Mitä oikeasti tavitsee, jotta syntyy toimiva suhde

Täytyy olla RIITTÄVÄN YHTEENSOPIVIA:
- seksuaalisuus; suunnilleen halutaan yhtä paljon ja samoja asioita (ja että ylipäänsä halutaan toisiaan) tai samanlaiset keinot ok erilaisten tarpeiden ratkaisuun
- kommunikaatiotavat, molemmat osaa suunnilleen samalla tavalla puhua ja lukea suoraa puhetta ja rivien välejä; tää on tärkeetä ihan alussakin jotta edes syntyy mitään
- arvot, jotta elämän suurilla linjoilla mennään samaan suuntaan
- kiinnostuksen kohteet, jotta on kivaa tekemistä yhdessä muutakin kuin panemista
- konkreettiset olosuhteet, jotta on mahdollista viettää aikaa yhdessä
12195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kummankin pitää valita pyrkiä kohti toista, haluta olla se oikea toiselle.

Jos kumpi tahansa heittäytyy palveltavan rooliin tai jonkinlaiseen todistelua odottavaan tilaan homma kusee.

Äänestä

Suhteen syntymisen täytyy vaan tapahtua luonnostaan, pitää olla sitä kemiaa. Jos molemmilla on vielä pilkettä silmäkulmassa, niin hyvä tulee. :)

Äänestä

Miehiä kiinnostaa vain se oma nautinto.

Äänestä
  • Naisia kiinnostaa vain perspano.

    Äänestä

  • Joo, toi on niin rasittavaa, että ensin ollaan kovalla työllä vonkaamassa, mutta pian käy ilmi, että ei yhtään kiinnosta mun tarpeet ja millaiset jutut mua naisena kiinnostais. En edes laske että sellaiset haluais mua, vaan on jonkun anonyymin pillun tarpeessa. Jos viitsisivät siirtää fokusta siihen aitoon kiinnostukseen ja itse seksiin, että millaista se olis, mistä molemmat tykkäis, niin saisivat paljon helpommin.

    Äänestä

  • Eletty_ja_koettu kirjoitti:

    Joo, toi on niin rasittavaa, että ensin ollaan kovalla työllä vonkaamassa, mutta pian käy ilmi, että ei yhtään kiinnosta mun tarpeet ja millaiset jutut mua naisena kiinnostais. En edes laske että sellaiset haluais mua, vaan on jonkun anonyymin pillun tarpeessa. Jos viitsisivät siirtää fokusta siihen aitoon kiinnostukseen ja itse seksiin, että millaista se olis, mistä molemmat tykkäis, niin saisivat paljon helpommin.

    Entä jos saa nautintoa siitä kun näkee toisen kieriskelevän nautinnosta?

    Äänestä

"- seksuaalisuus; suunnilleen halutaan yhtä paljon ja samoja asioita (ja että ylipäänsä halutaan toisiaan) tai samanlaiset keinot ok erilaisten tarpeiden ratkaisuun"

Totta

"- kommunikaatiotavat, molemmat osaa suunnilleen samalla tavalla puhua ja lukea suoraa puhetta ja rivien välejä; tää on tärkeetä ihan alussakin jotta edes syntyy mitään"

Naisilla on isoja eroja kommunikaatiossa. Itsekin olen äärimmäisen huono lukemaan niitä rivien välejä. Auttaa todella paljon, jos nainen ottaa asiat puheeksi, eikä oleta miehen tajuavan muutenkin.

"- arvot, jotta elämän suurilla linjoilla mennään samaan suuntaan"
Osittain totta. Itse kuitenkin saattaisin mennä viehervasurin tai uskovan ihmisen kanssa parisuhteeseen, kunhan toinen ei ole julistaja ja vaadi minua olemaan samaa mieltä.

"- kiinnostuksen kohteet, jotta on kivaa tekemistä yhdessä muutakin kuin panemista"
Osittain totta. Riippuu myös siitä millaiset odotukset ovat parisuhteelle. Toisille riittää, että tavataan illalla syödään iltapala ja mennään nukkumaan. Toiset taas haluavat olla yhdessä kaiken vapaa-ajan.

