Kyllä, olen Mensan jäsen ja ainakin saamani todistuksen mukaan "huippuälykäs". Nyt jo melko pitkään työttömänä oltuani alkavat kuitenkin mielikuvat omista kyvyistä ja etevyydestä pikkuhiljaa romahdella. Jos sitä kerran on niin hiton nokkela kuin mitä testit näyttävät niin luulisi sitä sitten olevan edes jonkinlaiseen työhönkin soveltuva...prkl... Plakkarissa on tohtorin tutkinto erinomaisin arvosanoin, kokemusta ulkomailla työskentelystä, kielitaitoa, lisäksi tottakai vielä työvoimatoimiston asiakas- sekä Mensan jäsenkortit. Niinpä, tunnen olevani vain surkea masentunut työtön, yhteiskunnan hylkiö, eikä siinä mensalaisuus tai "huippu-äo" paljoa lohtua anna...
Älykäs(kö...)?
Minä
9891
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuvioiden oikein arvailu ei taidakaan olla elämän salaisuuksien ratkaisu. Eikä edes se, että on lukenut hatun päähänsä. :) Niin se vain on, paperein ja testein todettu älykkyys ei välttämättä anna mitään takuita oikeassa elämässä pärjäämisestä. Ne taidot joko on saanut syntymälahjana taikka on opeteltava kantapään kautta.
Itse sitä ollaan vähän samaa sorttia, testit sanoo, että fiksuja ollaan, elämä ei.
Jos olet älykäs, minkä vuoksi tahdot kertoa siitä muille (mensa)? Itse pidän oman älykkyyteni omana tietonani. Korkea älykkyysosamäärä ei takaa töitä yhtä hyvin kuin juntti perus iq 90 duunarille.
Jos "alle keskiarvon" ÄO takaa paremmin töitä kuin "korkea", voisiko miettiä asiaa siltä kantilta, että koko älykkyyden määritelmä (ja sitä kautta testit) saattaisi olla päin persettä...
Olipas harvinaisen huono päätelmä.
Puhumatta älykkyydestä mitenkään erityisesti, on ilmeistä, että ympäröivästä yhteiskunnasta putoaa helpommin ulos, mitä kauempana on tämän kulttuurin määrittelemistä standardinormeista.
Kaikki keskiarvosta poikkeava on jossakin määrin kulttuurin hylkimää - oli se sitten huippu(korkea/matala) älykkyys, tavallisesta poikkeava ihonväri, erilaiset arvot (eri kulttuureissa eläneet), yhtään erikoisempi seksuaalinen suuntautuminen...
Olettaisin, että todella huippuälykkääseen suhtauduttaneen esim. työnhaussa samoin kuin julkihomoon shintolaiseen kommunistineekeriin Hitlerin Saksassa (no jos nyt vähän liioiteltiin). Jos arvot ja ajatukset ja ominaisuudet menevät ristiin muun yhteiskunnan kanssa, ei yhteiskunnassa ole kovin helppo elää.
Älykkyys on jotakin ihan muuta kuin "työ, uskonto, isänmaa" -idioottejen miellyttämiskykyä.
Pitäisikö älykkyystestien sinun mielestäsi todella mitata sitä, miten lähellä ollaan kulttuurin "normaali-ihannetta"?
>Pitäisikö älykkyystestien sinun mielestäsi todella mitata sitä, miten lähellä ollaan kulttuurin "normaali-ihannetta"?
Ei sitä. Mutta ei se silläkään lailla saa mennä, että korkea älykkyysosamäärä on taakka. Älykkyyden määritelmän pitäisi olla sellainen, että älykkyys on jotain, mikä edistää työelämässä ja sosiaalisessa elämässä menestymistä. Ei siis pelkkää autistista kuviopäättelykykyä, vaan sosiaalisia taitoja, arvostelukykyä, loogista ajattelua, jne. Jotain vähän kokonaisvaltaisempaa kuin nykyisen määritelmän mukaan.
Tuo, että yhteisö automaattisesti hylkii kaikkea poikkeavaa, ei pidä paikkaansa. Nykyään älykkyys ja henkinen kapasiteetti ovat keskeisessä asemassa, joskus maatalousyhteiskunnassa ja metsätöissä fyysinen voima oli se tärkeä juttu. Ei yhteisö hylkinyt sellaista, joka oli muita selvästi voimakkaampi. Ja miksi olisi hylkinyt - hänhän oli erinomaisen työkykyinen.
Mutta mensalaiset eivät ole sen kyvykkäämpiä kuin muutkaan. Minkäänlaista korrelaatiota elämässä menestymisen kanssa millään alueella ei ole havaittu. Ei tieteessä, ei taiteessa, ei bisneksessä, ei ihmissuhteissa. Onnellisuus ei riipu mensalaisuudesta. Mikään ei riipu mensalaisuudesta. Ja sitten pitäisi uskoa, että tämä on kuitenkin oikea tapa mitata älykkyyttä...
Terve.
"Minkäänlaista korrelaatiota elämässä menestymisen kanssa millään alueella ei ole havaittu. Ei tieteessä, ei taiteessa, ei bisneksessä, ei ihmissuhteissa."
Paskapuhetta. Ihmissuhteisiin korkealla älykkyydellä ei ole juurikaan vaikutusta (ainakaan parantavasti), muihin osa-alueisiin vaikutusta on. Älykkäämmät kouluttautuu keskimääräistä paremmin --> parempi tulotaso. Samalla tarkoittaa sitä, että keskim. älykkäämmillä keskim. parempi edustus tieteessä & bisneksessä.
Matala älykkyys ei tarkoita sitä, etteikö voisi menestyä elämässään taloudellisesti / menestyä vaikka tieteissä. Keskimääräisesti korkeamman älykkyyden omaavat menestyvät taloudellisesti / tieteissä paremmin, kuin "tyhmemmät".
Tämä lienee ihan itsestään selvää....
No terve vaan.
Mutta miksi sitten Mensa suorastaan ylpeilee sillä, että jäsenenä on kaikenlaisia ihmisiä professorista peruskoulun keskeyttäneeseen, toimeentulotukiasiakkaasta monimiljonääriin?
Voisi kuvitella, että jos kyse todella olisi älykkäiden kerhosta, kirjo olisi vähän erilainen kuin koko väestössä. Nyt kuitenkin Mensa on satunnaisotos koko väestöstä, ts. mitään korrelaatiota minkään asian kanssa ei ole.
Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että älykkäät pärjäävät monilla alueilla, esim. tieteissä ja bisneksessä, keskimäärin paremmin kuin vähemmän älykkäät. Se on kuitenkin aivan toinen juttu, mitä tekemistä Mensan testillä on älykkyyden kanssa...
No siksi, koska minkä tahansa ammattiryhmän edustajalla (kellä tahansa) voi olla korkea älykkyysosamäärä.
Idea on siinä, että korkeammin koulutetuilla on keskimäärin korkeampi älykkyysosamäärä, koska älykkäillä ihmisillä on taipumus kouluttautua paremmin.
Esimerkki: Oletetaan, että suomen kaikkien talonrakentajien keskimääräinen älykkyysosamäärä on 100 (raaka arvio). Tämä ei estä kumminkaan sitä, etteikö joukussa voisi olla joku, jolla äo on 170. Edelleen oletetaan, että suomen kaikkien professorien keskimääräinen äo on 155. Joukossa voi olla monta professoria, jonka äo on alle 120.
Olet varmasti hyvin älykäs, sitä ei käy kenenkään kiistäminen. Täytyy kuitenkin muistaa, että älykkyys on vain väline, jota täytyy osata käyttää hyväkseen. Kuvitellaanpa esimerkiksi, että sinulla olisi maailman nerokkain tietokone, jonka laskentateho riittäisi ratkaisemaan minkä tahansa matemaattisen tai muun ongelman. Tuskinpa siitä olisi niinkään paljon hyötyä kuin omasta kotikoneestasi on, jos sitä olisi äärettömän hankala käyttää.
Tässä yhteiskunnassa ei vain pelkällä älykkyydellä aina pärjää. Täytyy myöskin osata tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa. Lisäksi täytyy osata olla röyhkeä ja opportunisti silloin, kun tarve vaatii ja joskus taas jopa mielistellä kieli ruskeana. Lisäksi kannattaa myös joskus toimia pelkän tunteen pohjalta, eikä aina raa'an älyn voimalla. Useinhan parhaille paikoille pääsevätkin ne, jotka luulevat tietävänsä, kun taas ne, jotka tietävät oikeasti jotain, jäävät taustalle.
Eipä siis tarvitse ihmetellä, miksi moni kuuluisa nero on työskennellyt yksin ja asunut melkein erakkona.