Puheeksi ottamin, kun ystävä puhuu vain itsestään?

Eihän itsestään puhumisessa ole mitään väärää. Mitä jos hyväksyisit tyypin sellaisena kuin se on?

Itse kerran vastaavalle sanoin, että "mä oon huomannut, että sä et oikeen kuuntele, kun puhun sulle asioistani." Tämä nauraa räkätti ilkeästi: "niin, ku mua ei kiinnosta!"
Toiset vaan on itsekeskeisiä. En kyllä ole kyseisen narsistin kanssa enää tekemisissä.

No, toisaalta toiset olettavat, että ihminen kertoo sen, mitä haluaa jakaa. Kyselemistä pitävät epähienona uteluna. Toiset puhuvat avoimesti omista asioistaan yrittäessään saada toisen avautumaan.

Ystävyyssuhteet eivät ole yleensäkään mutkattomia.Olemme kaikki erilaisia.Tärkein ystävyyden side on vastavuoroisuus.Itse jos onnettelet lahjojen kera synttäreinään ja vastavuoroisesti ns ystävä ei edes suullisesti onnittele.Katsoo vaan seisten korttipinoa jonka sain,mutta ihan kuin etäinen vieras ei sano mitään. Puhuin suoraan,että otetaampa drinkit ja odotin hänen siinä sanovan onnea,niin kulautti vaan kurkkuunsa ei tullu onnea sanaa.Olenkin senjälkeen tuttava ja en puhu perhe enkä mistään yksityisasiasta,mutta tuttuna ollaan ja jutellaan.

sinä olet se "hyvä kuuntelija"

Hei Hämmentynytmieli.


Otat esille ystävyyssuhteessa ilmenevän ongelman. Mielestäsi ystäväsi käyttää yhteistä aikaanne liian paljon itseensä, etkä koe, että juttelu olisi vastavuoroista. Haluat parantaa suhdettanne ja mietit, mikä olisi viisas tapa ottaa asia puheeksi.

Puheeksi ottaminen on joskus vaikeinta nimenomaan merkittävissä ihmissuhteissa. Panoksenahan on paljon; jos suhde tästä puheeksiottamisesta kariutuu, joutuu menettämään arvokkaan asian.
Selvästi kuitenkin haluaisit ystävyytennne olevan tasaväkisempi.

Näen ainakin kaksi vaihtoehtoa, toki niitä on enemmänkin.
1) Käytännöllinen lähestymistapa. Tämä on kevyempi, mutta riskittömämpi
Kun seuraavan kerran tapaatte, voisitko ehdottaa, että kumpikin saa vaikkapa puoli tuntia aikaa omaan teemaansa ja sitten vaihdetaan vuoroja. Voit jopa pyytää ensimmäistä vuoroa. Näin tuot tasaveroisuuden esille ja ilmaiset tarvettasi puhua, mutta menneitä ei 'ronkita'. Toiminta kohdistuu tilaanteeseen tässä ja nyt sekä tuleviin tapaamisiin.

2) Syvällisempi lähestymistapa. Tässsä tavasa on suuremmat riskit loukkaantumiseen, välirikkoon yms, mutta asia tulee toisaalta esille vielä aidommin.
Kerrot, että olet kokenut pitkään, ettet saa tarpeeksi tilaa. Kerrot kokevasi, että ystävyys etenee liikaa toisen osapuolen ehdoilla. Kerrot tunteistasi, et syytä etkä arvioi toisen toimintaa. Luultavasti toisen osapuolen voi olla vaikea ottaa tällaisia tunteita vastaan. Toisaalta selvittelyn jälkeen suhteenne luultavasti syvenee ja tiivistyy, kun asia on käsitelty juurta myöten.

Miltä jompi kumpi lähestymistaktiikka tuntuu? Kummalla saavuttaisit parhaiten sen, mihin pyrit? Miten voit valmistautua keskustelun käänteisiin etukäteen? Millaisia muita vaihtoehtoja keksit itse?

Kanssasi pohtii,
Merja, diakoni

Juoruajistakaan ei pidetä eikä itsestäpuhujista. Kenestä sitten?

Taitaa olla turhaa sanoa toiselle, että ekkö meitä ole kaksi tässä tapaamisessa. Jos ihminen ei itse ymmärrä tai ei piittaa itsekeskeisyydestään, niin ei se asiasta huomauttamalla muutu. Kenenkään ei tarvitse olla toisen Lady in waiting ja kuunnella toista kerta toisensa jälkeen. Kaikki pyörii toisen ympärillä. Jos sanot jotain, hän ohittaa sen ja puhuu omiaan. Käännä roolit hetkeksi, kuvittele itsesi hänen rooliinsa. Puhuisit koko ajan itsestäsi etkä korvaasi kallistaisi toisen yrityksille saada keskustelu tasapuolisejsi. Ei onnistuisi ainakaan minulta. Hhviä hetkiä on, mutta suhde ei ole terveellä pohjalla

Minulla on 4 ystävää jotka soittaavat ,kun heille on keräntynyt paljon puhuttavaa. Suunvuoroa ei saa loputonta sanatulvaa. Toiset heistä puhuu samoja juttuja jotka kyllä muistan. Heille päin soittamist olen jo melkein karttanut. Nuorenpana olin hyvä kuuntelija nyt en jaksa enää.