Näillä sivustoilla jonkin verran tekstejä lukiessani huomioni on kiinnittynyt siihen, että miksi täällä kaikkien eron syynä on aina pettäminen? Oikeastihan eron yleisimmät syyt ovat kommunikaatiovaikeudet, kiista kotitöistä ja erilaiset lasten kasvatusasiat, rakkauden loppuminen. Pettäminenhän on yleensä vain seuraus näistä asioista. Olisi kiva vertaistukea saada näihin todellisiin syihin. Onko teillä kellään vinkkejä mistä niitä voisi saada ts. joitain sivustoja joissa liikutaan tuolla yläpään tasolla?
Miksi eroon liitetään vain pettämistä
kummeksuva
85815
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 85
Vanhimmat
Niinpä. Liitetään erityisesti PUOLISON pettämistä. Onhan helpompaa kääntää katse kumppaniin, syyttää häntä, kuin pohtia miksi liitto aikuisten oikeasti päättyi eroon, mikä erityisesti mätti vuorovaikutuksessa.
Juuri noin. Toisen pettämisestä saadaan hyvä syntipukki omaan pahaan oloon. Näin vältytään kohtaamasta oikeita ongelmia.
Juuri näin. Sitä kutsutaan termillä projektiivinen identifikaatio. Luonnehäiriö siis. Sinällään oman itsensä hyvän hakeminen jo hefonistinen meno kannustaa pettymään. Sen teon jäljet lähimpiin on niin yököttäviä, etten ihmettele joskus nuori sukupolvi tulee nostamaan sen haitat esiin samoin kuin haisevan ja turmelevan tupakan kohdalla.
Korjaus: luonnevika, hedonistinen, kannustaa pettämään
Juurikin niin.
Pääosin kai pettäminen (sekin pitäis määritellä) on pettymistä omaan parisuhteeseen. Pettyminen johtuu jostakin (siitäkin pitää olla tietoinen). Parisuhde ei täytä toiveita (mitä ne sitten ovatkaan).
Jos (sulkujutut) eivät ole selvillä ja analysoitu, noidankattila toistuu uusissakin suhteissa enemmin tai myöhemmin.
Eri asia on sairaalloinen riippuvuus jostakin, mikä normisuhteessa ei pelaa eikä tarvikaan pelata, on sitten ihan eri asia.
Takemmin ottaen tarkoitin kyllä eroja, joissa ei ole ollut pettämistä ja eroon on päädytty jostain muusta syystä kuin pettämisen vuoksi. Eli kummallakaan ei ole ollut mitään suhteen aikaista suhdetta johonkin toiseen.
Ymmärrän kyllä näkökulmasi siihen, että pettämiseenkin on monesti syynsä (ei siis puhuta sarjapettäjistä) ja pettämisen pitäisi tuollaisessa tilanteessa herätellä kummatkin osapuolet, että jotain on vialla. Pettäminen ei kuitenkaan, ehkä yllättävääkin ole yleisimpiä eron syitä ja hyvä näin, sillä minun mielestäni se on myös melko älytön eron syy esimerkiksi jos asiat parilla muuten hyvin vaikkapa kymmenien vuosien mittaisissa suhteissa. Tai no, voivatko ne silloin olla hyvin?
Uskottomuus on, ainakin Suhdesopan mukaan, yleisin eron syy:
"1. Uskottomuus
2. Päihteet
3. Läheisyyden ja rakkauden puute
4. Erilaiset elämänarvot ja -tavoitteet
5. Erilleen kasvaminen"
Tietenkin on mahdollisuus, että nämä viisi yleisintä syytä on oikeasti jossain toisessa järjestyksessä, mutta onko sillä niin merkitystä? Lisäksi uskottomuus on usein seurausta kaikista noista muista neljästä syystä, ja varmasti muistakin asioista. Olen itseasiassa satavarma, että vähintään kohdat 3, 4 ja 5 johtavat lähes aina ajan kanssa uskottomuuteen.
Itselläni eron syynä oli kaikki nuo kohdat, paitsi 2. Sen tilalla exän mielenterveysongelmat. Uskottomuus omalta kohdalta (oli exänkin kohdalla, mutta sen kuulin vasta eron jälkeen).
Vanhentuntutta tietoa suhdesopassa. Tutkimusten mukaan kommunikaatiovaikeudet, kotitöiden jako ym.ongelmat ja rakkauden puute suurimpia.
Allekirjoitan väitteesi, että ongelmat kohdissa 3., 4. ja 5. johtavat uskottomuuteen - ellei sitten ennen sitä jo ymmärretä puhaltaa peliä poikki ja todeta, että homma ei yrityksistä huolimatta toimi.
"Pettäminenhän on yleensä vain seuraus näistä asioista"
Aivan totta. Jostain syystä pettäminen kuitenkin lasketaan yhdeksi erilliseksi syyksi. Vaikka toisaalta nuo tutkimukset voi jättää omaan arvoonsa. Omassa erossanikin oli lähes kaikkia noita kohtia mitä tuossa suhdesopan mukaankin. Jos olisi pitänyt valita niistä vain yksi, en tiedä mitä olisin valinnut. Muilla voi olla sama pulma. Moni varmaan myös on valinnut uskottomuuden, koska se on laaja-alaisin, sisältää tosiaan noi muut kohdat. Uskottomuus on usein ns. piste iin päälle?
Pettäminen on seurausta mistä? Naisien suusta olen useamman kerran kuullut että kun meni huonosti liitossa niin pakosti jouduin pettämään. Naurettava selitys. Ja siihen päälle vielä että kun puoliso oli niin paska niin tottakai ajautui vieraaseen sänkyyn. Eli puolison syyksi koittavat pistää oman kykenemättömyytensä parisuhteen hoidossa.
Fiksu ja toisia kunnioittava ihminen ei petä vaikka miten huonosti menisi. Tuo löpinä on vain oman huonon omantunnon tyynnyttämistä. Itselleen todistelua että enhän mä väärin tehnyt, mulla oli oikeus siihen ja seurausta siitä ja siitä.
Ihan höpöä. Mutta lienee monelle se helpoin tapa erota koska on kykenemätön selvittämään missä oikeasti meni vikaan.
Käsi sydämelle pettämisen takia eronneet: eikö omatunto vieläkään kolkuta, tunsitteko tekevänne oikein?
Ja miehet vastaavasti hakevat helpotusta parisuhdeseksin puutostilaansa käymällä "vain panemassa" jonkun muun kuin oman kumppanin kanssa. Sitähän ei oikein voi laskea pettämiseksi, kun muuten menee "oikeasti ihan hyvin"... Ja sitten ollaan vallan ihmeissään, kun käryn käytyä helvetti on irti.
No huh huh. Vai että seuraus. Pettäminen on oma erillinen ilmiönsä ja liittyy ihmisluonteeseen. Kaikki ihmiset eivät petä vaikka liitossa olisi todella vaikeaa.
Jos on tottunut valehtelemaan ja petkuttamaan, ei ole luonteeltaan reilu, on itsensä miellyttäminen tärkeää, ei tahdonlujuutta, ei järki puhu, ei oikeastaan kykene ymmärtämään miten paljon lähimmäistä haavoittaa teollaa, niin pettää oli asiat sitten huonosti tai hyvin. Ja sen jälkeen on asiat ainakin entistä huonommin.
"Kaikki ihmiset eivät petä vaikka liitossa olisi todella vaikeaa"
Ei petä ei. Mutta monet pettävät, vaikkei liitossa olisi vaikeaa.
Itse taas erosin liian hitaasti. Siksi uskottomuus ehti kuvioihin. Epäilen, että monella on kysymys tästä. Odotetaan asiaa X, jotta voisi erota, tiettyä hetkeä.
Ihmisluonteeseen pettäminen ei liity, vaan kaikkeen mahdolliseen.
Sen vuoksi minä halusinkin tietoa niistä todellisista eron syistä, sillä osa ei petä lainkaan, ei koskaan. Ei vaikka menisi huonosti ja vaikka mahdollisuuksia ja houkutuksia olisi kuinka. Jostain kumman syystä näihin ketjuihin vaan tunkee aina ihmiset noine pettämisineen. Voihan se tietysti johtua siitä, että niin moni pettää nykypäivänä. Miksi muuten sitten arvostelette niitä naisia, jotka ottavat eron ja laittavat hynttyyt yhteen jonkun toisen kanssa? Eikö se ole reilumpaa kuin vain jäädä suhteeseen ja pettää toista?
Niin. Olin minäkin ex-liitossani uskoton. Mutta sen vuoksi en eronnut. Yksi syy se oli, koska vakuutuin eron välttämättömyydestä.
Erosin monien syiden vuoksi, joista tärkeimmät oli vuorovaikutuksen puute, sen myötä rakkauden puuttuminen, lopulta olimme täysin vieraantuneet toisistamme. Vieraantumista vauhditti se, etten enää suostunut tekemään kaikkea. Enkä sietänyt exän tapaa kohdella lapsia, jotka onneksi eivät enää olleet ihan pieniä. Lasten kasvaessa, exän otteet "lastenkasvatus" sai väkivaltaisia piirteitä. Pelkästään tämän vuoksi olisi pitänyt erota jo aiemmin. Mutta odotin siihen asti,että nuorinkin lapsista on 12v.
Reilua on erota ennenkuin pettää toista. Monesti suhteesta välittömästi toiseen hyppäävillä ihmisillä (sukupuolesta riippumatta) on se toinen jo valmiiksi katsottuna. Siksi monelle tulee kuva, että myös fyysistä kanssakäymistä on ollut jo edellisen suhteen aikana. Ja varmasti monella onkin mutta eihän sitä kellekään myönnetä. Onko sulle itsellesi käynyt noin että ero ja heti uuden kanssa saman katon alle? En yhtään ihmettele, että saat arvostelua kohdallesi.
Mun mielestä eron jälkeen olisi jokaisen hyvä olla edes hetken yksin. Kokeilla, miltä tuntuu pitää huolta vain itsestään. Miettiä itseään, omaa käytöstään, eron todellisia syitä ja myös sitä, miten ei seuraavassa suhteessa tekisi samoja virheitä kuin edellisessä. Ihmiset vaan jostain syystä pelkäävät olla yksin. Uusi on heti oltava rinnalla.
Mä olen eronnut. En kummankaan uskottomuuden takia. Me vaan ei loppupeleissä sovittu toisillemme. Olin hyvin nuori kun mentiin yhteen. Meitä yhdisti loppujen lopuksi vain lapset. Puuttui yhteiset tavoitteet, rakkaus ja täysin vieraantuneita oltiin toisistamme eron hetkellä. Molemmat kärsi. Riideltiin, puhuttiin, sovittiin, hetken aikaa meni hyvin ja taas tilanne ajatui umpikujaan. Mun mielestä siksi, ettei kumpikaan ihan oikeasti halunnut enää panostaa suhteeseen.
Uusi kumppaneita ei kuvioissa ollut. Mulla ei ole vieläkään. Entisellä puolisolla on uusi hänelle paljon paremmin sopiva ihminen. Mä olen onnellinen näin. Nautin yksin elämisestä ja aikuisten lapsien seurasta. Harmittaa vaan, ettei uskallettu erota ennenkuin lähes vihattiin toisiamme. Toivon ettei lapset kärsineet kovin paljoa siitä että joutuivat varhaislapsuutensa ja alkavaa teini-ikääkin elämään kylmässä kodissa.
Yksinkertaisuuden ylistäminen on kai niin mukavaa että päähän ei poksahda mitään muuta. On helpompaakin olla ja elää kun pääsee syyttelemään vain petetyksi tulemista tai olemista eikä tarvitse vaivata pikkuista aivokapasiteettia ja miettiä, mikä oikeasti mättää, syitä ja sysiä.
Itse olen niiin tympääntynyt petosvirsiin, että olen alkanut katsella asiaa aivan uusilta kulmilta. Kun kukaan ei ole kenenkään omaisuutta kun ihmisistä puhutaan, niin miksi toisen oma elämä ja mielihalut olisivat jotenkin toisen pettämistä. Ettei vain tämäkin juttu olisi kirkonmiesten ja muitten järjestelmää valvovien keksimä keino pitää kansa kurissa ja herrain nuhteessa.
Asiaa. Turha keinotekoinen "elämäni on valunut hukkaan pettävän puolison rinnalla" "en selviä puolison uskottomuudesta ikinä" -draama on aivan käsittämätöntä.
Idiootti. Älä trollaa ja tukinikillä kannusta itseäsi. Toivottavasti olet yhtä pirun ruma kuin juttusi, niin on paljon vaikeampi huorata muiden elämässä.
Kiitos "tiytir" (mielenkiintoinen nm., mitä se tarkoittaa?). Todellakin mukavaa jos joku on oikeasti kanssani samaa mieltä. Kuulumme tooodella pieneen joukkoon, vähemmistöön joka kykenee ajattelemaan pidemmälle ja jonka pää kestää sittenkin kun se kaikilta muilta poksahtaa (ajatus on lainattu yhrestä laulusta).
Olen kaunis ja rohkea. Jos tulen petetyksi, olen edelleen kaunis ja rohkea, sama tyyppi. En tee puolison valintoja, hän tekee ne ihan itse, oman harkintansa mukaan. En voi siihen vaikuttaa. Tämä asia on kuten monet muutkin asiat parisuhteessa. Puoliso toimii miten toimii, hänellä on siihen omat syynsä. Vaikken pitäisi yhtään hänen toiminnastaan, niin tyhmää on tehdä asiasta draamaa.
Kaikkein ruminta ja pahinta elämässä on toivoa pahaa toisille. Se kun ei kannata millään muodoin. Haitallisinta se on omalle hyvinvoinnille.
Kiitos kiitoksista.
Pää kestää hyvinkin treenaamalla mieltä. Sepä ihmisten suurin ongelma onkin, etteivät he halua treenata sitä. Ei jaksa, ei viitsi, ei pysty. Helpompaa on todella, kuten sanoit, syytellä muita ja olla rasittamatta aivokapasiteettia.
Juuu, mielen-, hengen- ja myös ruumiinkulttuurin jalostamisaiheet ovat ylitsepääsemättömiä liian monelle.
Kun nyt puhutaan pään ja kropan kestämisestä niin toki niitä voi treenata ja on hyväkin treenata. Kannattaa kuitenkin muistaa, että meillä kaikilla on rajamme niin henkisessä kuin fyysisessä kestämisessä. Mielestäni parisuhteen kuuluisi olla hyvän olon ja voiman lähde. Voi piru sentään, kun olen taas ilmeisesti väärässä. Toki suhteissa tulee kuoppia ja ne kuuluu elämään ja niistä noustaan ylös esimerkiksi niillä voimilla, joita on tankattu esimerkiksi aiemmista hyvistä hetkistä. Mutta ei parisuhteen kuulu mielestäni olla jatkuva kärsimysnäytelmä ja kaikki voimat vievä projekti. Nykypäivän elämässä on niin paljon haasteita jo muutenkin, että jos suhdekin on huonolla tolalla niin siinäpä se.
Lisäksi (nyt menen jo aiheen vierestä) minun mielestä on typerää myös arvostella eri ihmisten sietämisen rajoja. Työelämäkin monesti pyörii niin, että kunhan vahvimmat pysyy mukana niin silloin on vielä kaikki hyvin. Ei muuten ole. Aika sairas yhteiskunta jos pelkästään vahvimpien ehdoilla mennään.
Kaikkea voi treenata. Voi myös treenata paljon enemmän kuin itse uskookaan. Mutta eri juttu on mitä henkilökohtaisesta HALUAA itse treenata, miten ja miksi, mihin kaikella vaivalla ja treenaamisella pyritään. Ellei tuloksia synny järkiajassa, niin joko keinot on väärät, tai tavoittelee jotain epärealistista mihin ei parisuhteen yhteiset resurssit riitä.
Parisuhteessa auttaa suunnattomasti, jos molemmat tuntevat itsensä lisäksi toisensa, ja osaavat riidellä rakentavasti. Itsensä ja toisen tuntemisessa omat ja toisen hyvät ja huonot (= vahvat ja heikot) puolet ovat pääroolissa. Huonoja puolia korostetaan aivan turhaa parisuhteessa. Kuka jaksaa jatkuvasti kuunnella omista huonoista puolistaan, etenkin jos hyvät jätetään unholaan? Itse olen sitä mieltä, että kannattaa mahdollisuuksien mukaan katsoa kaikkia kumppanin huonoja puolia sormien läpi, ja korostaa hänen hyviä puoliaan. Niiden hyvien puolien vuoksihan hänet on puolisoksi valittu. Eikö niin?
Tämä sama ajatus pätee myös työpaikoilla. Kaikissa on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Mutta on jumalattoman rasittavaa, jos on hyvä työssään, haluaa kehittää sitä ja on kehittänyt. Mutta kiitosta ei saa, työnantaja kertoo vain päivittäin mitä heikkouksia työntekijällä on. Tämä on suurin virhe mitä pomo voi tehdä. Osaava, onnellinen työntekijä, jota arvostetaan, johon luotetaan, saa parhainta tulosta aikaan.
Hienoa "olga"! Kaikilla immeisillä on rajansa, joita voi kuitenkin levitellä juuri niissä suhteissa ja sellaisissa määrin kuin haluaa ja tahtoo. Se on itsestä kiinni, ei mistään muusta.
Jostain kummallisesta syystä kaikki immeiset eivät kuitenkaan halua tai tohdi rajojaan kokeilla. Ehkä siihen on suurin syy juuri se kulttuuritaustainen juttu, että kehumista ja kannustamista tässä yhteiskunnassa ei todellakaan anneta eikä suoda juuri kenellekään.
Senhän oletetaan olevan pahasta ja ylpistävän persoonaa. Siksi lapsiakaan ei opeteta olemaan ylpeitä saavutuksistaan ja osaamisestaan ja siksi aikuisetkaan eivät koskaan opi 'ylpeilemään' sillä, että osaa ja voi ajatella ja tehdä asioita toisella tavalla, eri lailla kuin muut. On turvallista olla yhtä rajoittunut kuin kaikki muutkin ja mieluummin mollata että toinen ei vain luule liikoja itsestään.
Niin ja usein ihminen, joka näkee asian kapeasti ja uskoo selviävänsä kaikesta ja ymmärtää kaikkea, muuttaa lopulta mielipidettään. Mielipide muuttuu, kun saa itse kokea törkeän loukkauksen. Elämä tuppaa sellaisia järjestämään kaikkien kohdalle.
Oletko ikinä koskaan tullut ajatelleeksi että toiset ihmiset ajattelevat jo ihan lähtökohtaisesti eri lailla? Ihmiset jotka ajattelevat laveasti ja avarasti selviävät kaikesta oman ajattelutapansa ansiosta, joka ei ole ahdas ja kahlitseva. Maailmassa on kauniita ja rumia asioita, mutta oma asenne ja käsittelytapa ratkaisee miten niistä selviää.
Tynnyrissä ja kellarissa kasvaneet, ahtaisiin karsinoihin rajoittuneet taas eivät selviä yhtään mistään no. siitä syystä, että ajatus ei riitä tarpeeksi pitkälle. Ts. asennetta ei ole kasvatettu ja kehitetty joten kaikki elämän asiat ovat rumia ja kauheita eikä niistä voi selvitä kun järjen hivenkään ei riitä koska väärä ajattelumalli sumentaa sen.
Mielipiteiden täytyy ja pitääkin elämän aikana muuttua. Oikealla asenteella siunatulla ne muuttuvat aina oikeaan suuntaan eikä sitä suuntaa määrää mikään eikä kukaan ulkopuolinen. Ei edes törkeä loukkaus.
Juuri näin! Siinä oli täydellisesti ilmaistu mistä on kysymys.
Ryhdyimme suhteeseen ja perustimme perheen, vaikka elämänarvomme olivat täysin erilaisia. Vaikka meillä oli yhteisiä harrastuksia, tilanne oli molemmille selvä. Yritimme lasten vuoksi ja kai siksikin ettemme parempaakaan löytäneet.
Kun molemmille tuli elämässä parisuhteen ulkopuolisia vastoinkäymisiä, erottivat ne meidät vielä enemmän toisistamme. Pettäminen, fyysinen ja henkinen, tuli mukaan vaiheessa, jossa tiesimme eroavamme. Se ei tainnut kummastakaan tuntua miltään.
Vasta kun olimme jo päättäneet erota, pystyimme puhumaan asioista. Kuollut seksielämäkin heräsi henkiin aika hämmentävän voimakkaana. Ristiriidat eivät silti kadonneet mihinkään.
Onhan se niin väärin kun nainen pettää siinä vaiheessa kun liitto jo vetelee viimeisiään. Kotona on ollut vuosikaudet mies joka ei osoita rakkauttaan millään tavalla. Ei sanoin eikä teoin. Nainen ollut yksin lasten kanssa kun ukko viiletellyt kavereiden kanssa ja elänyt avioliitossa kuin poikamies. Kotona mies valittaa joka asiasta kuin mikäkin vanha heteka!.
Lapset ovat täysin naisen vastuulla, mies on lasten kanssa juuri sen verran kuin itse viihtyy ja tykkää ja tekee lasten kanssa asioita joista itse tykkää.
Mies ei koskaan yllätä vaimoa, lapsia, ei ikinä järjestä mitään, odottaa että nainen hoitaa kaikki asiat, Aina lomareissuja ja suurempia hankintoja varten varat täytyy vaimon jostakin kehittää.
Mies pitää yhteisenä omaisuutena kaikkea mikä on vaimon, mutta jos hän saa jotakin ylimääräistä esim. rahaa, ne ovat hänen omiaan ja mies ei puhu niistä mitään vaimolle vaan piilottaa ne eriliselle tilille joka on yksin hänen omassa käytössään.
Viikonloput mies viettää kavereiden kanssa juopotellen lasten säästöön tarkoitetut lapsilisät salaa. Niin, onhan se hirveän väärin miestä kohtaan että kotona yksin jäänyt puoliso kyllästyy ja lakkaa edes odottamasta liitoltaan yhtään mitään.
Mutta siis kaikki paha kohdistuu nyt naiseen joka on niin hirveä että loppuviimein pettää miestään. Sillähän ei ole väliä että mies on pettänyt naisen kaikella muulla tavalla, myös sillä että liitto on ollut kolmekin vuotta täysin seksitön. Eihän sitä lasketa. Naisen pitää vaan kestää ja hyväksyä tilanne, unohtaa itsensä ja antaa miehen elää niin kuin lystää. Haloo? Kukaan kotona?
Hei.
Jokainen eroon päätyvä ja sitä hakeva päätyy ikävään ratkaisuun omista syistään. Yleensä syitä on siis monta ja asiaa on harkittu pitkään. Totta on, että osa ajautuu rinnakkaissuhteeseen, kun kotona on hankalaa ja totta on se, että toiset eivät siinäkään tilanteessa petä puolisoaan, koskee niin miehiä kuin naisia. Ei kannata yleistää, että miehet tekevät näin tai naiset toimivat näin. Olemme erilaisia.
Vuorovaikutusongelmat, kotitöiden jakaminen ja lasten kasvatukseen liittyvät ristiriidat vaikeuttavat arkielämää ja rapauttavat parisuhdetta. Mutta näiden ääressä ei tarvitse olla toivoton ja heittää hanskoja naulaan ja luovuttaa. Ainakaan ennen kuin on yritetty tehdä tilanteelle "jotain". Nimittäin kaikki nuo asiat ovat sellaisia, joille voi tehdä, jos molemmat puolisot tahtovat tehdä, sitähän on aiottu ja siihen on sitouduttu alussa. Kaikki nuo asiat ovat niitä, joihin voi vaikuttaa, minä itse voin vaikuttaa siihen miten meillä ollaan vuorovaikutuksessa ja jaetaan tai ei jaeta kotitöitä tasapuolisesti. Yksi hyvä keino on ottaa yhteyttä perheneuvontaan ja mennä ulkopuolisen ammattilaisen juttusille. Siitä ei koskaan ole haittaa. Jos molemmat eivät lähde avun piiriin, voi toinen mennä yksinkin. Jos eroon päädytään, voi keskusteluissa saada tukea itselle erossa, koska se on joka tapauksessa iso juttu, aina. Jos päätyy eroon, siinä kannattaa pyrkiä (ei ole helppoa, mutta kannattaa yrittää) olemaan syyttelemättä toista, ei kumpikaan alun perin varmasti toivonut, suunnitellut että liitto siihen tilanteeseen joutuu.
Tsemppiä, voimia ja iloa kevääseen,
Pirkko-pappi
Uskon että siinä vaiheessa kun nainen on luovuttanut, on varmasti tehnyt kaikkensa, yrittänyt kaikkensa, puhunut itkenyt rukoillut anellut raivonnut toivonut pettynyt uskonut ja taas pettynyt ja pettynyt pettynyt pettynyt ja aina vain uudelleen pettynyt
Tämä kuulostaa niin tutulta. Kiitos kuin puit ajatukseni ja tunteeni sanoiksi. Kumppanini on elänyt pienempänä ympäristössä missä tunteita ei voi näyttää. Ja nythän on samanmoinen ja toimii lasten kanssa samoin. Ei riitä, että minä olen siinä välikädessä ja yritän tunnepuolta lapsilla vahvistaa. Olen ymmärtänyt kumppania, tukenut, ollaan haettu apua, mutta koko ajan pyöritään samaa kehää. Pitkään jaksoin toivoa muuutosta parempaan ja aina petyin kerta kerran jälkeen. Itse positiivisena ihmisenä yritin aina nähdä hyviäkin puolia asioissa, mutta tuntuu etten enää jaksaa siis kohta en jaksa enää lastenkaan kanssa. Mutta eihän näistä asioista muille puhuta ne kätketän sisälle ja möykky kasvaa. Yritin miettiä olenko liian vaativa ja kumppanikin syytti minua herkäksi ja kun homma ei toimi niin syy siinä on, että en tee sitä enkä tätä ja lapsetkaan eivät tee sitä eikä tätä. Ja aina uskoin, että kun skarppaan ja teen tuota ja sitä ja parannan tuota juttua niin josko se auttaisi. No, eipä auta. En halunnut enkä tilannut tämmöistä elämää. Ei sitä kyllä todellakaan saa sitä mitä tilaa. Että voitte haukkua, sillä nyt kaipaan elämääni jostain rakkautta, edes pienen palan.
Eli erohan tästä seuraa ellei ehdi väsymykseen kuolla ennen sitä.
¨Jos päätyy eroon, siinä kannattaa pyrkiä (ei ole helppoa, mutta kannattaa yrittää) olemaan syyttelemättä toista, ei kumpikaan alun perin varmasti toivonut, suunnitellut että liitto siihen tilanteeseen joutuu.¨
Varmaan näinkin, mutta eroja on niin monenlaisia ja on tilanteita, joissa on oikeus olla vihainen, ihan aiheesta ja voi myös syyttää, jos on aihetta. Kai joku vastuu on sillä, joka lähtee omasta mielestään huonoa liittoa parantamaan uskottomuudella.
Vihainen voi olla, tietysti. Mutta täytyy löytää rakentavat keinot käsitellä ja purkaa vihaa. Sitä ei toisen syyttely/haukkuminen/arvostelu jne. ole ollenkaan.
Jos kunnolla suuttuu ja vihastuu, kannattaa poistua paikalta/tilasta esim. lähteä ulos, lenkille, treeniin, hakata nyrkkeilysäkkiä, huutaa tyynyyn, siivota yms.
Vähän eri linjoilla. Jos on aihetta suuttua, miksi poistua paikalta ja väistää? Tietenkin tavoite on rakentavaan asioiden selvittelyyn, mutta sitä ei voi tehdä yksin. Pointtini oli se, että on myös tilanteita, joissa on oikeus olla vihainen ja oikeus myös näyttää se. Tämän yli on myös päästävä, vihaan ei voi jäädä. Joskus vaan se on tehtävä yksin, kun lähtijällä ei ole motivaatiota selvittää asioitaan ja energiat on jo uudessa suhteessa.
Tästä olisi mukava kuulla ajatuksia: kuinka olette selvinneet, kun lähtijä on pahoinpidellyt henkisesti, eikä ole kiinnostunut tai kykenevä muuhun kuin siirtymään seuraavaan suhteseen? Kuinka antaa anteeksi, kun keskusteluvälejä ei ole - pitääkö vaan hakata sitä nyrkkeilysäkkiä?
Kun toisen kanssa on vuosikausia avioliitossa oltu ja lapsiakin on hankittu niin on todellakin oikeus ja kohtuus selvitellä asioita. Mutta tässä jutussa on taas lähdetty pettämisen linjoille ja lisäksi aika epäselvästi myös keskustellaan kuinka joku on siirtynyt uuteen suhteeseen. Et kai puskastajapuuntakaa itse yhdistä pettämiseen sitä, että joku siirtyy seuraavaan suhteeseen? Ei minusta ainakaan yhtään sama asia. Voinen sanoa, että itsekin tunnen niitä jotka ovat liittoaan yrittäneet korjata, eivät ole onnistuneet ja eroaan miettineet ja punninneet pitkään ennen lopullista eroa ja aika piankin löytäneet uuden kumppanin. Sitä on varmaan aika vaikea ymmärtää, jos itse on suhteeseensa ollut tyytyväinen eikä välttämättä ole halunnut kuunnella toista, kun toinen on yrittänyt puhua epäkohdista ja pahasta olosta. Ihmisellähän on taipumus suojella mieltään ikäviltä asioilta. Enkä toisaalta myöskään ihmettele niitä miehiä, jotka liitossaan ovat yrittäneet saada äänensä kuuluviin, mutta vaimo on omilla ajatuksillaa heidät hiljentyneet ja sitten miehet retkahtavat johonkin toiseen. Kommunikaatio-ongelmia, jotka etenkin alkuvaiheessa ovat helposti poistettavissa, jos kumpikin osapuoli sitä haluaa. Eikä valitettavasti vaadi edes paljoa työtä. Mutta itse ainakin lukuisien muiden ongelmien lisäksi olen todennut, että eipä sellaisia ihmisiä paljoa taida olla jotka oikeasti näitä ongelmia haluaa ratkaista. Lähdetään vaan uuteen ja helpompaan. Toisaalta minulle ainakin terapiassa on selvinnyt, että varsinkin miehet yrittävät sitten uusilla kierroksilla ratkaista nuo ongelmat ettei taas tarvitse erota. Itse ainakin uudessa suhteessani, sitten ehkä joskus haluaisin jo alusta asti käydä joillain parisuhdeleireillä tms. hoitamassa parisuhdetta.
Totta tosiaan, välejä ei voi selvitellä yksin. Suhdetta ei voi rakentaa yksin. Yhteistä säveltä ei voi löytyä yksin. Ristiriidoissa, erimielisyyksissä ja riidoissa on omasta mielestäni tärkeintä pysyä ASIASSA. Kertoa oma kantansa, miltä MINUSTA tuntuu. Mutta ei lähteä arvostelemaan toista. Jos lähtee arvostelemaan ja syyttelemään, voi olla varma, se karkottaa toisen. Vähintään henkisesti.
Turhan usein jätetyt jäävät kiinni ajatukseen, että lähtijä on pahoinpidellyt henkisesti, vain lähtemällä. Harva kuitenkaan lähtee, rakastuu toiseen, ellei myös koe henkistä pahoinpitelyä. Siitä on jopa kerrottu jätetylle osapuolelle, mutta asia ei ole mennyt perille asti. Jotkut kokevat kertomisen turhaksi, sillä vain pahennetaan tilannetta. Keskusteluun tarvitaan yhteinen tahtotila, ja tavoite.
"Kuinka antaa anteeksi, kun keskusteluvälejä ei ole - pitääkö vaan hakata sitä nyrkkeilysäkkiä?"
Anteeksi voi halutessaan aina antaa, myös itselleen, keskustelemalla itsensä kanssa. Silloin kun toinen lähtee, ei ole enää parisuhdetta, ei yhteistä tulevaisuutta. Vain yhteinen menneisyys. Ketään ei kannata yrittää pakottaa keskustelemaan. Ei onnistu. Sensijaan kannattaa itsekin lähteä eteenpäin.
Silloin kun sukset on täysin ristissä, ja toinen halua erota on parempi vain erota ja olla hiljaa. On täysin turha alkaa vatvoa eroa eessuntaas ja vielä pahempaa alkaa tehdä toiselle tiliä uudesta suhteesta. Täysin tarpeetonta.
Ehkä joku jättäjä tosiaan yrittääkin kertoa huonosta olostaan, mutta turha on aina olettaa, että näin on käynyt. Lienee yhtä tavallista, että jättäjä juonii kaiken valmiiksi jopa uutta kumppania myöten, pimittää rahaa ja on viime hetkiin asti visusti vaiti aikeistaan, suorastaan kiistää kaiken.
Juuri näin on käynyt kohdallani. Ja sellaista ei ole ollut helppo ymmärtää. Nämä mamelot täällä, jotka eivät ole sellaista petosta kokeneet, voivat jäädä löpisemään tyhjää pikkuongelmineen ja ylemmyydentunteineen.
Saman kokenut, ei sanallakaan vihjaissut että jotain vikaa tai ongelmaa olis tai olisi paha olla, päinvastoin, rakasti ja elämää eteenpäin suunniteltiin. Vaan sitten pysähtyikin elämä kuin satalasissa seinään kun ilmoitusluontoisesti kerottiin - mulla on toinen ja mä otan eron.
Tulevien suhteiden ja tulevan elämän kannalta ei todellakaan ole hyvä vain vaieta erossa vaan käsitellä asiat ainakin jollakin tasolla. Erityisesti silloin, jos on lapsia ja muutenkin. Minun mielestä on kyllä raukkamaista, jos asioita ei toisen pyynnöstä tai yhteisestä tahdosta halua millään tavalla käsitellä. Pelkkää omaan napaan tuijottamista, joka kyllä kostautuu myöhemissä suhteissa.
Asioita voi kyllä käsitellä yksinkin aivan hyvin. Ei kannata painostaa ketään puhumaan, vielä vähemmän pakottaa, tai kontrolloida. Tähän kohtaan sopii tyyneysrukous muistutukseksi:
"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan"
Ts. täytyy hyväksyä tosiasia, ettei toinen halua puhua, jos hän ei puhu. Ja hyväksyä kaikki vastaukset sellaisenaan, jos hän puhuu.
Erotilannetta voi usein verrata konfliktitilanteeseen ( konflikti =vastustuksen, erimielisyyden tai yhteensopimattomuuden tilan törmäys). Siinä todellakin on vaikeneminen kultaa, avautuminen harvoin kannattaa.
"Nämä mamelot täällä, jotka eivät ole sellaista petosta kokeneet, voivat jäädä löpisemään tyhjää pikkuongelmineen ja ylemmyydentunteineen."
Se olet sinä, joka ajattelee "sellaista petosta". Oma pääkoppasi muodostaa kohtaamastasi asiasta, tässä tapauksessa pettämisestä "sellaisen petoksen". Pettäminen ei ole ongelma, vaan oma ajattelusi, suhtautuminen asiaan. Ainoa keino päästä eteenpäin on muokata omaa ajatteluaan. Vai siten pääsee vaikeiden asioiden ylitse.
Se on ylipäänsä sellainen juttu, että ihmisen on vastaanotettava se mitä eteen tulee. Vaikka ongelmia yrittäisi vältellä ihan täysillä, kieltää tai kiertää ne, paeta niitä jne., ei onnistu. Ne seuraavat mukana, juuri sinun elämässäsi, niin kauan kuin olet käsitellyt ne. Silloin kun sanotaan/luullaan herkästi, että toisilla on helppoa ja kivaa, ongelmatonta tai törkeän pieniä "pikkuongelmia", on jäänyt elämän aikana moni oma ongelma kohtaamatta ja selvittämättä. Tästä aiheutuu aina vain enemmän tuskaa itselle. Ts. jokaisen onni omassa taskussa.
Kyllä aivan niin miten oonaz sanoi. Itsellänikin vaikeita vaiheita takana monella saralla ja selviytymiseen ei auttanut mikään muu kuin kohdata ne asiat, vaikka sattui ihan perkeleesti. Pakeneminen ei auttanut. Sen vuoksi sanonkin, että en todellakaan anna sympatioita ihmisille, joille annetaan mahdollisuus muuttaa avioliittonsa ja suhteensa suuntaa tms. ja jotka eivät tähän ryhdy. Tai no ymmärrän etteivät ryhdy, jos haluavatkin suhteensa päättyvän. Mutta minusta silloin toisen perään itkeminen ja toisen elämän mahdollinen hankaloittaminen on aivan turhaa! Kyllä monilla ihmisillä on elämässään erilaisia hankaluuksia ja vaikeita vaiheita ollut, ei hyssyttely ja pumpulissa eläminen siihen mitään auta.
Sen sijaan toisille näyttäminen ja heidän "kouluttaminen" mukamas näkemään asioita, aiheuttamalla tahallisesti vaikeuksia on täysin kusipäistä toimintaa. Sillä monilla ihmisillä vaikeuksia ja kipupisteitä voi olla paljonkin olemassa, vaikka he näyttäisivät kuinka hyvinvoivilta ja onnellisilta. Kaikki eivät vaan ole sellaisia, että jokaiselle vastaantulijalle vaikertavat ongelmiansa ja jäävät paikoilleen, tumput suorana seisomaan.
Voi vittu näitä. Mitään vertaistukea kukaan ei saa, kun joku hihhuli oman onnensa seppä ei ole kokenut oman elämänsä illuusion särkymistä. Tulee olemaan hänelke todella kova paikka. Pitkään elin ja kauan uskoin minäki siihen. Olin joskus lukenut surkeista ihmiskohtaloista, mutta se oli kaukaista ja epätodellista, epäihmisten jossakin kaukana menneisyydessä sattunutta, tai jotenkin poikkeuksellisen epätavallisen kohtalon kohdannut. Voin vain kuvitella, mitä "oman onnen seppä" lätinät heistä tuntuneet, vaikka minä en sellaisen julistamiseen ole syyllistynyt, mut joukossa aina näitä hörhöjä.
Olisit vastannut ylemmälle. En aloittajana aloittanut viestejä millään pettämisjutuilla. Luitko ylemmän kirjoituksen ja minä en ainakaan omaa viestiä vastauksena minun viestiinni ymmärtänyt lainkaan. Eiköhän ydinperheen särkyminen aina ole kova paikka, ihmiset ei aina vaan voi muuta.
Normaaleilla ja terveillä ihmisillä ei ole mitään illuusiota omasta elämästä. Kuten tuossa edellä sanottiin, jokaisella on omat vaikeat ja kipeät asiat, jotka tuottavat tuskaa, ja silloin sattuu, kovastikin (ihan perkeleesti). Mutta kohtaamalla ongelmat ja kivun, pääsee tasapainoon uudestaan. Entistä kokeneempana tietysti.
Aina ei tosiaankaan ole kysymys siitä, että toinen on yrittänyt viestiä olevansa tyytymätön ja häntä ei vaan ole haluttu kuulla. Viestit voivat olla täysin päinvastaisia, niin kuin täälläkin on kerrottu. Jätetyn osa on aina kurja, eikä sitä tee yhtään helpommaksi se, että vielä syyllistetään sillä, että et ole halunnut kuunnella toisen viestejä.
Niin, miksiköhän puoliso ei halua kuunnella? Ja miksi tällaisen puolison kanssa haluttaisiin mahdollisesti jatkaa? Vai onko se pääasia, ettei suoda puolison nauttivan elämästä jonkun toisen kanssa?
Jätetyn osa on täsmälleen sellainen, joksi hän sen itse tekee.
Niin pointtini oli se, että puoliso viesti aivan muuta kuin tyytymättömyyttä liittoon, kommunikaatio-ongelma tämäkin ja myös epärehellisyyttä.
Avioliitosta ajattelen kyllä että se on kahden kauppa, en tosiaankaan pysty ajattelemaan, että puolisoni voi nauttia elämästä aina kenen kassa kulloinkin haluaa. Muiden valintoihin en ota kantaa, mutta itsestäni tiedän mitä suvaitsen ja mitä en.
"Jätetyn osa on aina kurja, eikä sitä tee yhtään helpommaksi se, että vielä syyllistetään sillä, että et ole halunnut kuunnella toisen viestejä."
Älä nyt ihan noin suoraviivaisesti ajattele. Me ihmiset olemme kovin taipuvaisia negatiiviseen ajatteluun ihan joka asian monissa pienissä yksityiskohdissakin. Tunnen kovin monta jätettyä, jotka hetken "kakisteltuaan" myöntävät erottuaan itselleenkin, että ero oli odotettavissa, merkkejä näkyi, mutta niitä ei vain halunnut nähdä, ja siksi ne tulkittiin väärin. Niilläkin, joilla ero tuli "puskista".
On toki jättäjiä, jotka ovat olleet liitossaan aivan tyytyväisiä - kunnes ovat kohdanneet jonkun toisen, ja alkupelästyksen jälkeen haluavat erota, pitkästäkin liitosta. Minusta tämä on lähes ihanteellinen asetelma, jos olisi pakko valita tapa ja tyyli miten haluaa erota, tai tulla jätetyksi. Ensin vuosikaudet auvoa, ja sitten ero, koska puoliso rakastui toiseen. Voiko selvempää tapausta olla? Vuosikausien sinnittely ja hampaiden kiristely "suhteen hoitamiseksi", tuloksettomat terapiat toinen toisensa jälkeen vasta karmeaa olisi.
En tiedä mitä nappeja vedät tai pössyttelet, mutta maailmoja syleilevät fantasiat on kuin missien toivotukset "ja kaikille maailmanrauhaa!". Ei mitään todellisuuspohjaa. "Poikakaverin kanssa oltiin kaks kuukautta tosi vakavas suhtees.."
aaabbcc, kun on se uusi rakas, kaikki tasapuolisuus omaisuudenjaossa tuppaa unohtumaan, koska halutaan pedata uudelle suhteelle hyvät lähtökohdat, ja ehkä se uusikin siellä takapiruna kuiskii. Vaikka oikeasti oltaisiin se omaisuus yhdessä hankittu. Mitäpä sitä muuten maallisista, mutta kun asuakin tarvitsee. Ehkä se sittenkin olisi parempi erota ilman sitä uutta, jos olo kerran on tyytymätön. Ja sehän se onkin pirullista, kun on se uusi kierroksessa ja niitä merkkejä näkee, ja toinen vaan kuittaa vainoharhaiseksi.
Ei se omaisuuden jako ole mahdollisesta uudesta rakkaasta kiinni, vaan täysin jokaisen henkilökohtainen asia. Jotkut ihmiset vain ovat ahneempia kuin toiset. Yleensä ahne pelkää jotain, ja/tai haluaa osoittaa jotain. Tottahan sekin on, että raha etenkin vähentää tuskaa. Hyväksikäyttäjäkin voi pelätä ennen kaikkea tulevansa hyväksikäytetyksi, yksi elämän suurista paradokseista.
"Vaikka oikeasti oltaisiin se omaisuus yhdessä hankittu. "
Kuule se on se ja sama miten omaisuus on hankittu, jos kyseessä on ahne ihminen. Minulla ja exällä ei ollut avioehtoa. Minulla oli perintö (ei onneksi järin suuri), hiukan osakkeita (jo ennen avioliittoa), asunto, josta velka vain minulla. Exällä ei mitään omaisuutta. Eli huonosti kävi erossa - menetin exälle puolet omasta omaisuudestani ja kaiken irtaimen. Sitä oli paljon, mutta ex ei antanut mitään minulle, ei teini-ikäisille lapsille. Harmittelin aikani, mutta jälkeenpäin tunne on ollut vain vapauttava. Kokemus sekin, joka kyllä jää ainutkertaiseksi. Ex on jo menettänyt tasinkonsa, ja ruinaa rahaa opiskelevilta lapsiltaan. Aikamoinen urpo. Mutta jotenkin säälittävä.
Liitetään, koska ei haluta kohdata totuutta, eikä ole valmiuksia käsitellä omaa eroa omalta kannalta. Mietitään vain mikä itsessä on vikaa, miksi toinen jätti, ja jumitetaan siihen. Ei ymmärretä, ettei itsessä mitään ihmeempää vikaa välttämättä ole, jos puoliso nyt vain rakastuu toiseen. Se voi tapahtua kenelle tahansa.
Tunnen lukuisia petettyjä, jotka ovat päässeet sekä eron että puolison uuden suhteen yli. Joissain tapauksissa on kehittynyt ihan ystävyyssuhde eksien ja nykyisten kumppaneiden välille. Jotkut viettävät jouluakin nykyiset/eksät kesken.Tässä kuten monessa muussakin asiassa on kysymys valinnasta.
Tunnen lukuisia tuttuja jotka ovat päässeet ihastuksestaan yli, ja olleet kiitollisia siitä, etteivät tulleet rikkoneeksi perhettään.
Ei siis liity kirjoittamaasi, mutta tajusin sen ylättäin.
Tuntuu pitkälti siltä, että itse pettäminen ei riko liittoa, mutta tietoisuus siitä saa pelkurit pakenemaan / liitot hajoamaan.
Toki minäkin tunnen monia, jotka ovat päässeet ihastuksestaan yli, ainakin yhdestä sellaisesta. Tai useamman kerran. Rikkinäisissä liitoissa eletään hyvinkin paljon. Eroaminen vaatii ponnisteluja, eroa pelätäänkin, siksi pysytään yhdessä, eli asutaan samassa osoitteessa.
Kyllä sitä kuulkaa jättäjäkin on voinut miettiä, että mitä itsessä oli vikana ja miksi homma ei toiminut ja miksi toinen ei halunnut liittoa pelastaa. Siinä voi kumpikin muhia omissa poteroissaan ja kärsiä loppuelämänsä. Minun mielestäni tämmöinen syyttely on kumpi on väärässä ja kumpi on oikeassa on aivan turhaa, se vie vaan kaikki voimat. Jos asioita yritetään asiantuntija-avuin ratkoa eikä mikään silti toimi niin silloin keinot on käytetty ja liitto loppuu. Meillä ainakin kumpikin on tiennyt sen alusta alkaen, eikä näitä ongelmia ole ihan pienessä ajassa yritetty ratkoa ja kyllä sitä vihaa on oikeasti se jättäjäkin voinut kovasti tuntea. Totta helvetissä itseänikin on jossakin vaiheessa harmittanut, että miksi ihmeessä itselle on osunut sellainen typerys, jonka kanssa terapiakaan ei auta ja vielä kun tietää, että terapiasta hyvin moni avun saa. Mutta ilmeiseti itsekin vaan niin typerä ja toisaalta monessa muussakin asiassa toteutunut se pienin todennäköisyys ja melko useasti juuri sinne huonoon suuntaan (joskus tosin hyvään suuntaankin). Jotkut vaan ilmeisesti on huono-onnisempia. Mutta kyllä itse olen virheistäni suhteessa oppinut ja toivottavasti saan joskus jonkun kanssa onnenkin vielä kokea, toisaalta jos sitä tapaa vain pölkkypäitä niin parmpi olisi suojella itseään. Mutta mitään aikarajoja en uusille suhteille tms. aseta. Tulee kun on tullakseen, parisuhde on kuitenkin hieno juttu.
Varmasti molemmat osapuolet ovat miettineet tarkempaakin miksei homma ole toiminut. Mutta minkäs sille tekee. Kun ei toimi, niin ei toimi, That's it. Tosiasia, joka pitää hyväksyä, siltä pohjalta on hyvä erotakin. Liikaa kiistellään erosta, toisen tekemisistä/tekemättä jättämisistä, kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä. Siitähän on lähdettävä, että avioliitto on kuitenkin vapaaehtoinen. Ellei siinä kumppani viihdy, ero on paras ratkaisu, vaikka itse ajattelisi toisin. Vähän rennompi suhtautuminen elämään yleensäkin auttaa kaikissa asioissa, myös avioerossa.
Väärin! Hyvä parisuhde vaatii ponnistelua. Pettäminen ei vaadi mitään. Se on helppoa ja ihanaa.
Rikkinäisen korjaaminen vaatii aitoa anteeksipyyntöä, omien läheisten arvostamista ja tahtoa rakastaa.
Jättäminen vaatii erohakemuksen, ja lujaa päättäväisyyttä jättää toinen vaikka minkälaiseen tilanteeseen, vaikka näkee miten siihen sattuu.
Väärin. Hyvä parisuhde ei nimenomaan vaadi mitään ponnisteluja. Ei sellaista suhdetta jaksa kukaan, jossa vain ponnistellaan.
Siksi toiseksi; miksi ihmeessä väität pettämisen olevan helppoa ja ihanaa??????
Hyvä pointti. Miten pettäminen olisi helppoa ja ihanaa?
Aviopuolisoilla ei ole silloin muuta tekemistä kuin penkoa ja kytätä toistensa tulemisia ja menemisiä
Eroon liitetään mieluusti vain pettämistä, koska silloin vältytään miettimästä noita oikeasti eroon johtaneita asioita. On niin paljon helpompaa vatvoa ja veivata niitä asioita, joita kumppanin olisi pitänyt tehdä toisin, mitä hän teki pieleen. Ihan kuin menneisyyttä voisi muuttaa, vieläpä puolison puolesta. Mitä ihmiset oikein ajattelevat?
