K4 Center järjestää kahvakuulaharjoittelun starttikurssin aloittelijoille la 16.4 ja jatkokurssin su 17.4 Tampereen Hervannassa.
Starttikurssillamme opit turvallisen ja tehokkaan tavan harjoitella kahvakuulan kanssa. Opit oikeat asennot, otteet ja liikeradat tärkeimpien perusliikeiden suorittamiseen. Harjoitteluun sisältyy nopeutta, voimaa ja kehonhallintaa kehittäviä liikkeitä.
Kahvakuulaharjoitteita täydennämme liikkuvuus- ja
kehonpainoharjoitteilla. Kurssi on suunnattu ensisijaisesti aloittelijoille, mutta toimii myös hyvänä kertauksena pidempään harjoitelleille.
Jatkokurssillamme opit oikean suoritustavan kahvakuulaharjoittelun kilpailulajeihin: tempaukseen ja työntöön. Opit paitsi tehokkaan tavan nostaa raskaitakin kuulia, myös taloudellisen tekniikan jolla pystyt
suoriutumaan pidemmistä aikasarjoista. Kurssin monipuolisesta sisällöstä hyötyvät niin peruskuntoilijat kuin myös kilpailijat.
Kurssin jälkeen harjoittelua voi jatkaa ryhmäliikuntatunneillamme jopa 4 kertaa viikossa.
Kurssiemme ohjaajat ovat harjoitelleet lajia yli seitsemän vuotta ja suorittaneet kansainvälisen organisaation ohjaajakoulutukset.
Seuramme edustajat ovat tehneet useita Suomen ennätyksiä sekä voittaneet lukuisia kansallisen tason mitaleita. Merkittävimpinä kansainvälisen tason saavutuksina tempauksen MM3 ja EM1.
Starttikurssi: lauantaina 16.4. 2016 klo 12-14.00.
Jatkokurssi: sunnuntaina 17.4. 2016 klo 12-14.00.
Paikka: Hervannan Vapaa-aikakeskus, Lindforsinkatu 5 (sali 136)
Hinta: Starttikurssi 20 €, Jatkokurssi 20€
Huom: molemmat kurssit yht. 30€.
Kursseilla varusteiksi riittää sisäliikuntavaatetus ja juomapullo.
Kaikenkokoisia kuulia on seurallamme riittävästi, joten omia ei tarvitse ottaa mukaan. Kurssin yhteydessä voi myös ostaa käytetyn kuulan edullisesti.
Kurssien maksuun hyväksymme myös Smartumin kulttuuri- ja liikuntasetelit, TYKY-kuntosetelit, TYKY-online ja Sporttipassin.
Video starttikurssilta: http://www.youtube.com/watch?v=TCTztaq5JR8
Muita lajeja seurassamme: Krav Maga, thai- ja kuntonyrkkeily
Lisäinfoa lajista www.k4.fi
Kursseilla paikkoja rajoitetusti, joten imoittaudu pian.
Molemmat kurssit alkavat tasan 12:00, joten saavu paikalle hyvissä ajoin.
Tiedustelut/ ilmoittautuminen:
http://www.k4.fi/yhteystiedot/ota-yhteytta/
tai puh: 040 758 9862 Niko
Tervetuloa kauempaakin!
Kahvakuulakursseja Tampereella 16-17.4.2016
K4center
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1363822
- 1161490
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2711350Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.691309Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr181194Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791101Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie451078IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku601061- 301046
- 56997