Törmäsinkö palstalaiseen Lidlissä?

KylmätKädet

Todella kummallinen yksinpuhuja äpisi aivan ihmeellisiä aina, kun oli lähettyvilläni. Aluksi ajattelin, että se puhuu kännykkäänsä langattomasti, mutta tarkemmin katsoessani kyseistä kummajaista huomasin, että se todellakin puheli itsekseen. Se oli sellaista todella uhkaavaa lässytystä, josta aina silloin tällöin sai jostain yksittäisistä sanoista selvää. "hoitajat seuraa" jne.

No, en sen kummemmin ajatellut koko asiaa, mutta kun kaupan ulkopuolella se tuli vastaan, tyyppi oli käydä päälleni. Todella uhkaava ele, lähes iholle tulo apinamaisen mölähtelyn kera.

Meikä oli ihan WTF kun en tuntenut tyyppiä, enkä millään tavalla provosoinut sitä Lidlin sisätiloissa, kun muutenkin yritän tehdä ostokseni aina mahdollisimman huomiota herättämättä. Huusin vielä peräänkin, että anteeksi, tunnetaanko me toisemme? Yksinpuhelu jatkui autollensa asti, joka näytti kyllä melko kalliilta.

Jos ei olisi ollut raskaat ostoskassit käsissäni siinä vaiheessa, kun se oli käydä päälleni, olisin tintannut täysiä päin sen hiipparin pläsiä ja täysin oikeutetusti.

7

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mun_teoria

      Tissuhan se oli. Invataksin kuljettajalta oli ottanut turpiinsa, joten purki elämänsä vitutusta sinuun. Saatoit ilmeisesti muistuttaa sitä, tai sitten sen kotihoitajaa.

    • Lidlissä muutenkin asioi ihmiskunnan alin saastainen pohjasakka. Käy jatkossa salessa niin törmäät vain maikkulan herrasmiehiin,onhan se kalliimpi kauppa mutta mimkäs teet,laatu maksaa. Vrt esim olvia laadukkaasta vuoden 1969 tapio wirkkalan design pullosta optimaallisessa 5 asteisena nautittuna ja lidlin tölkkikuraa. Lidlissä ei myydä edes toppatupakkia

    • nobe4ever

      Salea ja muita s-ryhmän kauppoja käyttävät vain lähinnä vanhoillislestadiolaiset ja muut kestustalaiset homot. Lidlissä asioi fiksu ja valveutunut kansanosa ostamassa laatutuotteita, kuten nobelaneria.

      Se lidlin uusi kotimainen olut on muuten tehty olvin tehtaalla, joten siihen kuraolueeseen en tule vapaaehtoisesti koskemaan.

      • Siellä näkyy vaan matuja,juoppoja ja narkkareita. Enään se ei ole edes halvin kauppa mutta nämä aivonsa jätevesiviemäriin alkoholilla,mömmöillä sun muilla liuottimilla huuhtoneet ihmisen irvikuvat ei tajua sitä. Tai sitten ne ei tarvi kaupasta mitään muuta kuin halvinta olutta koska se on vielä halvinta lidlissä.

        Jos edes hiukan pyörii päässä muita ajatuksia kuin se että kuinka saada nuppi jumiin tajuaa että on lidliä halvempiakin paikkoja. Ei tietenkään kaikki tavarat mutta jos ostaa useista eri kaupoista halvimpia tai hinta/laatusuhteeltaan parhaimmat säästää rahaa jotka voi käyttää sitten johonkin muuhun kuin aivojen huuhtomiseen pöntöstä alas

        Mutta nämä elämäntapaluuserit käyttää koko rahan kaljaan minkä saa sossusta elämiseen ja sitten ruikutetaan kun ei ole varaa käydä edes pitsalla tai elokuvissa. Vittu sillä kaljaan pistetyllä rahalla joka esim Kylmiksellä on mennyt vuosien aikana olisi ostanut vaikka Puohitien korsuun videotykin sun muut ja vielä jäisi tuhansia euroja yli. Mutta viisas ihminen kusee ne pöntöstä aivojen mukana alas ja ruikuttaa netissä,väittää muita idiooteiksi ja pitää vielä itseään erityisen älykkäänä

        Vertaa esim tämä porschen päälle syljeksijä ja bussissa riehuja joka on selvästi luuseri kostaa oman saamattomuutensa niille joilla on varaa ostaa porsche


    • Näit_itsesi

      Onko ne ruvennut asentamaan peilejä lidliin?

    • MustaSuntio

      Etkö Kylmis tajua, että olet fiksun ja koulutetun, työssäkäyvän akateemisen kansanosan silmissä turvaverkoissa rimpuileva roskakala, jonka oikea paikka olisi minkin rehuna. Toisaalta sontasepot ovat oivaa maanparannusainetta.
      Hiljaisesti tarjoavat kodin horsmille ja leskenlehdille.
      Te maksatte yhteiskunnalle liikaa eikä teillä ole mitään annettavaa lähimmäisillenne.

      • Arvonlisävero

        Kaljanostaminen on hieno tapa rahoittaa yhteiskunnan palveluita.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      18
      1836
    2. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      56
      1794
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1433
    4. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      176
      1418
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      308
      1380
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      21
      1359
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      1005
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      62
      984
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      34
      965
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      349
      874
    Aihe