Mutta onhan se ehkä hankalaa, jos toinen haluaisi esim viettää lomansa ja viikonloppunsa mökillä ja toinen on kaupunki-ihminen.

"- konkreettiset olosuhteet, jotta on mahdollista viettää aikaa yhdessä"
Melko itsestäänselvyys. Jos haluaa viettää aikaa yhdessä, pitää siihen tietysti olla myös mahdollisuus.

"Kummankin pitää valita pyrkiä kohti toista, haluta olla se oikea toiselle.

Jos kumpi tahansa heittäytyy palveltavan rooliin tai jonkinlaiseen todistelua odottavaan tilaan homma kusee."

Tämä oli ehkä paras huomio.

Äänestä

Nainen haluaa mieheltä ennen kaikkea rahaa ja materiaalia, joten siitä se pohjimmiltaan on kiinni. Nainen näkee miehen esineenä ja jos miehellä ei ole naiselle taloudellista arvoa, ei mies naista kauan kiinnosta.

Äänestä

Kiinnostuksen kohteet ei saa kuitenkin olla liian samanlaiset. Muuten on liikaa tekemistä yhdessä ja jos haluaa saada omaakin aikaa, pitää karsia panemisesta. :(

Äänestä

Komea ulkonäkö, rahaa tarvitaan jotta nainen voi elää hyvää elämää. Siinä ne tärkeimmät olikin. Ainahan naisille se miehen ulkonäkö on ykkös asia koska raha ja hyvä ulkonäkö takaa hyvän suhteen.

Äänestä

Kyllä ja ei.

Naiset ovat hypergamisia, joten siiksi heille ei yleensä riitä nuo asiat, vaan he ovat valmiita ryhtymään suhteeseen myös epäsopivien partnerien kanssa vain jos näillä on ulkonäköä, rahaa ja statusta.

Minä ja 20v säätöni olemme paikottain aika samanlaisia, joskus naureskelinkin että se on kuin naispuolinen versio minusta. Tähän liittyy tietyt harrastukselliset ja ammatilliset intressit, huumorintaju, mielikuvitus jne.

Ja me viihdymme toistemme seurassa myös hyvin.

Kyseessä on sikäli harvinainen tapaus, että se saa minut nauramaan, sen vastaukset ovat usein hauskoja ja odottamattomia, ihan kuten minulla.

Mutta sitten jos mietitään toista säätöä, ns. ikuisuus-säätöä, nimeltä the Kassaneiti, on hän vaiin vähäsen 20v. säätöä vanhempi, hänellä on myös yhtäläisyyksiä kansssani ja on ulkonäöllisesti kyllä kuuminta hottia, niin silti on jotain mihin en luota hänessä. Vaikea selittää. Vaikka hänenkin kanssa voi jutellla kaikesta, ja muuta sellaista.

Sitten on nämä pikkusäädöt ja hoidot, joiden kohdalla onkin jo tämä ihan tuttu tilanne, että he ovat kiinnostunita, uskovat että meillä on enemmän yhteistä kuin on ja ainakin minä pystyn viemään jutun sänkyyn asti ennen kun he huomaavat erehtyneensä. Si

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tätä_on_tullut_mietittyä kirjoitti:

Täytyy olla RIITTÄVÄN YHTEENSOPIVIA:
- seksuaalisuus; suunnilleen halutaan yhtä paljon ja samoja asioita (ja että ylipäänsä halutaan toisiaan) tai samanlaiset keinot ok erilaisten tarpeiden ratkaisuun
- kommunikaatiotavat, molemmat osaa suunnilleen samalla tavalla puhua ja lukea suoraa puhetta ja rivien välejä; tää on tärkeetä ihan alussakin jotta edes syntyy mitään
- arvot, jotta elämän suurilla linjoilla mennään samaan suuntaan
- kiinnostuksen kohteet, jotta on kivaa tekemistä yhdessä muutakin kuin panemista
- konkreettiset olosuhteet, jotta on mahdollista viettää aikaa yhdessä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu