oletko jo vappu suunnitelmia tehnyt

eli mitä aiot vappuna ja vappu viikonloppuna tehdä ja mihin mennä
29421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Menen laivalle pillua vonkaamaan ensi viikonloppuna.

Äänestä

Ei aavistustakaan, vain amatöörit dokaavat kalenterin mukaan. Itse otan lärvit heti Suomeen palattuani. Täällä nollalinjalla.

Äänestä
  • Minä olen aina pitänyt "pakkojuhlinnasta". Viina on aina maistunut paremmalta jouluna, juhannuksena ja vaikkapa vappuna, kun on muutakin porukkaa juhlimassa.

    Tosin nyt sattuman oikusta menen Tukholmaan jo toista vappua peräkkäin. Siellä on muuten vielä vappumarssit kuin Suomessa joskus 60-luvulla, mitä olen vanhoja dokkareita telkkarista nähnyt.

    Äänestä

Aion antaa ätmille pillua vappuna

Äänestä

Vedän taas kovat treenit ja tippaleivät päälle. Ehkä uikku jälkkäriksi.

Äänestä
  • Uikku?? Silkki, mustakurkku vai samaan heimoon kuuluva härkälintuko? Syyllistyt myös metsästysrikokseen koska kaikki uikut ovat rauhoitettuja joten pysy nyt ainakin alkuun broilerissa ja 20.8 voit luvan kanssa suunnitella vaikka sorsapaistia.

    Äänestä

  • PalstanRuminMies kirjoitti:

    Uikku?? Silkki, mustakurkku vai samaan heimoon kuuluva härkälintuko? Syyllistyt myös metsästysrikokseen koska kaikki uikut ovat rauhoitettuja joten pysy nyt ainakin alkuun broilerissa ja 20.8 voit luvan kanssa suunnitella vaikka sorsapaistia.

    Joo, kauhea eläinsuojelurikos!

    Äänestä

  • PalstanRuminMies kirjoitti:

    Uikku?? Silkki, mustakurkku vai samaan heimoon kuuluva härkälintuko? Syyllistyt myös metsästysrikokseen koska kaikki uikut ovat rauhoitettuja joten pysy nyt ainakin alkuun broilerissa ja 20.8 voit luvan kanssa suunnitella vaikka sorsapaistia.

    Heh :)
    Olen kuullut, että noi sukeltajat on pahan makuisia. Se rasva kuulemma. Muutenhan kyllä syön melkein mitä vaan ja kuinka paljon vaan, että epäily oli ihan aiheellinen :)
    Tää uikku on tylsästi ihan sellaista palauttavaa vesiliikuntaa. Tunnin reipas hölkkäily altaassa saunan ja kylmävesialtaan kanssa rentouttaa kovan treeniviikon jälkeen kummasti.

    Äänestä

Sama vonkaus jatkuu läpi vuoden.
Vappuna vaan teekkarihattu päässä.

Äänestä

Luultavasti muksun kanssa ja jos kelit ok, puistoon, fillaroimaan, saunomista ja jos kävisi torilla vappupäivänä.

Äänestä

Ei ole sen kummempia suunitelmia vapulle, tosin heti vapun jälkeen olisi töihin lähtö eli ei voi mitenkään railakkaasti viettä aikaa.

Tosin en kyllä muutenkaan tykkää tehdä kovin lukkoonlyötyjä suunitelmia pitkälle eteenpäin. Hyvä että on pientä muljuamisvaraa.

Äänestä

Hirveet kännit aattelin taas vetää. En muista yhdestäkään vapusta mitään sitten lapsuuden. ;D

Äänestä

Kotona lasten kanssa ruokaa laittaen ja viiniä juoden taitaa mennä jos ei jotain yllättävää tapahdu.

Äänestä
  • Hyvä opettaa lapsillekin jo suomalainen alkoholikulttuuri pienestä pitäen.

    Äänestä

  • Suomalaiseen alkoholikulttuuriin ei taida paljon viinit kuulua. Parempi tuo kuin keppana/viina.

    Äänestä

  • n45ht245hq244 kirjoitti:

    Suomalaiseen alkoholikulttuuriin ei taida paljon viinit kuulua. Parempi tuo kuin keppana/viina.

    Voi vittu:)) Eli jos alkoholi on ns porvarillisessa pullossa niin se humala on erilainen kuin keski keppanasta tai kirkkaasta. Saat siis vetää kännin lasten aikana jos teet sen sivistyneesti viinin avulla ei duunarien juomilla? Oikeesti näille tarinoille saa väliin nauraa täällä vedet silmissä:))

    Äänestä

PANNA! Haluan korkata ja nussia teininaista puistossa.

Äänestä

Olen kotona syömässä mämmiä

Äänestä
  • Eiku mämmihän olikin pääsiäisenä

    Äänestä

  • old_profile_91559 kirjoitti:

    Eiku mämmihän olikin pääsiäisenä

    Ei kai se niin tarkkaa ole, jos maistuu :)

    Äänestä

  • atännä kirjoitti:

    Ei kai se niin tarkkaa ole, jos maistuu :)

    Taidan sittenkin tyytyä simaan, sellanen on parasta, missä on rusinoita

    Äänestä

Joko käyn keikalla tuossa lähempänä selvinpäin, taikka sitten vietän hotelliviikonloppua jossain kauempana kaljotellen. Kiusallisen hyvä keikka vaan olis tuossa lähempänä, toisaalta tekis mieli ryypätäkkin..

Äänestä

Mulla on jo kilju käymässä ja se valmistuu vapuksi.

Äänestä

Yhteisöllistä hulinaa tiedossa.

Äänestä

Aulankolle mennään porukalla, mulla 3vrk lomaa eli pitkä viikonloppu tiedossa. Suunniteltiin porukalla jo Kievarissa ainakin kerran käyvämme syömässä. Näkötornissa tulee kaikkien kuulemma käydä...yks paikallinen siitä sauhuaa. =))
Toivottavasti ei sada räntää tai rakeita, fiilis maassa jos ulkona olo on haastavaa.
Aulangon alue kesällä on ihana, mut räntäsateessa...???
Mulla alkuperäiset Vappu suunnitelmat muuttuivat peruusteellisesti, kun Tintti soitti ...

Äänestä

Vappu on työväen suurin juhla kaikista. Silloin marssitaan ilman muuta jo ihan periaatteellisesta syystä. Etenkin vielä Suomen nykymenon takia.

Äänestä
  • Niin jos olisin Turussa, menisin takuulla marssilleja siint Kupittaanpuiston kautta Samppalinnanmäelle. Jossain vaiheessa Kauppatorin kautta Taikkarinmäelle ja Portsaan moikkaamaan kavereita.
    Hämeenlinnalainen tuttavuus pitää meille esittely kierroksen sikäläisissä paikoissa... eikä meidän ryhmä ole poliittisesti ainoastaan yks puolueinen.
    Ei mua kyllä sen vuoksi ammuttais jos siellä johonkin marssiin osallistuisin... en ainakaan usko.
    Jokaisella on oikeus olla sitä mitä on, siis pääpiirteittäin... mutt Sipilän kannattajat ammutaan saunan takana! =)))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vappu.hulinaa kirjoitti:

eli mitä aiot vappuna ja vappu viikonloppuna tehdä ja mihin mennä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu