Kuinka moni pitkässä parisuhteessa elävä vain juuri on siinä sen tuttuuden ja turvan takia? Eikö koskaan kyllästytä se liika tuttuus, kun melkein jo arvaa toisen ajatukset eikä mikään enää yllätä ja kiehdo? Minusta se on elämän hukkaamista tietyllä tavalla. Jos unohdettaisiin lapset tästä aiheesta kokonaan, niin olenko ainut joka ajattelee niin, että olisi rikkaus ehtiä elämään mahdollisimman monessa parisuhteessa elämän aikana. Vaihtaa hyvässä yhteisymmärryksessä kumppania siinä vaiheessa kun tuntuu että kaikki on jo koettu ja nähty, ollaan yhdessä mutta enemmän hiljaa kuin puhuen, koska kaikki on jo niin moneen kertaan puhuttu. ?
Tottumus ja turva vs uusi ja mielenkiintoinen
Kummajainennainen
17560
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Oikeastaan on turha kommentoida mutta vastaanpahan kuitenkin.
Pitkässä suhteessa on kaikki mahdolliset edut joita on turha ryhtyä luettelemaan.
Jos vaihtelunhalu on jäänyt kiinteän suhteen aikaan niin, joko aikaisempi elämä on ollut yksitoikkoista, tai parisuhde on muodostettu arveluttavin perustein.
Pitkä suhde ei välttämättä merkitse yksitoikkoista yhteiseloa mutta siitä puuttuvat epämiellyttävät yllätykset.
Ja voi puuttua kaikki muutkin yllätykset. Ikävä kyllä.
Miellyttäviä tai epämiellyttäviä yllätyksiä voi olla niin lyhyissä kuin pitkissäkin suhteissa.
Pitkässä suhteessamme en ole kokenut epämiellyttäviä yllätyksiä. Nuoruuden lyhyissä suhteissa kylläkin.
Tapauskohtaista. Itse en voi sanoa kokeneeni ex-liitossani enkä nykyisessäkään epämiellyttäviä yllätyksiä. Sehän on myös hyvin henkilökohtaista miten kokee eri asiat, millä tavalla suhtautuu niihin, kuin myös mitä kohtaa suhteessa. Monethan eivät liittonsa aikana esim. joudu kohtamaan puolison uskottomuutta, vaikka puoliso olisi uskoton ollutkin.
Parisuhde on kuten kaikki muukin. Ei määrä ratkaise vaan laatu. Laatua uuteen parisuhteeseen ei saa heti, vaikka olisi miten mielenkiintoinen tyyppi. Vasta pitkässä juoksussa selviää, voiko kumppaniin luottaa, onko hän turvallinen, vaan peräti päinvastoin; turvaton, arvaamaton, ennustamaton, ailahteleva, levoton jne.
Itse olen eronnut pitkästä liitosta, joten tiedän myös, ettei aika, vanha suhdekaan takaa laatua.
Tuttuus ja turva ovat tärkeitä asioita, enkä kokisi pätkääkään miellyttäväksi elää ilman niitä. Enkä myöskään koe, että tutun ihmisen kanssa suhde olisi tylsä -päinvastoin. Vasta hyvin tutun kanssa uskaltaa todella olla oma itsensä, tulee koettua ja kokeiltua mitä tahansa ja koetut fiilikset tuntuvat suuremmilta. Lyhyemmissä suhteissa tunteetkin jäävät vasta kasvun asteelle.
Pitkässä suhteessa voi tehdä aivan samoja juttuja kuin lyhyessä. Lyhyessä ei voi kokea kaikkea upeaa mitä pitkässä. Hyvin vaikea siis tajuta ajatusmalliasi. Olen nykyisessä suhteessani elänyt 16 vuotta ja olen valtavan onnellinen. Tunnen puolison pienetkin vinkeet. Se on mahtavaa. En malta odottaa miten upeaa on kun takana on 45 yhteistä vuotta, kuten onnellisilla vanhemmillamme.
46 yhteistä vuotta enkä päivääkään vaihtaisi pois.
Kun tuntee kumppanin niin tyytymättömyyden hetketkin jäävät lyhyiksi!
Ei tuota voi tietää etukäteen mitä mieltä olet 10 v päästä. Voit olla täysin eri mieltä. Elämästä kun ei aina tiedä mitä tapahtuu. Oletettavasti kasvat jonnekin suuntaan henkisesti ja voi olla että näet ja koet eri tavalla kuin puolisosi. Ikävä kyllä luulin minäkin olevani elämän ikuisessa suhteessa, kunnes kävi 25 v jälkeen niin että olimme pikkuhiljaa kasvaneet erilleen. Ja jos joku sen olisi kertonut 15 v hääpäivänä olisin nauranut päin naamaa. Oltiin niiiin onnellisia - silloin!
Toki se on totta, että kaikkea voi käydä. Mutta toivon että käy hyvin, ja teen myös töitä sen eteen.:)
Siinähän se onkin, että hyvässä suhteessa riittää puhumista ( kuuntelemista), on yhteistä(kin) tekemistä ja yhteisiä asioita, joita HALUAA toisen kanssa jakaa. Ellei näin ole, parisuhde (pitkä tai lyhyt) on kuollut. Usein eletään saman katon alla sen vuoksi, että näin on totuttu tekemään eikä kumpikaan tiedä paremmasta, tai halua mitään muuta.
Vastakkaisasettelu "Tottumus ja turva vs uusi ja mielenkiintoinen" on vähän keinotekoinen, turha. Suurimmalla osalla ihmisistä on enemmän kuin kaksi parisuhdetta, mutta niitä on täysin tarpeetonta vertailla keskenään.
Itsekin mietin että tuo vertaus "tottumus ja turva vs. uusi ja mielenkiintoinen" on vähintäänkin erikoinen. Eihän kaikki tuttu ole turvallista. Eihän kaikki uusi ole mielenkiintoista. Moni tuttu ja turvallinenkin on mielenkiintoista, ja toisaalta moni uusi asia voi tuntua hyvin turvalliselta. Ei näitä asioita kukaan aikuinen ja järkevä niputa noin jäykästi yhteen. Mulle ainakin parisuhde on hyvin tuttu, erittäin turvallinen ja suunnattoman mielenkiintoinen. Uusi se ei ole. Sen sijaan aikoinaan kun parisuhteemme oli uusi, se ei vielä tuntunut niin mielenkiintoiselta kuin tänä päivänänä. Turvallinen fiilis puolisoni kanssa on ollut aina.
Kaikki koettu ja nähty??
No, minusta pitkä parisuhde on yhteinen matka ja seikkailu, jossa molempien asenteella on merkitystä. Minulle esim. tuttuus ja turvallisuus ovat arvoja ihmissuhteessa.
Mitä ihmeen uutta voisit uuden ihmisen kanssa parisuhteessa kokea kun toteat,e ttä "kaikki koettu ja nähty" aloittaisit siis uudelleen kaiken koetun ja nähdyn. Hohhoijaa, tuossa aikaisemmin jo todettiinkin ap:n esittämän vastakkain asettelun teennäisyys ja myös lapsellisuus; ein parisuhteen pituus takaa turvallisuutta tai tuttuutta kuten ei myöskään se lyhyys mielenkiintoisuutta ja seikkailua.
"ein parisuhteen pituus takaa turvallisuutta tai tuttuutta kuten ei myöskään se lyhyys mielenkiintoisuutta ja seikkailua."
Juuri näin. Itse en myöskään ole ollenkaan perso "seikkailulle". Seikkailin aikani kyllä joo, mutta silloin oli muutos ja kriisi päällä.
Jokainen suhde tietenkin on täysin erilainen, mutta sellaiset jotka jo rippikouluikäisestä alkavat olla yhdessä (eli vain yhdessä suhteessa) eivät sitä tajua. Ymmärrän kyllä tuon aloittajan pointin. Monesti suhteissa on kyse läheisriippuvuudesta, ollaan toiseen kiinni kun pelätään muuta. No tää meni vähän ohi asian mutta menköön.
Vastaan oman näkemykseni kysymys kysymykseltä:
Kuinka moni pitkässä parisuhteessa elävä vain juuri on siinä sen tuttuuden ja turvan takia?
-Meillä on vasta 22v yhteistä eloa takana, joten koskeeko kysely edes meitä?
Ihanaa kuitenkin, että tuo rakas mies on tuttu ja turvallinen!
Eikö koskaan kyllästytä se liika tuttuus, kun melkein jo arvaa toisen ajatukset eikä mikään enää yllätä ja kiehdo?
-Tottahan mieheni minua vielä kiehtoo ja olen tosi onnellinen suhteestamme. Osaapa tuo välillä yllättääkin, mutta toki alan tuntea hänet kuin omat taskuni! Mutta kysymykseen; ei ole ainakaan vielä alkanut kyllästyttämään.
Minusta se on elämän hukkaamista tietyllä tavalla.
-Itse ajattelen, että olisin hukannut elämäni ilman tätä miestä.
Rakastan ja kunnioitan häntä ja tunne on onneksi molemminpuolinen.
Jos unohdettaisiin lapset tästä aiheesta kokonaan, niin olenko ainut joka ajattelee niin, että olisi rikkaus ehtiä elämään mahdollisimman monessa parisuhteessa elämän aikana.
-Itselleni olisi vastenmielinen ajatus, että olisin ollut esim. monissa kymmenissä suhteissa, kuten nykyään kuulee jonkun olleen. Minulla oli nuoruudessani yksi yhdenillan juttu ja totesin, ettei se ole minua varten.
Kaikki muut entisetkin suhteeni ovat olleet useamman vuoden mittaisia.
Vaihtaa hyvässä yhteisymmärryksessä kumppania siinä vaiheessa kun tuntuu että kaikki on jo koettu ja nähty, ollaan yhdessä mutta enemmän hiljaa kuin puhuen, koska kaikki on jo niin moneen kertaan puhuttu?
-Kyllä ainakin meillä on vielä mahdottomasti asioita, jotka on vielä kokematta/näkemättä. Sanoisin, että haaveita ja unelmia täytyy olla, oli sitten nuori tai vanha. Puheenaiheitakin tulee vaan lisää vuosien myötä.
Oletat paljon, suorastaan liikaa. Pitkä parisuhde ei ole välttämättä ole ollenkaan turvallinen, ei edes ennakoitava. Eikä uusi parisuhde mielenkiintoinen. Uudessa suhteessa saattaa olla vähemmänkin puheenaiheita kuin vanhassa. Ja muutaman viikon päästä ei jaksa puhua niistäkään.
Elämän hukkaamista on elo itseä epätyydyttävässä, jopa haitallisessa suhteessa. Samoin uusien suhteiden kokeilemisen loputon ketju.