Hallitus patistaa hakemaan töitä

Hallitus patistaa ihmisiä hakemaan töitä ja ottamaan vastaan lähes mitä työtä hyvänsä. Oikein. Koska esimerkillä on suuri vaikutus niin entiset kansanedustajat jotka makaavat kotonaan veronmaksajien maksamien sopeutuseläkkeiden turvin olisi työllistettävä ensinmäiseksi. Karpelat ja muut laiskurit töihin vaikka pakolla.
7223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Joo ja porukat pihalle ja työt kiinalaisille. Vieläköhän on firmoja myynnissä?
Siinä tulee hulluksi, kun hakee muodon vuoksi paikkoja joista tietää hyvin ettei niihin pääse. TE-toimistokin tarjoaa niitä. Onneksi on vakituista pätkätyötä ollut.

Äänestä

Ongelma ei ole se, etteikö töitä haettaisi. Töitä haluttaisi.
Ongelma on se, että työpaikkoja ei ole. Ei ole palkanmaksuhalukkaita työnantajia.
Hallituksen pitäisi käydä työnantajien kimppuun, eikä työttömien.

Äänestä

Ajat kovenevat. Palataan takaisin aikaan, jolloin työttömien joukoille annettiin lapio/rautakanki kouraan ja komennettiin lapioimaan siirtotyömaalle maantietä. Täytyyhän tekemisen olla vastikkeellista. Lapiolinja,hätäaputyö sellaista se oli. Kovaa,kovaa ihmisen kyykyttämistä. Porukathan voitaisiin komentaa lapioimaan uutta "Tunnin Juna"´rataa Turku-Helsinki välille. Vastikkeeksi valtio antaisi työttömyyskorvausta vastaavan palkan. Asuttaisiin parakeissa veljellisesti yhteismajoituksessa. Puukko heiluisi ja viina virtaisi viikonloppuisin. Valtio voisi tulla sen verran vastaan, että kustantaa hyväntahdon eleenä työkintaat ja lippalakin. Saappaat saa jokainen kuitenkin tuoda mukanansa itse.
Voitaisiin aluksi tehdä palkattomana 4 kk työnäytteenä. Selviäisi onko kaverista lapiotyöhön. Jos työ ei maistu ja ole ripeä niin pudotetaan palkkaa 20 prosentilla.
Tämä unohtui toistaiseksi J.Lindströmin v. 2017 työllisyyspaketista. Mitä sitä pyörää uudestansa keksimään. Otetaan 50-luvun hyvät keinot käyttöön. Eikös vaan hra ministeri. Sitähän sinä oikeasti haluat ja kaverisi hallituksessa ja EK.
http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2009/09/lapiolinjalla-tyottomat-pakkotoissa.html

Äänestä
  • Mitään työssäkäyviä syrjitä. Kaikki vaan lapion varteen. Oli työtön tai töissä. Palkatta kaikki lapioimaan.
    Miksi toiset nostaa samasta työstä palkkaa toiset ei? Ei se mikään peruste ole, että edellisestä työpaikasta on hommat loppuneet.
    Kaikki työt - ihan kaikki työt - voitaisiin hoitaa saman suuruisella vastikkeella. Oli kyse sitten siivoamisesta, lapioimisesta, kaupan kassasta, opesta, hoitajasta, lääkäristä, leipurista, autokuskista, lakimiehestä, varastotyöntekijästä, tuotantotyöntekijästä, putkimiehestä, sähkömiehestä, autoasentajasta,.. kansanedustajalle, ministerille, pääministerille, presidentille,.. sama liksa kaikille. Jos homma ei miellytä voi vaihtaa hommaa. Hyvinvointia kaikille.

    Äänestä

  • sama_palkka_tulee kirjoitti:

    Mitään työssäkäyviä syrjitä. Kaikki vaan lapion varteen. Oli työtön tai töissä. Palkatta kaikki lapioimaan.
    Miksi toiset nostaa samasta työstä palkkaa toiset ei? Ei se mikään peruste ole, että edellisestä työpaikasta on hommat loppuneet.
    Kaikki työt - ihan kaikki työt - voitaisiin hoitaa saman suuruisella vastikkeella. Oli kyse sitten siivoamisesta, lapioimisesta, kaupan kassasta, opesta, hoitajasta, lääkäristä, leipurista, autokuskista, lakimiehestä, varastotyöntekijästä, tuotantotyöntekijästä, putkimiehestä, sähkömiehestä, autoasentajasta,.. kansanedustajalle, ministerille, pääministerille, presidentille,.. sama liksa kaikille. Jos homma ei miellytä voi vaihtaa hommaa. Hyvinvointia kaikille.

    Mutta kun johtajat haluavat junailla toinen toisilleen rahakkaampia hommia ilman oikeaa työntekoa esim. Nokiassa.
    http://www.taloussanomat.fi/porssi/2016/04/21/nokia-hakee-hallituksen-palkkioihin-kilpailukykya-aikoo-korottaa-23-/20164335/170
    Sehän on jo nähty mihin tolkuton rahankäyttö johti. Nokian johtajat ollilasta elopiin kylpivät rahassa samaan aikaan kun työntekijät saivat lopputilejä yrityksen romahtaessa johtajien ahneuteen.

    Äänestä

Täytyy mennä seuraava työpaikkaa hakemaan burkha päällä :) Samalla kerron työhaastattelussa, mikä on haram ja mikä on halal. Rukoilla täytyy myös, jos jättää väliin, niin se on suuri synti ja häpeä.

Äänestä
  • Miksi mennä työhön kun ruoka kannetaan valmiina eteen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


töihin_vaan kirjoitti:

Hallitus patistaa ihmisiä hakemaan töitä ja ottamaan vastaan lähes mitä työtä hyvänsä. Oikein. Koska esimerkillä on suuri vaikutus niin entiset kansanedustajat jotka makaavat kotonaan veronmaksajien maksamien sopeutuseläkkeiden turvin olisi työllistettävä ensinmäiseksi. Karpelat ja muut laiskurit töihin vaikka pakolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu