ihmeesti taas vaan "toipuu" ja tilalle syntyy jotain uutta, joka puhuttelee taas uudella tavalla :) Tsemppiä siis kaikille, jotka kamppailevat "ollako vai eikö olla" -mielialojen kanssa!! Ennen kaikkea suosittelen tekemään sitä, mistä tykkää ja nauttii! PS. Tanssikaa miehet, tanssikaa! - Good_bye_perhe
Mittariisi pyörähti siis 35.
Pyöräytäppä sen kunniaksi munasi rusetille ja unohda perheen hankkiminen! - töööööööööööööt
feikki wannabee stadilainen - hyppää kolera-altaaseen ni helpottaa.
- miksimenisit
Eikä kannata mennä naimisiin. Elä vapaana,reissaa ja nauti elämästä. Tappeluksi se muuttuu kuitenkin ja eroksi. Ja sitten tapellaan lapsista jne. Ympärilläni joka päivä tuota tapahtuu, ja kärsimys on kova.
- Sopeutuja
Kyllä maalla on mukavaa! Hommaa mukava ponitamma. Ei tarvi olla puutteessa. Parempi, kuin yksikään nainen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096476Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884101L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453437TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72820Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251421- 66838
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55823- 9809
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193798Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47779