Oikeastaan millään muulla ei ole niin paljon merkitystä kuin itsevarmuudella. Pituus, paino, hiukset/hiuksettomuus, ulkonäkö, raha, kuuluisuus, lihaksikkuus, mitä nyt ikinä keksitkään syyksi sille ettet saa naista tai joku muu saa, mutta kaikkein ratkaisevin on itsevarmuus.
Naisilla on toki kaikenlaisia vaatimuksia jos heitä aletaan kuuntelmaan. Pitää olla vähintään 190cm pitkä, tumma, palomies tai poliisi ammatiltaan, lapsirakas kulttuurinharrastaja joka harrastaa vapaaottelua ja puutarhan hoitoa. Mitä vaan nainen omassa mielessään on fantasioinut, hän voi esittää "vaatimuksena". Millään näillä ei ole kuitenkaan merkitystä ns. tosipaikan tullen, kunhan miehellä on vaan itsevarmuutta ja hän osoittaa sen. Kaikki ne naisten "vaatimukset" on pelkkää haaveilua, että olisipa ihanaa jos olisi tuollainen mies. Todellisuus tulee vastaan heti kun joku tarpeeksi itsevarma mies lähestyy naista eikä ihan heti hellitä kun nainen testailee ja kiukuttelee (kuten naiset tekee melkein kaikkien miesten kohdalla).
Itsevarmuudessa olennaista on se että mies tuo oman maailmansa naisen maailmaan, eikä toisinpäin. Epävarma mies on kuin kerjäläinen jolla ei ole "omaa maailmaa" ja joka haluaa tyhjälle elämälleen täytettä naisesta ja naisen maailmasta. Itsevarma mies voi olla hyvinkin tylsä tyyppi pohjimmiltaan, tosi-tv-addikti, ei mikään järin älykäs, mutta hän voittaa naisen puolelleen, kunhan on vain tarpeeksi itsevarma itsensä suhteen ja tuo sen oman todellisuutensa naisen todellisuuden osaksi. Epävarma mies voi olla omalla tavallaan kiinnostava ja älykäs, tuntea kulttuuria ja taidetta ja politiikkaa jne. mutta jos hän ei osaa ja uskalla tuoda tätä omaa maailmaansa naisen maailmaan niin nainen ei kiinnostu hänestä ja pitää häntä tylsänä.
Ydin on siis tavallaan rajojen asettamisessa. Epävarma mies on valmis myötäilemään, joustamaan itsestään tullakseen naista vastaan. Epävarma mies pelkää loukkaavansa naista ja yrittää olla hienotunteinen. Tässä hän tekee virheen. Nainen arvostaa enemmän vaikka vähän mulkkuakin miestä, joka ei myötäile ja uskaltaa pitää omat rajansa ja jolla on oma vahva todellisuus jonka hän tuo osaksi naisen elämää. Epävarma mies tuntuu naisesta kuin taakalta, jota naisen tulee kannatella, koska epävarma mies ei ole tarpeeksi vahva ja joustaa liikaa. Itsevarma mies kannattelee naista, vaikka olisi kuinka mulkku ja tylsä tyyppi pohjimmiltaan.
Pohjimmiltaan naiset tyytyy aika vähään miehessä. Ne sinkkuaikana fantasioidut vaatimukset pitkästä ja tummasta palomiehestä voidaan sivuuttaa pelkkänä haaveiluna. Nainen on tyytyväinen vain kunhan mies on itsevarma. Näkeehän sen millaistan miesten kanssa naiset on yhdessä. Aika harva on mitenkään ihmeellinen persoona tai kovin kiinnostava tyyppi sinänsä. Kunhan mies on vaan itsevarma eikä ala myötäilemään naista liikaa, niin hän saa naisen, seksiä ja suhteen. Kaiken avain on siis pelkkä itsevarmuus, eikä se, että et ole tarpeeksi pitkä, lihaksikas, tarpeeksi tuuhea tukka, rikas, kuuluisa tms.
Naisilla on toki kaikenlaisia vaatimuksia jos heitä aletaan kuuntelmaan. Pitää olla vähintään 190cm pitkä, tumma, palomies tai poliisi ammatiltaan, lapsirakas kulttuurinharrastaja joka harrastaa vapaaottelua ja puutarhan hoitoa. Mitä vaan nainen omassa mielessään on fantasioinut, hän voi esittää "vaatimuksena". Millään näillä ei ole kuitenkaan merkitystä ns. tosipaikan tullen, kunhan miehellä on vaan itsevarmuutta ja hän osoittaa sen. Kaikki ne naisten "vaatimukset" on pelkkää haaveilua, että olisipa ihanaa jos olisi tuollainen mies. Todellisuus tulee vastaan heti kun joku tarpeeksi itsevarma mies lähestyy naista eikä ihan heti hellitä kun nainen testailee ja kiukuttelee (kuten naiset tekee melkein kaikkien miesten kohdalla).
Itsevarmuudessa olennaista on se että mies tuo oman maailmansa naisen maailmaan, eikä toisinpäin. Epävarma mies on kuin kerjäläinen jolla ei ole "omaa maailmaa" ja joka haluaa tyhjälle elämälleen täytettä naisesta ja naisen maailmasta. Itsevarma mies voi olla hyvinkin tylsä tyyppi pohjimmiltaan, tosi-tv-addikti, ei mikään järin älykäs, mutta hän voittaa naisen puolelleen, kunhan on vain tarpeeksi itsevarma itsensä suhteen ja tuo sen oman todellisuutensa naisen todellisuuden osaksi. Epävarma mies voi olla omalla tavallaan kiinnostava ja älykäs, tuntea kulttuuria ja taidetta ja politiikkaa jne. mutta jos hän ei osaa ja uskalla tuoda tätä omaa maailmaansa naisen maailmaan niin nainen ei kiinnostu hänestä ja pitää häntä tylsänä.
Ydin on siis tavallaan rajojen asettamisessa. Epävarma mies on valmis myötäilemään, joustamaan itsestään tullakseen naista vastaan. Epävarma mies pelkää loukkaavansa naista ja yrittää olla hienotunteinen. Tässä hän tekee virheen. Nainen arvostaa enemmän vaikka vähän mulkkuakin miestä, joka ei myötäile ja uskaltaa pitää omat rajansa ja jolla on oma vahva todellisuus jonka hän tuo osaksi naisen elämää. Epävarma mies tuntuu naisesta kuin taakalta, jota naisen tulee kannatella, koska epävarma mies ei ole tarpeeksi vahva ja joustaa liikaa. Itsevarma mies kannattelee naista, vaikka olisi kuinka mulkku ja tylsä tyyppi pohjimmiltaan.
Pohjimmiltaan naiset tyytyy aika vähään miehessä. Ne sinkkuaikana fantasioidut vaatimukset pitkästä ja tummasta palomiehestä voidaan sivuuttaa pelkkänä haaveiluna. Nainen on tyytyväinen vain kunhan mies on itsevarma. Näkeehän sen millaistan miesten kanssa naiset on yhdessä. Aika harva on mitenkään ihmeellinen persoona tai kovin kiinnostava tyyppi sinänsä. Kunhan mies on vaan itsevarma eikä ala myötäilemään naista liikaa, niin hän saa naisen, seksiä ja suhteen. Kaiken avain on siis pelkkä itsevarmuus, eikä se, että et ole tarpeeksi pitkä, lihaksikas, tarpeeksi tuuhea tukka, rikas, kuuluisa tms.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Sekoitit fyysiset ja henkiset vaatimukset ja edellytykset melko nopeasti samaan laariin.
Ilmeisesti analyyttiset parisuhdetaitosi eivät piisaa aivan tuolle vaaadittavalle käytännön tasolle ja yrität suhteuttaa omia norsun dimensioitasi ihmisten puntariin.
EI ONNISTU tai sinun tapauksessasi: EI ONANISTU ei kuuna päivänä!
"EI ONNISTU tai sinun tapauksessasi: EI ONANISTU ei kuuna päivänä!"
Ei kannata aina olla tuomitsemassa kaikkea ihan tuohon sävyyn, koska monet aloitukset ja kommentit ovat yksilöitten pohdiskelua ja mietiskelyä kohti lopullista päämäärää......eli vain matkan tekoa omien ajatusten jalostamiseksi ja totuuksien löytämiseksi omaa polkua varten.....kaikki ovat eri vaiheessa itsensä, ajatustensa ja pohdintojensa kanssa, mutta aina se kehitys vaatii sen, että niitä käy läpi...
Tämä on ollut aika hyvä paikka siihen, kun omien mietiskelyjen ja pohdiskeluiden tuloksia voi käydä muiden kanssa läpi kirjoittamalla niitä tänne palstalle ja niiden kirjoittaminen auttaa muutenkin prosessin etenemisessä..
