Olen miettinyt sitä, että korvaako ystävät kunnon parisuhteen? Omista tutuistani ainakin suurin osa on varattuja ja perheellisiä ja aika vähän missään liikkuvat. Lisäksi hehkuttavat kovasti suhdettaan ja perhettään, joten vielä ikävämmältä tuntuu sellaisesta jolla kumppania ei eron, kuoleman tms. syyn vuoksi ole. Itse olen aina kiireenkin keskellä yrittänyt perheellisenä edes jonkin verran yhteyttä ystäviin, sillä olen aina tiedostanut, että kumppaninkin voi menettää. Paljon olen kuitenkin törmännyt niihinkin, jotka yhteyttä pitävät kun omiin tarpeisiin sopii ja ainakin itseäni tuo hieman kyllästyttänyt. Ainahan sitä voi yrittää tietysti hankkia uusia ystäviä vanhempanakin, mutta ei se ihan niin helppoa ole. Kyllä pidemaikaisissa ihmissuhteissa kuitenkin on erilainen sidos.
Ihan en tiennyt mille palstalle juttu osuu, mutta liittyy varmaan tämänkin palstan aiheisiin.
Ihan en tiennyt mille palstalle juttu osuu, mutta liittyy varmaan tämänkin palstan aiheisiin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No minulla ei ole ollut parisuhdetta koskaan. Olen 26-vuotias mies, jolla on sekä miehiä että naisia kavereina. Parhaat kaverini ovat sinkkuja, heidän kanssaan voin jutella kaikista meitä kiinnostavista asioista, siis ei lapsista, onnellisesta parisuhteesta ynnä muusta... Sanoisin, että kannattaa hakeutua seuraan missä itse viihtyy. Jos ei edes kaipaa parosuhdetta, niin ei siihen mitään "korviketta" tarvita.
Ja mä olen pian nelikybänen ja ajattelen, että sitä oppii ja kehittyy eniten nimenomaan silloin, kun astuu oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.
Itseäni alkoi niin tympästä jutella saman kokeneiden kanssa aina samoista asioista, niin netissä kuin livenä, joten lopetin chattailyt tykkänään ja lähdin harrastamaan asioita, joista en tiennyt yhtikäs mitään. Kohtasin heti sen luokan elämänkokemusta, että tajusin miten kutistunut mun oma maailmani jo olikaan!
Eivät ystävät korvaa rakkaussuhdetta, tietenkään, juttukavereita ne ystävät vain ovat. Tunnepuoli käsitellään parisuhteessa. En silti kaihda puhua parisuhteestani myös sinkkuystävilleni. Sanansa voi asetella aina niin, ettei loukkaa toista, mutta sille minä en voi mitään, jos joku sinkku ei kestä kuunnella mitään parisuhdejuttuja. Sellainen ihminen hakeutuukin yleensä muiden sinkkujen turvalliseen seuraan.
"Eivät ystävät korvaa rakkaussuhdetta, tietenkään, juttukavereita ne ystävät vain ovat. Tunnepuoli käsitellään parisuhteessa."
Tunnepuolta käsitellään ainakin minun kaikissa ystävyyssuhteissa. Tietysti tunteista puhutaan myös parisuhteessa, aina tarpeen mukaan.
No ei tietenkään korvaa.
" Lisäksi hehkuttavat kovasti suhdettaan ja perhettään, joten vielä ikävämmältä tuntuu sellaisesta jolla kumppania ei eron, kuoleman tms. syyn vuoksi ole"
Vähän tuo laittoi miettimään josko tuollaiset "hehkuttajat" edes osaavat olla oikeita ystäviä. Itselläni on todella erilaisia ystäviä; miehiä/naisia/siltä väliltä tai kumpaakaan, kaikenikäisiä, parisuhteessa tai sinkkuja, lapsellisia tai lapsettomia jne. Ei kukaan hehkuta mitään. Puhutaan kaikesta maan ja taivaan väliltä. Erityisesti tabut ovat suosikkilistalla. Tietysti huumori mukana. Välillä silloinkin, kun itketään.
Minusta ne täydentävät toisiaan. Olen aina ihmetellyt, miten joku löytää asiasta jotain vastakkainasettelua. Ainakin minun kaveripiirissäni on aina iltamiin mahtanut niin sinkut kuin pariskunnatkin.