"Mitä ihmiset oikein ajattelevat?"
Jotkut ihmiset vain eivät osaa johtaa itseään, ja tekevät itsensä (ja läheiset) sekopäiseksi ongelmillaan. Monet ajattelee, että olo helpottuu mitä enemmän etsii toisesta virheitä ja vikoja. Vaikka se menee juuri päin vastoin. Kamala kierre, josta ei ole paluuta parempaan ilman että muuttaa itseään.
Ja tämä ihminen jätti entisen, kun piti sitä ongelmiensa syynä. Juuri niin.
Ja tämä ihminen jätti entisen selvittämättä mitään.
Niin, kenellä tuossa on ongelma? Tuskin ainakaan jättäjällä. Jos jätetyllä on ongelma, hän käsittelee sen omassa mielessään. Kuten muutkin ongelmansa.
Itselläni ainakin oli ongelmana pitkään se, että syytin itseäni suhteen toimimattomuudesta tai siis yritin muuttaa toimintaani, aina minä. Ja toisaalta toinen vielä vahvisti käsityksiäni siitä, että jos tekisin toisin jne niin asia voisi toimia Tuosta taipumuksesta olen yrittänyt päästä muutenkin irti, uskoisin että on naisille melko tyypillistäkin tuo syyllistyminen. Meni pitkään tajuta, että en voi ottaa vastuuta toisen toiminnasta tai toimimattomuudesta. Vain itseään voi muuttaa. On silti tehnyt hyvää miettiä mitä korjattavaa omassakin toiminnassa on.
Mutta kyllä se valitettavasti niin taitaa olla, että eron jälkeen olisi lottovoitto joskus löytää luotettava, tervejärkinen ja suhteseen sitoutuva kumppani. Itse en usko tuohon enää lainkaan. Jos toinen ei petä niin sitten hän on mieleltään muuten vinksahtanut tai kykenemätön sitoutumaan tms. Itse olen parisuhdeihminen, mutta en näe parisuhdetta minään tylsänä ja ikävänä velvollisuutena mitä monet nykyaikana sitä pitävät. Sehän on sellainen miksi sen osapuolet tekevät ja leikkisyyttä ja huumoriakin pitää olla mukana. Mutta ei ihmiset enää halua sitoutua vaan jos menee huonosti niin eikun vaihtoon. On ero sen verran kova paikka ainakin itseni kaltaiselle tunne ja sitoutuvalle ihmiselle, että ei sitä enää halua pudota korkealta. Ja jostain luin, että nykyajan yli kolmevitoset miehet ovat pelkkiä nautintoja ei mitään suhdetta hakevia.
"joskus löytää luotettava, tervejärkinen ja suhteseen sitoutuva kumppani. Itse en usko tuohon enää lainkaan."
Minä löysin tuollaisen suhteen eron jälkeen. Monet ystäväni ovat löytäneet. Mikset sinä löytäisi? Kannattaisi vain jättää tuo uskon puute...
Jotkut saavat erosta itselleen trauman, joka on peräisin ihmisen menneisyydestä. Avioero, etenkin yhdistettynä pettämiseen vain laukaisee sen. Se on ihmiselle katastrofi, josta ei ihan helpolla selviä. Tai ei selviä ollenkaan. Riippuu siitä osaako muuttaa elämäänsä, ajattelutapaansa, asennetta jne.
Kuten tässäkin viestiketjussa on havaittavissa katkeroituneiden petettyjen vastauksissa, mitä tahansa apu heille ehdotetaan, se mitätöidään tyyliin "ei onnistu". No ei tietenkään onnistu, jos niin ajattelee. Hyvin suosittua on myös puolison tai exän morkkaaminen. Ihan kuin sillä saisi itsensä tasapainoon.
Yritä löytää oma tasapainosi. Ei tee hyvää olla 24/7 vahtimassa katkeroituneita viestejä.
Onko nyxä olla exän katkeruuden vartija? Exä voi olla katkera, muttei muiden katkeruutta jaksais ihan noin vahtia :D
Jos katkerille täällä ehdottaa heidän ongelmiinsa ratkaisuja, niin ei kelpaa. Ehdottaminen ei kuitenkaan ole katkeruutta, eikä toisten katkeruuden "vartiointia".
Huomaa, et elämäsi tehtävä kateroituneiden vartiointi ja jahtasminen, ettei oma elämäsi järkkyisi. Tapansa kullakin hallita elämäänsä, mut ehkä katkeruutta vuodattavat hallitsevat sen elämänsä silti paremmin :D
Milloin keskustelusta on tullut toisten vartioimista? Millä tavalla mittaat eri ihmisen elämänhallintaa :D?
Katkeruus on sielun syöpä - ei koskaan ihmiselle hyväksi.
"elämäsi tehtävä kateroituneiden vartiointi ja jahtasminen, ettei oma elämäsi järkkyisi. "
Vika näissä keskusteluissa on se, että oletetaan kaikenlaista. Jos oma elämä on tasa-painossa, niin ei se tarkoita sitä, etteikö tuo tasapaino olisi aika ajoin järkkynyt. Jokaisella on omat keinonsa ja tyylinsä saada elämänsä tasapainoon. Tai ellei ole, katkeroituu. Katkeroitumisessa on se ikävä puoli, että se karkoittaa ihmiset ympäriltä. Ei kukaan jaksa ikuisesti vuodatuksia kuunnella, etenkin jos haukutaan muita. Siinä mennään huonon käytöksen puolelle.
Karkoittaa? Tällä palstalla saavat kaikki kaltoinkohdellut petetyt katkeruudesta katkeroituneen syyllistämää itseään :D
Tällä palstalla on tyypillistä se, että läheisiään pettäneet ihmiset eivät kestä itsestään kritiikkiä, vaan syyttävät asioiden puhumisesta katkeruutta.
Tällä palstalla tyypistä on, että katkeroituneet petetyt väen vängällä haluavat "puhua" eron syistä ja "selvittää" välit erossa. Eivät vain ymmärrä, ettei ketään voi pakottaa puhumaan. Lopulta on myös niin, ettei mitään mitä pettänyt sanoo, oteta todesta, niin eipä tuota edes kannata puhua. Petettyjä ja jätettyjä vain harmittaa, kun heille ei anneta mahdollisuutta haukkua toista lyttyyn. Sehän se on niin ihmisyyttä. Ei tosin onneksi kaikilla ole näin surkea käsitys ihmisyydestä.
Tällä palstalla tyypillstä on, ettei pettureille saa sanoa pahaa sanaakaan, kun ne loukkaantuu niin herkästi.
Tällä palstalla yritetään petetyt hiljentää, koska ei kestetä edes kritiikkiä varsin paskamaisista teoista.
Petetyt hakee ymmärrystä ja vertaistukea kertomuksillaan, mut joku perturi pahoittaa mielensä, jos sen kertoo olleen osallisena perheen rikkoutumiseen. Siksi valheellisesti tuputetaan oman elämänhallinnan neuvoja, kun toisen koti, puoliso ja lapset on "hallinnoitu" rakkauden nimissä "pois päiviltä".