Eli tuomitseminen ei ole ratkaisu, vaan voi tuoda myös paremmin omia vastaavia ajatuksia julki, mutta kannattaa muistaa, ettei yleisohjeita oikeastaan voi antaa paitsi jos kuuluu selvästi johonkin suureen enemmistöön ja /tai klooni joukkoihin..
Mielenkiintoinen kirjoitus, joka varmasti pätee sen verran kuin kehenkin naiseen pätee, mutta ei näistä yleensä tai ikinä ole yleisohjeeksi, koska niin moni asia yksilöittäin vaihtelee luonteen, persoonan, arvojen ja ajatusmaailman osalta..
Myös yksilöittäin puolin ja toisin on eroja mitä ja millaisia suhteita hakee, sekä myös suhteisiin suhtautumisessa on eroja...
En kuitenkaan tyrmää kirjoitusta, koska tämä on toki vain minun mielipiteeni...tosin olen siitä samaa mieltä, että itsevarmuudesta ja itsetuntemuksesta on puolin ja toisin molemmille hyötyä.....sekä sitten tietenkin ihmistuntemuksesta...
Jaaaa! Miksi ihmeessä oletit kommentin liittyvän juuri naisiin. Miehissä on paljon enemmän kritisoitavaa, kysykää vaikka matkakohteiden feminiinisiltä osapuolilta.
Tairat olla kännis ku käkiiii......luitkos aloituksen?
Mun kirjoitukset on yleensä aika sukupuolineutraaleja..toki aina ja kaikissa tilanteissa ei pysty, jos asia on sellainen, ettei se päde samalla tavalla molempiin sukupuoliin..
Enkä ole tuossa kommentissani kritisoinut myöskään, eli veren alkoholipitoisuutesi on luultavasti hyvällä mallilla...
En saanut kommentistasi muutenkaan oikein mitään selvää..Mutta Hyvää Matkaa Kuitenkin! ;P
Se millaiset luonteet sopii yhteen on yksilöllistä, mutta yleistä on se, että mies on itsevarma ja nainen tuntee vetoa miehen itsevarmuuteen. Tai oikeastaan niin, että miehen muut luonteenpiirteet muuttuu seksuaalisesti kiinnostaviksi vasta kun mies on itsevarma. Eli mies ei päädy kamusektorille, kunhan on itsevarma. Kamusektori on varattu epävarmoille miehille, oli heidän muut henkiset attribuuttinsa melkein mitä hyvänsä.
KaMu = KansanMusiikki!
Tämä peikko ajaa itsensä tahallisesti monesti kamusektorille vaikka ehdotuksia saisikin ties mihin..kun se mitä on saamassa ei ole tai ei tunnu siltä mitä on vailla tai tarvitsisi, eikä ne aina meinaa uskoa sitäkään, vaikka sinne on joka kerta itsensä laittanut jos on johonkin useamminkin törmännyt ja joka kerta kuitenkin pyrkinyt sinne kamusektorille..
Ei nämä asiat ole aina ihan yksinkertaistettavissa. Eri asia on jos itselleen kuuluu luontaisesti irtonumerot tai vastaavat, eli ns. heittäydytään tilanteisiin, kun kohdalle osuu..silloin olen kanssasi samaa mieltä, eli jos on jotain sellaista vailla, niin ohje on ihan pätevä monesti..vaikka kyllä sitä oman kokemuksen mukaan saisi myös sillä, että laittaa itsensä kamusektorille joidenkin tapausten kohdalla, mutta ei tietenkään kaikkien.
Jotkut eivät vain saa sellaisesta touhusta oikeastaan mitään, vaan tulos voi olla ennemminkin negatiivinen, koska tunteet....
Itsellä jos/kun intuitio ja faktat sanovat, että tämä ei ole sitä mitä itse tai hän haluaa ja/tai tarvitsee, niin vetäydyn jommankumman tai molempien parhaaksi tilanteesta pois sinne kamusektorille....automaattisesti ja/tai harkiten..
Vaikea selittää ja ehkä joidenkin ymmärtää, jos ei ole tarpeeksi samankaltainen kuin minä olen....sama juttu minulla joidenkin muiden yksilöiden tapojen kanssa, eli en ihan täysin varmaan pysty ymmärtämään kaikkia juttuja vaikka haluaisinkin..
Minulle tulee mieleen sinusta ja tavastasi kirjoittaa eräs mies joka ensin ei tuntunut olevan varma minusta ja sitten ilmeisesti halusi vain kaveriksi. En ollut tarpeeksi kaunis ja kiinnostava hänelle. Ei halunnut seksiäkään vaikka sitä olisi saanut. Halusi kuitenkin viereensä nukkumaan ja tätä en ymmärtänyt. Minulla nyt ei pulaa halukkaista miehistä ollut mutta vain hänet olisin halunnut. Mutta lopulta minun oli pakko sanoa hänelle etten kestä sitä että hän tavallaan roikutti minua ikäänkuin varalla jos hän ehkä haluaakin olla kanssani vaiko sittenkin erään toisen kanssa. Sitten itse ihastuin toiseen. Ja menin pitkälle pois. Mutta ihastumisen mentyä jäin häntä kuitenkin kaipaamaan. Hän ei sitä tiedä, mutta vieläkin haluaisin hänet jos se olisi mahdollista. Mutta se ei enää koskaan ole mahdollista. .
" Mutta lopulta minun oli pakko sanoa hänelle etten kestä sitä että hän tavallaan roikutti minua ikäänkuin varalla jos hän ehkä haluaakin olla kanssani vaiko sittenkin erään toisen kanssa."
Puhuitko hänen kanssaan suoraan asioista ja mitä hän vastasi?..ihmetyttää vain, ettei antanut sinulle sitten mitään vastauksia mihinkään, jos siis olet yrittänyt ihan suoraan puhua?
Jos taas puhe on käyty telepatian tasolla tai oletettu puolin ja toisin asioita, niin se ei ole yleensä hyvä juttu, joskus voi olla ja joskus ei..riippuu hieman monestakin asiasta..
Itseluottamus kääntyy myös helposti ylimielisyydeksi. Tapailin tuossa juuri miestä, jonka ylimielisyydellä ei ollut katetta (hän ei ollut niin ihmeellinen, mitä luuli). Oli vaan suuret puheet.. Ei jatkoon. (Saatoin kyllä myös ymmärtää aloittajan käsityksen itseluottamuksesta väärin.) Olen kyllä monessa suhteessa samaa mieltä. Itsevarman miehen kanssa tunnen ainakin itse oloni turvalliseksi.
Älä ota pahalla, mutta kuulostaa hieman klassiselta "prinssi & puoli valtakuntaa" syndroomalta, joten mies on sitten syystä tai toisesta toiminut tietyllä tapaa myös, eli silloin on tainnut kaikki mennä molempien puolelta, niin kuin kuulukin ja tulos on ollut se mitä on voinut olla odottaakin..
Vakka ja kansi ovat luultavasti toisensa kohdanneet...."sitä niittää mitä kylvää"..
Voi olla, että käsitin väärinkin, mutta epäilen..
Vähän toisin.. Mies vaikutti aluksi ihan tavalliselta, tosin hyvinkin itsevarmalta. Tapailun edestessä alkoi sitten olla "satoja naisia", "suuri omaisuus", "oman alansa paras Suomessa" -juttuja koko ajan. En jaksanut pullistelua asioilla, jotka eivät edes tee minuun vaikutusta. Jos miehellä on ollut satoja naisia, KAIKKI on kelvannut..
"Itsevarman miehen kanssa tunnen ainakin itse oloni turvalliseksi."
Onko sinulla jotain ongelmia turvallisuutesi kanssa vai oletko muuten pelkuri ja avuton, kun tarvitset suojelijan? Eikö suomalainen nainen ole sittenkään vahva ja itsenäinen niin kuin itse väittävät olevansa? Minne unohtui tasa-arvon vaatiminen? Tässä tapauksessahan hypergamia toteutuu.
Joo ehkä tilanne ei ollut sitten ihan se miksi oletin, mutta toisaalta luultavasti nuo asiat ovat vahvasti vaikuttaneet tapailun etenemiseen, eli jos ei olisi kehunut niitä näitä tietyistä asioista ainakin jonkin verran, niin olisi voinut herkästi tapailut jäädä tapailematta..näin oletan..
Heh! Eipä sitä koskaan tiedä, vaikka joku super-atm tulisi vetämään polvilumpion paskaksi. :) Oikeasti: En ole feministi. Eivät kaikki naisetkaan ole keskenään tasa-arvoisia. Siinä olisi työsarkaa.. Toki mielipiteeseeni vaikuttaa suuresti se, että elän yhdessä maailman tasa-arvoisimmista maista. Myönnän myös hypergamian. Turvallisuus: Elämä on sarja päätöksiä. Vaikeassa kriisitilanteessa toivon mieheltä sellaista henkistä tukea, että hän jämäkästi kertoo mielipiteensä siitä, mitä olisi järkevintä tehdä. (Eikä ala haahuilla eri vaihtoehtojen välillä.)
"Vaikeassa kriisitilanteessa toivon mieheltä sellaista henkistä tukea, että hän jämäkästi kertoo mielipiteensä siitä, mitä olisi järkevintä tehdä. (Eikä ala haahuilla eri vaihtoehtojen välillä.)"
Miksi tarvitset mieheltä henkistä tukea, etkä pysty itse päättämään mitä olisi järkevintä tehdä? Oletko avuton?
En avuton, mutta välillä on vaikea valita eri vaihtoehtojen välillä. "Toisaalta... mutta sitten taas TOISAALTA.... Hmm... "
Miehen tehtävä on suojella perhettä villieläimiltä. Tajua!
Ei itsevarma koe tarvetta kerskua tai leveillä millään. Huono itsetuntoset sitä tekee. Joilla on feikki-itsevarmuus.
Kuinka monta kertaa villieläin on hyökännyt kimppuusi?
Näitä tuntuu olevan kokoajan enemmän ja enemmän, niin miehissä kuin naisissakin..mitähän se kertoo nykymaailman menosta..no sitä samaa kuin moni muukin asia, ei sen kummempaa..
No sillon kun olin vaimona niin ainakin 12 villieläintä koitti astua minuun, onnistumatta. Mies oli hyvä turva. Nykysin kun kuljen tuolla ilman miestä useiten niin mustat pantterit hyökkää yhtenään kimppuun.
Olet oikeassa. Ei varattua naista julkisesti niin paljon yritetä iskeä. Puhut kuitenkin täysin eri asiasta mistä oli alun perin kyse. Eli avuttomasta naisesta, joka tarvitsee vahvan miehen tekemään ja päättämään kaikki asiat.
Jos on yksin liikenteessä, niin kyllä sitä monenlaista kulkijaa tulee nykyään vastaan. Joku haluaa pummia rahaa / tupakkaa, tai lainata kännykkää. Kaikki? Ehkä 10% tärkeistä päätöksistä on sellaisia, että kyselen muiden mielipidettä. (Jos ne koskevat itseäni.) En halua jyrätä ketään. Ei kaiken tarvitse mennä niin, kuin minä haluan. Jääräpäisyys puolin ja toisin on kauheaa! En silti koe olevani avuton tai alistettu.
Tuon turvan haluan tuntea nahoissani itsekin. Vaikka koskaan ei mitään tapahtuisikaan, niin haluan kyllä sen tunteen, että mies pystyy minua hätätilanteessa puolustamaan.
Hyvä kirjoitus. Itselläkin on erään kamunaisen iskeminen työn alla, josta on pitkä ketju olemassa, ja pyrin käyttäytymään mahdollisimman itsevarmasti koko ajan hänen seurassa. Tähän mennessä en ole saavuttanut muuta, kuin kuullut hänen eronneen parisuhteesta joka on jo voitto sinänsä. Pohjimmiltani olenkin aika itsevarma esimerkiksi oman ulkonäköni ja erilaisten saavutusten suhteen, joten kyse ei ole pelkästään näyttelystä. Olen oikeastaan joka asiassa parempi kuin hänen eksänsä ja olen tehnyt sen selväksi. Siinä missä tämä eksä oli köyhä opiskelija, minä omistan yrityksen. Siinä missä tämä eksä lainaa vanhempiensa autoa (varmaan Octavia heh) minä ajelen omalla Mersulla. Siinä missä tämä eksä oli joku wannabe-muusikko, minä täräytin että mun soitin on moottorisaha. Siinä missä kaverini surkutteli pientä keittokomeroa, minä retostelin että meillä on 42 neliöinen keittiö ja ilman vanhaa leivinuunia se olisi 49 neliötä.
En tiedä odottiko hän minulta tukea ja olkapäätä eron hetkellä, mutta minäpä kerroin silmiä räpäyttämättä että olin aikeissa suudella häntä sillä kerralla kun hän oli estynyt tapaamaan, ja että osasin odottaa eroa. Nyt vain odotellaan ja annetaan pölyn laskeutua. Ei tässä maailmassa pärjää mitkään Heikki-Hiiret, se on varma tie kamupojaksi. Muutenkin se on aina parempi tulla torjutuksi rasittavana limanuljaskana, kuin täysin neutraalina kilttinä kamumiehenä.
Se on all in ja koko ajan 120% yritys päällä.
Liika kerskuminen voi myös kostautua, koska saattaa vaikuttaa käänteisesti epätoivoisuudelta. Aidosti itsevarman ei tarvitse kerskua autollaan ja saavutuksillaan.
Miksi ole joutunut kaverimieheksi kun ainakin juttujesi perusteella olet mahtava mies ja puitteetkin ovat kunnossa?
Aiemmin käyttäydyin virheellisesti kohteliaasti naisia kohtaan, kuten feminismin mädättämässä yhteiskunnassa pojille opetetaan. Se oli varma tie kaveriksi. Siltikään en jäänyt roikkumaan eksien tai treffikumppanien kavereiksi, vaan olen katkaissut välejä ihan kylmästi. Toki pari naispuolista ystävää minulla on ja se on ihan ok, koska en tavoittele heiltä mitään enempää.
Nykyään kun näen Totuuden ja olen saanut lisää itsevarmuutta osittain omien saavutusten kautta ja osittain lääkityksen avulla, käyttäydyn eri tavalla kuten ylempänä kerroinkin. Tämän kertomani naisen olen tuntenut aika vähän aikaa ja olen käyttäytynyt hänen seurassaan aika itsevarmasti alusta asti, joten on mielenkiintoista nähdä jääkö tästäkin kaverikortti käteen vai toimiiko muuttunut käyttäytymismalli. Itse asiassa en usko että saan kaverikorttia. Joko hän pitää minua ärsyttävänä iskijänä (joka on paljon parempi vaihtoehto kuin kamupoika) tai sitten on kiinnostunut minusta. Niin tai näin, ei ole mitään hävittävää.
En ole kerskunut autollani, vaan hänen ensireaktio autooni oli "vau onpa sulla siisti auto!". Enkä kersku myöskään yksityiskohtaisesti raha-asioillani, mutta kyllä se minusta välittyy että ei minulla ole rahahuolia.
Vaikuttaa siltä että olet oikeilla jäljillä. Jos pelkkä kamupojan asema on tarjolla, niin ei todellakaan siihen kannata suostua jos ei halua.
Eräät naiset ovat haluaneet olla minun kanssani kaveri. Se olisi tarkoittanut sitä, että olisi tarpeen tullen selvittänyt mikä heidän autoissaan, tietokoneissaan yms. on vikana. Joskus halusivat jopa kertoa sydänsurujaan ja olisin ollut lohduttava olkapää. Eli olisin ollut tuki ja turva kun apua tarvitaan eikä ole muuten kivaa.
Todellinen kaveruushan on jotain aivan muuta kuin yksipuolista hyötymistä.
Tälläisiä "kavereita, tuttuja ja ystäviä" löytyy myös miehistä, sekä ihan sukulaisistakin, mutta perseestä ovat kaikki tuollaiset ihmiset. Kannattaa vältellä ei niistä ole kuin haittaa.
Aivan. Kumpa olisin tuon havainnut jo aikaisemmin. Itsevarmuus on kaiken aajaoo.
Aivan samoin Hoikan Jaken kohtalo pannee ihimettelemähän, ainaki meillä Raksilasa.
Ulukomaalaiset taas kyseessä!
Friz setä vei Jaken äidin Saksaan nussittavaksi, ellei peräti Lebensborn HUORAKSI!
Vittu mitä paskaa toi alotus. Ei pidä paikkaansa. Mulkut suksikoon keskenään helvettiin pitämään runkkukisoja.
Mitään omaa maailmaa tarvi tunkea.
Jos naisella on tunteita miestä kohtaan, silloin on ihan sama onko mies epävarma vai itsevarma.
Jos naisella ei ole tunteita miestä kohtaan, silloin jonkun kuvittelema itsevarma änkeäminen alkaa vituttaa kympillä ja varmasti tulee turpaan.
Katsos kun onkin näin että parisuhteet mudostuvat harvoin siten että naisella on aluksi tunteita miestä kohtaan... koska naisella on yleensä vain tunteita miestä kohtaan joka on herättänyt nuo tunteet hypergamiset kriteerit täyttäen!
Sitten parisuhteet ja perheet muodostuvat noin 90% siten, että nainen ja mies tyytyvät. Ja siinä tyytymiseen tyytymisessä itsevarmuuden osoittaminen on nannaa!
Sellaisia parisuhteita ja varsinkin perheitä on häviävän pieni määrä, jossa naisella on ollut tunteita - muita kuin kaveritunteita hihihii - miestä kohtaan. Eikös olekin aika tajunna räjäyttävää tässä rakkausavioliittoja valheellisesti mainostavassa yhteiskunnassa!
Näin se on!
Ja tosiaan koska nainen valitsee sen miehen jota kohtaan tuntee tunteita hypergamisesti niin mies on silloin ylempää tasoa kuin nainen ja sellainen mies taas ei suostu "vangittavaksi" perhe-elämään kuten nainen tahtoisi - jolloin päästäänkin tähän tyytymis-skenaarioon, josta kirjoitin ylempänä.
Tyypillistä naisten tunteiden romantisointia. Tunteet vaan jotenkin syttyy riippumatta siitä mitä ominaisuuksia miehellä on. Mystinen kemia jne.
Miten on mahdollista että pysyt hengissä kun aivokoppasi on ilmeisesti täynnä paskaa?
Miksi olet niin kitkerä...PRÖÖÖT...Pieraisee ripulit kasvoilles! Taisit laittaa mascaraa liiaan kaaalistaaa pesen kasvoiltaa ei ollut sukseee ja mennyt putkeeeeeeen ♬♬
Prööt pieraisee oksettavan löyhkäävän ripulipilven kasvoilles!
Olet oikeassa. Mies johon nainen ihastuu, pitää naista usein pelkkänä panona. Sitten nainen syyttää miten sitä oikeaa on niin vaikea löytää, kaikki miehet haluavat vain seksiä ja kaikki miehet ovat sikoja.
Syynä on se, ettei nainen voi kokea mitään todellisia ihastumisen ja rakkauden tunteita oman tasoista miestä kohtaan.
"Jos naisella on tunteita miestä kohtaan, silloin on ihan sama onko mies epävarma vai itsevarma."
Näin olen asian itsekin kokenut ja myös havannoinut muiden kohdalla - Toki edelleen näin on vain joissain tapauksissa, eli ei kaikissa..
Tämä on täyttä asiaa, vaikka meidän "kilttien ja kunnollisten" miesten se on vaikea hyväksyä :). Rentous (estoton ja huoleton seura) ja itsevarmuus (turvallisuus) on ne ominaisuudet joita naiset arvostaa miehessä. Nämä ominaisuudet löytyvät jokaisesta pelimiehestä. Miehen itsevarmuus on se peräsin, joka ohjaa sitä laivaa, missä nainen on kyydittävänä . Epävarman miehen matkassa nainen tulee merisairaaksi.
Itsevarma mies osaa tuoda itsestään parhaat puolet esille eli "myydä itsensä". Ensivaikutelma on tärkeä. Treffeillä itsevarma mies, joka osaa kehua itseään sopivasti ja puhuu tyylillä "asiat ovat näin, koska minä sanon niin" on se luonnollisen oloinen miehekäs mies, jonka kanssa löytyy kemiaa. Epävarman miehen seurassa nainen vaivautuu ja maksimisuoritus miehelle on " kiva, mutta ei kemiaa".
Naiset ovat usein epävarmoja itse ja siksi sietävät huonosti epävarmuutta miehessä. Ei ole ihme, että narsistimiehet löytävät aina uuden naisen. Heidän ylikorostuneelle itsevarmuudelle löytyy aina ihailijajoukkonsa. Kemiaa löytyy helposti. Epäilen, että nainen voi tuntea olonsa jopa turvallisemmaksi tällaisen yli-itsevarman miehen kanssa, joka asettaa tiukat rajat ja näyttää kaapin paikan verrattuna epävarmaan "kilttiin" mieheen, vaikka narsisti saattaa välillä hakata naisen ja on täynnä omaa täydellisyyttään.
Itseään kehuvat ei ole kiinnostavia. Kukaan ei jaksa kuunnella miestä joka jauhaa vaan itsestään, mitä tekee, missä ja milloin.
Luonnollinen on mies joka on oma itsensä, jos on epävarma sen voi näyttää. Itsevarman esittäminen ei ole luonnollista.
Höpöjuttuja kommenttisi.
Itseään kehumistakin on ainakin kahta lajia. Toinen se että pohjimmiltaan epävarma ihminen yrittää tehdä vaikutuksen kehumalla vaikka pankkitilinsä saldoa, toinen on taas se kun aidosti itsevarma sanoo häpeilemättä asiat niin kuin ne on. Vaikka Suomessa onkin itsensä vähättelyn kulttuuri, niin ikään kuin pilke silmäkulmassa voi itseäänkin kehua jos vaan pokkaa löytyy. Kunhan kyse ei ole siitä miellyttämisenhalusta, vaan vaikkapa leikkimielisestä kiusoittelusta.
Itsevarmuus? No jaa. Sanoisin, että terve itsetunto. Siitä kyllä kumpuaa tervettä itsevarmuuttakin. Kun korvien väli on kunnossa, voi laittaa itsensä likoon pelkäämättä loukkaavansa itseään liikaa. Tai pelätä voi, mutta tietää että siitä toipuu kyllä. Omana aitona itsenään esiintyminen ja läsnä oleminen on vaikuttavaa.
Jos ei uskalla mokata, ei uskalla onnistuakaan.
Itsevarmuus menee liian helposti överiksi. Ylpeys ja itsevarmuus kulkevat käsi kädessä, jos itsevarmuus ei ole aitoa ja terveestä itsetunnosta peräisin. Terveitsetuntoinen on myös nöyrä.
Olen samaa mieltä osittain, mutta itsevarmuus=itseluottamus eikä sillä ole oikeasti tekemistä ylimielisyyden/ylpistelyn kanssa, mutta jotkut sekoittavat nämä asiat keskenään..niin ylimieliset, kuin jotkut muutkin joissain tapauksissa..
Totta. Terve itsetuntoinen ihminen tietää omat heikkoutensa myös ja hyväksyy ne. Hänen ei tarvitse verrata itseään yhtään kehenkään, eikä näin ollen näe ylpeilyä tarpeellisena. Se vaan, että ei naiset katso mieheen ihastuessaan kuinka "tervettä" itsevarmuus on. Pääasia, että sitä löytyy.
Nöyryys on hienoimpia ominaisuuksia. Siitä on nöyryys kaukana, kun esittelee 42 m2 keittiötään painottaen pinta-alan olevan 49 m2 ilman leivinuunia (!)
Ihminen jolla on terve itsetunto pärjää joka tilanteessa. Joskus voi tulla - ja tuleekin - kituroille, mutta se kuuluu elämään. Kun tietää olevansa aito ihminen ei tarvitse korottaa itseään millään lailla. Riittää, kun on terveellä tavalla ylpeä itsestään.
Joo, 42 neliöisellä kämpällä leuhkiminen on kyllä suurinta typeryyttä, vähän samaa kuin aikuinen kehuisi mopoautoaan.
Akoille se on sopivaa itsevarmuutta sellainen typerän pönäkkä remontti reiska itse varmuuss että: ÖYH NYT LAITETTAAN KOOLINGIT SEINÄÄ JA SITTE SAUNA SATUA VÄLLIIN ÖÖÖÖH ÖÖH ALETAAN HOMMIIN MITÄSTÄ VIIVYTTELEMÄÄÄN
Todellisuus ei ole noin yksinkertainen. Ihminen vain toivoo löytävänsä yhden kaikenkattavan selityksen.
Tiedätkö mikä on elämän tarkoitus? ;P
Hieno kirjoitus, täyttä asiaa.
Hyvin analysoitu. Just tämä on asiaa että miehellä pitää olla oma elämä ja omat asiat joista on kiinnostunut, pitää osoittaa pärjäävänsä jossain. Itseluottamus joka menee jopa ylimielisyyden puolelle, se on avainasemassa.
Keskustelussa nainen töksäyttää jotain suoraan päin näköä minkä tietää loukkaavan miestä tai olevan hänen mielipiteensä vastaista, ja tarkkaan katsoo miten mies reagoi, että uskaltaako sanoa vastaan voimakkaasti vai alkaako myötäilemään naista. Tuon on vain pelkkä testi, nainen vaan ottaa jonkun asian jonka tietää olevan miehen ajatusten vastainen ja sanoo täysin päinvastoin. Naisten kanssa keskustelu on täynnä juonittelua ja testaamista.